Luominen artikkeliarkisto

Michael J. Oard

On vaikeaa tajuta täysin 1. Mooseksen kirjan vedenpaisumuksen suunnatonta, lähes käsittämätöntä voimaa – jo pelkästään sen mittasuhteiden vuoksi. Sen valtavat vesimassat vaikuttaisivat eroosioon ja sedimenttikerrostumien muodostumisnopeuteen tavoilla, joita ei voi verrata mihinkään nykyiseen tapahtumaan. Vesimassojen vetäytyminen saisi aikaan omaleimaisia muodostelmia kaikkialla maapallolla. Vaikkei nykyajan tulvia voi verrata vedenpaisumukseen, on kuitenkin ollut tarpeeksi suuri tulva, joka antaa meille pienen välähdyksen siitä, mitä jättiläismäinen, koko maapallon käsittävä vedenpaisumus voi saada aikaan lyhyessä ajassa. Kyseessä on Missoula-järven tulva,¹ joka tapahtui jääkauden huippuaikana noin 4 000 vuotta sitten.^2,3

Jääkautinen Missoula-järvi

Läntisen Montanan syvissä laaksoissa USA:ssa syntyi jääkauden aikana yksi maailman suurimmista väliaikaisista järvistä – jääkauden aikainen Missoula-järvi. Se muodostui sulamisvesistä, jotka patoutuivat Kordillieerien jääpeitteestä lähtevän sormimaisen haaran taakse. Tämä ulottui etelässä Pohjois-Idahoon asti. Järvi oli noin 610:n metrin syvyinen lähellä jääpatoa ja 305 metriä syvä nykyisen Montanassa sijaitsevan Missoulan kaupungin kohdalla. Järvi ja tulva on nimetty kaupungin mukaan. Järven tilavuus oli noin 2200 kuutiokilometriä, lähes viisinkertainen tilavuus Erie-järveen verrattuna. Erie on yksi suurista järvistä, jotka sijaitsevat USA:n ja Kanadan rajalla. Missoula-järven pääosin säännöllisin välimatkoin sijaitsevat noin 40 rantaviivaa voidaan havaita pitkin lähistön vuoreneduskukkuloita (Kuva 1). Rantaviivat syntyivät luultavimmin silloin, kun vedenpinta pysyi talvella vakaana jokakesäisen valumatäytön jälkeen.

Kuva 1. Jääkauden aikaisen Missoula-järven rantaviivoja Sentinel-vuorella heti Missoulan kaupungin itäpuolella Montanassa USA:ssa.

Missoula-järven tulva

Kun jääkausi oli saavuttanut huippunsa ja jäätiköt jatkoivat sulamistaan, jääpato murtui. Jääkautinen Missoula-järvi tyhjeni katastrofaalisesti muutamassa päivässä virraten vettä noin viikon ajan yli itäisen Washingtonin ja pohjoisen Oregonin. Vesien liikkumisnopeus oli paikoitellen yli 100 km/h. Vesimassan syvyys oli 180 metriä, kun se pyyhkäisi Washingtonissa yli nykyisen Spokanen ja 120 metriä, kun se saavutti Oregonin Portlandin. Vesi kulutti 200 kuutiokilometriä pehmeää lietettä ja kovaa basalttia. Tämä hämmästyttävän nopea kiven ja sedimentin eroosio antaa meille aavistuksen siitä eroosion määrästä ja nopeudesta, mitä tuhansia kertoja laajempi 1. Mooseksen kirjan vedenpaisumus sai aikaan. Tässä yhteydessä on mainittava, että tulvan koon kasvaessa sen vaikutukset eivät lisäänny suoraan verrannollisesti kokoon nähden, vaan muodostuvat huomattavasti suuremmiksi.⁴

Kaikki Missoulan tulvavedet eivät päässeet kulkemaan keskisessä ja eteläisessä Washingtonissa sijaitsevan kapean aukon läpi, joten vesi perääntyi ja muodosti hetkessä 245:n metrin syvyisen järven keskiseen Washingtoniin. Tämä levitti sedimenttejä sivulaaksoja pitkin muodostaen siististi kerrostuneita, jopa 30 metriä korkeita sedimenttiesiintymiä (Kuva 2). Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten nopeasti tulvassa voi muodostua paksuja kerrostumia. Ei ole vaikeaa kuvitella, että 1. Mooseksen kirjan vedenpaisumus saattoi peittää laajoja alueita tuhansien metrien paksuisilla kerrostumilla.

Kuva 2. Missoula-järven tulvan synnyttämiä kerrostumia Burlingame-kanjonissa Walla Walla -laaksossa. Huomaa mittakaava verrattuna nuolen osoittamaan ihmiseen.

Vain yksi tulva

Neljänkymmenen vuoden ajan maalliset geologit kielsivät Missoula-järven tulvan koskaan tapahtuneen satojen todisteiden olemassaolosta huolimatta. He ajattelivat sen olevan mittakaavaltaan liian ”raamatullinen”. Vaikka tulva nykyään myönnetään, useimmat maalliset geologit uskovat vähintään neljäänkymmeneen erilliseen tulvatapahtumaan.

Todellisuudessa ylivoimaisesti suurin osa tutkimusaineistosta viittaa vain yhteen suureen Missoula-järven tulvaan, jota mahdollisesti seurasi muutama pienempi tulva.^5,6 Kahdeksan kanadalaista maallista geologia on arvioinut todistusaineistoa uudelleen ja päätynyt niin ikään yhteen Missoula-järven tulvaan.⁷ Näin ollen koko eroosio ja kaikki kerrostumat ovat yhden ainoan suuren tulvan aiheuttamia. Tämä pieni esimerkki osoittaa, miten tulva on voinut kasata toisia ja kuluttaa toisia kerrostumia 1. Mooseksen kirjan luvuissa 6–8 kuvatun maapallonlaajuisen vedenpaisumuksen aikana (Kuva 3).⁸

Kuva 3. Tas Walkerin raamatullinen geologinen malli, joka kuvaa maan historiaa Raamatun perusteella (Tas Walkerin suosiollisella luvalla, biblicalgeology.net/).

Laajaa eroosiota seuraava kapea eroosio

Joillakin alueilla Missoula-järven tulvan aikana leveät virtaukset näyttävät tasoittaneen basaltin lähes sileäksi pinnaksi, jota kutsutaan planaatio-pinnaksi. Sitten virtaus kanavoitui, jolloin maankuori leikkautui eroosion vaikutuksesta pienempiin alueisiin. Yksi eroosiokanavista on Grand Coulee, joka on 80 km pitkä. Sen suurin leveys on 9 km ja syvyys 275 metriä. Malli, jossa maa kuluu sileäksi laajalla alueella, ja tätä seuraa leikkautuminen pienempiin osiin, on samanlainen kuin mitä voimme olettaa tapahtuneen Raamatun vedenpaisumuksen vetäytymisvaiheessa (Kuva 3). Tämä sama malli on helposti havaittavissa kaikkialla maapallolla.⁹

Korkeiden eroosiojäännösten synty

Missoula-järven tulva jätti jälkeensä muutamia korkeita eroosiojäännöksiä, kuten Steamboat Rockin (Kuva 4), joka sijaitsee keskellä Grand Couleen ylempää uomaa. Se muodostuu basalttisesta peruskalliosta ja on 275:n metrin korkuinen. Tuhansia vastaavia muodostelmia löytyy ympäri maailmaa, kuten Devils Tower USA:n Koillis-Wyomingissa (Kuva 5), ja vaikuttava Vingerklip Namibian Etosha-puistossa (Kuva 6). Mikäli eroosio olisi syönyt mantereita satoja tuhansia tai jopa miljoonia vuosia, kaikki nämä korkeat monumentit olisivat tuhoutuneet, koska eroosio kuluttaa huomattavasti nopeammin pystysuoria pintoja kuin vaakasuoria tai kaltevia pintoja.¹⁰ Missoula-järven tulva osoittaa, miten korkeita eroosiojäännöksiä syntyy nopeasti suurtulvan valumien seurauksena.

Kuva 4. Steamboat Rock (kallio) on 275 metriä korkea basalttilaavan eroosiojäännös Washingtonin ylemmässä Grand Couleessa. Sitä ympäröivä laava kulutettiin muutamassa päivässä Missoula-järven tulvan aikana.

Kuva 5. Devils Tower Koillis-Wyomingissa. Huomaa pystysuorat murtumat, joita kutsutaan liitoksiksi. Niiden pitäisi syntyä nopean jäätymis-sulamis -mekanismin aiheuttamassa eroosiossa.

Kuva 6. Vaikuttava Vingerklip Namibian Etosha-puistossa muodostaa eroosiojäännöksen.

Vesiaukkojen synty

Kolmas raamatulliseen vedenpaisumukseen verrattava piirre ovat vesiaukot, kapeat kuilut, joissa virta tai joki kulkee vuorten tai harjanteiden lävitse.¹¹ Vaikuttavin Missoula-järven tulvan vesiaukko on Palouse-kanjoni. Tulvavesien virratessa etelään läpi Kaakkois-Washingtonin, ne virtasivat 150 metriä korkean harjanteen yli uurtaen kapean, 150 metriä syvän kanjonin. Aikoinaan Palouse-joen vedet valuivat länteen, mutta Missoula-järven tulvan jälkeen ne valuivat etelään kapean Palouse-kanjonin kautta (Kuva 7) ja siitä edelleen Snake-jokeen.

Kuva 7. Missoula-järven tulvan kaivertama kapeaseinäinen ja mutkitteleva Palouse-kanjoni. (Näkymä etelään Palouse-putouksilta alavirtaan päin).

Tämä auttaa meitä ymmärtämään, miten raamatullinen vedenpaisumus uursi tuhansittain vesiaukkoja, joiden nähdään leikkaavan vuoria ja harjanteita ympäri maapalloa. Esimerkiksi Shoshonen vesiaukko lähellä Codya Wyomingissa (Kuva 8) on 760 metriä syvä leikkaus Rattlesnake-vuorten lävitse. Nykyään Shoshone-joki kulkee sen kautta, mutta tämä joki ei ole voinut uurtaa aukkoa. Joki olisi voinut sen sijasta helposti kiertää vuoriston loppupään ympäri alavalla maalla. Rattlesnake-vuorten päällä virtaavat vedet ja vesien valuminen pois raamatullisen vedenpaisumuksen vetäytymisvaiheessa selittävät helposti Shoshonen vesiaukon synnyn.

Kuva 8. Vesiaukko Rattlesnake-vuorten läpi Codyn kaupungin länsipuolella Wyomingissä. Shoshone-joki virtaa itään kohti katsojaa.

Missoula-järven tulva – pienoismalli Raamatun vedenpaisumuksesta

Missoula-järven tulva syventää ymmärrystämme siitä eroosiosta ja kerrostumisesta, jotka tapahtuivat raamatullisen vedenpaisumuksen nousuvaiheessa. Se auttaa meitä myös ymmärtämään seurauksia tulvavesien valuessa pois mantereilta (väistymisvaihe). Tätä voidaan kuvata ensin leveinä peitemäisinä virtauksina ja myöhemmin kapeina, kanavoituneina virtauksina. Leveät virtaukset kuluttaisivat nopeasti sedimentoituneita kiviaineskerroksia muodostaen laakeita tasankoja ja korkeita eroosiojäännöksiä. Myöhemmät kapeat, kohtisuoraan vuoristoesteitä vasten kulkevat virtaukset leikkaisivat nopeasti pinnan, muodostaen vesiaukkoja.

MICHAEL OARD
on ilmastotieteen maisteri ja eläkkeelle jäänyt meteorologi US National Weather Servicestä. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja artikkeleita, mm. Exploring Geology with Mr Hibb. Häntä pidetään yleisesti asiantuntijana luomisaiheisissa jääkautta koskevissa kysymyksissä.