lauantaina, 10. huhtikuuta 2021, klo 16.58

Elämän puu kääntyi ylösalaisin

Pekka Reinikainen

Selkärankaiset ovat ensimmäisten eläinten joukossa

Ensimmäiset selkärankaiset elivät evolutionistien maailmankäsityksen mukaan ”520 miljoonaa” vuotta sitten heidän ”kambrikaudellaan” yhdessä trilobiittien kanssa. Tämä on evolutionisteille suuri ja ratkaisematon ongelma, koska kiistaton tosiasia on, että kaikki eläinten rakennetyypit ilmestyvät maakerrostumiin ”samassa geologisessa silmänräpäyksessä”, eikä niiden ”esi-isistä” tiedetä mitään. Vakioselitys, jonka mukaan esi-isiä ei ole siksi, että pelkistä pehmytkudoksista rakentuvat eläimet eivät kivety, on vanhentunut. Pehmytkudoksien fossiileja on olemassa. Tässä esimerkiksi ”508 miljoonaa” vuotta vanhan madon fossiili: Half Billion-Year-Old Fossil Clue to How Worms Evolved

Selkärankaiset kirjaimellisesti ”nyhjäistään tyhjästä”

Mutta tämä ei ole tiedettä vaan tarinointia ja muistuttaa kosmologien kertomusta tyhjästä nyhjäistystä maailmankaikkeudesta.

Pienin selkärankainen on 7 millimetrin mittainen sammakko, Paedophryne amauensis ja suurin on 33 metrin pituinen sinivalas. Selkärankaisia on eläimistä vain 3 prosenttia, pääosa eläimistä eli 97 prosenttia on selkärangattomia. Jostakin evolutionisteille tuntemattomasta syystä ihminen on selkärankainen, vaikka tursas, joka on nilviäinen, on eläimistä älykkäin.

Ensimmäiset eläinfossiilit

edustavat välittömästi kaikkein monimuotoisinta rakennetyyppien valikoimaa. Rakennetyypeistä toistakymmentä on jo kuollut sukupuuttoon. Merkittävää on, että eläinten pääjaksojen lähes samanhetkisen ilmestymisen jälkeen, uusia rakennetyyppejä ei ole ”kehittynyt” 500 miljoonan evoluutiovuoden aikana. On oleellista ymmärtää, että tästä syystä valistuneimmat evolutionistit eivät enää käytä fossiileita evoluution todisteina, siitä yksinkertaisesta syystä että fossiilit kumoavat kehitysopin.

Evolutionistien mukaan ihmisten lähin, selkärangaton sukulainen

on vaippaeläin, joka kuuluu alkeellisten selkäjänteisten eläinten alajaksoon. Noin 90 % vaippaeläinlajeista kuuluu merituppien luokkaan. Niitä elää kaikissa maailman merissä aina rantavesistä suuriin syvyyksiin. Niillä on nahkamainen suojavaippa, jossa voi olla kalkkipiikkejä, nystyjä ja verisuonia. Aikuinen vaippaeläin koostuu kahdesta sisäkkäisestä säkistä tai pussista, jotka ovat suuaukoistaan kiinni toisissaan. Säkeistä sisempään johtavan kidussuolen värekarvat saavat veden virtaamaan sisempään säkkiin, josta se rakojen läpi virtaa säkkien väliseen onteloon. Kun vesi virtaa suolessa, veden sisältämää ravintoa tarttuu jodipitoiseen limaan, josta se sitten kulkeutuu suolistoon. Vesi poistuu ulomman säkin sivussa olevasta aukosta. Vaippaeläimen alaosassa sijaitsevat suolisto, sukurauhaset ja muut sisäelimet. Siellä on myös verisuonisto ja putkimainen sydän, joka välillä saattaa muuttaa veren virtaamissuuntaa.

Vaippaeläimet on luokiteltu selkäjänteisiksi, koska niillä toukkavaiheessa on eräänlainen selkäjänne ja ehkä myös pyrstö. Nämä kuitenkin surkastuvat pois vaippaeläimen aikuistuessa. Evolutionistien mukaan ihmisellä on geneettisesti enemmän yhteistä vaippaeläinten kanssa kuin hämähäkin, mustekalan tai torakan kanssa.

Seuraava sukulainen olisi suikulainen

Evolutionistien mukaan ensimmäiset selkärankaiset kehittyivät suikulaista muistuttaneesta kantamuodosta noin 520 miljoonaa vuotta sitten kambrikaudella. Varhaisimpia niistä olisivat Myllokunmingia ja Haikouichthys. Varhaiset selkärankaiset olivat vielä leuattomia, mutta ne olivat evolutionistien mielestä jo huomattavasti kehittyneempiä kuin samaan aikaan eläneet trilobiitit tai nilviäiset. Niillä oli samanlainen sydän ja valtimot kuin kaloilla, hermosto, aivot ja silmät päässä. Suikulaiset kuitenkin elävät ja voivat hyvin myös nykyään samoin kuin vaippaeläimet eivätkä kummatkaan ole ”kehittyneet” miksikään oletetun 500 miljoonan vuoden aikana.

Muitakin kaloja sukeltaa esiin kambrikaudella

ja niitäkin pidetään esi-isinämme. Kyseessä ovat jo edellä mainittu ”530 miljoonaa” vuotta sitten ilmestynyt Myllokunmingia ja Metaspriggina, jolla on sierainaukkojen edessä komeat, ylöspäin katsovat silmät. Kyseessä ovat täysin kehittyneet kalat. Nämä monimutkaiset selkärankaiset, joilla ei ole mitään esi-isiä, syöksyvät esiin kuin hatusta vedettyinä.

Selkärankaisten ”evoluutio”

on kuin puu ilman juuria. Pelkkiä oletuksia ilman mitään fossiileista saatavaa todistusaineistoa. Kalat ilmestyvät äkisti kambrin kerrostumiin, keskelle merieläinten evoluution ”alkuräjähdystä”, missä kaikki eläinten rakennetyypit putkahtavat näkyviin yhdessä geologisessa silmänräpäyksessä.

Vaippaeläimet, suikulaiset ja kalat ovat ainutlaatuisia, eikä niitä yhdistäviä ”välimuotoja” ole olemassa. Miksi kaikkia on fossiileina samoissa kambrin kerrostumissa? Ne elivät samalla ekologisella vyöhykkeellä eli muinaisen matalan merenpohjan tuntumassa ja hautautuivat vedenpaisumuksen varhaisessa vaiheessa, ja näin vahvistavat maailmanlaajuisen vesikatastrofin tapahtuneeksi tosiasiaksi.

NELJÄ MILJOONAA SOLUA JOKA SEKUNTI

Israelilaistutkijat ovat arvioineet, että ihmisen solut uusiutuvat keskimäärin noin 80 päivässä. Ihmisessä on yli 30 000 miljardia solua (Sender R ym. Nature Med 2021;27:45).

Uusia soluja syntyy 300 000 000 000 kappaletta vuorokaudessa. Niistä verisoluja on noin 83% ja maha-suolikanavan pintasoluja 12%. Erilaisia solutyyppejä ihmisessä on yli 300. Tutkijat arvioivat erittäin pitkäikäisten solujen, kuten hermo-, rasva-, ja lihassolujen uusiutumisnopeudeksi kymmeniä tuhansia soluja vuorokaudessa.

Uusiudumme hämmästyttävän nopeasti, mutta kuitenkin samalla vanhenemme, koska monet solut on "ohjelmoitu" jakautumaan vain 60 kertaa, jonka jälkeen ne kierrätetään. Myös sukusolut vanhenevat, mutta munasolusukupolvia on suunnitellusti vain vähän - Eevasta, kaikkien ihmisten äidistä (1.Moos.3:20), - sukupolvia on meihin vain noin 300. Munasolun mitokondrio -soluelimen DNA:han kertyneistä virheistä voi päätellä, että olemme olleet täällä noin 6 000 vuotta.

Tyttövauvalla on munasolut valmiina syntyessään, eivätkä ne enää jakaudu hänen elämänsä aikana, toisin kuin miehellä, joka tuottaa sata miljoonaa sukusolua vuorokaudessa! Syntyvät vauvat - sekä poika- että tyttölapset - saavat mitokondrionsa yksinomaan äidiltä. Tämä tosiasia on mahdollistanut sen, että olemme voineet olla täällä noin 6000 vuotta. Miesten Y-kromosomista voi nähdä, että kaikkien ihmisten yhteinen esi-isä on elänyt noin 5 000 vuotta sitten. Geenienvaihduntaa ei tapahdu mitokondrioissa eikä juurikaan Y-kromosomeissa.

Kukaan ei tiedä miksi ja miten suvullinen lisääntyminen olisi "kehittynyt", koska sen mukainen lisääntymistapa sallii, kertyvistä DNA:n korjaamattomista virheistä johtuen, vain muutamien vuosituhansien elinajan ennen väistämätöntä sukupuuttoa, joka odottaakin ihmiskuntaa mahdollisesti jo kuuden sukupolven kuluttua.



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.