Luominen artikkeliarkisto

Carol ja des Burgess tyttärensä Leannen kanssa – joka ei näytä fossiililta eikä kalalta.

David Catchpoole

Kun pidän puheita kirkoissa luominen/evoluutio -aiheesta, yksi kaikkein jännittävimmistä asioista on tavata jälkikäteen ihmisiä, jotka kertovat omia mielenkiintoisia kaskujaan tähän aiheeseen liittyen. Jonkin aikaa sitten Perthissa, läntisessä Australiassa, keski-ikäinen rouva lähestyi minua ja sanoi: ”Hei, olen Carol. Haluaisin, että tutustuisit meidän elävään fossiiliimme. Tässä hän on – tyttäremme Leanne. Elävä kalafossiili.”

Nähdessään hämmennykseni Carol ja hänen aviomiehensä Des selittivät, että kun Leanne oli 12-vuotias, hänelle tuli tulehduksellinen märkäpesäke kaulaan. Perthissa, Australiassa, märkäpesäkkeen puhkaissut kirurgi selitti, että sen aiheuttivat bakteerit, jotka infektoivat Leannen kaulassa olevan rustoalueen, jota hän kuvasi ”kidusten jäänteeksi” – perintö siitä, että olisimme kehittyneet kaloista.

Kun Burgessin perhe lähti toimenpiteestä, Leannen David-veli kääntyi hänen puoleensa ja sanoi piloillaan: ”Siinä nyt näet, olen aina tiennyt, että olet kehitysopillisessa asteikossa minua alempana.”

Kun Leannen koulussa kuultiin tapahtumasta, hänen opettajansa kutsui Leannea ”kalatytöksi” – viittaus myös siihen, että Leanne oli tuohon aikaan koulun parhaita uimareita.

Des ja Carol olivat kasvattaneet lapsensa kristillisen maailmankuvan mukaisesti. Itse asiassa he olivat alkaneet tilata Creation-lehteä [Luominen-lehden engl. versio] muutama vuosi aikaisemmin, joten he tiesivät, että kirurgin väitteet kalankiduksista olivat vääriä – siten Davidin kommentti sisarelleen oli piloillaan tehty pisteliäs huomautus lääkärin tietämättömyydestä. (Creation-lehti oli raportoinut aikaisemmin, että ”kalankidus”-tarinaan uskottiin ja sitä levitettiin yleisesti lääketieteellisissä piireissä, siitä huolimatta, että heidän omat oppikirjansa opettavat tämän uskomuksen olevan perätön^1,2 – katso laatikko alempana.)

Arpi Leannen kaulassa osoittaa mistä väärässä paikassa oleva, ihmiselle kuuluva rusto (ei kalanrusto) poistettiin. Leannen raamatullisen maailmankuvan ansiosta hän ei saanut psyykkisiä arpia – Leanne ja hänen perheensä osasivat hylätä ”kalanrusto”-väitteet hölynpölynä.

Des lähetti kirurgille kopion Creation-lehden artikkelin väitetystä ”kalankidus”-pojasta.² Hän sanoi: ”Uskoisitko sitä, että tuo artikkeli oli lehden kaikkein uusimmassa numerossa – Jumalan ajoitus on niin ihmeellinen. Juuri silloin, kun tarvitsimme, saimme selityksen siitä, että rusto Leannen kaulassa oli ihmiselle kuuluva, ei kalanrusto, ja että se oli väärässä paikassa. Vain Creation-lehti on antanut älyllisen syyn väärässä paikassa olevalle rustolle.”

Des sanoi, että hän aloitti kirjeensä lääkärille seuraavasti: ”Arvostan sitä mitä olette tehneet hyväksemme, mutta ajattelin, että teidän pitäisi saada kuulla, että ’kehitysopillinen kidusjäänne’- käsitys on osoitettu vääräksi teidän oman väkenne toimesta.” Hän kiinnitti erityisesti lääkärin huomion Creation-lehden artikkeliin, jossa raportoitiin pojan väitetyn ”kalankidus”-ruston tutkineen patologin sanovan, että sitä oli mahdoton erottaa normaalista ihmisen rustosta.

Ei kaloja sukulaisiksi

Väärät diagnoosit siitä, että joillakin ihmisillä on ”kalankidus”-rusto kaulassaan (katso pääartikkeli) ovat peräisin virheellisestä uskomuksesta, jonka mukaan kasvava ihmisalkio kävisi läpi ihmistä edeltäviä kehitysopillisen syntyperän tasoja. (Monet biologiaa opiskelleet lukijat muistavat, että heille on opetettu: ”ontogeniassa rekapituloidaan fylogenia” [yksilönkehityksessä kerrataan lajinkehitys].) Siten, tämän näkemyksen mukaan, ihmisalkio kävisi läpi ”kala-asteen kidusrakoineen” alkionkehityksen ensimmäisten viikkojen aikana.

Nykyään alkionkehityksen tutkijat myöntävät, että tällaiset käsitykset on osoitettu täysin vääriksi. Ihmisalkiolla ei esimerkiksi ole missään vaiheessa ”kidusrakoja” (tai ”kiduskaaria”, joiksi niitä myös kutsutaan). Lääketieteellisessä tiedekunnassa käytettävissä oppikirjoissa on myös laitettu asioita kuntoon.¹ Mutta vanhoilla (nyt kumotuilla) uskomuksilla on niin tiukka ote nykyisiinkin luennoijien sukupolviin, että alkionkehitystä kerrotaan yhä eteenpäin nykypäivien lääketieteen opiskelijoille.

Sekaannus on osittain peräisin siitä, että kalan alkionmuodostuksessa näkyvät pussimaiset rakenteet näyttävät pintapuolisesti samankaltaisilta kuin ihmisalkion nielukaaret. Mutta nämä rakenteet ovat aivan erilaisia. Kaloilla pussimaisesta alueesta kehittyy kidukset, mutta ihmisillä nielukaarista kehittyy tärkeitä rakenteita pään ja kaulan alueelle – ei mitään, mikä muistuttaisi muodoltaan tai toiminnaltaan kiduksia. Useisiin näihin rakenteisiin sisältyy rustoja, kuten esimerkiksi kurkunpäähän. Ei ole siis mikään ihme, että langenneessa maailmassamme alkionkehityksessä tapahtuu silloin tällöin virheitä, mikä johtaa siihen, että möykky normaalia ihmisrustoa ”sijoittuu” kohdussa kehittyessään virheellisesti kaulan sivulle.

Tällaisesta väärässä paikassa olevasta rustosta ei välttämättä seuraa ongelmia, ellei se esimerkiksi tulehdu. Siinä tapauksessa hoitoon voi kuulua kirurginen poisto. Se ei tarkoita sitä, että henkilö, jolla on rusto väärässä paikassa, olisi millään tavoin sukua kalalle!

1. Esimerkiksi: Langman, J., Medical embryology, 4^th edition, Williams & Wilkins, Baltimore, sivu 268, 1981, sanoo, että ”ihmisalkioihin ei muodostu koskaan oikeita kiduksia (kaaria)”.

Ernst Haeckel väitti, että ihmissikiö kävisi läpi erilaisia kehitysopillisen kehityksen vaiheita. Hän yritti osoittaa sen tällä piirustusten sarjalla, joka väitetysti kuvaa ihmisen ja muiden eliöiden alkionkehityksen eri tasoja. Nykyisin hänen piirustustensa tiedetään olevan vilpillisiä.

Vaikka Des ei koskaan saanut vastausta kirjeeseen, Burgessin perheen kontaktit lääkärikunnan kanssa tähän aiheeseen liittyen eivät loppuneet siihen. Vuonna 2001, kun Leanne oli 18-vuotias ja opiskeli ensimmäistä vuotta sairaanhoitoa, hän sai jälleen tulehduksellisen märkäpesäkkeen – se paisui suuren omenan kokoiseksi kahdessa tunnissa. Sillä kertaa kirurgit poistivat joitakin ruston paloja Leannen kaulasta (edellisellä kerralla he olivat ainoastaan puhkaisseet märkäpesäkkeen). Burgessin perhe asui tuolloin Melbournessa – kaupungissa, jolla on korkea maine lääketieteellisessä osaamisessa – mutta jälleen heille kerrottiin samaa ”kalankidus”- oppia kuin Perthissa kuusi vuotta aikaisemmin.

Des oli kuitenkin valmis haastamaan sairaalalääkärin: ”Ette kai te nyt todella usko tuohon? Teidän oma väkennekin on kumonnut asian.” Nuori lääkäri vastasi: ”No, näin meille kerrotaan lääketieteellisessä tiedekunnassa – ei oppikirjoissa, mutta professorit ja lääkärit kertovat tätä eteenpäin.”

Leanne, joka työskentelee nyt kokopäivätoimisena sairaanhoitajana, sanoi myös kokeneensa samaa. Kehitysopilliset ennakko-oletukset rehottivat valtoimenaan koko hänen sairaanhoito-opintojensa ajan – asioita opetettiin niin kuin evoluutio olisi totta. Vaikka Leanne oli itse ”rokotettu” sellaista opetusta vastaan (Raamatulliseen maailmankuvaan perustuvan kasvatuksen kautta), hän sanoi, että olisi vaikea kääntää tilannetta toisinpäin. Oppilailla oli vain hyvin rajoitettu mahdollisuus haastaa opettajiaan, mutta tietenkin heillä oli mahdollisuus keskustella keskenään siitä, mitä luennoijat olivat sanoneet.

Vuoden 1994 syyskuun Creation-lehden artikkeli, jonka Burgessin perhe kopioi ja antoi lääkärilleen, osoitti kuinka uutisraportit, joissa väitettiin, että ”pojalla oli kalankidukset kaulassaan” olivat väärässä. Lehdessä kerrottiin myös ”kalankiduksen” tutkineen patologin varmistaneen, että sen mikroskooppista ulkomuotoa oli mahdoton erottaa ihmisrustosta.

Desin, Carolin ja Leannen kokemus on vakava muistutus siitä, miten voimakkaan ”evolutionistisiksi” keskeiset oppilaitoksemme ovat tulleet – ja siitä, miten paljon ponnistuksia tarvittaisiin tilanteen kääntämiseksi toisinpäin. Kuulemme yhä useammin kuinka ”toisen sukupolven kreationistit” – lapset, jotka on kasvatettu ”luomistieteen” materiaaleilla, joita nopeasti kasvavat evoluution vastaiset, kristityt ryhmät ovat tuottaneet 1970-luvulta lähtien – haastavat menestyksekkäästi evoluution hallitsemia laitoksia, kuten kouluja ja museoita.^3,4

Burgessin perheen tilitys osoittaa, että vielä on pitkä matka ennen kuin voit luottavaisesti käydä terveydenhuollon ammattilaisen luona ilman vaaraa siitä, että sinulle annetaan väärää tietoa, että rusto kaulassasi on kalankiduksen jäänne tai että selkäongelmasi johtuu siitä, ettei meitä ole suunniteltu kävelemään pystyssä,⁵ tai että väärissä paikoissa kasvavat karvat johtuvat siitä, että olet ”takauma” apinoista⁶, tai että on OK hankkiutua eroon kohdussasi olevasta vauvasta, koska ”se on vain kala-asteella”.^7,8

Luulen, ettei minun pitäisi olla yllättynyt. Kun kreationisti-kirurgi Dr Warwick Gloveria haastateltiin Creation-lehteen 16 vuotta sitten, hän varoitti suoraan, että nuotanveto jatkuisi pitkään.¹ Samalla kun hän tunnusti, että kreationistikirjallisuuden kasvava määrä oli alkanut vaikuttaa, hän sanoi: ”En usko, että tulee olemaan dramaattisia muutoksia [ts. lyhyessä ajassa].” Ennemminkin ”luulen luomistieteen kyntävän nyt maata ja alkavan korjata satoa kenties vuosikymmenen tai kahden viiveellä.”

Ainakin yhdellä tasolla näemme todellakin tuloksia. Sanomalehtijuttu ”kalankidus”-pojasta raportoi pojan kokeneen ”koulukiusaamista”.² Samoin kävi Leannen kohdalla. Mutta Leannen tapauksessa, koska hänelle oli opetettu totuus alkuperästämme, hänet oli ”rokotettu” kiusaamista vastaan – arvokas tulos itsessään. Toisella tasolla olemme nähneet Leannen ja hänen vanhempiensa olevan halukkaita (ja varustautuneita) haastamaan kehitysopilliset väitteet (1. Piet. 3:15, 2. Kor. 10:5) – esimerkiksi kopioimalla Creation-lehden artikkeleita ja ojentamalla niitä muille sopivaan aikaan.

Kuvittele, että jokainen tämän artikkelin lukija tekisi niin. Minkä muutoksen se voisikaan saada aikaan...

DAVID CATCHPOOLE, Filosofian tohtori (kasvifysiologia) Dr Catchpoole on työskennellyt kasvifysiologina sekä luonnontieteiden opettajana erikoisalanaan tropiikin maatalous ja puutarhatalous. Hän työskenteli kokopäiväisesti Creation Ministries Internationalille Australiassa.