perjantaina, 10. heinäkuuta 2020, klo 12.57

10.7.2020: Elämä paljastui RNA-tietokoneeksi

Pekka Reinikainen

Koulubiologian opetukset kumoutuivat

Solujen RNA rakentuu emäksistä, sokerista ja fosfaatista. Se astui äsken keskelle elämän näyttämöä, ja DNA kutistui kuiskaajan rooliin. RNA ei ollutkaan pelkkä proteiinien rakentamisohjeen viestinviejä, vaan se toteuttaa soluissa tuhansia toimintoja. Se rakentaa näyttelijät, mutta hoitaa samalla myös ohjaajan roolin. Proteiinien rakentamisessa tarvittavien lähetti- ja siirtäjä-RNA:n lisäksi puhutaan muun muassa lnc-, mi- ja ex-RNA:sta.

Tuhansia taideteoksia

RNA voi laskostua moniin monimutkaisiin muotoihin. Bochumin Ruhr -yliopiston tutkijat etsivät uuden menetelmän avulla toistaiseksi tunnistamattomia RNA-rakenteita solujen tuhansien RNA-molekyylien joukosta, sillä he olettavat monien laskosten olevan toiminnallisia, proteiinien tavoin. Tutkija Franz Narberhaus toteaa, että ”mikäli haluamme ymmärtää RNA:n rooleja, meidän on tutkittava sen rakenteita”.

RNA lämpömittarina

Lämpötila muuttaa joidenkin RNA-molekyylien muotoa. Ripulia aiheuttavan Yersinia-bakteerin RNA-kuumemittari viestii tälle taudinaiheuttajalle, että nyt ollaan kohteessa. Uuden tutkimusmenetelmän avulla löydettiin lisää lämpömittareita.

RNA ”veriviemärien” kunnon valvojana

Münchenin Ludvig-Maximilian yliopiston tutkijoiden mukaan mi-RNA:t valvovat verisuonien kuntoa. He löysivät mi-RNA:n, joka ylläpitää suonien pintasolukon kuntoa ja vähentää kalkkeutumisen riskiä. Samalla osoitettiin RNA:han liittyneet opit vanhentuneiksi, sillä se ei ole vain viestinviejä tumasta solulimaan, vaan vie viestejä myös päinvastaiseen suuntaan.

RNA:n avainasema geenien säätelijänä

Jos jotkut mi-RNA:t ovat vaurioituneet, seurauksena voi olla krooninen sairaus kuten verisuonien vaurio. Säätely tapahtuu usein solulimassa, jossa mi-RNA:t estävät lähetti-RNA:n toimintaa proteiineja rakennettaessa tai tuhoavat kyseiset lähetti-RNA molekyylit.

Professori Christian Weberin tutkijaryhmä havaitsi täysin poikkeuksellisen uuden toiminnon. Eräs mi-RNA siirtyi yllättäen solun tumaan ja pysäytti erään entsyymin toiminnan. Kyseinen entsyymi säätää ohjelmoidun solukuoleman. Mi-RNA pystyy näin varjelemaan pintasolukkoa ja rajoittamaan verisuonien kalkkeutumien etenemistä.

Verisuonien sisäpinnan solut kuormittuvat usein ja tämä synnyttää viestin, joka puolestaan säätää ohjelmoidun solukuoleman. Mi-RNA kuitenkin siirtyy tumaan ja pysäyttää pyövelin viestittäen samalla, että ”asiat ovat kunnossa, anna solun elää”. Weber toteaa, että ”löydetty uusi mi-RNA:n välittämä mekanismi edustaa täysin uutta biologista säätelytoimintoa, joka täydentää aikaisemmin tunnettuja mekanismeja”.

Rajaton RNA

"Lääkärit ilman rajoja” on avustusjärjestö, joka toimii kaikkialla. Samaan tapaan solujen maailmassa ”RNA ilman rajoja” on molekyylien muukalaislegioona, joka jättää kotisolunsa auttaakseen pulassa olevia kudoksia muualla elimistössä. Kyseessä on niin ihmeellinen asia, että tiedelehti Nature uhrasi kokonaisen numeron solujen ulkopuoliselle ex-RNA:lle.

Herb Brody kirjoittaa, että molekyyli, joka toistaiseksi on tunnettu proteiinien rakennusohjeiden viestinviejänä, on uusi keskeinen tekijä lääketieteen alueella. Solun sisäisenä toimijana tunnettu RNA on jättänyt solut ja liikkuu kaikkialla elimistössä verivirran mukana. Se on suljettu pieniin kuljetuspakkauksiin, jotka rakentuvat rasvamolekyyleistä. Tämä ex-RNA -tutkimus on aiheuttanut huomaamattoman vallankumouksen biologiassa ja tiedemiehet ponnistelevat ymmärtääkseen syyn RNA:n erittymiselle ja miten näitä molekyylejä voisi hyödyntää sairauksien diagnosoinnissa ja hoidossa.

Esimerkkinä tästä on RNA, jota löydettiin äidinmaidosta 10 vuotta sitten. Tutkija Tien Nguyen toteaa Nature -tiedelehdessä kuinka ”tiedemiehet yrittävät yhä tutkia, miksi RNA:ta on maidossa ja miten se vaikuttaa terveyteen. Mi-RNA:ta pidettiin aluksi pelkkänä roskana, mutta se osoittautui monin tavoin hyödylliseksi, kun ryhdyttiin kysymään oikeita kysymyksiä”.

University of Californian tutkija Bo Lönnerdal on tutkinut rintamaidon bioaktiivisia tekijöitä vuosikymmeniä. Kuultuaan mi-RNA:sta maidossa hän ajatteli, että sillä täytyy olla merkitys. Olisiko se ravinne vai säätelisikö se jotakin toimintoa? Asian selvittäminen on työlästä, sillä maidossa on todettu 1 400 erilaista mi-RNA:ta. Vaikuttaa siltä, että ne säätelevät vauvan geenien toimintoja, ja mahdollisesti liittyvät immunologiaan tai keskosen kasvuvauhdin kiihdyttämiseen. Eräät mi-RNA:t voivat myös suojata lapsuuden syöpätaudeilta. Käynnissä olevat tutkimukset edustavat maailmanlaajuista tieteellistä keihäänkärkeä ja tavoitteena on edistää lasten terveyttä.

Muillekin kuin lapsille

Myös aikuiset voivat hyötyä ex-RNA:n roolin ymmärtämisestä. Naturessa oli Kenneth Witwerin artikkeli ravitsemukseen liittyvästä mi-RNA:sta, jonka tutkiminen on perusteltua, ”koska ruuassa oleva RNA voi vaikuttaa erittäin merkittävästi ruuansulatuskanavan toimintaan ja ihmisten terveyteen”. Kristina Campbell puolestaan pohtii, ”voisiko ruuassa oleva mi-RNA vaikuttaa syöjän geenien toimintaan?” Johtopäätöksiä ei vielä osata tehdä, mutta pelkkä ajatuskin on mullistava. Saammeko ruuan mukana ravinnon lisäksi tiedon kuinka ravinteita hyödynnetään?

Sairauksien diagnostiikka

Koska ex-RNA:ta liikkuu kaikkialla kehossa, sitä voitaisiin ehkä käyttää sairauksien etsimiseen. Tutkija Elie Golgin pohtii Naturessa ex-RNA:n käyttöä syöpien, sydäntautien ja muidenkin sairaustilojen ilmaisimina. Elimistön kudokset pitävät jatkuvaa yhteyttä keskenään lähettämällä toisilleen RNA -viestejä. Tiedemiehet ”salakuuntelivat” näitä veren, syljen, virtsan ja muiden nesteiden välittämiä viestejä, jotta saisivat kaapatuiksi terveyteen ja sairauteen liittyviä viestejä. Asia on monimutkainen ja toivo viestien tulkinnan onnistumisesta voi osoittautua turhaksi, mutta tästä huolimatta tutkimus on vilkasta ja ”ala kasvaa kohisemalla”, toteaa Golgin ja jatkaa: ”tämä innostaa yrityksiä kaupallistamaan kyseisiä menetelmiä”. Odotukset ovat korkealla sydämen ja hermoston tautien, syövän, munuaissairauksien, ja jopa ahdistuneisuuden hoitojen löytämiseksi. Kliinisiä kokeita suunnitellaan ja uusia hoitoarsenaaleja voi olla näköpiirissä RNA:sta avatuista viesteistä.

Elämä perustuu viestintään

Jopa kasvit viestittävät RNA:n avulla. Rosanne Khamsi kertoo Naturessa RNA:ta sisältävistä vesikkeleistä kasveissa. Tämä voi tarjota uusia mahdollisuuksia kasvitautien torjuntaan RNA:ta ruiskuttamalla.

RNA-tietokoneet ohjaavat eliöiden toimintoja

DNA on vain muisti, johon Äly on tallentanut elämän tarvitsemat tiedostot. Elämän älykäs suunnittelu ei koskaan ole ollut näin ilmiselvä asia.

Vallankumous on tosiasia

Tuore RNA -tutkimus on verrattavissa biologiseen maanjäristykseen, joka seurasi DNA:n ja proteiinien vuorovaikutuksen havaitsemista vuonna 1953. Naturen artikkeleissa ei evoluutiosta puhuta enää mitään, lukuun ottamatta seuraavan sisältöistä Janos Zemplenin silkkaa spekulaatiota: ”Eksosomeja ja mi-RNA:ta on enemmän tarjolla maidossa kuin kasveissa”, ja tämä hänen mukaansa voisi liittyä evvoluutioon, sillä ”luonto on voinut tehdä tämän lasten ravitsemiseksi”. Tämä ei kuitenkaan kelpaa edes darvinismiksi, vaan Zempleni pitää ”luontoa” päämäärätietoisena jumalattarena, joka terästää tuotteen tarvittavalla mi-RNA:lla.

Ainoa samassa artikkelissa oleva viittaus evoluutioon, edellisen ohella, on Johns Hopkinsin lääketieteellisen tiedekunnan Kenneth Witwerin maininta evoluution "puuttumisesta". Hän oli pohtinut, että ehkä ”evoluutio on säilyttänyt keinon saada ravinnosta muutakin kuin vain ruokaa”.

Evolutionistit menettivät pelin

jo siinä vaiheessa, kun he ylimielisesti luokittelivat RNA:n, jonka toimintaa eivät ymmärtäneet, ”geneettiseksi roskaksi”. Nyt kun vuosien tutkimus on valaissut asiaa, he pystyvät ainoastaan spekuloimaan ”evoluution mahdollisesta roolista”. Älykkään suunnitelman havaitsevat tutkijat sen sijaan voivat ryhtyä lukemaan ja tulkitsemaan RNA:n viestejä.

In New Research, RNA Takes Center Stage

MIKSI LAPSET PITÄÄ ROKOTTAA?

Rokotevastaisuus rehottaa kristittyjen keskuudessa

Valeuutiset ja perättömät "profetiat" mahdolliseen koronarokotteeseen liittyvistä "siruista" leviävät hyväuskoisten kristittyjen keskuudessa. On täysin vastuutonta levittää tällaista disinformaatiota. Se on erittäin vaarallista ja asettaa uskovien lapset hengenvaaraan ja aiheuttaa heille vakavan sairastumisriskin.

Kaikki neuvolassa annettavat rokotukset ovat perusteltuja ja turvallisia

Muutamia esimerkkejä:

-jos jättää jäykkäkouristusrokotteen ottamatta, voi saada vakavan taudin, koska tämän bakteerin itiöitä on kaikkialla maaperässä. Tauti on kammottava ja voi tappaa, ja sen voi saada hiekkalaatikolla tonkiva lapsi, jolla on iho rikki. Aikuiset ovat tietysti yhtä lailla alttiita.

-vihurirokkorokote estää tytöillä sikiövaurioriskin, kun he aikuisena odottavat lapsia.

-tuhkarokkoon kuolisi Suomessa vuosittain 50 lasta, jos ei rokotettaisi, ja moni vammautuisi tämän lisäksi.

-sikotauti voi aiheuttaa pojille lapsettomuutta kivesvauriosta johtuen.

-kurkkumätä on erittäin vaarallinen ja aiheuttaa usein sydänvian.

-polio riehuu yhä maailmassa.

Väite, jonka mukaan rokotteissa olisi abortoitujen sikiöiden soluja on täyttä roskaa ja vaarallinen. Jos sillä perusteella jättää lapset rokottamatta, altistaa heidät kuolemanvaaraan ja merkittävään sairausriskiin ja toimii rikollisesti.

-HPV rokote suojaa syöpätaudeilta. Jos ei harrasta avioliiton ulkopuolista seksiä, sitä ei tarvita, mutta valitettavasti irtosuhteita on, eivätkä kristityt vanhemmat voi estää lastensa sekoilua jossakin elämänsä vaiheessa.

-influenssarokotteesta tuli jonkin verran narkolepsiatapauksia. Tämän arvellaan liittyvän tuon rokotteen adjuvanttiin, joka tehostaa rokotetta. Influenssarokotteen voi tarvittaessa jättää ottamatta, mutta kuolleisuusriski tautiin on kuitenkin 0.1% luokkaa. Toisaalta, jos lapsia ei olisi rokotettu, kymmeniä olisi kuollut. Yhtä moni sai narkolepsian - valitse siinä sitten: kuolema vai tauti?!

-hepatiittirokote kannattaa ottaa, jos matkustelee kaukomaihin.

-vesirokkorokote voi antaa myöhemmällä iällä suojan vyöruusua vastaan. Vesirokko on aikuiselle varsin ikävä tauti.

On täysin Raamatun mukaista ottaa rokotteet, Sanalaskujen kirjassa todetaan: Viisas näkee vaaran ja piiloutuu, yksinkertainen käy kohti ja saa kärsiä. Pidän rokotteiden laiminlyöntiä hyvin vaarallisena. Nämä henkilöt asettavat lapsensa merkittävään vaaraan. Jumalaa "ei pidä kiusata" asettumalla turhaan alttiiksi. Jumala on antanut terveydenhuollon työntekijät, rokotteet ja lääkkeet meille siunaukseksi. Tyypillisiä riskinottajia "hurskaiden herätyskristittyjen" ohella ovat esimerkiksi antroposofit, jotka ovat aiheuttaneet yhteiskunnille paljon ongelmia, kun ovat aikaansaaneet epidemioita.

Toinen tomppeleiden joukko on hopeaveden juojat. Hopeavesi on ihmiselle myrkyllistä eikä omien bakteerien tuhoaminen ole lääketieteellisesti perustelua, vaan vaarantaa terveyden. Vauvan iho voi värjäytyä pysyvästi siniseksi jos hänelle annetaan hopeavettä.

TEKOPYHÄT PATSAANKAATAJAT

Rotuerottelijoiden patsaita kaadetaan. Miksi tämä riehunta levisi koronan kiivaudella kautta maailman? Taustalla on tietysti LGBTQ -aktivistien toiminta ja juuri nyt translakien tuputtaminen "tasa-arvon" nimissä. 

Vastalauseiden vyöry on valikoivaa

Pahimpien rotuerottelijoiden patsaat pystyvät pystyssä. Darwinin massiivinen marmoripatsas mahtailee Lontoon luonnonhistorian museon katedraalin kaltaisen pääsalin "alttarilla". Kuva museosta

Mitä Darwin sai aikaan?

Darwinin "ansioksi" voidaan lukea kymmenien "alempiarvoisten" ihmisten teurastus. Esimerkki jota harvemmin esitellään on hererojen holokausti Namibiassa. Mielenkiintoista on, että Youtube sensuroi lapsilta asiasta kertovan dokumentin. African Genocide: The Horror of Scientific Racism

Tieteellinen rasismi

on sallittua. Aborttilaki ajettiin läpi väärällä väitteellä, jonka mukaan ihmisalkiolla olisi kidusten aiheet, ja "kalan" voisi tappaa ilman tunnonvaivoja. Televisiossa THL:n rokoteasiantuntija pohdiskeli, kuinka koronarokote tehoaisi "ihmisapinoihin". Valitettavasti rhesusapinat, joihin rokote tepsi, eivät voi valittaa rasistisesta rinnastuksesta valtakunnansyyttäjälle!

Tekopyhät tiedemiehet eivät tajua omaa rasismiaan. Yllä olevasta dokumentista piti poistaa kaikki tieteelliseen rasismiin ( = uusdarvinismiin) viittaavat todisteet, jotta sinullakin olisi mahdollisuus (toistaiseksi?) nähdä se. Tämä Discovery -instituutin teksti nimittäin julkaistiin eilen (9.7). The Horror of Scientific Racism

MIESTENPÄIVÄT MERTIÖRANNASSA

Osa 1: Pekka Reinikainen: Mikä on elämä?

Osa 2: Pekka Reinikainen: Mikä on ihminen?

Osa 3: Pekka Reinikainen: Onnellisuus, terveys vai Jeesuksen tunteminen?

Osa 4: Pekka Reinikainen: Miten hoidan maallista majaani?

KORONAKATASTROFI

STM ja THL eivät ole asiantuntijoita

Sadat oikeat asiantuntijat kautta maailman ovat vahvistaneet ilmatartunnan todellisuuden. Myös WHO tunnusti 7. heinäkuuta, että on olemassa lisääntyvää todistusaineistoa, jonka mukaan koronavirus leviää ilman kautta. Presidentit Trump ja Bolsonaro sekä pääministeri Boris Johnson ovat esiintyneet maski kasvollaan. Presidenttimme Sauli Niiinistö käyttää maskia kaupassa käydessään.

Suomessa sen sijaan STM:n kansliapäällikkkö on markkinoinut myytin maskin "tarpeettomuudesta" ja jopa julkeasti julistanut sen käytön "vaaroja", vaikka tällaisesta "vaarallisuudesta" ei ole olemassa tieteellistä tutkimusnäyttöä. Suomessa on kuollut satoja seniorikansalaisia, koska STM ei antanut kirjalllisia määräyksiä heidän suojaamisekseen tartunnalta.

STM ja THL tilaavat toisen aallon Suomeen

Ravintolat ja yökerhot avataan 13.7. Terassit pursuilevat, ihmiset jonottavat ilman turvavälejä ja tauti leviää ilmassa, kun sisätiloissa, busseissa ja junissa ei pidetä maskeja. STM ja THL pitää saattaa vastuuseen laiminlyönneistään, joiden seurauksena sadat ovat jo kuolleet ja tuhannet voivat kuolla, jos ilmatartunnan todellisuutta ei oteta tosissaan. Tässä olisi valtakunnansyyttäjälle todellisia töitä tarpeettoman tunaroinnin tilalle.



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.