sunnuntaina, 30. huhtikuuta 2023, klo 21.21

Luonnontiede vahvistaa luomisen

Pekka Reinikainen

Viime vuosien luonnontieteellinen tutkimus on tehnyt luomisesta kiistattoman tieteellisen tosiasian. Luomakunnasta on paljastunut Suunnittelijan sormenjäljet sen kaikilta tasoilta.

Luonnon perusvuorovaikutukset, aurinkokuntamme sijainti kosmoksessa, planeettojen rakenne ja ominaisuudet, kaikki kertovat elämänmyönteisestä suunnittelusta. Kaikki on suunniteltu, jotta eläviä soluja voi olla olemassa. Soluja, jotka voivat nähdä, kuulla, haistaa ja maistaa!

Solun olemassaolo vahvistaa sen tekijän nerouden

Solussa täytyy olla välittömästi tehdasasennettu kopiointikoneisto. Sattumalta syntynyt solu ilman kopiointikoneistoa olisi vain pelkkä tähdenlento kosmoksen yksinäisyydessä. Pelkkä, taianomaisesti ilmestynyt kopiointikoneisto, taianomaisesti syntyneeseen soluun, ei kuitenkaan vielä riittäisi. Kopioitu teksti täytyy myös oikolukea ja virheet on korjattava heti, koska muuten seuraavaan ihmissolujen sukupolveen syntyisi joka kerta 3 500 kopiointivirhettä lisää, ja elämä loppuisi nopeasti.

Soluissa pitää olla myös tehdasasenetut soluelimet

Elämä on solullista. Soluelimiä tarvitaan heti, samaan tapaan kuin ihmisyksilö tarvitsee maksan ja munuaiset. Jos väitetään, että alkuliemen molekyyliketjut pystyvät tuottamaan itsestään kopioita, unohdetaan, että ne eivät tee mitään ilman soluelimiä, joista solukalvo on tärkein. Pelkillä molekyylien ketjuilla ei tee mitään ja ne hapettuisivat välittömästi ilman suojakalvoa. Vaikka ilmakehä olisi ollut hapeton, ei sekään auttaisi, koska vesi purkaisi ketjut. 

Solukalvo ei ole mikään, ympäristöstään eristetty rasvakupla, vaan hyvin monimutkainen soluelin, jossa on kymmeniä kanavia, pumppuja, tunnistinmolekyylejä jne. Kaikkien niiden täytyy olla täysin toimivia, tässä ja nyt, sillä yhdenkin puuttuminen aiheuttaa solun kuolemisen välittömästi. Tämä vahvistaa silmänräpäyksessä tapahtuneen luomisen!

Alussa ei ollut alkulientä vaan ohjelmoituja tietokoneita

Solu on osoittautunut erittäin monimutkaiseksi tietokoneeksi. Sen tiedosto on moniulotteisesti järjestetty DNA, josta tulostetaan RNA-molekyylejä, joista edelleen muokataan proteiineja ja erilaisia RNA-molekyylejä solun käyttöön. Solutietokoneen ohjelma on muun muassa solun epigeneettisessä ja histonikoodissa. Tästä kannattaa lukea lisää Tomi Aallon uutuuskirjasta: Epigeneettinen informaatio ja kadonnut evoluutio

Solujen tietokoneohjelmat määräävät niiden erilaistumisen

Nämä tietokoneohjelmat myös sopeuttavat eliöt nopeasti ilmaston ja ravinnon saannin muutoksiin. Solu tekee kaikkensa pitääkseen DNA-tiedostonsa muuttumattomana ja järjestelmä on rakennettu siten, että sopeutumien tapahtuu ilman muutoksia DNA:ssa, sillä DNA:n kopiointivirheet (mutaatiot) rappeuttavat eliöitä ja vievät ne sukupuuttoon.

Biologiassa on tapahtunut vallankumous

Evoluution moottori ei ollutkaan DNA:n sattumanvaraisissa muutoksissa, jotka tappavat, kun niitä kertyy tarpeeksi. Evoluution "luoja" ei ollutkaan luonnonvalinta, vaan luomisessa valmiiksi tehdasasennetut tietokoneohjelmat, jotka mahdollistavat nopeat muutokset ja näin ollen hengissä pysymisen alati muuttuvassa langenneessa luomakunnassamme.

Sattuma ei kirjoita tietokoneohjelmia

Tämä on itsestään selvä asia. Erittäin hyväksi luotu (1.Moos.1:31) maailma kirottiin (1.Moos.3:17), kun ihminen epäili Jumalan sanaa. Kirotussa maailmassa mikään ei kehity "kelpoisemmaksi", kuten uusdarvinistit esittävät, vaan kaikki rappeutuu kiihtyvällä vauhdilla. Ihmistä piinaavat nykyään kymmenet tuhannet sairaudet ja joka toinen saa syövän. 16 % ihmisistä ei enää saa jälkeläisiä, koska ihmiskunnan DNA rappeutuu todella nopeasti. Tästä ei meitä pelasta mikään "genomikeskus", jollaista Suomeenkin suunnitellaan. Pelastaja on Luojamme, joka Jeesuksessa tuli ihmiseksi ja lunasti meidät synneistämme ristillä ja uskomme Häneen, meille lahjoitetaan iankaikkinen elämä uudessa luomakunnassa, jossa ei enää ole sairauksia eikä kuolemaa,

Sanoma rististä on hullutusta

niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen." Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? (1.Kor.1:18-20). -- Tähän voimme sanoa -- Amen!



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.