maanantaina, 30. joulukuuta 2019, klo 9.35

30.12.2019: Jumalan nerokas suunnittelu on ilmeistä

Pekka Reinikainen

Mikroskooppisen laitteen suunnittelu ja rakentaminen edellyttää ylivertaista insinööriä

Seuraavassa joitakin esimerkkejä. Kuinka rakentaa millimetrin mittainen ilma-alus, joka pystyy laskeutumaan lasiselle sisäkatolle ylösalaisin. Kun banaanikärpänen tekee sen, kukaan ei taputa käsiään. Kuinka juosta sata kertaa vartalon pituinen matka sekunnissa tai kaivautua kovaan maaperän ilman työkaluja? Eläinten suoritusten tarkempi tutkimus ällistyttää tiedemiehiä.

Kiusallinen kärpänen

Kun tiedemiehet tutkivat kärpäsen laskeutumista, he totesivat sen käyttävän ”nopeita näkökontrollissa tapahtuvia kiertoliikkeitä”:

Kärpäsillä ja muillakin hyönteisillä on tapana laskeutua ylösalaisin sisäkatolle. Tämä on ällistyttävä lentosuoritus ja siinä tapahtuva monipuolinen aistinelinten ja lihasten yhteistyö on yhä pääosaltaan selvittämättä. Tässä kerromme, että onnistunut ylösalaisin laskeutuminen edellyttää sarjan taitavasti yhteen sovitettuja liikkeitä. Ensiksi on kiihdytettävä ylöspäin, kierrettävä vartaloa ja oikaistava raajat. Lopuksi pyörähdys kattoon tukevasti kiinnittyneiden raajojen avulla. Siipien kierto- ja pyörähdysliikkeet tapahtuvat kärpäsen silmien verkkokalvon havaitseman liikenopeuden ohjauksessa. Liikkeiden säätöön osallistuvat myös muut aistit. Lennettäessä nopeammin eteenpäin ja hitaammin ylöspäin, siipien liikkeitä hidastetaan ja raajojen ohjaamaa kiertoliikettä nopeutetaan.”

Tutkijat totesivat, että kyseessä on ”kiistatta vaikein ja vähiten ymmärretty lentävän hyönteisen tekemä liike." Tutkijaryhmää johtanut Bo Cheng totesi, että ”insinööreinä pyrimme tietysti toistamaan suorituksen, mutta sitä ennen meidän on ymmärrettävä, mitä tapahtuu.” Tutkijaryhmä ällistyi kärpäsen kyvystä suoriutua samanaikaisesti ”neljästä täydellisesti ajoitetusta liikkeestä”, joiden avulla se laskeutuu silmänräpäyksessä kattoon ylösalaisin; eli kiihdytys, kärrynpyörä, raajojen ojennus ja raajojen avulla toteutettu vartalon kiertoliike.

Kärpäsen liike tapahtui ”hyvin suurella pyörimismäärällä”. Pienen hyönteisen havaittiin suoriutuvan ”kärrynpyöristä” eturaajojen ympäri. Sen keho on hyvin suunniteltu suoriutumaan tästä kuormituksesta. ”Tämä liike riippuu täysin eturaajojen kyvystä takertua alustaan pienillä karvatyynyillä (van der Waalsin voiman hyödyntäminen), joka mahdollistaa tukevan kiinnityksen, ja raajojen nivelten joustavuudesta, joka vaimentaa laskeutumisen aiheuttamaa tärähdystä.” Tutkijaryhmä oli ilmeisesti niin lumoutunut suorituksesta, että unohti sepittää sille evoluutiotarinan.

Kärpänen on lisäksi suunniteltu vakaata lentämistä varten 

Michael Dickinson on tutkinut vuosikausia hyönteisten lentoa. Hänen tutkijaryhmänsä julkaisi toisen merkittävän artikkelin Current Biology -lehdessä, jossa todettiin, kuinka ”kärpäset ohjaavat siipiensä liikettä aktiivisesti kaksitoimisen gyroskoopin avulla.” (Gyroskooppi on nopeasti pyörivä pyörä, joka on ripustettu kardaanisen rengassysteemin sisälle, siten että ripustuksen kääntäminen ei käännä pyörää. Pyörimismäärän säilymisen vuoksi pyörä säilyttää asentonsa. Gyroskooppeja käytetään asennon mittaamiseen ja asennon vakauttamiseen) Banaanikärpästen ”takasiipiä” pidettiin aikaisemmin ”surkastumina”, mutta ne ovat osoittautuneet gyroskoopeiksi, joiden avulla Dickinson totesi kärpästen suorittavan hämmästyttäviä liikkeitä. Siipiä ohjaavat lihakset toimivat tietyssä vaiheessa liikettä. Ne jännittyvät saatuaan siipien tyvessä olevilta liikettä aistivilta elimiltä ja ainutlaatuisilta ”takasiiviltä” (halterers) palautteen. Haltererit liikkuvat samalla taajuudella kuin siivet, vaikka ne eivät kannakaan kärpästä ilmassa, vaan toimivat gyroskooppeina. Halterereilla on omat lihaksensa etusiipien tavoin ja näköaistista saatu tieto säätää niiden toimintaa. Arvellaan, että kärpänen säätää etusiipiensä toimintaa haltererien liikettä säätämällä.

Uusdarvinistit eivät voi enää väittää, että haltererit olisivat surkastuneita siipiä

ja heidän on nyt selitettävä tämän monimutkaisen yhteistyön alkuperä.

Tutkijat toteavatkin, että haltererit toimivat sekä vartalon kiertymistä havaitsevina gyroskooppeina että ajastimena, joka saa siipilihasten hermot supistamaan niitä. Tämä toiminto olisi heidän mukaansa kehittynyt halterereille nelisiipisistä esi-isistä.

Mutta jos haltererit ajastavat ja säätävät etusiipien toimintaa tällä tavoin, kuinka voidaan torjua ajatus, etteikö se voisi olla niille alun perin suunniteltu tehtävä? Paul Nelson on todennut, että jos jokin toimii luonnossa erinomaisesti, kyseessä ei ole sattuma. Dickinsonin tutkijaryhmä toteaa, että ”vaikka halterereita pidetään gyroskooppina, ne vaikuttavat ennemminkin monitoimisilta aistinelimiltä”. Kärpästen etu nelisiipisiin hyönteisiin verrattuna on, että ”nelisiipisillä liikeaistimet eivät koskaan kykene antamaan yhtä hyvää ajastusta kuin haltererit.”

Erämaan vauhdikkaat muurahaiset

Muurahaisten nopeusennätys on rikottu. New Scientist -lehdessä todetaan: ”Erämaan muurahaiset juoksevat sata kertaa vartalonsa pituuden sekunnissa.” Se tapahtuu yhteensovittamalla kuuden raajan liike ja ottamalla 47 askelta sekunnissa. Ne saavat kiinni muut hyönteiset, koska näiden pikajuoksijoiden vartalo on päällystetty hopeanhohtavilla karvoilla, jotka suojaavat paahtavalta auringolta. Nopeus on huimat 85 senttimetriä sekunnissa eli muurahaiset ikään kuin liitävät maata pitkin. Niillä on aina kolme raajaa maassa kiinni, ja tämä varmistaa juoksun vakauden, kolmijalkaisen jakkaran tavoin, ja estää hiekkaan uppoamisen.

Kaivamisen mestarit

NASAN insinöörit yrittävät ratkaista uusimman Mars -luotaimen ongelmaa: kuinka kaivautua viiden metrin syvyyteen, jossa voitaisiin havainnoida marsinjäristyksiä? Luotaimen "kaivinkone" on päässyt vain puolen metrin syvyyteen. Siinä on vasara, mutta maaperä osoittautui luultua lujemmaksi. Insinöörien olisi ehkä kannattanut matkia matoja. Kuinka nämä pehmeät eläimet tunkeutuvat maaperään niin tehokkaasti?

BBC:n reportteri Helen Briggs kertoo, kuinka: ”Ensimmäinen matojen luokitus on saatu valmiiksi nyt, kun 7 000 aluetta 56 maassa on tutkittu. Asia on tärkeä, sillä matojen ekologinen merkitys on ratkaisevan tärkeä ravinteiden kierrätykselle.”

Myös Liu työryhmineen toteaa Current Biology -lehdessä, että: ”Madot lajittelevat ravinteita ja osallistuvat monipuolisesti useiden ekosysteemien toimintoihin.”

Kuutiometrissä maata voi olla 150 matoa, mutta miten ne tunkeutuvat kovaankin maaperään ja tekevät tärkeät toiminnot, vaikka niillä on pienet aivot eikä lainkaan silmiä? Tähän tutkijat eivät ota kantaa, mutta ilman matoja maaperämme olisi yhtä tyly elämälle kuin Marsissa.

Toimiva planeettamme

Etuoikeutettu planeettamme on joka tasolla, pienintä yksityiskohtaa myöden, suunniteltu ylläpitämään elämää. Ympäristön muuttuessa eliöt myös mukautuvat joustavasti. Ne on älykkäästi suunniteltu muuntelemaan ja eliöt muodostavat "elämän pensaan" - - eivät yksijuurista elämän puuta, kuten uusdarvinistit väittävät. Saharan hopeaturkkinen muurahainen on seurausta muuntelusta, joka tapahtui kun alue muuttui kukoistavasta vehreydestä erämaaksi. Siihen tarvittiin vain perimässä jo olemassa olevien piirteiden, kuten karvojen, raajojen, sekä käyttäytymisen, muuntelua.

Matoja on noin 6 000 lajia, aina millimetrien mittaisista kolmen metrin pituisiin. Ne ovat eri elinympäristöihin sopeutuneita. Olemassa olevat elimet voivat muunnella tarpeen mukaan. Täysin uusia rakenteita ja toimintoja ei kuitenkaan synny mutaatio+valinta -mekanismilla! Luolan pimeyteen sopeutuneen silmättömän kalan kosketus- ja hajuaisti on parempi, mutta silmien puuttuminen ei todista uusdarvinismia. Samoin tuulisten saarten siivettömät hyönteiset ovat esimerkki hyödyllisestä muuntelusta, eivät uusdarvinismista! 

Yksikään näistä havainnoista ei kumoa alkuperäistä suunnittelua, joka sisältää muuntelun mahdollisuuden. Siivet, raajat tai taito tunkeutua maaperään eivät ole sattumalta saatuja ominaisuuksia. Voi vain ihailla näihin eliöihin ohjelmoitua ennakoivaa suunnittelua, joka on tehnyt niistä voittajia elinympäristöissään ja mahdollistanut elämän langenneessa luomakunnassa.

Onkin erittäin valitettavaa, että piispamme sitoutuivat uusdarvinismiin

ja hylkäsivät Raamatussa ilmoitetun historiallisen luomistapahtuman 27.11.2019 julkaistussa kannanotossaan. Piispat eivät ymmärrä, että "hedelmistään puu tunnetaan". Uusdarvinismin opetuksen seurauksena suomalaisilla nuorilla on ateismi tehdasasetuksena ja tuskin 5% heistä uskoo Jumalan Sanaan, jonka arvovallan piispat ovat mitätöineet sitoutuessaan ateistiseen näennäistieteeseen eli alkuräjähdykseen ja uusdarvinismiin.

Näennäistiedettä Jumalan olemassaolon mitätöimiseksi on harrastettu ja torjuttu tieteellisesti antiikin ajoista alkaen. Francesco Redi (1626-1697) kumosi väitteen, että kärpäsen toukat syntyvät lannasta, Louis Pasteur (1822-1895) osoitti, että elämää syntyy vain elämästä, mutta piispamme uskovat tästä huolimatta itsepäisesti polveutuvansa lämpimästä lihaliemestä, koska se on "akateemisten 'astrobiologien' tutkimuskohde". Jesajan kirjassa (44:24-25) todetaan muun muassa: "Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, joka on valmistanut sinut hamasta äidin kohdusta: Minä olen Herra, joka teen kaiken - - kuka oli minun kanssani - - teen tyhjäksi valhettelijain merkit - - ja muutan heidän tietonsa typeryydeksi". Piispojen ongelma on, että he eivät pidä Raamattua Pyhän Hengen ohjauksessa kirjoitettuna tekstinä vaan ovat itse mielestään viisaita. Jumala ei kuitenkaan katso keneenkään, joka on omasta mielestään viisas, todetaan Jobin kirjassa (37:24). Piispat eivät protestoi, kun valtakunnansyyttäjä aikoo haastaa Jumalan valtakunnasta kertovan Roomalaiskirjeen oikeuteen. Jumalan Sanassa kerrotaan, mikä on tulos, kun ihminen muutetaan eläimeksi (Room.1:23).

Lähde: Small Wonders: Design in Tiny Creatures

ATEISTI JULISTAA SUOMEN EKUMEENISESSA NEUVOSTOSSA

Professori Kari Enqvist esitelmöi Suomen Ekumeenisen Neuvoston Usko – Tiede – Ateismi -seminaarissa

Nyt kun piispat ovat kirjallisesti sanoutuneet irti Raamatun historiallisesta ilmoituksesta, on perusteltua tarkastella, miten tähän tilanteeseen on ajauduttu. Olen aikaisemmin kertonut, kuinka Kari Enqvist haluaisi pyyhkiä Jumalan pois uskovien aivoista skitsofrenialääkkeillä. Hänestä näyttää tulleen ekumeniaa edistävien tahojen suosikkisaarnaaja. Onko ekumeenisten intoilijoiden unelma liittää ateismi yhdeksi tuotteeksi ekumenian valintamyymälään? Muutamia otteita professorin puheesta:

"Emme esimerkiksi tiedä, onko maailmankaikkeudessa maapallon ulkopuolista elämää, mutta sen perusteella, mitä tiedämme maailmankaikkeudesta ja elämästä, voimme uskoa, että elämää löytyy muualtakin. Kyseessä on uskomus, joka perustuu tieteelliseen tietoon mutta ei ole ainakaan tällä hetkellä tieteellinen tosiseikka.

Otan toisen esimerkin. Emme tiedä, miten tietoinen elämys ihmismielessä täsmälleen ottaen syntyy mutta tiedämme, että aine on ajatusten istuin. Meillä ei ole muistoja, mielipiteitä tai ylipäätään ajatuksia ilman, että aivojen hermosolujen synapseissa tapahtuu molekulaarisia muutoksia. Meillä ei olisi uskonnollisia ajatuksia ilman molekyylien valtakunnassa tapahtuvaa toimintaa. Tämä on tieteellinen tosiseikka; se on tietoa, joka hyvin suurella todennäköisyydellä on totta.

En ymmärrä, miksi tämä ajatus tuntuu monesta jotenkin vastenmieliseltä. Yhtä turhaa olisi kapinoida sitä vastaan, että vetyatomin sidosenergia on 13.6 eV.

Ehkä olisi hyvä, että kuin AA-kerhon kokouksessa jokainen täälläkin mielessään aluksi tunnustaisi tämän totuuden: uskonnolliset uskomukset ovat molekyylien muodostamia konfiguraatioita aivoissa. Tietoisen elämyksen maailmassa ne ovat toki paljon muuta, mutta ne ovat myös molekyylien tapoja järjestäytyä.

Uskonnolliset uskomukset ovat molekyylien muodostamia konfiguraatioita aivoissa. Tämä on eräänlainen postapostolinen uskontunnustus".

Ateistin toiveajattelua

Perustuuko elämän mahdollisuus muualla maailmankaikkeudessa tieteelliseen tietoon? Väite on vaarallista valehtelua ja tyypillistä näennäistiedettä. Tämä selviää alan todellisen asiantuntijan, professori James Tourin englanninkielisestä luennosta, josta käy ilmi kuinka nobelistitkin osaavat muuntaa totuutta, silloin kun se heidän maailmankuvansa kannalta on välttämätöntä: James Tour: The Mystery of the Origin of Life

Enqvistin mukaan tietoisuus perustuu molekyylien muutoksiin aivoissa. Enqvistin mukaan "tieteellinen tosiseikka" on, että "uskonnolliset uskomukset ovat molekyylien muodostamia konfiguraatioita aivoissa". Ehkä kemistit pian rakentavat alkuaineista ateismia tuottavan molekyylin, joka hajottaa uskonnollisuutta ylläpitävät molekyylit. 

Enqvist puhuu vetyatomin sidosenergiasta. Hän ei huomaa, että se vahvistaa Jumalan olemassaolon, sillä luonnon perusvuorovaikutukset voidaan säätää 10^500 eri tavalla, mutta vain yksi säädöistä mahdollistaa tuntemamme elämän. Tämä hienosäätö ei voi syntyä sattumalta kokeilemalla kaikkia eri vaihtoehtoja, ja selitykseksi ei riitä, että näin on "täytynyt" tapahtua, koska "olemme täällä".

VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ VAARALLISILLA VESILLÄ

Emeritusprofessori Timo Vihavainen pohtii Kanava -lehdessä valtakunnansyyttäjän aikeita rangaista kansanedustaja Päivi Räsästä:

Viime aikoina on saatu nähdä ennenkuulumattomia näytelmiä, kun ihmisiä, etenkin poliitikkoja on tuomittu ’kiihottamisesta kansanryhmää vastaan’. Näin on tehty jopa sellaisissa tapauksissa, joissa on talonpoikaisjärjellä mahdotonta ­nähdä minkäänlaista yritystä kiihottaa ketään mihinkään. Lieneekin selvää, ettei asian takana ole ollut mikään huolenpito minkään ryhmän turvallisuudesta tai edes kun­niasta, vaan poliittinen tarkoituksenmukaisuus. Aivan järjetöntä ja asiatonta on, kun yleinen syyttäjä alkaa tutkia kansakunnan valtauskonnon pyhien kirjoitusten poliittista korrektiutta - - ajatusrikoksista jaetaan tuomioita vain totalitaarisissa valtioissa.”

Miksi valtakunnansyyttäjä toimii asiassa, jossa poliisi ei nähnyt rikosta? Voisiko tämä johtua siitä, että hänen tyttärensä on lesbo?



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.