perjantaina, 10. huhtikuuta 2020, klo 13.50

Väärät profeetat

Pekka Reinikainen

Koronavirusta on väitetty bioaseeksi ja julistettu, että sen takana olisi salaliitto. Eräät kristityt "profeetat" ovat syyllistyneet tällaisen valetiedon levittämiseen. Tämä ilmiö toistuu kriisiaikoina. Seuraus on, että kristityt joutuvat omasta syystään naurunalaisiksi. Tyypillisiä esimerkkejä tällaisesta humpuukista ovat ohjelmat "Yliluonnollista Sid Roth - Koronavirus ja lopunajat" ja "Koronavirus ja uusi maailmanjärjestys". 

Miksi koronavirus ei ole kiinalainen bioase?

Se selviää tästä kirjoituksesta, jonka Mikko Tuuliranta, Matti Leisola ja allekirjoittanut laadimme: Koronavirus ei ole salaliittolaisten suunnittelema Yksikään kenraali ei suosittelisi asetta, jolla hänen taistelijansa ampuvat omaan jalkaansa.

Ilmatartunta ja ilmatorjunta

On ilmeistä, että koronavirus voi tarttua ilmatartuntana. Eräät tutkimukset osoittavat, että yksi ihminen voi levittää sen jopa kuudelle henkilölle. Tämä selittää viruksen räjähdysmäisen leviämisen koko maailmaan. Katso tästä kuinka virukset leviävät ilmatartuntana: Japanilainen tutkimus: koronavirus leviää myös ilman välityksellä

On tietysti hyvä pitää 1-2 metrin turvaväliä, mutta se ei estä ilmatartuntaa, missä viruspartikkelit jäävät leijumaan pyörteiseen ilmapilveen useiksi minuuteiksi. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että kaikki ihmiset käyttävät maskia kodin ulkopuolella liikkuessaan. Se vähentää merkittävästi sekä tartunnan saamisen että tartunnan levittämisen riskiä. Ei ole olemassa tutkimuksia, jotka osoittaisivat, että maskin käytöstä olisi väestölle haittaa.

Oletko sekä hullunrohkea että tappaja?

Monet sanovat, että "eivät pelkää tartuntaa ja siksi eivät käytä maskia". Tällainen ylimielinen henkilö voi todellisuudessa olla tappaja, joka voi tartuttaa kuusi muuta henkilöä. Perustelut maskin käytölle voit katsoa tästä: Ajankohtaista: Pekka Reinikainen, koronapandemia osa 4

Mistä saan maskin?

Marttaliitto ja Työterveyslaitos ovat antaneet kangasmaskin valmistusohjeet. Kaikkien pitäisi käyttää maskia kodin ulkopuolella liikkuessaan. Tämä taltuttaisi epidemiaa monin verroin tehokkaammin kuin alueiden aitaaminen, koska näin pystytetään aita jokaisen taudin levittäjän ja mahdollisen uhrin väliin.

Miten käytän maskia?

Ompele useita maskeja. Pese kädet ennen maskin kiinnittämistä. Vaihda maski, jos se kostuu. Älä koske maskiin tai vedä sitä leuan alle syödäksesi. Irroita maski nauhoista. Pese kätesi. Laita maski 5 minuutiksi kiehuvaan veteen, jossa on jonkin verran pesuainetta. Ennen uudelleen käyttöä maskin tulee olla kuiva.



PEKKA REINIKAINEN, LL, tietokirjailijaPekka Reinikainen on valmistunut lääkäriksi Ranskan Montpellierissä ja toiminut käytännön lääkärinä yli 40 vuotta sekä yli 10 vuotta kuntoutuslääkärinä ja koululääkärinä. Reinikainen on toiminut kolme kautta Lääkäriliiton valtuuskunnassa ja useissa valiokunnissa sekä Kunnallislääkärit ry:n hallituksessa, Helsingin aluelääkäriyhdistyksen puheenjohtajana sekä Suomen kristillisen lääkäriseuran puheenjohtajana. Hän on myös Viron kristillisen lääkäriseuran kunniajäsen. Hän on toiminut 10 vuotta sosiaalilautakunnan, 20 vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston ja Valtioneuvoston päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunnan jäsenenä sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 16 vuotta.


Tahdotko antaa palautetta blogista? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen .
Blogien kirjoittajat vastaavat itse blogiensa sisällöstä. Blogitekstit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä välttämättä vastaa Luominen ry:n, yhdistyksen hallituksen tai hallituksen jäsenten näkemyksiä.
Lisää samasta kategoriasta « Miksi maski? Luther ja pandemia »