Kategoria

Lajiutuminen (42)

Hevoset (suku Equus) kuuluvat hevoseläinten heimoon (Equidae). Hevoseläimiä ovat hevosten lisäksi seeprat ja aasit. Hevoseläimet ovat osa suurempaa kavioeläinten lahkoa (Perissodactyla). Muita kavioeläimiä ovat tapiirit ja sarvikuonot.

Hevosen, ”hullun hevosen”, evoluution puuttuvien todisteiden kerrotaan aiheuttaneen Darwinille toistuvaa päänsärkyä. – Kunnes ne oli kaivettu esiin 1870-luvulla. Vai olivatko?

Tärkeä yhtälö, josta kaikkien tulisi olla tietoisia, kuuluu: ”Luonnonvalinta ei ole yhtä kuin (≠) evoluutio”. Kristittyjen tulisi tuntea se, etteivät he tulisi huijatuiksi. Evolutionistien tulisi tietää se muistutuksena siitä, että heillä on vielä paljon työtä tehtävänä ennen kuin he voisivat väittää tietävänsä evoluutiolle mekanismin.

CMI on julkaissut useita artikkeleita, joissa osoitetaan, ettei ole olemassa oikeita höyhenpeitteisiä dinosauruksia.

Lisäyksin ja selityksin toimittanut Mikko Tuuliranta Timothy Standishin Tampereen kristillisellä koululla 7.9.2024 pitämästä luennosta Biological Signs of Recent Creation. Luento kuului osana Luominen vai evoluutio mini-symbosiumiin. Standish on kalifornialaisen Loma Linda -yliopiston palveluksessa oleva biologi ja geologi.

Raamatun mukaan ainoat sieraintensa kautta hengittävät maaeläimet, jotka selvisivät vedenpaisumuksesta, olivat Nooan arkissa. Tämä tarkoittaa, että kaikkien nykyisten maalla elävien selkärankaisten täytyy olla arkissa matkustaneiden yksilöiden jälkeläisiä.

Charles Darwinilla oli ongelma – suuri sellainen. Hän ei kyennyt mainitsemaan ainoatakaan välimuotoa kirjassaan Origin of Species [Lajien synty] (1859).

Jopa kolmemetrisiksi kasvaneet jättimäiset, lentokyvyttömät linnut, joita ennen eli Uudessa‑Seelannissa, ovat turhauttaneet niitä evoluutioon uskovia tutkijoita, jotka ovat yrittäneet ymmärtää niiden DNA:ta. Moalintujen DNA:ta on kyetty analysoimaan, sillä linnut kuolivat sukupuuttoon vain kuutisensataa vuotta sitten.

13-vuotiaana Jean Lightner halusi tulla eläinlääkäriksi. Hän menestyi hyvin lukiossa, hän otti jopa joitain korkeakoulun kursseja (3. asteen kursseja) muiden opintojensa ohella.

Toissa vuonna tuli kuluneeksi 200 vuotta Charles Darwinin (1809–1882) syntymästä. Monet hänen ideoistaan syntyivät hänen vierailullaan Galapagossaarille.

Kaataako todellisuus isolla saavilla jäävettä geneettisen rappeutumisen ja baraminien niskaan?

Katsellessani ulos lentokoneeni ikkunasta, ihmettelin Galapagoksen saaristomeren sinivihreiden vesien kauneutta ja suunnattomuutta sekä sen monia karuja, hiekan ja mustan basaltin ympäröimiä saaria.

Lukiessani sekulaareja tieteellisiä lehtiä ja aikakauslehtiä en ole vielä nähnyt kirjoittajan antavan Herralle hänen nimensä kunniaa (Ps. 29:2).

Kun pidän puheita kirkoissa luominen/evoluutio -aiheesta, yksi kaikkein jännittävimmistä asioista on tavata jälkikäteen ihmisiä, jotka kertovat omia mielenkiintoisia kaskujaan tähän aiheeseen liittyen.

Luupanssarinsa, paksun ihonsa ja hitaan liikkumisensa vuoksi kilpikonna on yksi kaikkein helpoimmin tunnistettavissa olevista eliöistä maapallolla.

Suurin osa ihmisistä ei tiedä, että on olemassa liioittelematta satoja erityyppisiä eläviä eläimiä ja kasveja, joiden peruspiirteet ovat pysyneet muuttumattomina fossiileihin verrattuna.

DNA sisältää toimintaohjeet siitä, miten ja milloin valmistetaan proteiineja, jotka ovat solun keskeisiä komponentteja.

Kansainvälinen tutkimusryhmä julkisti 25.6.2021 Kiinasta löydetyn, oletetun uuden ihmislajin, jolle he antoivat nimen Homo longi.

1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksessa toistuu sanapari ”lajinsa mukaan”. Tämän voi sekoittaa helposti nykybiologian laji-termiin. Onkin huomattava, että suomen kielessä on vain yksi lajia tarkoittava sana. Englannin kielessä on kaksi eri sanaa lajille: kind=raamatullinen lajityyppi, species=biologinen laji.

Heprean sana mîn on suomeksi käännetty ”lajiksi” mutta vastaa nykybiologian termein laajempaa ryhmittymää kuten lahkoa, heimoa tai jopa sukua.

Luomisen ja luomistieteen kannalta tärkeä käsite on baramini. Se on keinotekoinen sana, joka tulee heprean sanoista (bārā' = luoda, mîn = laji). Käytämme tästä myös nimeä luotu lajityyppi.

Tämä ilmaisu toistuu 10 kertaa. Raamatussa toistolla osoitetaan tärkeyttä. Jumala tiesi ennalta, että Hänen luomistyötään pyritään selittämään ilman Häntä. Vaikuttaa siltä, että Hän halusi tällä kymmenkertaisella korostuksella vahvistaa meille, että uskokaa nyt – kaikki on luotu lajityyppiensä mukaan.

Kaikkialla luonnossa havaitsemme, miten eliöt todella muuntuvat - mutta Luojansa määräämissä rajoissa. Kukin lajityyppinsä mukaan.

Se on riemastuttava tulevaisuudennäkymä: eläin- ja kasvikuntien kaikista kolkista tuotetaan halvalla ja nopeasti valtava DNA-sekvenssien tietokanta.

Sivu 1 / 3