Ajoitusmenetelmt

Surkastumat (9)

Pysyvästi pimeissä luolissa ja onkaloissa elää kaloja, joilla ei ole lainkaan silmiä. Koska nämä kalat selvästikin polveutuvat samanlaisista ja samaa lajia olevista silmällisistä kaloista, tätä on pidetty klassisena todisteena evoluutiosta. Miten tällaiset kalapopulaatiot ovat syntyneet?

Voidaan kuvitella tilanne, missä parvi normaaleja kaloja ajautuu esim. voimakkaan virtauksen mukana maanalaiseen luolaan. Jos jokin seikka, esim. luolan ja veden tuloaukon korkeusero estää kaloja pääsemästä takaisin, ne joutuvat elämään luolan pimeydessä, missä silmistä ei ole mitään hyötyä.

Miten selitätte ihmisen häntäluun, kulmahampaat ja muut surkastumat jotka vaikuttaisivat olevan selkeätä perua evoluutioteorian mukaisilta sukulaisiltamme simpansseilta. Jos saman lajin yksilöt voivat lisääntyä, ja tuottaa lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä, niin eikö silloin leijonan ja tiikerin mahdollisuus saada lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä osoita että ne ovat eriytyneet samasta kantalajista? Aikaisempaan vedenpaisumusteoriaanne liittyen haluaisin mainita, että ihmisfossiilien löytyminen on siksikin mahdotonta, että fossiilien muodostuminen kestää kauemmin kuin ihmisrotua on ollut olemassa, ja että varhaisemmista ihmislajeista on useita löydöksia, kuten pääkalloja ja muita luita. Jäämies Özikään ei muistaakseni ollut homo sapiens.

Näkemyksemme mukaan ihmisen häntäluu, kulmahampaat tai muutkaan surkastumat eivät todellisuudessa ole surkastumia, vaan erikseen omia toimintojaan varten luotuja elimiä. Esimerkiksi häntäluu on useiden tärkeiden lihasryhmien kiinnityskohta. Ihmisillä, joilta on poistettu häntäluu, on ollut ongelmia istuutua ja nousta ylös, synnyttää ja vaikeuksia ehtiä vessaan ajoissa...

Haluaisin ystävällisesti kysyä ihmisen ihokarvoista eri puolilla kehoa, kuten hiukset ja kainalossa sekä nivustaipeessa oleva karvoitus. Jotkut ateistit väittävät, että ne ovat jäänteitä evoluutiosta, kun ihminen on kehittynyt ihmisen ja apinan kantamuodosta. Löytyykö näille karvoituksille mitään selitystä kreationismin pohjalta? Pyytäisin vastausta omaan sähköpostiosoitteeseeni. Jumalan siunausta teille!

Kreationistisen näkemyksen mukaan ihokarvat on tarkoituksella luotu, joten on odotettavaa, että niille löytyy käyttötarkoituksia. Hiukset ovat hyödyksi eristeenä (suuri osa ruumiinlämmöstä haihtuu pään päältä) ja auringonvalolta suojautumisessa. Muissa kehon osissa karvoituksella on aistintoimintoja, sillä karvojen liike siirtyy ihon tuntohermoissa.

Olen tässä miettinyt sitä, että miksi ihmisellä on häntäluu ja kuoppa siinä kohtaa, missä oletettavasti on häntä ollut jos ihminen ei ole aiemmin ollut hännällinen? Kiitos vastauksestanne jo etukäteen.

Kiitos kysymyksestäsi,

evoluutioteorian muodostuttua hallitsevaksi paradigmaksi on ajan saatossa nimetty yli 100 niin kutsuttua ”hyödytöntä” elintä, joiden on esitetty olleen todisteita ihmisen kehittymisestä edeltäneistä ”primitiivisemmistä” eliömuodoista. Näiden ”hyödyttömien” elimien/rakenteiden on selitetty olleen jäänteitä ihmisen kehityksen aikaisemmista vaiheista.

Kerta toisensa jälkeen on kuitenkin käynyt ilmi, että nämä evoluutioteorian pohjalta ”hyödyttömiksi” nimetyt rakenteet eivät todellisuudessa ole olleetkaan hyödyttömiä. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä voidaan pitää evolutionistien kovasti rummuttamaa todistetta evoluutiosta, eli ”roska-DNA:ta”, joka sittemmin onkin osoittautunutaivan joksikin muuksi kuin roskaksi.

Miten kreationismi suhtautuu tähän? Ohessa lainaus Tiede 2000 lehdestä. 06.01.2010 Kuva: JFantasy/ Wikimedia Commons Ihmisgenomista löytyi vieraita osia Ihmisten ja muiden nisäkkäiden genomista on löytynyt viruksen dna:ta, jota siellä ei ennen tiedetty olevan. Tiedossa oli jo, että ihmisen genomissa on pätkiä retroviruksen perimästä. Ne ovat liittyneet iturataamme miljoonia vuosia sitten. Nyt ihmisen ja muiden kädellisten perimästä on löytynyt myös ainesta, joka on peräisin bornaviruksista. Nämä osat näyttävät liittyneen osaksi genomiamme peräti 65 miljoonaa vuotta sitten. – – 
Lainalaisuudet jotka kreationismi nyt määrittelee eivät välttämättä päde enää sadan vuoden päästä, koska ne perustuvat jatkuvasti kehittyvään tieteeseen. Kreationismiltahan katoaa pohja kun se perustuu moderniin tieteeseen ja tieteen kehittyessä kreationismi joutuu myös jatkuvasti muuttumaan. Oheinen löytö on siitä hyvä esimerkki. – –

Yleisen käsityksen mukaan kyseiset virusten geenit genotyypissämme todella ovat jäänteitä esi-isien saamista tartunnoista. Kun ihmisillä ja kädellisillä on samanlaisia viruksia samoissa kohdin perimässään, on oletettu, että virus on tarttunut molempien yhteiseen esi-isään. Paras vaihtoehtoinen selitys on, että kyseiset virukset on sama luoja luonut eri lajeilla samoihin kohtiin tuottamaan samanlasia fysiologisia toimintoja.

Mikä on kantanne atavismiin?

Kiitos lyhyestä ja ytimekkäästä kysymyksestä.

Kirjassa "Evoluutio - kriittinen analyysi" atavismi määritellään rakenteeksi, joita esiintyy vain silloin tällöin jonkin lajin muutamilla yksilöillä ja joiden oletetaan muistuttavan jotakin aikaisempaa oletettua polveutumishistoriallista vaihetta.1

Esimerkkeinä ihmislajin atavismeista mainitaan kaulafistelit, epätavallisen voimakas karvoitus, ns häntäntöpö ja ylimääräiset nisät.2

1) Kreationismin "rappeutumisteorian" kummallisuus. Miten ihmeessä kreationistisen rappeutumisoletuksen mukaisesti informaatio pienenee väistämättä: miten siis huonontuneet yksilöt voivat menestyä luonnossa ja syrjäyttää "rapeutumattomat" yksilöt? Kuinka huonommin menestyvä voi olla luonnossa parempi kuin paremmin menestyvä eli vähemmän rappeutunut?

Tämä kummallisuus aiheutuu valitettavasta väärinkäsityksestä. Kun puhumme rappeutumisesta, emme suinkaan tarkoita ensisijaisesti eliön elinkelpoisuuden heikentymistä, vaikka tämä saattaakin kuulostaa kummalliselta. Rappeutumisella tarkoitamme perintötekijöiden muutoksista johtuvaa eliön elimien, rakenteiden tai geneettisten elementtien täsmällisen toiminnan heikentymistä tai tuhoutumista.

2) Jos evoluutioteoria ei pitäisi paikkansa, mikä oikeuttaa kreationismin? Miksi juuri se on oikea tapa nähdä elämän synty, eikä esim. muiden uskontojen selitykset tai vaikkapa lentävän spagettihirviön luoma elämä?

Me uskomme että kreationismi on kaikkein selitysvoimaisin vaihtoehto, eli että kreationismin pohjalta olisi kaikkein todennäköisintä, että maailma on juuri tällainen. Odotamme lukijoidenkin päätyvän siihen näkemykseen, jota todistusaineisto tukee parhaiten.

Esimerkiksi useiden uskontojen näkemys ikuisesta maailmankaikkeudesta on ristiriidassa tieteellisten havaintojen kanssa, joiden mukaan maailmankaikkeudellamme on täytynyt olla alku. Monet uskonnot puolestaan ovat kreationistisia, eli niissä esiintyy jonkinlainen luominen.

1. a) Miksi vain linnuilla on ontot luut, jotka helpottavat niitä lentämään?
b) Eikö suunnittelijan olisi kannattanut antaa lepakoille kevyet ontot luut ja lentokykynsä menettäneille linnuille esim. strutsille kestävämmät umpinaiset luut?
2. a) Miksi ihmisillä on geenit häntään, linnuilla hampaisiin ja valailla jalkoihin? http://evolutionfun.com/images/content/human_tail8.jpg
b) Miksi nisäkkäillä ei ole geenejä höyheniin tai linnuilla nänneihin?
3. Miksi ihmiset, jotka eivät ole paimentolaiskansojen jälkeläisiä kuten kiinalaiset, Amerikan intiaanit, ja Australian aborginaalit eivät kestä laktoosia aikuisiällä?
4. Retrovirukset jättävät jäljen perimäämme jos iskevät ituradan soluihin (solut jotka tekevät sukusoluja). Lue lisää aiheesta: http://en.wikipedia.org/wiki/Endogenous_retrovirus Mahdollisuudet siihen, että simpanseilla ja ihmisillä olisi samassa kohtaa DNA:taan saman retroviruksen jättämä jälki on 1:3000000000. Jos kerran olemme luotu erikseen, miten on mahdollista, että löydämme simpanssien perimästä 16 k-luokan (luokkia useampia) retrovirusta samasta paikkaa kuin omastamme?
5.Ihmisillä on 23 paria kromosomeja ja simpanseilla 24 paria. Miksi löydämme fuusion merkit kakkos kromosomistamme?
6.Miksi eläimillä mitokondrion DNA on erilainen kuin eliön tumassa?

Kiitos kysymyksistä. Vastaaminen tosin olisi nopeampaa, jos kysymyksiä olisi yhdessä viestissä vain yhteen aiheeseen liittyen ja rajatuttu määrä. 

Luoja on luonut linnut lentämään, joten loogisesti päätellen Hän on tietysti luonut myös lentämiseen soveltuvan luuston.

Jos strutseilla ja muilla olisi ollut alunperinkin umpinaiset, painavat luut, niin eihän ne silloin olisi olleet lentäviä lintuja. Siis meidän näkemyksemme mukaan kaikki linnut luotiin lentäviksi, ja osa on sitten rappeutumisteorian mukaisesti rappeutunut lentokyvyttömiksi.

Lepakot ovat nisäkkäinä rakenteellisesti erilaisia kuin linnut, joten ontoista luista ei välttämättä olisi niille samaa etua ja toisaalta niistä voisi olla jotain oleellista haittaa, itsekin viittaat kestävyyseroihin.

Hyvää iltaa, haluaisin kysyä kreationisten kantaa muutamiin asioihin, jotka itseäni kovasti askarruttavat:
1. Minkä takia ihmisillä ja simpansseilla on niin samanlaiset DNA:t?
2. Minkä takia "älykäs suunnittelija" loi strutseille siivet? Minkä takia jokin suunnittelija olisi luonut olennon, jolla on neljä raajaa, mutta vain kahdella niistä olisi jotain käyttöä?
3. Jos selitätte edellisen kysymyksen mikroevoluutiolla, niin miksi lintu (joka on ilmeisesti mielestänne aina ollut, ja tulee aina olemaan, _lintu_) olisi kehitysvaiheessa, jossa sillä ei ole lentokykyä?
4. Toisin kuin useimmilla muilla käärmeillä, boalla on pienet, surkastuneet takajalat. Miksi?
5. Joillakin nykyisillä valailla on sikiövaiheessa takajalat, jotka katoavat aikuistumisen myötä. Nykyisillä täyskasvuisilla valailla on myös näkymättömät, surkastuneet lantioluut. Miksi?
6. Minkä takia "älykäs suunnittelija" loi miespuolisille kädellisille nännit?
7. Kaikilla selkärankaisilla silmän jokaisesta kolmesta miljoonasta valoherkästä verkkokalvon solusta lähtevät ”johdot” kulkevat verkkokalvon poikki ja pakkautuvat näköhermoon synnyttäen sokean pisteen. Suunnittelija todennäköisesti ehdottaisi täysin päinvastaista; johtoja jotka kulkevat valoherkkien solujen takaosasta eikä silmän valoisalta puolelta. Toisaalta mustekaloilla ja muilla pääjalkaisilla samaiset johdot lähtevät eri lailla kehittyneiden silmien takaosasta. Miksi suunnittelija on ollut mustekaloille myötämielisempi kuin ihmisille ja luonut ihmisille jotain selkeästi epätäydellistä?
8. Sirppisoluanemia aiheuttaa verenkierto-ongelmia, yleiskunnon heikkenemistä ja periydyttyään molemmilta vanhemmilta tuskallisia tiloja, kun punasolut jähmettyvät ja muuttuvat sirppimäisiksit. PKU (phenylketonuria) heikentää vauvojen aivojen kehitystä. Lihasdystrofia tuhoaa lihaksia ja tekee siihen sairastuneen liikuntakyvyttömäksi. Joissakin tapauksissa mutaatiot ovat vallitsevia. Huntingtonin tauti aiheuttaa keski-ikäisille aivokudoksen asteittaista rappeutumista. Hyperkolesterolemia aiheuttaa kasvavan veren kolesterolipitoisuuden kautta sydänsai­rauksia. Minkä takia "älykkään suunnittelijan" luomuksessä tapahtuu näin tuhoisia mutaatioita? Kiitoksia vastauksista jo etukäteen.

Ihmisen ja simpanssin DNA ovat prosentuaalisesti lähellä toisiaan. Laskentatavasta riippuen on esitetty lukemia 92,5% - 98% välillä. Näkemyksemme on, että tämä samankaltaisuus johtuu itseasiassa siitä, että ihminen ja simpanssi ovat rakenteellisesti hyvin samankaltaisia.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi sukulaisuussuhde. Sen sijaan näemme, että aivan kuten ihminenkin käyttää samaa ohjelmointikieltä erilaisten sovellusten tekemiseen, niin DNA on vain osoitus Luojan käyttämästä yhteisestä geneettisestä ohjelmointikielestä, jonka tuloksena syntyy sitten koodin mukaisia rakenteita ja toimintoja.