Pekka Reinikainen (331)
Pekka Reinikainen kommentoi blogissaan ajankohtaisia asioita.
Miehen ja naisen olemassaolo on sataprosenttisen varma todiste Luojan olemassaolosta. Seksuaalipoliittinen viisastelu ”mies- ja naisoletetuista” on pahimman luokan jumalanpilkkaa, eikä vain sitä, vaan osoittaa puhujan täydellisen tietämättömyyden biologisista tosiasioista.
Ainoa mahdollinen selitys suvullisen lisääntymisen olemassaololle on: ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät” (1.Moos.1:27). On myös vuorenvarmaa, että emme ole eläimiä, sillä meillä on olemassaolosta tietoiset aivot, eikä meitä voida jalostaa kuin koiria!
USA:n presidentti Donald Trump julisti virkaanastujaispuheessaan, että sukupuolia on vain kaksi, mies ja nainen. Hän aikoo mm. torjua transnaisten osallistumisen urheilukilpailuihin. Lootin päiviin (Luuk.17:28-30) hukkuva länsimaailma keskustelee ”sukupuoliristiriidasta" ja sitä kokevien ihmisten ”sukupuolenkorjaushoidosta”. Sanahirviö ”sukupuoliristiriita” on seksuaalipoliittisten järjestöjen sommittelema uusiokäsite, jota ei juurikaan tunneta muissa kulttuureissa ja maissa, missä päällimmäisenä ongelmana ovat sodat, taudit, uskovien vaino ja nälänhätä.
Maamme suurimman päivälehden tiedepalstalla julkaistaan aika ajoin tieteen valepukuun puettua poptiedettä.
Tiedepalstalla kerrotaan (HS 29.8.2024) kuinka ”kaikkien eliöiden kantamuoto eli luultua aiemmin”. Artikkelissa kerrotaan tosiasiana, että ihmisten, kolibakteerien, kärpästen ja koivujen yhteinen kantamuoto olisi elänyt 4,2 miljardia vuotta sitten eli 0,3 miljardia vuotta maapallon syntymisen jälkeen.
”Jumala tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää” (Job 5:9).
Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan usko, että Jumala loi maailman Sanallaan. Ateistit ja teistiset evolutionistit uskovat kosmiseen, kemialliseen ja biologiseen evoluutioon. Nykykristittyjen enemmistö eli teistiset evolutionistit, jotka opettavat Jumalan luoneen maailman evoluution avulla, eivät tajua, että heidän julistuksensa tekee kuulijoista ateisteja.
Teistinen evoluutio on hyvin nuori harhaoppi. 2 000 vuoden ikäisessä kristinuskossa se on hallinnut vain runsaat 100 vuotta. Luther uskoi Jumalan historialliseen ilmoitukseen. Ateistit tietysti ylistävät teistisiä evolutionisteja älykkäiksi ihmisiksi ja pilkkaavat yhdessä heidän kanssaan Raamattunsa vakavasti ottavia uskovia. Ateistit nauravat teistisille evolutionisteille vasta nurkan takana.
Tämä blogi on tavallista pidempi ja sisältää arvion ja poimintoja Abigail Shrierin kirjasta Irreversible Damage. Voit katsoa 5.2.25 klo 20 IRRtv:ssä näytettävän ohjelman Shrierin kirjasta, myös IRRtv:n Permanto-suoratoistopalvelusta. Keskustelen Tapio Puolimatkan ja Jori Asikaisen kanssa.
Joulukuussa 2024 Johnny Bergman kysyi Genesis -lehden artikkelissaan: Får man inte kritisera Darwin? (Eikö Darwinia saa arvostella?). Ruotsin kouluhallitus (Skolinspektionen) oli äskettäin uhannut pohjoisruotsalaista koulua kolmensadantuhannen kruunun uhkasakolla, koska koulun biologian opettaja oli maininnut, että on olemassa tiedemiehiä, jotka arvostelevat ankarasti eräitä Darwinin opin osia. Bergman toteaa, että nykyään saa vapaasti pilkata melkein mitä tahansa, mutta jos joku rohkenee puuttua Darwinin antiikkiseen oppiin, hän ylittää rajan.
Otangelo Grasso osoittaa Evolution News -sivustolla, tieteellisen menetelmän avulla, että elämää ei voi syntyä itsestään.
Elämän aineenvaihdunta edellyttää tietyn määrän proteiineja, joita ilman solu ei voi toimia. Elämää ylläpitävä proteiinien vähimmäismäärä tiedetään. Tämä mahdollistaa tarkan tilastomatemaattisen tarkastelun, joka ratkaisee kysymyksen – voiko elämää syntyä itsestään? Alkusyntytarinoiden sepittely itsestään syntyvistä soluista ei enää ole tieteellistä vuonna 2025!
Eric Hedin pohtii kysymystä Evolution News -sivustolla 14. elokuuta 2024. Hän toteaa, että vaikka tuote ja sen tekijä ovat erillisiä, niiden välillä on kuitenkin aina yhteys. Tämän ymmärtäminen auttaa käsittämään asioita, joita ei aina voi kouriintuntuvasti tarkastella.
Kaiken pitää olla kohdallaan, jotta tuli palaa ja mahdollistaa ihmisyhteiskunnan olemassaolon. Tulen avulla on muutamassa vuosituhannessa edistytty, aterian valmistamisesta ruukuissa metallityökaluihin ja rakettimoottoreihin, jotka kuljettavat ihmisen kuuhun. Ilman tulta meillä ei olisi nykyistä teknologiaa, joka käyttöön otto edellytti myös ainutlaatuisia ihmisaivoja, joiden loistava laskentateho perustuu sataan miljardiin soluun, miljoonaan miljardiin niitä yhdistävään synapsiin ja satojen tuhansien kilometrien mittaiseen neuroverkkoon. Nykyinen edistynyt teknologia ei kuitenkaan olisi voinut toteutua ilman maailmaa, joka on hienosäädetty tulen käyttämistä ajatellen.
Uusdarvinistisen evoluution tarjoama selitys geneettisestä muuntelusta eli DNAn sattumamutaatioista ja luonnonvalinnasta elämän monimuotoisuuden synnyttäjänä ei selitä eliöiden rakenteiden syntyä.
Geneettinen muuntelu ja valinta selittävät kyllä sen, miksi tietyt rakenteet säilyvät, mutta ei niiden syntyhistoriaa ja nopeaa sopeutumismuuntelua. Valinta valitsee vain jo olemassa olevista rakenteista. Kyseessä on parhaan rakenteen valitseminen jo olemassa olevista, ei täysin uuden, toimivan kokonaisuuden suunnitteleminen ja sommitteleminen.



