Päivitettyjä vastauksia luomiseen kriittisesti suhtautuvan kysymyksiin

14.02.2009 Tieteellinen kreationismi -sivulle tuli Iso J-nimellä esiintyneen henkilön kysymyksiä, joihin vastattiin lyhyesti seuraavassa kuussa. Itse en tuolloin sivustoa seurannut. Kysymykset ja vastaukset ovat olleet nähtävillä kotisivullamme. Päätimme päivittää niitä, varsinkin vastausta ensimmäiseen kysymykseen, jota olen käsitellyt melko pitkästi. Näin siksi, että ihmisen ja simpanssin “lähes samanlaista DNA:ta” on jo 1970-luvulta lähtien pidetty eräänä parhaana “nykytieteen todisteena” ihmisen polveutumisesta apinoiden kaltaisista esi-isistä. Sitten vuoden 2009 “DNA-maailmassa” on kuitenkin tapahtunut paljon. Nyt kun tiedämme vähän enemmän, tiedämme että DNA:mme eivät olekaan niin samanlaisia kuin mitä luultiin, ja että oikeastaan koko kysymys on väärä. Myös muita vastauksia on laajennettu ja päivitetty.

Mikko Tuuliranta, lääket. lis., joulukuu 2020


Iso J:

Hyvää iltaa, haluaisin kysyä kreationisten kantaa muutamiin asioihin, jotka itseäni kovasti askarruttavat:

1. Minkä takia ihmisillä ja simpansseilla on niin samanlaiset DNA:t?

2. Minkä takia "älykäs suunnittelija" loi strutseille siivet? Minkä takia jokin suunnittelija olisi luonut olennon, jolla on neljä raajaa, mutta vain kahdella niistä olisi jotain käyttöä?

3. Jos selitätte edellisen kysymyksen mikroevoluutiolla, niin miksi lintu (joka on ilmeisesti mielestänne aina ollut, ja tulee aina olemaan, _lintu_) olisi kehitysvaiheessa, jossa sillä ei ole lentokykyä?

4. Toisin kuin useimmilla muilla käärmeillä, boalla on pienet, surkastuneet takajalat. Miksi?

5. Joillakin nykyisillä valailla on sikiövaiheessa takajalat, jotka katoavat aikuistumisen myötä. Nykyisillä täyskasvuisilla valailla on myös näkymättömät, surkastuneet lantioluut. Miksi?

6. Minkä takia "älykäs suunnittelija" loi miespuolisille kädellisille nännit?

7. Kaikilla selkärankaisilla silmän jokaisesta kolmesta miljoonasta valoherkästä verkkokalvon solusta lähtevät ”johdot” kulkevat verkkokalvon poikki ja pakkautuvat näköhermoon synnyttäen sokean pisteen. Suunnittelija todennäköisesti ehdottaisi täysin päinvastaista; johtoja jotka kulkevat valoherkkien solujen takaosasta eikä silmän valoisalta puolelta. Toisaalta mustekaloilla ja muilla pääjalkaisilla samaiset johdot lähtevät eri lailla kehittyneiden silmien takaosasta. Miksi suunnittelija on ollut mustekaloille myötämielisempi kuin ihmisille ja luonut ihmisille jotain selkeästi epätäydellistä?

8. Sirppisoluanemia aiheuttaa verenkierto-ongelmia, yleiskunnon heikkenemistä ja periydyttyään molemmilta vanhemmilta tuskallisia tiloja, kun punasolut jähmettyvät ja muuttuvat sirppimäisiksit. PKU (phenylketonuria) heikentää vauvojen aivojen kehitystä. Lihasdystrofia tuhoaa lihaksia ja tekee siihen sairastuneen liikuntakyvyttömäksi. Joissakin tapauksissa mutaatiot ovat vallitsevia. Huntingtonin tauti aiheuttaa keski-ikäisille aivokudoksen asteittaista rappeutumista. Hyperkolesterolemia aiheuttaa kasvavan veren kolesterolipitoisuuden kautta sydänsai¬rauksia. Minkä takia "älykkään suunnittelijan" luomuksessä tapahtuu näin tuhoisia mutaatioita? Kiitoksia vastauksista jo etukäteen.

Osan alkuperäisistä vastauksista olen jättänyt ja ne ovat “kursiivilla lainausmerkeissä”.

1. Minkä takia ihmisillä ja simpansseilla on niin samanlaiset DNAt?

Kysymys on jo periaatteessa väärä ja laadittu siltä pohjalta, että Iso J luulee tievänsä oikean vastauksen. - Ja että sekin, jolta kysytään, kreationisti, “aavistaa” sen, mutta ei halua tunnustaa sitä, mutta että hänellä ei myöskään ole tarjolla parempaa vastausta. Iso J siis ikään kuin voitonvarmana odottaa henkilön joutuvan hämminkiin, epäuskon valtaan joutuessaan kohtaamaan tällaisen “totuuden”, siis sen, että DNAt ovat lähes identtisiä, koska meillä oli samat esivanhemmat aivan lähimenneisyydessä, m.o.t.

Vuoden 2009 vastaus:

“Ihmisen ja simpanssin DNA ovat prosentuaalisesti lähellä toisiaan. Laskentatavasta riippuen on esitetty lukemia 92,5% - 98% välillä. Näkemyksemme on, että tämä samankaltaisuus johtuu itseasiassa siitä, että ihminen ja simpanssi ovat rakenteellisesti hyvin samankaltaisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi sukulaisuussuhde. Sen sijaan näemme, että aivan kuten ihminenkin käyttää samaa ohjelmointikieltä erilaisten sovellusten tekemiseen, niin DNA on vain osoitus Luojan käyttämästä yhteisestä geneettisestä ohjelmointikielestä, jonka tuloksena syntyy sitten koodin mukaisia rakenteita ja toimintoja.”

Tämä on yhä periaatteessa ok muuten paitsi prosenttien osalta. Hieman erimieltä olen ilmaisusta “rakenteellisesti hyvin samankaltaisia”. Kauneus on katsojan silmissä ja omillani näen rakenteissamme (kuin myös fysiologiassa) melko suuriakin erovaisuuksia. Niiden pohjalta onkin ymmärrettävää, että “eroprosenttimme”, laskentatavasta riippuen, vaikuttaisi tällä hetkellä olevan noin 80-85.

Ensin kommentit:

Onko tällaisilla prosenteilla mitään merkitystä? Ei ole. Ja vaikka olisikin, vanha toteamus pätee yhä: “Elleivät he usko Moosesta ja profeettoja, eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.” Vaikka meidän DNA:t olisivat 99 prosenttisesti identtiset, kreationisti toteasi, että silti kehityslinjoillemme olisi kuudessa miljoonassa vuodessa pitänyt vakiintua yli 30 miljoonaa mutaatiota, ja Haldanen laskelmien mukaan se on täysin mahdotonta (Haldanen dilemma, valinnan hinta, josta tuonnempana). Mutta jos samanlaisuutemme olisi vain 70 prosenttia, Iso J sivuuttaisi sen ja vetoaisi tulevaisuuteen, jossa tiede täyttää kaikki teorian aukot – kuten Esko Valtaoja “tiesi” jo noin vuonna 2002: “Vuosi vuodelta tuo aukko on käymässä yhtä ahtaammaksi” (vaikka päinvastoin on käynyt) (Kotona maailmankaikkeudessa).

Siitä huolimatta, koska “DNA-tiede” on 2000-luvulla niin valtavasti kehittynyt ja tietomme lisääntynyt, selvitän tätä kysymystä hieman perusteellisemmin ja jätän muut, varsinkin teologiset kysymykset vähemmälle huomiolle.

Ihmisen polveutumista ns. varhaisista kädellisistä lienee mahdotonta tieteellisesti todistaa suuntaan tai toiseen niin että kaikki sen uskoisivat. Eikä tarvitsekaan, riittää kun perustelee eli käyttää niin sanottua abduktiivista argumentaatiota, parhaaseen tarjolla olevaan selitykseen perustuvaa logiikkaa. Se on myös eräänlaista reductio ad absurdum-argumentaatiota, jossa vasta-argumentti osoitetaan huonosti perustelluksi ja siten epäuskottavaksi. Ihmisen ja simpanssin “DNA-todisteissa” on kyse tällasisista argumentaation muodoista.

Mistä virhelähteistä 98,5 – 99 prosentin samanlaisuus saatiin ja miksi se on ollut naturalisteille niin tärkeä?

Virhelähteet

99 prosentin samanlaisuus juontaa juurensa vuoteen 1975. Tuolloin King ja Wilson julkaisivat ensimäisen ihmisen ja simpanssin geenien vertailevan – ja hyvin valikoituun aineistoon perustuvan tutkimuksen. Mukaan otettiin 97 niin sanottua homologista geeniä, kuten hemoglobiinin ja sytokromi-C:n geenit, joiden jo muutenkin tiedettiin olevan lähes identtiset, koska niistä koodatut molekyylitkin olivat lähes samanlaisia. Lisäksi käytettiin tuolloin ainoaa tarjolla olevaa ja hyvin alkeellista tutkimusvälinettä, niin sanottua reassosiaatio-tekniikkaa. Todettiin, että näiden geenien nukleotidijärjestyksissä on vain noin yhden prosentin ero – ihminen ja simpanssi ovat 99 prosenttisesti identtiset!

Tutkijat lankesivat virhepäätelmään, jota kutsutaan induktiiviseksi yleistykseksi: Pekka on nähnyt kolme mustaa varista. Siitä hän tekee johtopäätöksen, että kaikki varikset ovat mustia! Kingin ja Wilsonin 97 geenin tutkimuksesta tehtiin siis sellainen johtopäätös, että kaikki muutkin noin 20 000 geeniämme ovat 99 prosenttisesti identtiset! Ja mikä vielä pahempaa: Nämä 20 000 proteiineja koodaavat geenit edustavat koko perimästämme vain noin 1,5 prosenttia. (Mutta tuolloin tietysti uskottiin, että jäljellä oleva 98,5 % on pelkkää roskaa, toimintansa menettänyttä “fossiilista DNA:ta”, jota ei tarvitse huomioda.)

1980-luvulla ilmestyi Ahlqvistin ym. vähän laajempi tutkimus, jonka perusteella samankaltaisuuteemme näytti olevan 98,5 prosentin luokkaa. Ihmisen genomin alustava luonnos saatiin valmiiksi vuosina 2000 – 2003 ja simpanssin v. 2005 (Chimanzee Genome Project). Tätä verrattiin ihmisen genomiin ja samankaltaisuudeksi saatiin silloin noin 95 %.

“Simpanssiprojektissa” ja etenkin sen tuloksista tehdyissä johtopäätöksissä oli kuitenkin ainakin kolme merkittävää virhelähdettä, joista ei juuri puhuttu: 1) Sekä ihmisen että simpanssin genomien data oli paljon puutteellisempaa kuin mitä näiden tutkimustulosten julkistamisen yhteydessä haluttiin tunnustaa. 2) Simpanssin genomin tutkimuksessa käytettiin apuna “haulikkoa” ja ihmisen jo paremmin tunnettua genomia: Haulikko: Koska vain lyhyitä, muutaman kymmenen tai reilun sadan nukleotidin pituisia DNA-jaksoja pystyttiin lukemaan, koko genomi piti pilkkoa “randomisti” miljooniin pieniin pätkiin. Sitten kun ne oli sekventoitu, ne piti koota ja järjestää uudelleen kromosomeiksi. Koska kenelläkään ei ollut mitään hajua, mihin kukin pätkä oli alunperin kuulunut, ne koottiin käyttäen sabluunana ihmisen genomia! Näin siksi, koska uskottiin, että läheisestä polveutumissuhteesta johtuen ne ovat lähes samanlaiset. Tästä johtuen, totta kai, genomeistamme saatiin hyvin samanlaiset. 3) Vasta vuonna 2011 alkoi selvitä, että melkoinen osa tutkituista genomeista (muistakin kuin simpanssin) oli tutkimusvaiheessa kontaminoitunut tutkimushenkilökunnan omalla DNA:lla, jopa 10 % (Longo ym. 2011).

Samankaltaisuuden suuri merkitys ja valinnan hinta

Jotta perinteinen uusdarvinistinen evoluutioteoria apinasta ihmiseksi toimisi, tarvitaan vähintään 98,5 - 99 %:n samankaltaisuus. Näin siksi, että ihmisen ja simpanssin sukulinjojen uskotaan eronneen toisistaan vasta noin kuusi tai seitsemän miljoonaa vuotta sitten. Tunnettu evoluutiobiologi ja yksi uusdarvinismin kehittäjistä, J.B.S. Haldane laski ihmisen kehityksen valinnan hinnan v. 1957. Valinnan hinta on edelleenkin on evoluutio- ja populaatiogeneetikan ehkä keskeisin ratkaisematon ongelma (vaika toisinkin on yritetty väittää). Valinnan hinta tarkoittaa sitä osaa lisääntyvästä populaatiosta, jonka luonnonvalinnan on karsittava, jotta jäljelle jäävään “kehittyvään” populaatioon ei jäisi liikaa vähemmän sopeutuneita kehityksen jarruksi. Haldane huomasi, että vaikka valittavissa olevia hyödyllisiä mutaatioita syntyisi tasaisesti, niiden valinnallinen vakauttaminen populaatioon on äärimmäisen hidasta, noin 300 sukupolvea yhtä vakiinnutettua mutaatioita kohti! Hän arvioi, että sen jälkeen kun ihmisen ja simpanssin sukulinjat muutamia miljoonia vuosia sitten erkanivat toisistaan, valinta olisi ehtinyt vakiinnuttaa sukulinjoillemme vain noin tuhat uutta ja hyödyllistä mutaatioita. Kuitenkin, vaikka eromme simpansseihin olisi pistemutaatioina vain yksi prosentti, siitäkin niitä kertyy jo 35 miljoonaa. Tätä on yritetty selittää muun muassa sillä, että “ihmisen genomin taipumus on ollut korvata sytosiini, C tymiinillä, T” tai guaniinilla, G.” Tämä pitää osittain paikkansa ja selittyy epigeneettisillä mekanismeilla, mutta sama koskee simpanssia. Muitakin selityksiä on keksitty, mutta 1 – 1,5 prosentin ero on ollut “pyhä luku”, josta on ollut lähes mahdotonta tinkiä. Sitä kuvaa hyvin muun muassa Richard Buggsin (ks. alle) vuonna 2008 käymä keskustelu BioLogosia eli teististä evoluutiota edustavan Dennis Veneman kanssa. Buggs oli sitä mieltä, että genomien muistuttavuus ei ole väitettyä 95 % vaan ehkä niinkin pieni kuin 70. Veneman pettymykseksi Buggs piti päänsä.

Oma vastaukseni/kommenttini Iso J:n kysymykseen “Miksi ihmisillä ja simpansseilla on niin samanlaiset DNAt?”:

Jo tuolloinkin (helmikuu 2009) ihmisen ja simpanssin DNA:n eroavaisuuksista tiedettiin aika paljon, mutta se oli lähinnä “vaiettua sisäpiiritietoa”. Nyt, 12 vuotta myöhemmin, tiedämme asiasta vielä enemmän, varsinkin kun esiin on astunut muutamia aihetta itsekin tutkineita kristittyjä asiantuntijoita. Jos joku nyt esittäisi minulle saman kysymyksen, täydentäisin ensin alkuperäistä vastausta parilla vastakysymyksellä:

Mitä tarkoitat ilmaisulla “samanlaiset DNA:t”?

Tarkoititko, että DNA:t ovat samanlaisia kemistin perspektiivistä katsottuna: kaksoiskierre, jossa on sokerifosfaatti -runko? Kemistin silmissä ihmisen ja simpanssin DNA:t eivät poikkea mitenkään esimeriksi hiivan tai kalan DNA:sta; emme siis kemian kannalta poikkea hiivasta enempää kuin simpanssistakaan. Näin ymmärrettynä tämä usein esitetty kysymys on huonosti muotoiltu. Todennäköisesti et tarkoittanutkaan tätä, vaan DNA:n “kirjainjärjestystä”, sekvenssiä (josta pikapuoliin)?

Vai tarkoititko, että miksi ihmisten ja simpanssien perimät ovat niin samanlaiset? Todennäköisesti. Mutta mitä perimällä sitten tarkoitetaan? Moni luulee, että perimä = DNA. Aivan näin ei asianlaita ole – ainakaan enää. Vielä jokin aika sitten perimä voitiin määritellä yksilön kromosomien (+ mitokondrioiden) ja niiden sisältämien geenien kokonaisuudeksi. Miksi ei enää, siitä tuonnempana. Nyt kuitenkin lyhyesti siitä, miksi ihmisen ja simpanssin “DNA:n samankaltaisuudesta” (erityisesti prosentuaalisesta) ei pitäisi enää lainkaan puhua:

Biologisia samankaltaisuuksia tai eroavaisuuksia ei voida ilmaista prosentteilla

Rakenteelliset erot:

Ihmisen tuma-DNA:ssa on viimeisimmän tiedon mukaan noin 3 500 miljoonaa nukleotidi- eli “kirjainparia”, simpansilla 3 760 – 3 850 miljoonaa (menetelmästä ja simpanssista riippuen). Simpanssin “kirjainjono” on siis jopa 350 miljoonaa (10%) kirjainta pidempi. Jos ihmisen yhden solun tuma-DNA -nauhat suoristettaisiin ja liimattaisiin yhteen, nauhalle tulisi pituutta noin 1,8 metriä ja simpanssin nauhalle kaksi metriä. Maalikko saattaa ajatella, että prosentuaalinen samankaltaisuus tarkoittaa sitä, että kun nauhat pannaan tarkasti rinnakkain ja lähdetään järjestyksessä laskemaan moniko nauhojen yksittäisten kirjainpaikkojen kirjaimista (A, C, G, T), on samoja, siitä saadaan suoraan prosentit. Näin voitaisiin laskea 1,8 metriin asti, mutta entä ne jopa 350 miljoonaa, jotka puuttuvat ihmisen DNA:sta? Minkälaisella prosentilla se ilmaistaan?

Entä ne ensimmäiset 180 senttiä simpanssin nauhaa, miten samanlainen se on kirjainjärjestykseltään ihmisen nauhan kanssa? Sitä emme taida vieläkään kovin tarkkaan tietää. Viimeisimmät laajempialaiset vertailut ovat tietääkseni kesältä ja syksyltä 2018. Niissä käytettiin mm. tuoreinta saatavilla olevaa materiaalia, hg38 ja PanTro6 eli ihmisen ja simpanssin genomien viimeisimmät “päivitykset”.

Tuma-DNA:n sataprosenttinen määrällinen ja laadullinen selvitys ei ole mikään yksinkertainen työ; esimerkiksi hg38:ssa oli tuolloin vielä 5% “määrittämätöntä” DNA:ta ja vähemmän tutkitussa simpanssin DNA:ssa, PanTro6:ssa ilmeisesti vielä enemmän. Populaarimedia tai oppikirjat eivät kuitenkaan kerro, että saadut prosentit tulevat vain siitä osasta DNA:ta, joka tunnetaan.

Geenitutkijat käyttävät englanninkielen sanaa alignment kun he puhuvat kahden eri eliön DNA -vertailuista. Se voitaisiin suomentaa sanoilla “rinnastuminen” tai “linjaan asettuminen”. Se tarkoittaa kirjainjärjestyksiltään lähes samankaltaisia DNA-jaksoja. Ne ovat niitä, joita tietokoneiden “geeniohjelmat” voivat lukea ja verrata - jos samanlaisuus halutaan saada prosentteina. Jos erot ovat liian suuria, ohjelmat eivät voi verrata niitä syistä, joita maalikkona en voi tietää. Näiden rinnastuvien jaksojen erot ovat siis yleensä pieniä, yksittäisiä “kirjaimia”: Ihmisen A:n kohdalla simpansilla saattaa olla G. Niitä voitaisiin kutsua “vaihtumiksi” (engl. substitution), pistemutaatioksi, joiden aikaan saamista muutoksista käytetään nimitystä single nucleotide polymorphism (SNP, joskus SNV, variation). Esimerkiksi ihmisen ja simpanssin hemoglogiinien geenit ovat tällaisia rinnastuvia jaksoja. Niiden kirjainjärjestysten ero on hyvin pieni, muistaakseni vain yhdessä kirjaimessa. Kuitenkin, DNA-nauhoissamme saattaa hemoglobiinigeenien jälkeen olla jaksoja, jotka ovat ihmisellä ja simpanssilla hyvin erilaisia. Koska tietokoneohjelmat eivät voi vertailla niitä prosentuaalisesti, niitä kutsutaan “aukoiksi” (engl. gaps), eikä niitä huomioida. Kun prosenttuaalisista samankaltaisuuksista kerrotaan, kerrotaan siis vain se, miten monta prosenttia eroa havaittiin rinnastuvien jaksojen kesken – aukoista ei puhuta mitään! Ne kyllä mainitaan alkuperäistutkimuksissa, mutta yleisölle niistä ei kerrota (saattaisi olla liian “monimutkaista”?). Rinnastuvien jaksojen samankaltaisuudet ovat yleensä 98 – 99 prosentin luokkaa, joskus 95, jos mukaan otetaan muutaman kirjaimen indel-jaksot (lyhyet lisät/insertiot tai poistumat/deletiot).

Näitä rinnastuvien DNA-jaksojen sisäisiä aukkoja on ilmeisesti miljoonia. Montako “kirjainta” ne yhdessä tekevät, sitä en tiedä. Näiden “sisäisten aukkojen” lisäksi on myös pidempiä, “ulkopuolisia aukkoja” eli rinnastumatonta DNA:ta, jota nykytiedon mukaan on reilut 4% eli noin 150 miljoonaa “kirjainta”. Tämän lisäksi noin 5% on ns. CNV-DNA:ta (Copy Number Variants). Tämä tarkoittaa sellaisia DNA-jaksoja, jotka esiintyvät yhtenä tai useampana kopiona. Usein näiden kopioiden määrät poikkeavat toisistaan: Joku jakso saattaa olla simpanssilla kahtena kopiona, mutta ihmisellä kolmena tai neljänä tai ei lainkaan.

Kun nämä kaikki on huomioitu, DNA-nauhojemme “kirjaimelliseksi eroksi” on kahdessa vuonna 2018 suoritetussa erillisessä tutkimuksessa saatu lähes samat prosentit eli noin 84,4. Tähän lähes samaan päätyivät sekä Richard Buggs, evoluutiobiologi Lontoon Queen Mary yliopistosta että kreationistinen geneetikko Jefrey Tomkins Institute for Creation Research´sta.* Tässä ei käsittääkseni voi olla mukana tuota simpanssin 350 miljoonaa kirjainta, jotka puuttuvat ihmisen genomista. Jos tämäkin huomioidaan, genomiemme “kirjaimellinen muistuttavuus” lienee korkeintaan 80%. (Simpanssin genomin tai genomien tarkkaa kokoa ei ilmeisesti vielä tiedetä ja simpansseja on sitä paitsi kaksi lajia ja riippuu siitä, kumpaanko meitä verrataan.)

Toiminnalliset erot:

Ne ovat merkittäviä, vaikka emme tiedäkään niistä vielä läheskään kaikkea. Jotain on kuitenkin alkanut selvitä, kun geenien ilmentymisen eli käytön säätelyä on opittu ymmärtämään. Geenien käyttöä säädellään paitsi sisältä, myös ulkoa ns. epigeneettisten mekanismien kautta. Tällöin DNA:han tai DNA:n ns. pakkaajaproteiineihin, histoneihin liitetään pieniä molekyylejä, esim metyyliä (-CH3) tai asetyylia (-COCH3). Esimerkiksi Kronenbergin ym. vuoden 2018 tutkimuksessa** löydettiin noin 600 sellaista geeniä, jotka ihmisen aivoissa olivat “ylisäädettyjä” ja noin 400, jotka simpanssin aivoissa olivat “alisäädettyjä”. Epigeneettiset mekanismit määräävät myös sen, minkälaisia proteiineja jostain tietystä geenialueesta valmistetaan, koska ja kuinka paljon. Yhdestä geenialueesta voidaan valmistaa jopa tuhansia erilaisia proteiineja riippuen siitä, miten ns. primaarista lähetti-RNA:ta muokataan. Mitä tehokkaampi tuo muokkauskoneisto on, sitä erilaisempia proteiineja geenialueesta voidaan koodata. Vaikuttaakin siltä, että ihmisen simpanssia hieman pienempi genomi on “kustannustehokkaampi”: less is more. Suurimmat erot ihmisen ja simpanssin geenien ilmentämisessä on havaittu aivokudoksessa.

Syyskuussa 2020 tiedelehti Science´ssa julkaistiin kymmenen vuotta kestäneen ihmisen geenien ilmentymistä tutkineen projektin tuloksia (Genotype Expression Project, GETex). Huomattiin, että esimerkiksi afrikkalaiset saattavat käyttää joitain geenejään eri tavalla kuin eurooppalaiset eli samoista DNA-alueista valmistetaan erilaista RNA:ta. Jopa sukupuolten välillä saattoi olla eroja samojen geenien käytössä. (Minkähänlaisia erot ovat ihmisen ja simpanssin välillä?)

Entä mitokodrio-DNA? Jokaisessa solussamme on ainakin muutama kymmenen mitokodriota, joissain satoja. Ihmisen mtDNA:ssa on 16 569 kirjainta. Miten paljon se eroaa simpansista, sitä en tiedä.

Se, mitä on opittu on, että geeni tai “geenialue” on kuin kirjaimia sisältävä laatikko, josta valitaan oikea joukko kirjaimia kulloisenkin tilanteen vaatimaa reseptiä varten. Tätä taustaa vasten lienee helpompi ymmärtää, että Iso J:n kysymys prosenttuaalisesta samanlaisuudesta oli väärä: Montako prosenttia ihmisen DNA eroaa simpanssin DNA:sa? Siihen voisi vastata “kolme euroa, kaksi kiloa ja yhden sentin”.

DNA:n ulkopuolinen perimä/informaatio:

Eikä läheskään kaikki periytyvä biologinen informaatio ole DNA:ssa. DNA:han ei ole koodattu esimerkiksi ruumiinkaavaa, ei anatomiaa eikä solun sisäistä “arkkitehtuuria”, soluelimiä kuten mitokondrioita, solukalvoja ja kalvostoja yms.; ne kaikki kloonataan munasolusta. DNA:sta luetaan vain raaka-aineiden reseptit rakenneproteiineihin ja aineenvaihduntaa pyörittäviin “koneisiin” (jotka koostuvat pääosin proteiineista, mutta joskus osittain myös RNA:sta). Voitaisiin siis sanoa, että DNA on pelkkä keittokirjahylly, jota kokit käyvät lukemassa, jos jotain pitää keittää. Mistä kokit sitten tietävät, mitä kirjaa hyllystä pitää lukea, mitä pitää tehdä, missä, miten, miten paljon ja koska, siitä en tiedä juuri mitään.

*Osoitteesta www.richardbuggs.com löytyy mielenkiintoista tietoa joistain ajankohtaisista biologian alaan liittyvistä kysymyksistä. Buggsin erikoisalaa ovat kasvien ekologia ja genetiikka, mutta hän lienee pätevä analysoimaan myös ihmisen ja simpanssin välisiä DNA-vertailuja; onhan sekä kasveilla että eläimillä sama perimäaines ja niitä analysoidaan samoilla menetelmillä. Jo vuonna 2008, jolloin oli jo havaittu, että yhtäläisyytemme simpanssin kanssa ei olekaan 99 vaan 95 %, hän päätyi omissa vertailuissaan siihen, että todellinen yhtäläisyys saattaa kutistua 70 prosenttiin, kun menetelmät paranevat ja perimämme koostumukset on saatu luotettavasti selvitettyä. Tästä nousi tietysti meteli, siitä, että joku uskalsi kyseenalaistaa tällaisen “pyhän itsestäänselvyyden”. Nyt hän on kuitenkin sitä mieltä, että arvio meni alakanttiin, mutta on lähes varmaa, että 95 prosentin samankaltaisuus (2005) perustui liialliseen (naturalistiseen) optimismiin.

**Kronenbergin työryhmän tutkimus “High-resolution comparative analysis of great ape genomes” ilmeistyi tiedelehti Science´ssa kesäkuussa 2018. Vertailtavien genomien joukossa oli myös kaksi ihmisen koko genomin tiedostoa, mutta on mielenkiintoista että vertailtaviksi otettiin lähinnä vain aivokudoksen geenien säätelyn tasoa heijastavat tekijät. Buggs kävi uudelleen läpi koko aineiston ja sai meidän ja simpanssin “kirjainkohtaiseksi” täsmäävyydeksi 84,38%. Tämän tutkimuksen yhteenveto löytyy Buggsin heinäkuun 2018 blogista.

Ihmisen ja simpanssin perimän vertailuja jo pitkään tehnyt geneetikko Jefrey Tomkins kiinnostui Kronenbergin ja Buggsin tutkimuksista ja teki vielä oman analyysinsa parista muusta julkisesti saatavilla olevasta geenipankeista. Hän päätyi lähes samaan tulokseen kuin Buggs: noin 84%.

Kirjallisuus:
  1. Kronenberg, Z.N. + 34 muuta: High-resolution comparative analysis of great ape genomes, Science 360 (6393) (8.6.2018).
  2. Buggs, R. 2018. How similar are human and chimpanzee genomes? Posted on richardbuggs.com July 14, 2018 (katsottu 20.11.2020).
  3. Tomkins J. Comparison of 18 000 De Novo assembled Chimpanzee Contigs to the Human Genome Yields Average BLASTN Alignment Identities of 84 %. Answers Research Journal, 2018, 11: 215-219.
  4. Tomkins J. Separate Studies Converge on Human-Chimp DNA Dissimilarity. Acts & Facts, 2018, 47;11.

Wikipediasta löytyy lokakuussa 2020 päivitetty artikkeli, jossa muun muassa seuraava taulukko:

Percentage sequence divergence between humans and other hominids

Locus Human-Chimp Human-Gorilla Human-Orangutan
Alu elements 2 - -
Non-coding (Chr. Y) 1.68 ± 0.19 2.33 ± 0.2 5.63 ± 0.35
Pseudogenes (autosomal) 1.64 ± 0.10 1.87 ± 0.11 -
Pseudogenes (Chr. X) 1.47 ± 0.17 - -
Noncoding (autosomal) 1.24 ± 0.07 1.62 ± 0.08 3.08 ± 0.11
Genes (Ks) 1.11 1.48 2.98
Introns 0.93 ± 0.08 1.23 ± 0.09 -
Xq13.3 0.92 ± 0.10 1.42 ± 0.12 3.00 ± 0.18
Subtotal for X chromosome 1.16 ± 0.07 1.47 ± 0.08 -
Genes (Ka) 0.8 0.93 1.96

Yksinkertaisella yhteenlaskulla tästä tulisi noin 13 %:n eron simpanssiin, mutta esimerkiksi Y-kromosomista on huomioitu vain ei-koodaava DNA, vaikka todellinen ero on noin 30 % (tästä muun muassa eräässä Luominen-lehdessä). Taulukossa on myös pseudo- eli valegeenejä, joita ei todellisuudessa ole olemassa.

2. Minkä takia "älykäs suunnittelija" loi strutseille siivet? Minkä takia jokin suunnittelija olisi luonut olennon, jolla on neljä raajaa, mutta vain kahdella niistä olisi jotain käyttöä?

Tämä on taidettu oppia Richard Dawkinsilta, jolla oli paremman puutteessa tapana esittää teologisia kysymyksiä: “Jos Jumala on luonut kaiken, miksi hän luonut tällaisia ja tuollaisia kummallisuuksia, hyödyttömiä tai jopa väärin suunniteltuja elimiä?” Tätä kutsutaan myös dysteleologia-argumentiksi (huono suunnittelu, siis älytön suunnittelija).

Vuoden 2009 vastaus:

“Strutsit käyttävät siipiään juostessaan tasapainon säätelemiseen, etenkin silloin kun ne muuttavat äkillisesti suuntaansa. Siivet näyttelevät tärkeää osaa myös soidinmenoissa1. Joten siivillä on kyllä käyttöä. Tämän lisäksi on hyvä muistaa, että Jumalalla on persoona. Hän vapaa luomaan sellaistakin, minkä käyttötarkoitusta ihminen ei ymmärrä. Luoja voi kuitenkin luoda rakenteita joiden tarkoituksena saattaa olla vain miellyttää visuaalisesti, aivan kuten ihminen voi tehdä taidetta omaksi ja muiden iloksi ja henkiseksi hyvinvoinniksi.”

Eiköhän tuo riitä tällaiseen “miksi, jos” -kysymykseen: Strutsin siivet eivät ole turhia enkä usko, että niillä on koskaan lennetty. Miksi kaikilla siivillä pitäisi lentää? Eiväthän pingiinitkään lennä. Näin ollen kysymykseen 3 on tarpeetonta vastata.

4. Toisin kuin useimmilla muilla käärmeillä, boalla on pienet, surkastuneet takajalat. Miksi?

2009:

“Yksi kreationistien mallin pääkohdista on juuri rappeutuminen. Jos jokin eliö menettää jonkin ominaisuuden tai toiminnallisen rakenteen on kyseessä prosessi joka on täysin vastakkainen mikrobista-ihmiseksi evoluutiolle. Geneettisen informaation ja sitä kautta menetetyn rakenteen menetys ei tuota kreationisteille ongelmaa vaan toimii todisteena luomismallin puolesta.”

Puissa kiipeilevillä boa-lajeilla (ja ilmeisesti myös joillain pythoneilla) on vartalonsa sisällä, lähellä peräaukkoa pitkät, lihaksiin kiinnittyvät niin sanotut keihäsluut, joihin liittyy ulkoiset kynnet. Tässäkin kauneus – tai evoluutio – on katsojan silmissä: Jos henkilö haluaa uskoa evoluutioon, hän voi löytää siitä “todisteita” melkein mistä vain. Käärmeiden “surkastuneet takajalat” on klassinen esimerkki siitä huonoimmasta päästä ollen lähinnä mielikuvituksen loihtimaa toiveajattelua. Kyseiset käärmeet hyödyntävät kynsiä liikkuessaan puissa ja paritellessaan. Raamattu kuitenkin kertoo ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, että käärme kirottiin ja sen seurauksena käärme joutui kiemurtelemaan maalla. Miltään käärmeeltä ei kuitenkaan ole löytynyt merkkejä surkastuneista eturaajoista.

5. Joillakin nykyisillä valailla on sikiövaiheessa takajalat, jotka katoavat aikuistumisen myötä. Nykyisillä täyskasvuisilla valailla on myös näkymättömät, surkastuneet lantioluut. Miksi?

2009:

“Ensinnäkin esim. valastutkija Arvy (Museum Schloss Rosenstein, Stuttgart) kutsuu kyseisiä rakenteita nimellä "vatsaluut", koska hänen mukaansa kyseisiä luita ei voi pitää maaselkärankaisten lantioluille homologisina2. Nämä luut eivät ole surkastumia vaan toiminnallisia. Ne ovat keskeisiä valaan elinkelpoisuuden kannalta.”

Kyseiset rakenteet toimivat sukuelinten lihaksiston ja voimakkaiden peräaukon sukijalihasten kiinnitysalustoina. Jos valaalla ei olisi kyseisiä rakenteita johtaisi niiden puute ongelmiin sukeltamisessa ja mikä vielä kohtalokkaampaa, lisääntymisessä. Siitä, että ne eivät ole surkastuneita takajalkoja todistaa jo sekin, että koirailla ja naarailla nämä luut ovat erilaisia. Molemmat toimivat kuitenkin peräaukon sulkijalihasten kiinnitysalustoina. Ilman niitä valaan peräsuoli puristuisi ulos suurissa paineissa, sillä joidenkin valaiden on väitetty sukeltavan jopa neljän kilometrin syvyyteen. Eikä näistä suhteellisen pienistä luista ole mitään yhteyttä selkärankaan. Näitä, kuten myös jättiläiskäärmeiden “surkastuneita takajalkoja”, on esitetty vielä vuoden 1998 lukion biologian oppikirjassa (Lukio 2, Koulun biologia, Otava). Uudemmista laitoksista niitä ei enää löydy. Ja kuten jo tuli todettua, surkastumiset ovat todiste devoluutiosta ei evoluutiosta. Parempi kysymys olisi, mistä ensimmäiset takaraajat yleensä tulivat? Minkälainen evoluution mekanismi muutti varsieväkalan lihaksikkaat evät takaraajoiksi ja ennen kaikkea mistä selkärankaan yhteydessä oleva lantio syntyi?

Miksi joillain valailla on sikiövaiheessa takajalat, jotka katoavat aikuistumisen myötä? Samoin perustein voitaisiin kysyä, miksi ihmisalkiolla on “häntä” ja “kidukset”, jotka katoavat aikuistumisen myötä? Ne eivät ole jalkoja, häntiä eivätkä kiduksia vaan alkion kehitykselle välttämättömiä väliaikaisia rakenteita, kuten telineetkin rakennustyömaalla, joita aletaan purkaa sitten kun talo alkaa valmistua. Alkion kehitykseen kuuluu siis monia välttämättömiä, väliaikaisia rakenteita. Esimerkiksi ihmisalkion “kidukset” ovat kudospaksuuntumia, joista kehittyy tärkeitä kasvojen, korvan ja kaulan rakenteita. Ja “häntä” tuottaa alkion pituuskavulle välttämätöntä solukkoa. Vaikuttaa siltä, että evoluutioon uskova haluaa nähdä “tavattomasti todisteita” evoluutiosta mitä mielikuvituksellisimmissa paikoissa.

6. Minkä takia "älykäs suunnittelija" loi miespuolisille kädellisille nännit?

Tässäkin taas “teologinen kysymys” (paremman puutteessa).

Ihmisalkio kehittyy ensimmäiset kahdeksan viikkoa sukupuolettomana, kuitenkin siten, että kaikkien tärkeimpien elinten aihiot on tänä aikana jo alulle saatettu, myös rintojen, joita ilman meitä nisäkkäitä ei olisi. Lisäksi “kuvaan kuuluu”, että myös miehellä on yksi naiskromosomi, X (naisella niitä on kaksi ja miehellä on toisen X:n sijasta paljon pienempi Y-kromosomi). Ja sitä paitsi tyttölapsikin syntyy pelkkien nännien kanssa; rinnat alkavat kasvaa vasta murrosiässä. Nännit ovat paitsi kauniit, niillä on myös tärkeä eroottinen ja erogeeninen merkitys. Siksi ne ovat hyvin hermotetut, kosketusherkät.

7. Kaikilla selkärankaisilla silmän jokaisesta kolmesta miljoonasta valoherkästä verkkokalvon solusta lähtevät ”johdot” kulkevat verkkokalvon poikki ja pakkautuvat näköhermoon synnyttäen sokean pisteen. Suunnittelija todennäköisesti ehdottaisi täysin päinvastaista; johtoja jotka kulkevat valoherkkien solujen takaosasta eikä silmän valoisalta puolelta. Toisaalta mustekaloilla ja muilla pääjalkaisilla samaiset johdot lähtevät eri lailla kehittyneiden silmien takaosasta. Miksi suunnittelija on ollut mustekaloille myötämielisempi kuin ihmisille ja luonut ihmisille jotain selkeästi epätäydellistä?

2009 vastaus:

“Esimerkiksi Leipzig Yliopiston tutkijat ovat selvittäneet Müllerin solujen nerokkasta rakennetta ja toimintoja, jotka poistaa pienimmätkin ongelmat joita voisi odottaa rakenteelta jossa hermot kulkevat etupuolella3. CMI on käsitellyt kyseistä argumenttia tarkemmin artikkelissaan, jonka voit lukea täältä .”

Tässä yksi tavallisimmista tietämättömyyteen perustuvista dysteleologia- eli huonosuunnittelu-argumenteista: Aina, tai ainakin usein, kun jonkin rakenteen toimintaa ei ymmärretä, vedotaan surkastumiin tai “evoluution oikkuihin”, älyttömään eli olemattomaan suunnittelijaan jne. Aika on jo kuitenkin ajanut tällaisten kysymysten ohi. Mutta ehkä vielä vuonna 2020 on niitä, jotka yhä uskovat, että ihmisen silmän verkkokalvo on “kytketty väärinpäin”.

Kuitenkin, jos kyseessä olisi huono suunnittelu, miksi näillä silmillä sitten nähdään niin hyvin, paljon paremmin kuin mustekalan silmillä (joka on värisokea)? Tämä johtuu siitä, että valoa aistivien solujen lomassa on ns. Müllerin soluja, joiden päissä on valoa keräävät “lautaset”. Niistä valo johdetaan optisia kuituja pitkin verkkokalvon takapinnalle, näkösolujen taakse. Siellä tarvittava määrä valoa heijastetaan sauva- ja tappisolujen valoa aistivaan takaosaan. Tämä parantaa kuvan tarkkuutta vähentämällä muunmuassa valon sirontaa erityisesti lyhyillä aallonpituuksilla, sinisen puolella. Kirkkaassa päivänvalossa aistinsolujen valoherkät aistinpäät tarvitsevat paitsi suojaa suoraa valoa vastaan, myös runsaasti energiaa. Siksi solujen “sensoreiden” täytyy olla suunnattuna ”väärään suuntaan” eli kontaktiin verkkokalvon takana kulkevaan verenkiertoon. Mustekala taas elää veden alla paljon hämärimmissä olosuhteissa ja siksi sen verkkokalvon kytkentä on “suora”: sensoripäät on suunnattu ulospäin. Samanlainen kytkentä on vain öiseen aikaan lentävällä Etelä-Amerikan rasvalinnulla. Sillä on myös samankaltainen ultraäänitutka kuin lepakoilla. Sillä on myös haukan nokka ja kynnet vaikka se syö hedelmiä. Miksi evoluutio kehitti joukon tällaisia “kummallisuuksia”? Vastaus: taikasana: konvergenttinen evoluutio (monesta suunnasta)!

Sokea piste? Vain yksisilmäisellä on pieni sokea piste. Mutta koska niitä on tavallisesti kaksi, molemmille verkkokalvoille muodostuu hieman erilainen kuva. Aivot yhdistävät ne yhdeksi kuvaksi, josta sokea piste puuttuu.

Iso J puhuu “verkkokalvon jokaisesta kolmesta miljoonasta valoherkästä verkkokalvon solusta”. Todellisuudessa näitä soluja taitaa olla enemmän. Esimerkiksi jo pelkkiä pimeänäkö- eli sauvasoluja, jotka aistivat vain harmaan sävyt, on ihmisen verkkokalvolla noin 200 000 kpl/mm2 ja pöllöillä miljoona per neliömilli. (Neliösentille mahtuu sata neliömilliä.)

8. Sirppisoluanemia aiheuttaa verenkierto-ongelmia, yleiskunnon heikkenemistä ja periydyttyään molemmilta vanhemmilta tuskallisia tiloja, kun punasolut jähmettyvät ja muuttuvat sirppimäisiksit. PKU (phenylketonuria) heikentää vauvojen aivojen kehitystä. Lihasdystrofia tuhoaa lihaksia ja tekee siihen sairastuneen liikuntakyvyttömäksi. Joissakin tapauksissa mutaatiot ovat vallitsevia. Huntingtonin tauti aiheuttaa keski-ikäisille aivokudoksen asteittaista rappeutumista. Hyperkolesterolemia aiheuttaa kasvavan veren kolesterolipitoisuuden kautta sydänsai¬rauksia. Minkä takia "älykkään suunnittelijan" luomuksessa tapahtuu näin tuhoisia mutaatioita? Kiitoksia vastauksista jo etukäteen.

Jälleen teologinen kysymys, nyt pahuuden ja kärsimyksen ongelmaan liittyvä: Minkä takia tällaisia tuhoisia mutaatioita – jos kerran älykäs suunnittelija? Iso J kysyy tätä joko vain piloillaan, tai sitten hän on aivan oikeasti hämillään, ehkä katkerakin, että elämä on näin haurasta ja katoavaa. Epäilen ensimmäistä ja kommentoin sen mukaisesti:

Minulla oli pitkään kulkupelinä hyväkuntoisena käytettynä ostettu Toyta Carina. Se oli hyvin huollettu ja itsekin käytin sitä tunnollisesti merkkiliikkeen vuosihuolloissa. Sillä ajettiinkin yli 300 000 km. Mutta lopulta sen pellit ruostuivat, jäähdytin alkoi vuotaa, kytkinlevy luistaa ja moottori rupesi syömään liikaa öljyä, joten se vietiin romuttamolle. Autoa jäi vähän ikävä ja mietin: “Minkä takia niin älykkään japanilaisen suunnittelijan ja kuuluisan tehtaan luomukseen kerääntyi näin tuhoisia vikoja?” Minua myös harmitti, että renkaat kuluivat sakkokuntoon jo alle sadan tuhannen ajokilometrin jälkeen.

Iso J. ilmeisesti olettaa, että jos Luoja on, hänen olisi pitänyt noudattaa jotain kosmista mandaattia, joka olisi velvoittanut hänet tekemään ainakin ihmisistä täysin terveitä, tuhatvuotisia teräsmiehiä. Ehkä aluksi olikin niin: “Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän oli tehnyt, ja katso, se oli sangen/erittäin hyvää” (1. Moos. 1:31). Ja sitten: “...mutta hyvän- ja pahan tiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma.”

Mitä “myrkkyä” hyvän- ja pahantiedon puussa kenties oli, sitä emme tiedä, eikä sitä ole meille kerrottu (spekuloin siitä lopussa). Sen kuitenkin nyt tiedämme, siis tiedämme, että “biologinen käyttöohjeemme” (ja sen myötä biologinen kellomme) , DNA kuluu ja vääristyy niin kuin kului autoni moottori. Solu osaa kuitenkin itse korjata ja vaihtaa kuluneita osiaan uusiin – tietyissä rajoissa. Solu, älykkäästi suunniteltuun autooni verrattuna, on niin paljon nerokkaammin suunniteltu, että se on paitsi koneistoja täynnä oleva laitos, se on samalla myös omien koneistojensa korjaamo. Mutta korjaamokin koostuu koneistoista, jotka voivat kulua ja siksi niilläkin on omat korjaamonsa, jotka nekin koostuvat koneistoista jne.

Joskus perusteluja on hyvä täydentää “syventävällä osiolla – tieteellisellä yksityiskohdalla”:

Maailman laki on sellainen, että kaikki rapistuu ja rappeutuu termodynamiikan toisen pääsäännön, entropian lain mukaan. Laki koskee kaikkia avoimia systeemejä kuten solua, biosfääriä, autoja ja koko maapalloa. Mitä sillä on tekemistä DNA:n kanssa? Paljonkn: DNA:n informaatio luodaan neljän “kirjaimen” (A, C, G, ja T) muodostamista kolmen kirjaimen yksiköistä kuten GGC, joita “lukijat” eli replikaasit ja polymeraasit lukevat. (Informaatio on informaatiota vasta sitten, jos sitä osataan välittää, tulkita ja toteuttaa sen sisältämät “käskyt”.) Yksi DNA:n kirjaimista on sytosiini, C. On muitakin sytosiinin kaltaisia “kirjaimia” eli typpiemäksiä, mutta tutkijat ovat vakuuttuneet siitä, että DNA:lle sytosiini on paras. Sitä voitaisiin verrata paljon luetun ja selatun kirjan Ä-kirjaimiin, joista Ä:n pisteet ovat alkaneet hämärtyä ja kulua pois. Silloin Ä luetaan A:ksi: käsi > kasi. tälli > talli, sälli > salli, väärä > vaara. Näin siksi, että sytosiinirenkaan kylkeen on liitetty “piste”, aminoryhmä (NH2). Tämä aminoryhmä voi kuitenkin irrota useista syistä, kuten: Lämpö on molekyylien nopeaa liikettä. Solun massasta noin kaksi kolmannesta on vettä. Elämän lämpötiloissa vesimolekyylien keskimääräinen nopeus on yli 2 000 (kaksi tuhatta) kilometriä tunnissa. Kun vesimolekyyli iskeytyy sopivasti aminoryhmään, se irroittaa sen sytosiinirenkaasta, jolloin sytosiini muuttuu urasiiliksi (U). Urasiili ei kuulu DNA:han, vaan on yksi RNA:n kirjaimista. Näin DNA-nauhaan syntyy väärä kirjain. Tutkijat ovat laskeneet, että jokaiseen soluumme syntyy joka päivä tuhannesta kymmeneen tuhatta “pisteensä menettänyttä Ä-kirjainta”.

Jokainen solumme olisi pian “mennyttä kalua”, ellei näitä vääriä kirjaimia vaihdettaisi alkuperäisiin. Solu onkin “kehittänyt” nerokkaan tunnista-leikkaa-liitä -koneen, urasiili-DNA-glykosylaasin. Se on kookas, hyvin monimutkaisen näköinen proteiineista koostunut “nanorobotti”, joka poistaa urasiilin ja korvaa sen uudella sytosiinilla. Mutta sekin on altis samoille häiritseville tekijöille, kuten kitkalle ja “vesimolekyylien törmäilyille”, luonnon taustasäteilylle jne. Tästä johtuu, että ilmeisesti noin 0,02 % virheistä jää korjaamatta. Sukusolujen kautta tämä (ja osa muista vastaavanlaisista vaurioista) siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Uuden sukupolven elinaikana syntyy uusia vastaavanlaisia vaurioita ja yhdessä edellisten sukupolvien vaurioiden kanssa ne siirtyvät seuraavalle sukupolvelle jne. - siten että nykyisen ihmiskunnan perimään on kerääntynyt jo reilusti yli miljoona sellaista DNA-virhettä, mutaatiota, jotka aiheuttavat perinnöllisiä vikoja, sairauksia kuten ym. sirppisoluanemiaa ja nopeutunutta vanhenemista. Tällaisia vikoja ja tauteja tunnetaan nykyään jo noin 30 000 – pojasta polvi huononee. Geneetiikko (ja naturalisti) Michael Lynch arvioi vuonna 2016, että jos jokaisella maapallon asukkaalla olisi mahdollisuus saada hyvätasoista lääketieteellistä hoitoa, ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon jo muutaman sukupolven kuluttua (luonnonvalinnan löystymisestä johtuen kun sairausgeenejä kantavat jäisivät eloon lisääntymisikään saakka).

Moni biologi on alkanut olla sitä mieltä, että jos geeneissämme ei olisi haitallisia mutaatioita (jos ne olisivat “sangen hyviä”) ja jos DNA:n korjausmekanismit toimisivat, ei 99,98, vaan sadan prosentin teholla (eli olisivat “erittäin hyviä”), voisimme elää tuhat vuotta, tai jopa melkein ikuisesti. Jotkut tutkijat ovatkin aivan tosissaan ruvenneet etsimään tuota elämän puuta. Tästä “tieteen” alasta käytetään nimitystä “anti-ageing medicine”. Joidenkin mielestä se on huuhaata, toisten mielestä vakavasti otettavaa tiedettä.

Mitä “myrkkyä” oli hyvän- ja pahantiedon puussa? Solubiologi voisi kuvitella, että se myrkytti RNA:n korjauskoneiston. Sellaista ei tietääkseni ole, en ole ainakaan kuullut. Etsin vielä Wikipediasta hakusanalla “rna-repair”. Vastaukseksi tuli 0 tulosta ja kysymys: “did you mean dna-repair?”* Näillä RNA-virheillä ei “lyhyessä juoksussa” ole juurikaan merkitystä, koska RNA on niin lyhytikäistä (ja haurasta); se ei kanna eliöiden pitkäaikaismuistia kuten paljon lujempi DNA. Emme kuitenkaan vielä tiedä tuhansien erilaisten RNA-molekyylien funktioita. Saattaa hyvinkin olla, että joidenkin, esimerkiksi niiden, jotka ovat tärkeitä lisäosia joissain entsyymeissä (molekyylikoneissa), niiden pienet virheet vaikuttavat haitallisesti koneiston toimintaan, siihen, että joistain vaurioista 0,02 % jää korjaamatta. No, tämä saattaa olla skiencefiktiota.

[*”DNA:n replikaatio on tavallisesti hyvin tarkka, sillä DNA-polymeraasit tarkistavat kopioidut nukleotidijaksot ja korjaavat virheet. Tällaista korjausmekanismia ei ole RNA-polymeraaseilla, minkä vuoksi RNA-kopioinnissa tapahtuu noin miljoona kertaa enemmän virheitä kuin DNA:n kopioinnissa. Monimutkaisille eliöille, joilla on rajallinen määrä jälkeläisiä, mutaatiot ovat haitallisia. Mutaatioiden haitta on vähäisempi viruksille, koska ne tuottavat valtavia määriä uusia viruksia: ainakin jotkut näistä ovat alkuperäisen kaltaisia. Mutaatioista voi olla viruksille myös hyötyä: niiden avulla se voi harhauttaa isäntäeliön immuunipuolustusjärjestelmää” (Heino, Vuento, Biokemia ja solubiologian perusteet, WSOY, 2207, s.296). (Korona on RNA-virus. Sen RNA-nauhan pituus on yksi RNA-virusten pisimmistä, noin 30 000 “kirjainta”. Siksi mutaatioitakin kerääntyy nopeampaan tahtiin kuin esimerkiksi influenssa-virukseen, jonka nauha on vain 13 600 kirjaimen pituinen.)]

Iso J:lle vuonna 2009 annettu lyhyt vastaus pätee yhä (ja vielä huomennakin):

“Raamattu kertoo selkeästi, että luomisen loputtua luomakunnassa ei ollut kuolemaa. Kuolema, sairaudet, mutaatiot ja luomakunnan yleinen rappeutuminen alkoi ihmisen syntiinlankeemuksen seurauksena. Raamattu kertoo kuinka ihmisen kapina Jumalaa kohtaan johti luomakunnan kiroamiseen, jonka seurauksena näemme mainitsemiasi asioita. Tämä tila ei kuitenkaan ole lopullinen vaan Jumala on sanassaan ilmoittanut, että Hänen suunnitelmansa mukaisesti tullaan eräänä päivänä luomaan uudet taivaat ja uusi maa, jossa ei ole kärsimystä, ei kuolemaa, ei saurautta jne. Jokainen ihminen voi päästä osalliseksi tästä uudesta luomakunnasta uskomalla Jeesukseen. Näin Jumala on jo valmistanut meille vapautuksen langenneen maailman kirouksista.”

Lähdeluettelo ja kommentit
  1. https://animals.sandiegozoo.org/animals/ostrich
  2. Evoluutio kriittinen analyysi, s.171
  3. Franze et al., Müller cells are living optical fibers in the vertebrate retina, Proc. National Academy of Sciences USA 104(20):8287–8292, 15 May 2007 | 10.1073/pnas.0611180104, published online before print 7 May 2007; <www.pnas.org/cgi/content/abstract/0611180104v1>

MIKKO TUULIRANTAJyväskylä, kirurgi, evp.