James Hutton – Mies, joka vääristi aikaa

Russel Grigg

JAMES HUTTON (1726–1797) oli skotlantilainen kemisti, lääkäri, maanviljelijä ja valistuksen ajan humanisti.1 Hänen isänsä oli varakas edinburghilainen kauppias, joka kuoli Jamesin ollessa kaksivuotias. Näin James kasvoi ainoana miehenä perheessä, johon kuului hänen lisäkseen äiti ja kolme siskoa.

Koulutus

James opiskeli Edinburghin yliopistossa. Hänen luonnonfilosofian luennoitsijansa oli työskennellyt suuren luomiseen uskovan tiedemiehen Sir Isaac Newtonin (1643–1727) kanssa,2 mikä auttoi Jamesia kiinnostumaan Newtonin liike- ja painovoimalaeista sekä niiden sovelluksista planeettojen ratoihin. Hän oli myös hyvin kiinnostunut kemiasta. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli lakimiehen oppipoikana, mutta hän teki mieluummin kemiallisia kokeita hauskuuttaen niillä kollegoitaan. Tämän takia hän palasi yliopistoon opiskellakseen lääketiedettä, sillä se ”on lähimpänä kemiaa”.3

Vuoden 1747 aikana Hutton sai pojan neiti Edingtonin kanssa. Hän antoi pojalle nimeksi James Smeaton Hutton ja tuki tätä taloudellisesti, mutta ei ollut mukana vanhemmuudessa millään muulla tavalla. Todennäköisesti tästä syystä hän siirtyi opiskelemaan lääketiedettä Pariisin yliopistoon.4 Kyseessä oli Montesquieu’n, Diderotin, Voltairen ja Rousseaun eli Ranskan valistuksen ajan humanistien Pariisi. Vietettyään vuoden tässä ympäristössä Hutton muutti Leydenin yliopistoon Hollantiin, jossa hän viimein valmistui lääkäriksi vuonna 1749, verenkierto lopputyönsä aiheena.5 Tässä tutkimuksessa Hutton sovelsi Newtonin ideaa planeettojen syklisistä kiertoradoista verenkiertoon. Myöhemmin hän alkoi ajatella maaperän kiviaineksen muodostumisesta paljolti samalla tavalla.

Hutton - herrasmiesmaanviljelijä

James Hutton Sir Henry Raeburnin maalaamana vuonna 1776

James Hutton Sir Henry Raeburnin maalaamana vuonna 1776.

Palattuaan Englantiin hän hylkäsi lääketieteen ja aloitti yhteistyön entisen luokkatoverinsa, innokkaan kemistin James Davien kanssa, jonka kanssa hän oli aikaisemmin keksinyt tavan valmistaa ammoniumkloridia kivihiilen tuhkasta.6 He perustivat yhdessä ammoni­um­kloridia valmistavan kemian­tehtaan Edinburghiin vuonna 1750, mikä tarjosi Huttonille vakaan tulonlähteen. Vuonna 1754 hän alkoi viljellä sukunsa maatilaa. Tämä antoi hänelle tilaisuuden tutkia maan pinnanmuotoja sekä tuulen ja sateen aiheuttaman eroosion vaikutusta niissä. Hän myös lähti maantieteelliselle retkelle Skotlannin ylämaille vuonna 1764.

Hutton pysyi naimattomana ja palasi vuonna 1768 Edinburghiin asuakseen kolmen niinikään naimattoman sisarensa kanssa. Kuten kuuluisa evoluutioon uskova professori Stephen Jay Gould (1941–2002) sanoi: ”Hutton oli tarpeeksi varakas ollakseen kokoaikainen intellektuelli.”7

Hän oli myös vapaamuurari ja kuului Canongaten loosiin, jolla on maailman vanhin loosirakennus.8 James Huttonin muistomerkin sisäänkäynnillä hänen asuinpaikassaan on kaksi vapaamuurarityylistä pylvästä.

Hutton - deisti

Hutton oli deisti, eli hän myönsi, että universumilla oli täytynyt olla teleologinen syy,9 mutta siitä eteenpäin vallitsivat tieteen lait. Hän siis uskoi, ettei tällä ”syyllä” ollut enää mitään tekemistä ihmisten kanssa, eikä se siten ollut Raamatun Jumala. Täten hän kielsi Raamatun kuvauksen maan ja ihmisen luomisesta ja myös maailmanlaajuisesta Vedenpaisumuksesta. Professori Rudwick kirjoittaa: ”Huttonin näkemyksen mukaan ihmisen ajattelukyky ja rationaalisuus itsessään antoivat merkityksen luonnolle; siispä viisaasti suunniteltu maailma on ehdottomasti luonut perustan ihmiskunnan pysyvälle olemassaololle ja siten maan asumiskelpoisuuden ylläpidolle.”10

Huttonin näkemys maasta

Hutton näki maan eräänlaisena ikiliikkujana, missä maailmoiden jatkumo ulottui äärettömän kauaksi menneisyyteen. Hutton esitti teorian, että mantereet murenevat hitaasti mutta varmasti meriin. Tämä eroosion tuottama sedimentti sitten kovettuu vaakasuuntaisiksi kerroksiksi, jotka maanalaiset vulkaaniset prosessit nostavat merenpohjan mukana uusiksi mantereiksi, jotka puolestaan jälleen murenevat mereen yhä uudestaan ja uudestaan. Niinpä viimeinen virke Huttonin teoksessa Theory of the Earth [1788]11 onkin: ”Tämänhetkisen tutkimuksemme tulos on siten se, ettemme löydä mitään jälkeä alusta —emmekä mitään näkymää lopusta.”12

Huttonin maailmankatsomuksessa aika on syklistä. Raamattuun uskova geologi John Reed selittää: ”Me ymmärrämme ajan kristillisellä tavalla—lineaarisena jatkumona, jolla on alku ja loppu, täynnä toisistaan riippuvia, ainutlaatuisia tapahtumia. Hutton ei. Sen sijaan hän puolusti määräämätöntä ei-historiallista menneisyyttä, syklistä mekanistista maailmaa, jossa eroosio kulutti maan matalaksi ja lämpö nosti maan takaisin ylös—jotta hänen deistisen jumalansa luomuksilla olisi täydellinen asuinpaikka.”13

Muuttaessaan aikajanan (eli tapahtumien järjestyksen) ajan sykliksi Hutton hävitti historian. Gould kirjoittaa: ”Jos aikaa käsitellään syklinä, niin tämän metaforan puhtaimmassa muodossa mitään asioita ei voi erottaa toisistaan, sillä kaikki tulee olemaan uudestaan, eikä mikään tapahtuma itsessään voi kertoa meille, missä olemme, sillä mikään ei ankkuroi meitä mihinkään tiettyyn pisteeseen ajassa, vaan vain (parhaimmillaan) tiettyyn vaiheeseen toistuvassa syklissä. ...Muutos on jatkuvaa edestakaista liikettä, ei koskaan pysyvää muutosta jotain tiettyä suuntaa kohti.”14

Huomaa, että tämä tuhoaa kätevästi Raamattuun kirjoitetun historian Jumalan luomistyöstä, mihin kuuluu maa, ihmiskunta ja kaikki Hänen asettamansa säännöt, joiden kautta Hän tulee eräänä päivänä tuomitsemaan kaikki ihmiset.15

Hutton ei ilmeisesti ollut koskaan kuullut termodynamiikan toisesta pääsäännöstä (koska sitä ei ollut vielä muotoiltu),16 jonka mukaan hyödyntämiskelpoisen energian määrä universumissa vähenee jatkuvasti. Siispä universumi (ja myös Huttonin mukainen maa) ei ole voinut olla olemassa ikuisesti, sillä se olisi jo kuluttanut kaiken käytettävissä olevan energiansa ja saavuttanut tilan, jota kutsutaan ”lämpökuolemaksi”. Näin ollen Huttonin ikuisesti toistuva malli maasta ei ole vain raamatullisesti väärä, vaan myös tieteellisesti mahdoton.

Ajattelun, ei kenttätyön tulos

Opiskelijoille opetetaan nykyään, että Hutton päätyi teoriaansa pikkutarkkojen kenttähavaintojen perusteella, varsinkin tutkimalla graniittia (syväkivilajina todiste kiviaineksen nousemisesta pinnalle) ja epäjatkuvuuspintoja17 (todisteeksi useille eroosion ja nousun sykleille). Kuitenkaan mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Kuten Gould huomauttaa, Hutton esitteli maan teoriansa ensimmäistä kertaa Edinburghin kuninkaalliselle seuralle vuonna 1785, mutta hän näki ensimmäisen epäjatkuvuuspintansa vasta vuonna 1787 ja kaikkein kuuluisimman niistä, Siccar Pointin, vasta vuonna 1788.18

Pysty- ja vaakasuorat kerrokset kohtaavat Siccar Pointissa

Pysty- ja vaakasuorat kerrokset kohtaavat Siccar Pointissa.

Gould kirjoittaa: ”Hänen lausuntonsa graniitista ei voisi olla selkeämpi tai tarkempi: ’Näin sitä, ja siinä kaikki, Petersheadissa ja Aberdeenissa, mutta siinä oli kaikki näkemäni graniitti, kun kirjoitin teokseni Theory of the Earth [vuoden 1788 version]. Kirjoittamisen jälkeen olen nähnyt graniittia monissa erilaisissa paikoissa, sillä lähdin tutkimaan sitä tarkoituksella. (1795, I, 214).’”19 Kirjan Theory of the Earth vuoden 1795 laitoksen ensimmäisessä niteessä, osion II luvussa kuusi on paljastava otsikko: ”Teoria, vahvistettu tarkoituksella tehtyjen havaintojen kautta asian havainnollistamiseksi”!

Gould sanoo: ”Hutton ei johtanut perustavanlaatuisia päätelmiään tarkennetuista kenttähavainnoista vaan pakotti maan a priori20 kaikkein puhtaimpaan ja jäykimpään sykliseen aikamalliin, mikä on koskaan esitetty maantieteessä. Itse asiassa malli oli niin jäykkä, että se vaati Playfairin uudelleenesityksen saadakseen hyväksynnän.”21

Huttonia koskevia valheita

Miksi opiskelijoille sitten opetetaan Huttonista niin epätarkasti? Gouldin mukaan tämä johtuu neljästä merkittävästä henkilöstä, jotka käsittelivät Huttonin kirjoituksia.

1. John Playfairin uudelleenkirjoitus Huttonin legendaarisesta vaikeaselkoisuudesta

Huttonin 1200-sivuinen Theory of the Earth (vuoden 1795 versio) oli sekavasti kirjoitettu, sisältäen loputtomasti ranskankielisiä lainauksia, yksi jopa 41 sivua pitkä. Huttonin kuoleman jälkeen hänen ystävänsä, skotlantilainen matemaatikko ja tiedemies John Playfair (1748–1819) ryhtyi pelastamaan Huttonin ideoita niiden huonolta ilmaisulta. Hän vietti viisi vuotta kirjoittaen Huttonin ajatuksia uudestaan lyhyempään muotoon. Teos julkaistiin vuonna 1802 nimellä Illustrations of the Huttonian Theory of the Earth. Gould sanoo: ”Playfair ’modernisoi’ ystävänsä huomaamattomasti ja rakensi pohjan Huttonin legendalle vaimentamalla tämän vihamielisyyttä historiaa kohtaan ...ja tuomalla tämän kenttätutkimusaineiston esille perinteisellä, historiallisella tavalla, mitä Hutton itse oli johdonmukaisesti hylkinyt.”22

Rudwick sanoo Playfairin käyttäneen Huttonin lukukelvottomutta ”syynä sensuroida [engl. bowdlerize]23 teosta irrottamalla se teologisesta viitekehyksestään ja tukahduttaa sen teleologian. Lukuisat myöhemmät kommentaattorit ovat seuranneet hänen esimerkkiään.”24

2. Charles Lyellin antama väärä kuva Huttonista

1800-luvulla Charles Lyellin kirjoittama kolminiteinen uudelleenkirjoitus maantieteen historiasta nimeltään Principles of Geology nousi johtavaksi englanninkieliseksi maantieteen teokseksi. Lyell oli opiskellut lakia ja oli ammatiltaan asianajaja, joten hän tarvitsi ”tiedesankarin”, jolla olisi kenttäkokemusta parantaakseen omaa retoriikkaansa. Gould kirjoittaa: ”Hutton asetettiin palvelemaan yhtä historian törkeimmistä vääristelyistä tieteenhistorian sankaritraditiossa.”25

3. Sir Archibald Geiken mytologia

Vuonna 1897 Sir Archibald Geike esitteli kirjassaan The Founders of Geology Huttonin virheellisesti objektiivisuuden perikuvana. Geike kirjoitti: ”Hutton puolusti oppejaan intohimoisesti kaikilta periaatteilta, joita ei voitu perustella havainnoilla. Hän ei olettanut mitään. Joka ikinen askel hänen päättelyissään perustui tosiasioihin…”26 Gould kommentoi: ”Geiken myyttinen Hutton on ollut juurtuneena syvälle geologisiin oppikirjoihin siitä lähtien.”26

4. John McPheen uusinta

Gould kertoo meille, että tuottelias amerikkalainen kirjoittaja John McPhee ”on käyttänyt Huttonia välittämään kenttätyön mystiikkaa sekä tieteessä että estetiikassa. Kirjassaan Basin and Range (1980) McPhee …on suonut huttonilaiselle myytille luettavimman uusinnan sitten Geiken keksinnön.”27

Muistokirjoituksen jälkihuomautus

Hutton kuoli 70-vuotiaana vuonna 1797. Muutamaa viikkoa myöhemmin hänen ystävänsä ja kuolinpesän jakaja olivat äimistyneitä, kun Huttonin siihen asti tuntematon avioton poika, silloin 50-vuotias, saapui Lontoosta ja ilmoitti olemassaolostaan.28 Vaikuttaisi siltä, että huolimatta Huttonin yrityksistä kierrättää historiaa koko elämänsä ajan, hänen omansa olikin lineaarinen

Lähdeluettelo ja kommentit
      1. 1700-luvun ”valistuksen” ajan humanistifilosofit asettivat itsenäisen ihmisjärjen ja skeptisismin tradition ja uskon paikalle. He väittivät, että ”järki” ilman Jumalaa olisi parempi opas totuutta kohti kuin päättely Jumalan paljastaman totuuden pohjalta. He eivät ainoastaan hylänneet uskoa Jumalaan vaan myös raamatullisen moraalin. Ihmiset saivat itse valita, mikä oli totta tai oikein heille.
      2. Lamont, A., Sir Isaac Newton (1642/3–1727): A Scientific Genius, Creation 12(3):48–51, June 1990, creation.com/newton
      3. Playfair, J., Biographical Account of the late Dr James Hutton, Transactions of the Royal Society of Edinburgh, 5(03):41, January 1805.
      4. Repcheck, J., The Man who Found Time: James Hutton and the Discovery of the Earth’s Antiquity, Perseus Publishing, Cambridge, USA, 2003, pp. 88–89, 124. Tästä kirjasta on arvostelu: Walker, T., The man who made the wedge: James Hutton and the overthrow of biblical authority, J. Creation 18(2):55–57, 2004; creation.com/hutton-warped-time.
      5. Otsikoitu De sanguine et circulatione in microcosmo (The Blood and the Circulation of the Microcosm), ref. 4, pp. 90–91.
      6. Tähän saakka ammoniumkloridia eli salmiakkia (NH4Cl) oli tuotu Egyptistä. Sitä käytettiin juosteena metalleissa, väriaineena ja hajusuolassa. Kivihiilen tuhkaa taas oli kaikkialla paljon ja se oli halpaa.
      7. Gould, S.J., Time’s Arrow, Time’s Cycle: Myth and Metaphor in the Discovery of Geological Time, p. 64, Harvard University Press, 1987.
      8. Tämä Vapaamuurarien loosi sijaitsi juuri Royal Mile-korttelin ulkopuolella Edinburghissa. Tässä loosissa kävivät Erasmus Darwin ja James Burnet (alias Lordi Mondobbo), skotlantilainen tuomari, kielitieteellisen kehityksen tutkija, filosofi ja deisti, joka vaikutti Erasmukseen, joka puolestaan vaikutti pojanpoikaansa Charles Darwiniin. Katso Grigg, R., Darwinism: it was all in the family, Creation 26(1):16–18, 2003 creation.com/erasmus.
      9. Siis järjestäytynyt, tarkoituksenmukainen, tarkoitushakuinen suunnittelu eikä onnettomuus tai epäjärjestys.
      10. Rudwick, M., Bursting the Limits of Time: The Reconstruction of Geohistory in the Age of Revolution, pp. 160–-61, University of Chicago Press, 2005. Martin Rudwick on historian emeritusprofessori Kalifornian yliopistossa San Diegossa.
      11. Hänen teoriansa ilmestyi ensin kaksiosaisena suullisena esityksenä luettuna Edinburghin kuninkaalliselle seuralle vuonna 1785, jota seurasi julkaistu versio vuonna 1788: Hutton, J., Theory of the Earth, Transactions of the Royal Society of Edinburgh, Vol. 1, Part II, pp. 209–304, 1788. Tämän jälkeen ilmestyi mahtavasti laajennettu (1200-sivuinen) kaksiniteinen laitos vuonna 1795.
      12. Hutton on asetellut sanansa tässä hyvin hienovaraisesti. Hän ei sano ”ei alkua” tai ”ei loppua”, vaan ”ei todisteita alusta” sekä ”ei käsitystä lopusta” eli ei luonnollista päättymistä.
      13. Reed, J., St Hutton’s Hagiography, J. Creation, 22(2):121–127, 2008; creation.com/st-huttons-hagiography.
      14. Gould, S.J., viite 7, pp. 80–81.
      15. ”Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on … hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä …mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista.” (Apt. 17:24-31)
      16. Ensimmäinen muotoilu säännöstä luetaan ranskalaisen tiedemiehen Sadi Carnotin ansioksi vuodelta 1824. Katso Wieland, C., World Winding Down: A layman’s guide to the Second Law of Thermodynamics, Creation Book Publishers, Powder Springs, GA, 2013.
      17. Pinta kahden vierekkäisen kivikerroksen välissä siten, että ylempi kerrostuma ei ole samansuuntainen alemman kanssa.
      18. Gould, S.J., ref. 7, p. 70. Lisätietoa Huttonin monista virheistä näiden kivien tulkinnassa: creation.com/hutton-siccar-point.
      19. Gould, S.J., ref. 7, p. 72.
      20. Pelkästään pohdintaan tai päättelyyn perustuva tieto.
      21. Gould, S.J., ref. 7, p. 63.
      22. Gould, S.J., ref. 7, pp 95–96.
      23. ”Bowdlerize” tarkoittaa epäsopivaksi tai loukkaavaksi katsotun sisällön poistamista tekstistä, varsinkin kun tuloksena tekstistä tulee heikkotasoisempi tai vaikutukseltaan vähäisempi. Englanninkielinen termi on nimetty lääkäri, vankilauudistaja ja shakinpelaaja Thomas Bowdlerin mukaan (1753-1825), sillä hän julkaisi The Family Shakespeare -kokoelman, josta oli poistettu kaikki loukkaavaksi katsotut katkelmat.
      24. Rudwick, M., Bursting the Limits of Time: The Reconstruction of Geohistory in the Age of Revolution, p. 161 note 46, University of Chicago Press, 2005.
      25. Gould, S.J., ref. 7, pp. 66–67.
      26. Gould, S.J., ref. 7, pp. 67–68.
      27. Gould, S.J., ref. 7, pp. 68–69.
      28. Repcheck, J., ref. 4, pp. 163–64.

RUSSELL GRIGG, Filosofian maisteri
Grigg oli teollisuuskemisti, ennen kuin hän palveli 20 vuotta Ulkomaiden lähetystyöntekijäin yhteisössä (Overseas Missionary Fellowship, nykyään OMF International). Hän kuuluu Creation Ministries Internationalin Australian toimipisteen henkilökuntaan.

Copyright © Creation Ministries International.
Used with permission. Käytetty luvalla. creation.com