Pahoinvointia Kirkossa!

15.12.2008

Pahoinvointia Kirkossa! Mikä lääkkeeksi1?

Salli minun jakaa lyhyt kertomus kanssasi. Kertomus on vertaus nykyaikaisesta Kirkosta länsimaisissa valtioissa. Nuori nainen meni lääkäriin, koska hän ei ollut ”tuntenut itseään täysin terveeksi” - tätä oli jatkunut jo jonkin aikaa. ”Tiedän, että jotain on vialla”, hän aloitti. ”Olen aina huolehtinut itsestäni, pitänyt itseni kunnossa ja tarkkaillut mitä laitan suuhuni, mutta viime aikoina olen havainnut muutoksia joita en tunnista itselleni ominaisiksi, en ole ollut tavallinen oma itseni. Saatan yht'äkkiä hikoilla, hengästyä ja tulla todella huonovointiseksi – eikä tälle ole mitään selvää syytä. Minulla on hyvä ruokahalu, mutta ystäväni kertovat minulle että laihdun koko ajan.”

Lääkäri kuunteli tarkkaavaisena potilastaan ja selitti, että hänen pitäisi ottaa verikokeet diagnoosia varten2. Nainen saapui myöhemmin kuulemaan diagnoosia. Nainen kuunteli tarkkaan kun lääkäri kertoi haudanvakavana naisen tilanteesta. Verikokeet olivat vahvistaneet lääkärin huolen – naisen oireet johtuivat erittäin vakavasta sairaudesta. Vaikka nainen oli hengenvaarassa, oli myös hyviä uutisia; jos toimittaisiin nopeasti, ennuste3 lupaisi hyvää. Lääkäri kertoi, että hoito-ohjelma olisi haastava ja vaatisi radikaaleja muutoksia elämäntyyliin. Lääkäri vakuutti, että jos nainen olisi valmis näihin muutoksiin, ja ottaisi määrätyt lääkkeet, sairaus paranisi. ”Tee tämä”, hän sanoi, ”ja saat nauttia kokonaan uudesta elämästä!”

Vertauksen selitys

Nyt tämän nykyaikaisen vertauksen selitykseen: Jumala on lääkäri ja sairas nainen edustaa kaikkia jotka ovat Kirkossa (Jumalan Ruumiissa) ja jotka ovat tehneet kompromissin evolutionistisen filosofian kanssa. Seuratessaan yhteiskunnan kasvavaa kieroutuneisuutta, moraaliarvoista luopumista, ja siekailematonta kristillisen perinnön hylkimistä, monet kristityt tajuavat, että jotain on pahasti pielessä. Yleisesti ottaen evankeliumin julistaminen ei korjaa sellaista satoa länsimaisten sieluista mitä ennen. Länsimaissa ihmetellään, miksi näin on. Miksi Jumalan ihmiset näyttävät taistelevan hävittyä taistelua sellaisia asioita vastaan kuten abortti, eutanasia, pornografia, homoseksuaalisuus, huumeet, nuorten itsemurhat, lasten tottelemattomuus vanhempia kohtaan, ja niin edelleen. Miksi Kirkon johtajat enenevässä määrin tunnustavat epäilevänsä kristinuskon perustavia opinkappaleita kuten Jeesuksen neitseestä syntymistä, Jeesuksen tekemiä tunnustekoja, Hänen ruumiillista ylösnousemustaan, ja Jeesuksen paluuta maan päälle?

Itseasiassa nämä kaikki ovat vain oireita paljon vakavammasta ongelmasta – Genesiksen (Ensimmäisen Mooseksen kirjan) Jumalan Sanan perusteiden aliarvioinnista. Kirkko voi katsoa ruokavalionsa perään ja treenata miten paljon tahansa, mutta sairaus yksinkertaisesti jäytää ja pahenee jos perimmäistä syytä ei hoideta. Hoito vaatii ajatusmallin4 vaihtoa, Jumalan diagnoosin hyväksymistä, ja täydellistä uudelleenajattelua siitä mitä Raamattu todella opettaa ihmisten alkuperästä; mitä Jumala (ei erehtyväiset ihmiset) sanovat kaiken alkuperästä – synti ja kuolema mukaan luettuna. Vain välitön evoluution ja sen kanssa liittoutuneen, poikkeuksetta sitä myötäilevän sekulaarisen/humanistisen filosofian hylkääminen takaa meille kristillisen perintömme. Kristuksen Ruumista haastetaan nousemaan vahvasti esiin ja tekemään pysyvää vaikutusta yhteiskunnassa.

Palataanpa hetkeksi takaisin potilaamme pariin, jonka voit ajatella ilomielin hyväksyneen lääkärinsä diagnoosin. Loppujen lopuksihan kyse oli kuolemaan johtavasta sairaudesta ja palkinto lääkärin neuvojen noudattamisesta olisi paljon terveempi elämä kuin ennen. Valitettavasti nainen kieltäytyi uskomasta diagnoosia – ja toimenpiteet jotka lääkäri määräsi hänen tehtäväkseen vaikuttivat liian radikaaleilta. Lääkärin neuvot hyläten, nainen kokeili itsehoitolääkkeitä oireiden lievittämiseksi. Jonkin aikaa tämä näytti toimivan kohtalaisen hyvin, mutta pian hän vieraili uudelleen lääkärin luona. Nainen valitti että hänen olonsa oli kurjempi kuin koskaan ennen. Vaikka nainen oli ylenkatsonut lääkärin ohjeita eikä ollut suostunut ottamaan diagnoosia tosissaan, lääkäriä suretti nähdä naisen kärsivän tarpeettomasti. Lääkäri nuhteli naista hellästi ja muistutti alkuperäisestä neuvostaan, sekä kehotti häntä harkitsemaan asiaa uudelleen. ”Minun täytyy sanoa, että ennusteesi on nyt huonompi kuin ennen, mutta vielä ei ole liian myöhäistä – jos vain olet valmis seuraamaan antamiani ohjeita.” Lääkäri vielä lisäsi, että naisen tulisi ottaa yhteyttä koska tahansa apua tarvitessaan. Lääkäri lupasi henkilökohtaisesti olla tavoitettavissa jos nainen haluaisi kysyä jotain epäselväksi jäänyttä asiaa jota ei aivan ymmärtänyt.

Meidän ei tule lukea liian tarkkaan ihmisen tekemää vertausta tai analogiaa,5 mutta uskon että Jumala suree Kirkkonsa puolesta, joka kieltäytyy hyväksymästä Hänen Sanansa suoraa opetusta (Joh 5:39-40). On turhaa yrittää hoitaa oireita jos ei kohdata paljon syvemmällä olevaa ongelmaa: Raamatun – etenkin sen perustuksen (1 Mooseksen kirjan) - auktoriteetin hylkäämistä. Ole vapaasti aktiivinen muidenkin asioiden puolesta, mutta olen vakuuttunut siitä että moraalinen alamäki jatkuu vääjäämättä kunnes kristityt hyväksyvät Jumalan diagnoosin. Me palvelemme rakastavaa Jumalaa, joka vihaa nähdä evoluutiovalheen johdattavan Hänen Kirkkonsa harhaan.6 Mutta ellei Kirkko palaa hyväksymään Kirjoitusten yksinkertaista opetusta luomisesta, ennuste huononee yhtä varmasti kuin kertomuksen naisella. Jumala ei hyväksy kompromisseja vaikka työmme näyttäisi päällisin puolin hyvältä. Jeesus onnitteli Pergamon Kirkkoa (Ilm. 2:12-13) siitä että he – huolimatta suuresta vastustuksesta – pitivät kiinni Hänen Nimestään. Tästä huolimatta Jeesus ilmaisi vihansa valheellisia opinkappaleita kohtaan, joita jotkin heidän joukostaan olivat omaksuneet (Ilm. 2:14-15). Jeesus kehotti koko Kirkkoa tekemään parannuksen tai Hän tulisi itse ratkaisemaan tilanteen lopullisesti niiden osalta, jotka olivat syyllistyneet valheoppiin (jae 16)!

Sanoista tekoihin

Elämme aikaa, joka on enenevässä määrin vihamielinen kristittyjen viestille. Kristittyjen vapautta Euroopan valtioissa vähennetään hälyttävää tahtia, vuosi vuodelta. Nyt ei totisesti ole aika epäröidä Jumalan Sanaa, vesittää sen sanomaa, tai joutua sivuraiteelle. Ja kuitenkin, juuri tätä näemme liian usein tapahtuvan monissa kirkoissamme. Ehkäpä olet sama mieltä siitä, että Kirkon tila on vakava. Armollinen Jumalamme on erittäin kärsivällinen ja Hän odottaa saavansa koota Hänen kansansa yhteen (ks. Luuk 13:34), yhdistyneinä luottaen Hänen Sanaansa, aivan ensi jakeesta alkaen. Diagnoosin hyväksyminen on vasta ensiaskel, mutta miten juuri sinä voisit auttaa Kirkkoa heräämään horroksestaan? Jos et ole koskaan isännöinyt CMI:n puhujaa seurakunnassasi, harkitse sitä – vuosi 2009 on ”Darwinin Vuosi” - mikä loistava tilaisuus haastaa ihmiset miettimään! Ehkä voit vilauttaa tätä kirjettä pastorillesi ja rohkaista häntä ottamaan meihin yhteyttä, tai tehdä sen itse. Voit myös kertoa meille seurakuntanne johtajan nimen ja yhteystiedot – mutta jos teet niin niin huomaathan kertoa siitä ko. Henkilölle – ja meidän ministeriömme koordinaattori on heihin yhteydessä.

Lopuksi haluan kiittää sinua rukouksesta ja muusta tuesta, jota ilman me emme yksinkertaisesti voisi toimia.

Ystävällisin terveisin Kristuksessa,
Philip Bell (Toimitusjohtaja)
CMI–Iso Britannia/Eurooppa

1 Otettu kirjoittajan Our Inheritance -lehdessä syksyllä 2003 julkaistusta artikkelista.
 2 Lääketieteellisessä kielenkäytössä diagnoosi tarkoittaa sairauden tai taudin luonteen ja syyn selvittämistä.
 3 Potilaan ennuste kertoo sairauden todennäköisen kehityskulun ja tuloksen – mitkä potilaan selviytymismahdollisuudet ovat.
 4 Ajatusmalli on pohjimmiltaan vallitseva tapa ajatella.
 5 Ihmiset eivät esimerkiksi tarjoa täydellistä kuvausta Jumalan luonteesta.
 6 Miten voimme tietää että evoluutio todella on valhetta? Ensinnäkin Raamattu opettaa, että ”Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.” (1. Joh 1:5) Perimmiltään evoluutio on prosessi joka luottaa elinkelvottomien kuolemaan. Mikäli ihmisiä on edeltänyt miljoonat vuodet, Jumala on hyväksynyt ja joka käyttänyt kuolemaa, ihmiskunnan luomiseen. Ja kuitenkin kuolema on vihollisemme, jonka itse Herra Jeesus Kristus tulee lopullisesti tuhoamaan (1 Kor 15:26).
 
Yhteystiedot:
Creation Ministries International / UK
15 Station St, Whetstone,
Leicestershire LE8 6JS
Phone: 0845-6800-264 (CMI)
Yhteystiedot internetissä: http://creationontheweb.com/content/view/4094/101/