Luominen artikkeliarkisto

Jonathan Sarfati

Sata vuotta sitten löydettyä 1 800 vuotta vanhaa virttä ollaan nyt ottamassa uudelleen käyttöön. Mikä on sen tausta ja miksi se on niin tärkeä kristillisen uskon keskeisimpien oppien puolustamisessa?

Maailman vanhimmat Uuden testamentin käsikirjoitukset

Egyptin kuuma ja kuiva ilmasto on osoittautunut erinomaiseksi vanhojen papyruskäsikirjoitusten säilyttäjäksi. Säilyneiden joukkoon kuuluvat vanhimmat tunnetut Uuden testamentin käsikirjoitukset.

Yli vuosisata sitten papyrologit Bernard Pyne Grenfell ja Arthur Surridge Hunt löysivät merkittävän papyruskokoelman muinaiselta kaatopaikalta. Se sijaitsi lähellä muinaista Oxyrynkhoksen (kreik. Ὀξύῤῥυγχος, nykyisin Al-Bahnasa) kaupunkia, noin 160 km Niiliä ylävirtaan Kairosta. Siksi kokoelmaa kutsutaan nimellä Oxyrynkhoksen papyrukset.

Kyseessä on todennäköisesti kaikkein merkittävin papyruskokoelma, sillä se sisältää useita hyvin vanhoja Uuden testamentin katkelmia. Vanhin niistä on John Rylands -papyrus (P52), joka kuuluu Grenfellin löytämien käsikirjoitusten joukkoon. Se on ajoitettu noin vuosiin 110–140 jKr. ja sisältää Johanneksen evankeliumin jakeet 18:31–33 ja 37–38.

Maailman vanhin sanoituksen ja nuotinnoksen sisältävä virsi

Oxyrynkhoksen virsi, alkukreikaksi sekä tekstin suomennos kreikasta. Suomennos: Esa Yli-Vainio.

Oxyrynkhoksen papyrusten joukossa toinen huomattava käsikirjoitus on Papyrus 1786. Se löydettiin vuonna 1918 ja julkaistiin vuonna 1922, ja sitä säilytetään nykyään Oxfordin yliopiston Sackler-kirjastossa Iso-Britanniassa. Käsikirjoitus sisältää Oxyrynkhoksen virren (eli P. Oxy. XV 1786), joka on ajoitettu noin vuoteen 250 jKr. Virsi noudattaa runomittaa, ja se on kirjoitettu kreikkalaisella nuottikirjoituksella. Kyseessä on ainoa ensimmäiseltä neljältä vuosisadalta säilynyt kreikkalainen virsi.

Virsi kuitenkin painui vuosikymmeniksi lähes unohduksiin, vaikka sitä esitettiinkin muutamia kertoja.¹ Alun perin virsi oli sävelletty aikansa ”populaarimusiikin” tyyliin ja oli siis selvästi tarkoitettu suurelle yleisölle. Se julkaistiin vuonna 2025 nykyaikaiseen musiikkiin sovitettuna. Australialainen tutkija tri John Dickson (joka työskentelee nykyisin Wheaton College:ssa,² Illinois’n osavaltiossa Yhdysvalloissa) julkaisi siitä tuoreen käännöksen. Hän teki yhteistyötä nykypäivän johtavien kristillisten muusikoiden, amerikkalaisen Chris Tomlinin ja australialaisen Ben Fieldingin, kanssa.³

Ylistysvirsi Kolminaisuudelle raamatullisen opin mukaan

Mosaiikki kristillisestä rukoushuoneesta Kfar Otnaista, Israelista, vuodelta 230 jKr.: ”Jumalaa rakastava Akeptous on antanut pöydän Jumala Jeesukselle Kristukselle muistoksi.”

Virren sanat ovat hämmästyttävät. Kyseessä on ylistyslaulu ”Jumalalle, ainoalle kaikkien hyvien lahjojen antajalle”. Mutta tätä yhtä Jumalaa puhutellaan kolmena persoonana, Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä, mikä on selkeä kolminaisuusopin ilmaus.

Eräät ovelta ovelle kiertävät lahkolaiset⁴ muistuttavat mielellään, ettei sanaa ”Kolminaisuus” löydy Raamatusta. He väittävät, että meidän tulisi pitäytyä vain Raamatun omiin sanoihin. Mutta ei Raamatussa ole myöskään sanoja ”monoteismi” tai ”valtakunnansali”. Edes sanaa ”Raamattu” ei sieltä löydy [paitsi Raamattu kansalle -käännöksestä, suom. huom.] – joten heidän väitteensä kaatuu omaan mahdottomuuteensa.⁵

Itse oppi Jumalan kolmiykseydestä on kuitenkin aivan selvästi Raamatussa. Sekä virsi että Raamattu opettavat, että on yksi Jumala (5. Moos. 6:4; Jes. 44:8). Raamattu opettaa myös, että Isä on Jumala (Joh. 6:27; Ef. 4:6), että Poika on Jumala (esim. Hepr. 1:8) ja että Pyhä Henki on Jumala (Apt. 5:3–4) ja persoona (Apt. 13:2).⁶

Kolminaisuutta ylistävä virsi jo sata vuotta ennen Nikeaa

Toinen lahkolainen harha kuuluu, että kolminaisuusoppi olisi keksitty vasta Nikean kirkolliskokouksessa (nyk. İznik, Turkissa) vuonna 325 jKr. Todellisuudessa kokouksen päähuomio oli Kristuksen jumaluudessa, joka on toki olennainen osa Kolminaisuutta muttei yksinään ole Kolminaisuus per se. Itse asiassa kirkkoisät Theofilus ja Tertullianus käyttivät kolminaisuus-sanaa (lat. trinitas) jo 100-luvulla.

Tämän virren hämmästyttävä piirre on sen selkeä kolminaisuuden tunnustus – sata vuotta ennen Nikeaa. Samalla se haastaa oman aikansa pakanakulttuurin. Kreikkalaisessa mytologiassa Zeus oli jumalten kuningas ja ”hyvien lahjojen antaja”. Tämä virsi kuitenkin julistaa, että todellinen lahjojen antaja on Raamatun kolmiyhteinen Jumala (Luuk. 11:13; Room. 8:28). Varhaiset kristityt siis lauloivat Kolminaisuuden teologiaa pakanaympäristön keskellä paljastaen epäjumalat valheiksi – jopa vainon uhalla.

Muutama vuosikymmen ennen tätä virttä Kfar Otnaissa tehty mosaiikki puhuu ”Jumalasta Jeesuksesta Kristuksesta”. Se on lisätodiste siitä, ettei Kristuksen jumaluutta keksitty Nikeassa vaan kokous ainoastaan vahvisti raamatullisen opin, jota oli opetettu jo kauan.⁷

JONATHAN SARFATI, FT (fysikaalinen kemia)
Jonathan Sarfatilla on tohtorin tutkinto fysikaalisesta kemiasta, ja hän on entinen Uuden-Seelannin šakkimestari. Sarfati on kirjoittanut joitain maailman tunnetuimmista luomista käsittelevistä kirjoista mukaan lukien kattava tieteellinen ja teologinen kommentaari 1. Mooseksen kirjan luvuista 1–10.