Luominen artikkeliarkisto

Hei Haluaisin ystävällisesti kysyä ihmisen ihokarvoista eri puolilla kehoa, kuten hiukset ja kainalossa sekä nivustaipeessa oleva karvoitus. Jotkut ateistit väittävät, että ne ovat jäänteitä evoluutiosta, kun ihminen on kehittynyt ihmisen ja apinan kantamuodosta. Löytyykö näille karvoituksille mitään selitystä kreationismin pohjalta? Pyytäisin vastausta omaan sähköpostiosoitteeseeni. Jumalan siunausta teille!

Vastaus:

16.01.2014

Kiitos kysymyksestäsi.

Kreationistisen näkemyksen mukaan ihokarvat on tarkoituksella luotu, joten on odotettavaa, että niille löytyy käyttötarkoituksia. Hiukset ovat hyödyksi eristeenä (suuri osa ruumiinlämmöstä haihtuu pään päältä) ja auringonvalolta suojautumisessa. Muissa kehon osissa karvoituksella on aistintoimintoja, sillä karvojen liike siirtyy ihon tuntohermoissa.

Lisäksi murrosiässä lisääntyvä karvoitus on tarpeellinen lämmönsäätelyä varten hikoilun tehostamiseksi. Suuremmassa vartalossa pinta-alan suhde ruumiinpainoon on pienempi. Tästä syystä suuremman vartalon täytyy hikoilla enemmän pysyäkseen samassa lämpötilassa. Suurempi vartalo tuottaa myös enemmän lämpöä.

Hikoilun jäähdyttävä vaikutus perustuu veden haihtumiseen, ja haihtumisen lisäämiseksi tarvitaan enemmän pinta-alaa, jota ihokarvat lisäävät. Karvat pitävät myös ihohuokosia avoinna ja terveinä, koska öljyt pääsevät niitä pitkin pois ihokarvojen juurissa olevista rauhasista.¹

Yksi syy on myös luonnollisten hajuviestien välittyminen hien hajun kautta toiselle sukupuolelle. Sukupuolielinten ympärillä karvoitus myös vähentää kitkaa ja hiertymiä. Näin ollen ihmisen ihokarvat ovat täysin yhteensopivia kreationistisen näkemyksen kanssa. On myös huomattava, että koska Jumala on luonut meidät omaksi kuvakseen, jotkin asiat ovat olemassa myös niiden kauneuden vuoksi.

Chicagon yliopistossa biologian professorina toimiva Jerry Coyne tarjoaa surkastumille määritelmää, jonka mukaan ne eivät enää palvele sitä tehtävää, jota varten ne ovat kehittyneet.² Tällöin surkastumien ei välttämättä tarvitsisi olla hyödyttömiä. Tällä tavoin määriteltyjen surkastumien käyttö polveutumisopin todistamisessa vaatii kuitenkin jo valmiiksi polveutumisoppiin uskomista. Selitys vaatii, että kyseinen elin olisi jossain aiemmassa kehitysvaiheessa toiminut jossain toisessa tehtävässä. Esimerkiksi jos nyt ihmisen ihokarvojen oletetaan olevan surkastuma apinankaltaisen eläimen ihokarvoista, ja sen jälkeen tätä todistetta käytetään todistamaan ihmisen ja apinan yhteisestä polveutumisesta, on tämä kehäpäätelmä.

Kehäpäättelyltä voidaan kuitenkin välttyä muotoilemalla argumentti päättelyksi parhaaseen selitykseen.³ Tällöin vältytään kehäpäättelyltä, mutta surkastumista puhuminen ei tässäkään tapauksessa ole tarpeen evoluutioteorian ulkopuolella. Surkastuma-argumentin esittäjän tulisi sen sijaan osoittaa, että kyseisen rakenteen olemassaolo selittyy parhaiten silloin, kun sen oletetaan olevan surkastuma. Ihokarvat selittyvät kuitenkin yhtä hyvin myös tarpeellisiksi luotuina rakenteina.