Luominen artikkeliarkisto

Hei! Esitin eräällä keskustelupalstalla - radioaktiivisiin ajoituksiin liittyen - jostakin (unohtamastani) lähteestä lainaamaani tekstiä, jossa oli mm. seuraava lausahdus: "Kalium-40 hajoaa niin hitaasti, että sen määrä puolittuu 1.3 miljardin vuoden välein. Jos siis varmuudella tiedettäisiin näytteen alkuperäinen K40 - pitoisuus ja nykyiset mittaukset osoittaisivat sen puolittuneen, tiedettäisiin näytteen olevan 1.3 miljardia vuotta vanhan. "

Sain vastaukseksi: "Siis puolet kalium-40:sta muuttuu argon-40:ksi 1,3 mrd. vuodessa. Eikö laskemalla yhteen K-40 ja Ar-40 saada alkuperäinen K-40-määrä ? Ainoastaan karannut argon ei tule tähän mukaan, mutta sehän vaan laskee ikää (mittausmenetelmässä). Mutta mutta, se suurin ajattelutapasi virhe:

Miten kummassa voit edes kuvitella, että tuota Ar-40 voi edes olla mitattavia määriä joissakin näytteissä? Eihän sitä muodostu millään keinolla vielä 6000 vuodessa niin paljon, että sitä pystyttäisiin mittaamaan - ei edes 50000 vuodessa. Miten siis on mahdollista edes mitata tuota isotooppia, jos kaikkien kivien pitäisi olla niin nuoria, ettei tuota isotooppia voi olla mitattavia määriä missään?

Samoin radiohiilimenetelmässä: miten voidaan saada tulos, että C-14:n määrä on laskenut esim. 12 %:iin alkuperäisestä (ilmakehän pitoisuudesta) kun se välttämättä tarkoittaa sitä, että aikaa tähän hommaan on kulunut 18000 vuotta - eli kolme kertaa enemmän kuin uskot hiiltä olleen edes olemassa? Tämä on se ongelmasi. Ei se, mikä jonkun ikämäärityksen virhemarginaali tai mahdollinen systemaattinen virhe on, vaan se, että miten ylipäätään voidaan saada tuloksia, jotka ovat yli 6000 vuotta."

Mitä vastaisitte näihin 'faktoihin'? Ainakin äkkiä ajatellen kaveri näyttäisi olevan oikeassa siinä, että jos maapallo on vain 6000 vuotta vanha, ei kalium-argon menetelmällä saisi milloinkaan mitattavia tuloksia!

Vastaus:

19.01.2011

Kiitos kysymyksestäsi!

K-Ar menetelmässä emme tiedä varmasti, että Ar-40 on tullut K-40 radioaktiivisesta hajoamisesta. Eikä ole mitenkään varmaa, että kivi nollaa Argonin määrän sulaessaan.

14C menetelmässä emme tiedä menneisyyden 14C konsentraatiota varmasti, se pyritään määrittämään mittaamalla 14C pitoisuuksia näytteistä, joiden ikä on tunnettu, mutta tässä kalibroinnissa on ongelmansa. Yksi suuri ongelma on, että puiden vuosirengassarjat (dendrokronologia) usein esiajoitetaan 14C menetelmällä. Dendrokronologiset sarjat menevät noin 12 000 vuoteen, joten vaikka ne olisivat oikeassa, kyseessä olisi vielä aika siedettävä nuoren maailman ikä.

Mutta paras selitys näille isotooppi-havainnoille nuoren maapallon kreationismin puitteissa on kiihdytetty hajoaminen: radioaktiiviset isotoopit olisivat hajonneet huomattavasti nopeammin menneisyydessä. Tämä selittäisi hyvin toisaalta sen, miksi on vanhaan ikään viittaavia radioaktiivisia kelloja ja toisaalta miksi suuri osa muista kelloista viittaa nuoreen ikään (Helium-diffuusio, biomolekyylit joiden olisi pitänyt hajota, kivettymättömät dinosaurusten luut, dinoglyfit, eroosiopintojen puute geologisissa kerrostumissa jne.)

Hajoamisnopeuden vaihtelun takana oleva fysiikka on vielä tuntematonta, meillä kun ei ole esimerkiksi kunnon kvanttigravitaatioteoriaa. Toisaalta neutriinovuo tai jokin tuntematon kenttä voisi myös muuttaa hajoamisnopeutta. Esimerkiksi maapallon etäisyys aurinkoon näyttää vaikuttavan hajoamisnopeuksiin: http://arxiv.org/abs/0808.3283

On mielenkiintoista, että John Hartnettin¹ tai Russell Humphreysin² esittämissä big bang-tyyppisissä kosmologisissa malleissa tuollainen efekti saattaisi vahvistua valtavasti.