
Russell Grigg
Raamattu on täynnä Jumalan antamia lupauksia. Jotkut niistä ovat hyvin merkittäviä, sillä niihin sisältyy ainutlaatuinen tapahtuma tai aivan erityinen suhde Jumalan ja tiettyjen ihmisten välillä. Näitä erityisiä lupauksia kutsutaan liitoiksi.
Esimerkiksi kun Jumala oli tuhonnut vedenpaisumuksessa kaikki ilkeät ihmiset, jotka ajattelivat vain pahantekoa kaiken aikaa (1. Moos. 6:5), Hän teki liiton Nooan kanssa. Liitto on voimassa kaikkien Nooan jälkeläisten kanssa – tämä koskee jokaista nykyään elossa olevaa ihmistä. Mehän olemme kaikki Nooan jälkeläisiä hänen kolmen poikansa ja heidän vaimojensa kautta.
Jumala lupasi, että Hän ei koskaan enää lähetä maailmanlaajuista vedenpaisumusta hävittämään elämää maan päältä (1. Moos. 9:15).
Jumalan liitto Aabrahamin kanssa

Runsas sata vuotta myöhemmin Nooan jälkeläiset eivät totelleet Jumalan käskyä lisääntyä ja täyttää maa (1. Moos. 9:1). Sen sijaan he rakensivat tornin paikkaan, jota kutsutaan Baabeliksi. Tuohon aikaan kaikki puhuivat samaa kieltä. Niinpä Jumala pani kaikki perheyhteisöt puhumaan eri kieliä. Kun eri suvut eivät enää voineet puhua toisilleen, heidän täytyi vihdoin tehdä, mitä Jumala halusi heidän tekevän: levittäytyä täyttämään maa. Ajan myötä eri kansakunnat muodostuivat.
Tämän ihmiskunnan synnin jälkeen Jumala aikoi tehdä jotain hyvin erityistä yhden kansakunnan keskellä. Tämän kansan kautta Jumala suunnitteli lähettävänsä Poikansa, Herran Jeesuksen Kristuksen, kuolemaan maailman syntien vuoksi. Mutta ensin Hänen täytyi muodostaa tuo kansa. Tätä varten Jumala valitsi miehen nimeltä Abram. Abram oli Nooan lapsen-lapsen-lapsen-lapsen-lapsen-lapsen-lapsen-lapsen-lapsenlapsi (1. Moos. 11:10-26).
Jumala käski Abramin jättää kotiseutunsa Uurin ja mennä asumaan Kanaanin maahan. Abram totteli Jumalaa ja Jumala teki liiton hänen kanssaan. Jumala lupasi Abramille, että hänen jälkeläisistään tulisi suuri kansa ja että Abramin kautta kaikki kansat maapallolla tulisivat siunatuiksi (1. Moos. 12:1-3). Tämä siunaus tulisi Herran Jeesuksen Kristuksen, Abramin ainutlaatuisen ”siemenen” eli jälkeläisen kautta (Gal. 3:16, Matt. 1:1-16, Luuk. 3:23-34). Aiemmin Eedenin puutarhassa Aadamin ja Eevan kapinoitua Jumalaa vastaan, Jumala oli luvannut, että kerran yksi Eevan jälkeläisistä murskaisi Saatanan vallan (1. Moos. 3:15). Nyt Jumala lupasi Abramille, että tuleva Pelastaja olisi yksi tämän jälkeläisistä. Raamattu kertoo meille, että Abram uskoi Jumalaa. Abramin uskon vuoksi Jumala hyväksyi hänet täysin (1. Moos. 15:6). Jumala muutti hänen nimensä Abramista, joka tarkoittaa ”korkea-arvoinen isä”, Aabrahamiksi, joka tarkoittaa ”kansojen paljouden isä”.
Israelin kansan perustaminen
![Piirros Mooseksesta kalliolla, kädessään kivitaulut, alla teksti 'Vanha liitto'. Oikealla risti ja alla teksti 'Uusi liitto' sekä Raamatunteksti 'Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut. [Apt. 16:30]', Kuva ©: creation.com](/images/kuvat/artikkelit/L17/lapsille/liitot_400x419.jpg)
Aabrahamilla oli Iisak-niminen poika, jolla puolestaan oli poika, jonka nimi oli Jaakob. Kun Jaakob kasvoi aikuiseksi, hänelle syntyi 12 poikaa. Jumala antoi myös Jaakobille uuden nimen: Israel. Sekä hänen 12 poikaansa että näiden perheet tulivat tunnetuiksi ”Israelin lapsina” tai ”Israelin 12 heimona” tai vain ”israelilaisina”. Joitakin vuosia myöhemmin egyptiläiset tekivät heistä orjia, kunnes Jumala vapautti heidät ihmeellisellä voimallaan käyttäen palvelijaansa Moosesta. Tuolloin Jaakobin jälkeläisiä eli israelilaisia oli noin kaksi miljoonaa – tarpeeksi muodostaakseen kansan.
Jumalan liitto israelilaisten kanssa Mooseksen aikana
Sen jälkeen kun Jumala pelasti israelilaiset Egyptistä, Hän solmi liiton heidän kanssaan Siinain vuorella. Tätä liittoa kutsutaan myös ”Laiksi”. Se määritteli, miten israelilaisten tuli elää suhteessa Jumalaan ja toisiinsa. Israelilaiset lupasivat noudattaa Lakia. Jumala puolestaan lupasi, että jos he pitäisivät lupauksensa, he olisivat Hänen erityinen kansansa ja Hän siunaisi heitä suuresti.

*AM tarkoittaa vuosia luomisen jälkeen ja on lyhenne latinan sanoista Anno Mundi, ”maailman vuonna”.
Laki ei kuitenkaan ollut keino pelastua, koska yksikään syntinen ihminen ei koskaan pysty täyttämään Jumalan vaatimuksia täydellisesti. Kun kuka tahansa israelilainen teki syntiä eli jotain, jonka Laki kielsi, hän saattoi uhrata eläinuhrin sovittaakseen syntinsä. Tällöin Jumala ei vihastuisi tähän ihmiseen tai koko kansaan.
Tämä oli valmistautumista Jeesuksen tulemiseen. Näin ihmiset ymmärtäisivät, mitä Jeesuksen kuolema ristillä merkitsee. Se on täydellinen uhri koko maailman syntien puolesta. Kukaan meistä ei pysty noudattamaan Lakia. Ainoa tapa miellyttää Jumalaa on uskoa, että Jeesus sovitti uhrillaan täydellisesti meidän syntimme.
Jumalan uusi liitto
Jumala piti lupauksensa Aadamille ja Eevalle, kuten myös sen, jonka oli antanut Aabrahamille, kun Herra Jeesus tuli maan päälle. Jeesus julisti, että Hänen kuolemansa ristillä synnin tähden oli uuden liiton alku. Se korvasi Mooseksen aikana tehdyn liiton. Jumala näytti, että Hän hyväksyi Jeesuksen kuoleman täydellisenä uhrina syntiä vastaan kun hän herätti Jeesuksen kuolleista.
Nyt Jumala lupaa antaa synnit anteeksi jokaiselle, joka todella uskoo Jeesukseen. Se tarkoittaa, että uskomme, että Jeesus kärsi kuolemallaan rangaistuksen meidän synneistämme, minkä jälkeen Jumala herätti Hänet kuolleista.
Tämä merkitsee, että Jeesukseen uskovat elävät Jumalan kanssa ikuisesti kuolemansa jälkeen. Saamme riemuita tästä kovastikin, koska kaikki nämä lupaukset koskevat meitä, jos uskomme vilpittömästi Jeesukseen ja otamme Hänet vastaan Herranamme ja Pelastajanamme (Joh. 1:12-13, Apt. 10:43, Room. 10:9).
Sarjassa aiemmin ilmestyneet artikkelit:
- Luominen (Luominen 13:8-11),
- Lankeemus (Luominen 14:14-17),
- Luonnonmullistus (Luominen 15:24-27) ja
- Levittäytyminen (Luominen 16:20-23).
Copyright © Creation Ministries International.
Used with permission. Käytetty luvalla.
Kuvat ©: creation.com