Luominen artikkeliarkisto

13.06.2007

Vuonna 1900 tuli Venäjän tiedeakatemialta maailmalle viesti: "Koillis-Siperiassa, Berezovka-joen rannalla on tehty sensaatiomainen löytö. Lamuutit ovat löytäneet valtavan jäätyneen mammutinruhon!" Vaikka sukupuuttoon kuolleiden, pitkäkarvaisten norsujen luita ja syöksyhampaita oli tuohon mennessä löydetty jo lähes kaikkialta maailmasta, koskaan aikaisemmin ei oltu löydetty kokonaista mammutinruhoa. Tutkijoiden saapuessa syyskuussa 1901 Berezovkaan, mammutin ruho osoittautui erittäin hyvin säilyneeksi. Sen liha oli niin tuoretta, että sudet olivat syöneet siitä osan sen jälkeen, kun metsästäjät olivat kaivaneet ruhon esiin.

Monet muutkin tämän jälkeen löytyneet jäätyneet mammutit ovat hämmästyttävän hyvin säilyneitä. Vaikka ne ovat maanneet ikiroudassa tuhansia vuosia, monet elimistä, sydän mukaan lukien, on pystytty rekonstruoimaan pienintä yksityiskohtaa myöten. Jotkut Siperian mammuteista ovat kuolleet niin nopeasti, etteivät ole ehtineet nielaista viimeistä ateriaansa. Esimerkiksi Berezovkan mammutin suu oli täynnä tuoreita kukkia. On yleisesti ajateltu, että vain hyvin nopea jäätyminen voi selittää mammuttien säilymisen näin 'tuoreena'. Koska se on kuitenkin mahdotonta Siperian normaaleissa sääoloissa, on kehitelty erilaisia katastrofiteorioita selittämään oletettua poikkeuksellista kylmyyttä. Mutta hävittikö mammutit todella äärimmäinen kylmyys? Entä milloin se tapahtui?

Erään uudemman teorian mukaan jääkauden ilmasto ei ollut lainkaan niin kylmä kuin on ajateltu. Päin vastoin se oli pohjoisella vyöhykkeellä tasaisen lauhkea ja ihanteellinen populaatioiden nopealle kasvulle. Mammutit ja muut eläimet muodostivat näillä alueilla tuolloin suuria kolonioita, ja noin 600 vuotta ennen häviämistään niitä oli jo miljoonittain. Ne eivät tämän hypoteesin mukaan kuolleet välittömästi kylmyyteen eivätkä hautautuneet ensisijaisesti liejuisiin vesimassoihin vaan pääasiassa myrskyjen kuljettamaan hienoon hiekkaan ja pölyyn. Niistä muodostuneet maakerrokset routaantuivat myöhemmin tiivistymisen ja kylmempien talvien seurauksena. Tämä tapahtui jääkauden lopulla ilmastomuutoksen seurauksena. Seuraavassa tarkastellaan lähemmin tätä teoriaa.

Mammuttien muinaiset asuinalueet

Mammutteja tunnetaan ainakin neljä lajia. Tunnetuin niistä on Siperiassa elänyt pitkäkarvainen mammutti. Sen tuuhea turkki saattoi olla jopa 50 cm mittainen. Sen korkeus oli noin 2.7 m, joten se oli kooltaan nykyisiä norsuja pienempi. Muut mammuttilajit olivat kookkaampia. Jääkauden aikaisiin maakerrostumiin Pohjois-Euroopan, Siperian, Alaskan ja Yukonin alueella on hautautunut valtava määrä mammutteja. Yksin Siperian alueella niitä on arvioitu olevan miljoonia. Niiden lisäksi näihin kerrostumiin on hautautunut laaja valikoima muita imettäväisiä, suuria ja pieniä, monet niistä ruohonsyöjiä. Ne ovat siten ilmeisesti eläneet ruohikkoisessa ympäristössä, missä on vallinnut pitkä kasvukausi ja lauhkea ilmasto, hyvin vähän ikiroutaa sekä monimuotoinen kasvillisuus. Olosuhteet olivat siten ihan erilaiset kuin nykyään.

Mammutteja löytyy tavallisesti pintakerrostumista alueelta, mikä ulottuu Länsi- ja Pohjois- Euroopasta itäiseen Aasiaan, Alaskaan ja Yukoniin Kanadassa. Jäännöksiä on löytynyt myös eräiltä Beringin meren saarilta ja muulta sen lähialueelta. Lukuisa määrä mammutteja ja muita jääkautisia nisäkkäitä on tullut esiin Pohjoisen jäämeren pohjamudasta troolarien nostamana. Pohjois-Amerikasta on kaivettu esiin mammutin ja mastodontin hampaita ja muita jäänteitä 40:stä paikasta. Hämmästyttävä määrä niiden jäännöksiä on löytynyt myös eräiltä Jäämeren saarilta.

Siperiassa mammutit asuttivat koko alueen Ural-vuoristosta Tyyneen mereen asti. Ne olivat jakautuneet enimmäkseen tasaisesti lukuun ottamatta Koillis-Siperiaa, jossa ne olivat erityisen runsaslukuisia. Myös pohjoiseen mennessä niiden lukumäärä kasvoi.

Mammutit eivät suinkaan ole ainoita roudasta löytyneitä eläimiä. Niiden lisäksi on laaja kirjo muiden eläinten, kuten pitkäkarvaisen sarvikuonon, suden, ketun, leijonan, harmaakarhun, kamelin, peuran, laiskiaisen, fretin, maaoravan, hirven, poron, jakin, myskihärän, jättiläismajavan, sopulin, piikkisian, kojootin, haisunäädän, mastodontin, antiloopin, lampaan, myyrien, jänisten ja kaniinien sekä erilaisten lintujen, jyrsijöiden, hevosten ja piisonien fossiileja.

Hämmentävää tietoa

On kiistelty paljon siitä, miten mammutit ovat pakastuneet Siperian ikiroutaan. Lähes kaikki tutkijat kuitenkin pitävät niiden lukumäärää erittäin suurena. Mammutteja lähes 50 vuotta tutkinut siperialainen Nikolai Vereschagin toteaa, että Siperian alueelle on hautautunut satoja tuhansia nisäkkäitä sekä miljoonittain niiden luita. Eräästä tutkitusta alueesta tehdyn arvion mukaan Siperiassa saattaisi olla hautautuneena jopa viisi miljoonaa mammuttia.

Mammutteihin liittyy hämmentäviä seikkoja, kuten jo mainittu jäätyneiden ruhojen elimien ja vatsan sisällön säilyminen pilaantumattomana. Lisäksi monet ruhot ja luurangot ovat pystyasennossa, aivan kuin eläimet olisivat vajonneet tai juuttuneet johonkin. Myös vuonna 2000 esiin kaivettu Jarkovin mammutti oli pystyasennossa. On myös todettu, että kolme mammuttia ja kaksi pitkäkarvaista sarvikuonoa olivat tukehtuneet, ja että Beresovkan mammutin lantio, kylkiluut ja oikea etujalka olivat murtuneet. Jäätyvien ruhojen, luiden ja syöksyhampaiden hyvänä säilymisen edellytyksenä on nopea hautautuminen. Mutta miten kaikki mammutit joutuivat kivikovaksi jäätyneeseen maahan?

Pohjoisen Siperian muinainen ympäristö

Alueen eläimistö kertoo paljon ympäristöstä. Sen lajirikkaus oli niin suuri, että myös kasvillisuuden on täytynyt olla erittäin monipuolinen. Vastaavaa esiintyy nykyään vain Serengetissä, Itä-Afrikassa. Käytännössä kaikki suuret nisäkkäät käyttivät ravinnokseen kasvillisuutta, pääasiassa kuitenkin ruohoja. Päätellen suuresta määrästä terveitä yksilöitä, Beringin alueen, samoin kuin länsi-Venäjän ja Euroopan on täytynyt jääkauden aikana olla enimmäkseen laajaa aromaata.

Pääosa kasvillisuudesta oli sellaista, mikä edellyttää pitkää kasvukautta, lämmintä maapohjaa ja varhaista kevättä. Tämä eroaa jyrkästi pohjoisen Siperian nykytilasta, jossa vihreä kasvillisuus tulee esiin vasta kesä-heinäkuussa. Ruohojen biomassasta 90 prosenttia on juuristossa, joten ne eivät voi kasvaa ennen lumen sulamista ja maan lämpenemistä. Niinpä talvien on täytynyt olla leudompia ja lumentulon vähäisempää. Jotkin eläimet eivät myöskään selviydy kovin paksussa lumessa, ja monien nisäkkäiden kasvuvaiheet edellyttävät pitkää lämmintä vuodenaikaa.

Lauhan talven ja pitkän kasvukauden johdosta ei todennäköisesti olisi ollut myöskään merkittäviä alueita pysyvässä roudassa. Näin siksi, että routa saattaisi johtaa maaston soistumiseen kesäisin (kuten nykyään tapahtuu), mikä vaikeuttaisi ruohon kasvua. Toisaalta pienisorkkaiset eläimet, kuten saiga-antilooppi, eivät selviytyisi soisessa maastossa. On muitakin todisteita siitä, että Siperian ilmasto olisi aiemmin ollut nykyistä lämpimämpi, mutta asiaa sotkevat uniformitaristisen näkemyksen mukaiset oletukset useista jääkausista ja niiden ajoituksista sekä todisteiden luokittelu näihin eri kausiin ja niiden välisiin jaksoihin.

Jääkaudella vallinneeseen lauhkeaan ilmastoon viittaavat myös Pohjois-Amerikan mastodontit, joiden ruhoja on löytynyt mm. Indianan ja Ohion rämeiltä ja turvesoilta useita kymmeniä. Tutkijoita hämmästytti niiden mahansisältö, mistä löytyi samanlaisia kasveja, ruohoja ja sulamattomia lehtiä kuin alueella nykyisin kasvaa. Vuonna 1991 löytyi turvesuosta Ohiosta yksi täydellisimmin säilyneistä mastodontin ruhoista. Tiedemiehet löysivät sen mahasta lumpeiden ja suoruohojen lisäksi myös eläviä bakteereja. Niistä jopa kasvatettiin uusia viljelmiä.

Uniformitarismin ongelmia

Miten miljoonat mammutit hautautuivat Siperian ikiroutaan, jos se tapahtui hitaasti vuosituhansien tai jopa kymmenien tuhansien vuosien kuluessa? Miksi suuret joukot mammutteja sekä monia muita eläimiä yleensä halusivat elää Siperian ankarassa talvessa ja rämettyneessä kesässä? Mitä nämä isot eläimet söivät? Nykyinen Siperia elättää vain harvoja isoja lajeja, jotka ovat erikoistuneet suokasvillisuuteen ja jotka lisäksi usein muuttavat etelämmäksi talven tultua. Hämmentävin kysymys on kuitenkin: mihin mammutit kuolivat? Oliko syynä äkillinen pakastuminen vai jokin muu?

Nykyään Siperia on tunnettu kovista pakkasistaan. Verhojanskissa on mitattu jopa -68 astetta. Suuret nisäkkäät kestävät melko kovia pakkasia, mutta voisivatko mammutit, hevoset, biisonit ja monet muut eläimet silti selviytyä 6-9 kuukautta ankarassa kylmyydessä ja jäätävissä myrskytuulissa? Tutkijat Vereshchagin ja Baryshnikov toteavat: "Nykyisen Euraasian arktisella tundralla tuulten tiivistämine lumineen ei ole mammuteille [sopivaa] paikkaa."

Entä voisivatko nuo eläimet nykyään elää Siperiassa muuttamalla talven tullen etelään? Ilmasto olisi ehkä sopiva, mutta ympäristö ei. Maa sulaa kesällä enintään metrin syvyyteen ja lukemattomat isot ja pienet suoalueet tekevät liikkumisen hankalaksi, ellei mahdottomaksi. Tutkija Tolmakoff toteaa, että jo muutama tuuma tätä tahmeata mutaa tekee maapohjan sopimattomaksi ihmisen käyttöön ja koituisi todennäköisesti ansaksi myös mammutin jaloille.

Nykyisen Siperian kasvillisuus saattaa olla kesäisin rehevää, mutta väärän tyyppistä. Vaikka siellä on ruohikkoisia tilkkuja, vallitsevina ovat suo- ja myskikasvit, mitkä ovat heikkoa ravintoa ruohonsyöjille. Myös tundra-alueen eteläpuolinen, metsäinen taiga on ruohonsyöjille ravitsemuksellisesti köyhää. Nykyisten norsujen tarvitsemaan ravintomäärään vertaamalla voidaan laskea, että mammuttien päivittäinen tarve olisi 200-300 kg meheviä kasveja ja 130-190 litraa vettä! Vereshchagin tekee asian selväksi: "Mammutteja ja biisoneita ei voisi olla nykyisellä [Siperian] tundra-alueella."

Uniformitaristisen (hitaan ja tasaisen muuttumisen) teorian kannalta jääkauden ilmasto- ongelma on vielä paradoksaalisempi. Simulaatiot antavat monenlaisia tuloksia, riippuen arvioidusta lähtötilanteesta, käytetyistä muuttujista, simulaatiomallista ym. Parhaiden simulaatioiden mukaan jääkauden lämpötila olisi ollut n. 10-20 astetta nykyistä kylmempi. Tämä syventää arvoitusta, miksi Siperian ja Alaskan alangot eivät koskaan jäätiköityneet!

Hypoteeseja

Mahdollisesti Wrangelin saarta lukuun ottamatta mammutit ja monet muut suuret nisäkkäät katosivat Siperiasta ja muualta maailmasta jääkauden lopulla. Yksin Pohjois-Amerikasta katosi 33 lajia. Niin mammuttien katoaminen kuin itse jääkausikin ovat arvoituksia, jotka luonnollisesti ovat synnyttäneet monia hypoteeseja. Kahden yleisimmän teorian mukaan ne katosivat joko ilmastomuutoksen seurauksena tai ihmisen toimesta. Myös bakteeri- tai viruspandemioita on veikattu.

Jo 1800-luvulla tiedemiehet tuottivat joukon sekalaisia kirjoituksia. Esim. Henry Howorth uskoi keräämänsä aineiston perusteella, että Siperian mammuttien kohtaloksi koitui koko manneraluetta kohdannut tulva. Hän ei kuitenkaan pitänyt sitä maailmanlaajuisena vedenpaisumuksena. Immanuel Velikovsky esitti teorian Marsin ja Venuksen noin 3500 vuotta sitten tapahtuneesta törmäyksestä, mikä olisi aiheuttanut katasrofaalisia seurauksia myös maapallolla ja saanut aikaan mammuttien sukupuuton. Velikovskyn mukaan mammuttien äkillisen tuhon ja jäätymisen sai aikaan maapallon napojen siirtyminen kahteen kertaan; ensin enemmän pystysuoraan, niin että ilmasto Siperiassa lämpeni ja sitten takaisin lähelle nykyistä asentoa, jolloin ilmasto kylmeni. Ajatus mammuttien nopeasta jäätymisestä perustuu pääasiassa niiden suusta ja vatsasta löydettyyn ruokaan, mikä viittaa kuoleman olleen niin äkillinen, etteivät ne ehtineet niellä eikä sulattaa ruokaansa.

Monet tunnetut kirjoittajat ovat hyväksyneet ja parannelleet Velikovskyn ajatuksia. Niissä kaikissa on kuitenkin yksi suuri ongelma, nimittäin se, että maan akselin siirtyminen enemmän pystyyn (eli kohtisuoraan ratatasoon nähden) ei johda arktisella alueella ilmaston lämpenemiseen vaan kylmenemiseen. Jotkut tutkijat arvelevat eläinten hautautuneen hiekkaan tai mutaan, mikä olisi estänyt niitä mädäntymästä nopeasti. Toiset tutkijat ovat sitä mieltä, että voimakkaat tulivuorenpurkaukset ovat syösseet valtavia kaasupilviä korkealle ilmakehään, jossa ne ovat jäätyneet alle -100 asteeseen. Jääkylmä kaasu olisi laskeutunut maahan ja sulkenut rauhallisesti laiduntavan mammutin hyytävään syleilyynsä.

Siperian mammutteja koskevat tiedot ovat luonnollisesti kiinnostaneet myös luomisnäkemystä kannattavia tutkijoita, jotka haluaisivat löytää todisteita katastrofiselle, vedenpaisumukseen liittyvälle viitekehykselle. Monet heistä ovat selityksissään kallistuneet itse vedenpaisumukseen mammuttien tuhon syynä. Joseph Dillow oletti mammuttien äkkipakastuneen juuri ennen vedenpaisumusta. Walter Brown puolestaan katsoo sen tapahtuneen vedenpaisumuksen aikaisissa myllerryksissä. He tekevät kuitenkin eräitä virhepäätelmiä mammutteihin ja niiden elinympäristöön liittyvästä tiedosta.

Kuolivatko mammutit vedenpaisumuksessa?

On olemassa runsaasti näyttöä siitä, että Siperian, Alaskan ja Yukonin mammutit kuolivat vasta vedenpaisumuksen jälkeen. Tämä käy ilmi mm. siitä, että niitä on löydetty 1) jääkautisesta moreenista läheltä jäätikön reunaa, 2) joen tulvajättöalueelta, 3) joen penkereeltä, 4) tervahaudoista, 5) luolista ja kalliosuojista, 6) lössistä (tomumaasta), 7) luolakuopista (karsti) ja 8) turvesoilta. Eräästä karstikuopasta Etelä-Dakotan alueella on löytynyt arviolta 51 mammutin, enimmäkseen urospuolisen, jäännöksiä. (Karstit ovat kalkkipitoiseen maahan muodostuneita luolia, kuoppia ja onkaloita). Luoteis-Siperiassa mammutteja on löytynyt jääkautisen moreenin yläpuolella olevasta kerrostumasta.

Keski-Venäjän tasangoilta on löytynyt yli 70 telttaa tai majaa, joiden rakennusmateriaalina on käytetty mammutin luita ja nahkaa (kuva 2). Mammutteja on siten ilmeisesti myös metsästetty. Etelä-Siperian muinaisilla asuma-alueilla erilaiset norsunluuesineet ovat tavallisia. Mammutin luiden ja syöksyhampaiden kaupustelu alkoi jo 1600-luvulla ja 1800-luvulla niitä myytiin tonneittain. Luita löytyi ilmeisesti aivan maan pintakerroksista, joiden on täytynyt syntyä vedenpaisumuksen jälkeen. Ajatus, että vain jonkin rajatun alueen mammutit olisivat joutuneet erityisen katastrofin kohteeksi, ei tunnu järkevältä, koska tällöin sivuutetaan muualla vaeltaneita mammutteja koskevat tosiasiat.

Toinen vahva argumentti mammuttien vedenpaisumuksen aikaista joukkotuhoutumista vastaan on niiden hautautuminen sedimentoituneiden kallioiden päällä sijaitseviin, vähemmän kiinteisiin pintakerrostumiin. Jos ne olisivat kuolleet vedenpaisumuksen varhaisessa vaiheessa avaruudesta putoavan jään tai raesateen seurauksena, kuten Dillow ja Brown otaksuvat, niitä pitäisi löytyä kerrostuman alemmista osista, sedimenttisten kallioiden alapuolelta. Pintakerrokset sijaitsevat satoja metrejä sen kiinteän sedimenttiperustan yläpuolella, minkä suuri enemmistö kreationisteista sijoittaisi vedenpaisumuksen aikaan. Esim. eräs hevosen ruho löytyi jäätyneestä savikosta turvekerrosten välistä. Löytöpaikan alapuolella, mesotsooisen kallion päällä, on kerrostuma, josta on huuhdottu kultaa. Dima-nimellä tunnettu mammutinpoikanen löydettiin Kirgilyakin jokitöyräältä, mistä oli louhittu jurakautista saviliusketta ja hiekkakiveä. Suurimmassa osassa Siperiaa mammutteja sisältävän pintakerroksen alapuolella on kaikilta geologisilta kausilta olevia kerrostumia.

Vedenpaisumuksen jälkeinen nopea jäätyminen

Pohjoisen pallonpuoliskon mammuttijäänteet liittyvät epäilemättä jääkauden aikaisiin tapahtumiin. Hitaan kehityksen malli ei kuitenkaan pysty selittämään mammuttien kohtaloa eikä edes itse jääkautta. Sen sijaan kreationistiselta pohjalta rakennettu malli voi tarjota järkevän ratkaisun tähän mysteeriin. Tämän mallin mukaan jääkausi johtui vedenpaisumuksen jälkimainingeista. Kiihtyneen tektonisen ja vulkaanisen toiminnan johdosta stratosfääri on saattanut vedenpaisumuksen jälkeen sisältää suuria määriä pölyä ja aerosoleja, minkä seurauksena osa auringon valosta heijastui takaisin, saaden ilmaston maan pinnalla kylmenemään. Toisaalta vedenpaisumuksen kuluessa maanalaisista 'syvyyden lähteistä' purkautunut kuuma vesi saattoi saada aikaan meriveden lämpenemistä, mikä kiihdytti haihtumista ja lisäsi sateita, jotka arktisilla alueilla tulivat lumena. Vuosisatojen kuluessa merivesi jäähtyi ja sateet vähenivät, jolloin jäätiköt saattoivat sulaa nopeastikin.

Mammuttien nopea lisääntyminen

Oliko miljoonia mammutteja käsittävän populaation syntymiselle riittävästi aikaa käytettävissä? Tätä asiaa on selvitetty tutkimalla afrikkalaisten norsujen lisääntymistä. Norsut ovat sopiva vertailuryhmä, koska myös mammutit ovat norsueläimiä (pitkäkarvaisia norsuja). Näiden tutkimusten perusteella mammuttien lukumäärän kasvu miljooniin yksilöihin jääkauden lopulla noin 600 vuoden aikana ei ole ongelma. Vedenpaisumuksen jälkeisen jääkauden aikana talvet saattoivat olla nykyistä lauhempia ja kesät kylmempiä. Routaa oli vähän tai ei lainkaan johtuen pääasiassa siitä, että Pohjoinen Jäämeri oli lämmin ja jäätön. Beringin alankojen vapauduttua jäätiköstä, ympäristö olisi ollut suotuisa monille nisäkkäille.

Sukupuutto jääkauden lopulla

Hämmentävin kysymys mammuttien kohdalla on niiden sukupuuttoon kuoleminen. Lisäksi se ei koske yksistään mammutteja, vaan monia muitakin suuria eläimiä. Siperian mammuttien hyvin säilyneet ruhot, luut ja syöksyhampaat viittaavat monen mielestä nopeaan jäätymiseen. Kokeita ja laskelmiakin tarvittavasta jäätymisajasta on tehty. Nopeaa jäätymistä puoltavat kreationistit olettavat jäätymisen olleen suorassa suhteessa vedenpaisumukseen. Edellä esitetyt todisteet osoittavat kuitenkin mammuttien hautautuneen vedenpaisumuksen jälkeisiin jääkauden kerrostumiin. Eräät muutkin seikat puhuvat pikaista jäätymishypoteesia vastaan:

1. Jäätyneiden ruhojen määrä on hyvin pieni verrattuna ikiroutaan hautautuneiden mammuttien luihin.   
2. Ruhot ovat usein osittain mädäntyneet ja niissä on jopa hyönteistoukkien koteloita ja syömisjälkiä.   
3. Jotkin tapaukset, kuten nälkiintynyt Baby-Dima ja päätön hevonen, osoittavat, että on täytynyt kulua jonkin verran aikaa ennen niiden lopullista hautautumista.   
4. Joissakin tapauksissa kuolemat näyttäisivät tapahtuneen eri vuodenaikoina.  
5. Tyypillisesti routakerrostumassa olevat ruhot ja luut näyttävät siltä, etteivät ne ole nopeasti pudonneet tai painautuneet alaspäin. On kyseenalaista, olisivatko tulvivat vesimassat tai raesateet saaneet ne sellaisiin asentoihin.

Mikä selittää mahalaukun sisällön?

Se tosiasia, että mammuttien mahan sisältö on vain osaksi sulanut, voidaan ymmärtää norsujen ruoansulatuksen perusteella. Siitä ei tiedetty paljoakaan ennen 1970-lukua. 50:stä äskettäin kuolleesta norsusta tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, ettei norsujen varsinainen ruoansulatus tapahdu mahassa vaan suolistossa, erityisesti umpisuolessa ja peräsuolessa. Sen saavat aikaan pääasiassa bakteerit ja muut alkueläimet. Mahalaukun happamuuden todettiin olevan niin suuren (pH 2), etteivät mikrobit kestä sitä. Norsujen mahalaukku toimii näin ollen pääasiassa ravintovarastona. Samaa osoittavat Pohjois-Amerikan tervakuopista tai -lähteistä löydettyjen mastodonttien mahan sisällöstä tehdyt tutkimukset. Niiden mahansisältö on säilynyt verrattain hyvin, huolimatta siitä, etteivät ne ole koskaan jäätyneet.

Jääkauden loppupuoli kylmää ja kuivaa

Jääkaudella meriveden pintalämpötila vähitellen laski ja samalla myös veden haihtuminen hidastui. Tästä syystä jääkauden lopulla ilmasto muuttui kuivemmaksi ja mannermaisemmaksi ja vuodenaikojen väliset erot suurenivat. Maan routaantuminen ja soistuminen saattoi alkaa Beringin alueella, jolloin monet eläimet muuttivat lähemmäs Jäämerta, minkä vesi (ehkä lämpimien merivirtojen johdosta) oli vielä kyllin lämmintä pitääkseen ilmaston siellä tasaisempana kautta vuoden. Lopulta ne kuitenkin jäivät ilmastomuutoksen vangeiksi ja päätyivät siihen ikiroutaan, mikä alueella yhä on.

Siperian mammuttien sukupuutto

Eläinten kuolemat ja routaan joutumiset tuona ajanjaksona ovat voineet tapahtua lukuisilla tavoilla. Jotkut ovat voineet pudota kuoppiin, toiset joutua tulvavesien saartamiksi tai ajautua niiden mukana ja hautautua jokien, järvien ja meren pohjamutaan. Varmaan niitä on myös metsästetty, mutta tämä ei tietenkään koske niitä, jotka ovat hautautuneet maahan. Äskettäisten tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että suurin osa ikiroutaan joutuneista sai loppunsa muulla tavoin. Se on pääteltävissä mammutteja ympäröivistä sedementtityypeistä.

Tutkijoiden mukaan pääosa Siperian eläimistä löytyy kerrostumista, jotka tunnetaan nimellä 'jedoma'. Ne ovat 10-20 m, joskus jopa 60 m korkeita kukkuloita, jotka koostuvat suurelta osin jäätyneestä maasta. Kukkulat syntyivät ilmeisesti jäätiköiden sulamisvaiheessa. Alaskassa ja Yukonissa löytöjä tehdään kerrostumista, joista käytetään kullanhuuhtojien antamaa nimeä 'muck' (törky, sonta). Ne ovat pääosin orgaanisesta materiasta muodostuneita kerrostumia, joiden yläpuolella on kultapitoista soraa. Näiden kerrostumien alkuperästä on kiistelty, mutta nykyään on yleisesti hyväksytty näkemys, että ne ovat syntyneet tuulen kuljettamasta tomumaasta. Niissä on sekä pohjajäätä että erillisiä jäätyneitä alueita. Joskus tällainen lössimaa on muotoutunut uudelleen esim. osittaisen sulamisen ja uudelleen jäätymisen seurauksena ja/tai vyörymällä alaspäin. Tällöin sen sisältämät eläinten ja kasvien jäänteet ovat sekoittuneet, mikä on saanut Velikovskyn ja eräät muut olettamaan eksoottista katastrofia.

Vedenpaisumuksen jälkeisessä jääkausi-mallissa voimakkaalla tuulella saattaisi olla merkittävä osuus kylmenemiseen ja jäätymiseen. Kuivassa ympäristössä se voisi kuljettaa mukanaan suuria määriä hiekkaa ja lietettä. Pohjoisella pallonpuoliskolla on havaittu runsaasti erilaisia tuulen kuljettamia jääkautisia jäänteitä. Myös Grönlannin ja Antarktiksen jäävaipassa on havaittu tuulen kuljettamaa jääkautista pölyä. Koska mammuttien ja muiden nisäkkäiden tiedetään hautautuneen lössimaahan eräillä muilla alueilla, on todennäköistä, että myös Siperian mammuttien kuolemisen ja hautautumisen syynä olivat enimmäkseen pölymyrskyt. 

Jääkauden loppupuolella satojen vuosien ajan riehuneet, voimakkuudeltaan vaihtelevat myrskyt kuljettivat mukanaan hienoa pölymäistä hiekkaa ja muuta maa-ainesta. Eläimet saattoiva kuolla joko suoranaisesti pölyyn tai jostain muusta syystä. Joka tapauksessa ne hautautuivat melko nopeasti päälleen kertyvään ainekseen. Joissakin tyypillisissä tapauksissa hautautuminen näyttää tapahtuneen erittäin nopeasti, mikä viittaa hyvin voimakkaaseen myrskyyn. Dust Bowlin alueella, USA:ssa myrskyn nostattaman pölyn on havaittu haudanneen mm. traktoreita ja puolittain rakennuksiakin.

Monilla eläimillä on taipumus jäädä seisomaan paikoilleen lumimyrskyssä. Pölymyrsky yhdessä jäätävän tuulen kanssa saattaisi aiheuttaa samanlaisen reaktion, mikä osaltaan lisäisi niiden riskiä kuolla ja hautautua maahan. Tämä saattaisi selittää myös sen, miksi monet eläimet ovat kuolleet seisaalleen. Lössikerrostumien tiivistyttyä routaantuminen on saattanut ulottua niihin ja saada aikaan jäänteiden suhteellisen nopean jäätymisen, mikä muulla tavoin näyttäisi mahdottomalta. Beresovkan mammutin murtuneet luut voisivat selittyä routakerrosten myöhemmällä liikkumisella. Nykyäänkin roudalla on taipumus rikkoa teitä ja muita rakenteita.

Mammuttien sukupuutto muualla

Eläimet menestyivät jääkaudella, koska ilmasto oli tasaisen lauhkea. Jää ei myöskään peittänyt alueita kaikkialla yhtä laajasti, minkä osoittavat jääkaudelta peräisin olevat kasvi- ja eläinlöydöt. Jääkauden loppua kohden mennessä ilmasto alkoi muuttua mannermaiseksi kylmine talvineen ja lämpimine kesineen. Merialueen jäätiköt saivat aikaan veden haihtumisen vähenemisen, jolloin ilmasto muuttui kuivemmaksi. Kaikki tämä vaikutti myös kasvillisuuteen ja suuret eläimet saattoivat olla erityisen herkkiä ravinnon suhteen. Joka tapauksessa ilmaston muuttuminen oli pääsyynä näillä alueilla jääkauden lopulla tapahtuneeseen sukupuuttoon, mutta ihmisen toimet varmaankin vielä jouduttivat heikentyneiden eläinkantojen sukupuuttoa.

Johtopäätös

Uniformitaristisen periaatteen pohjalta mammuttien ja muiden suurten nisäkkäiden katoamiseen liittyy arvoitus toisensa jälkeen. Niitä selittämään ei kuitenkaan tarvita monta jääkautta, astraalisia katastrofeja eikä napojen siirtymisiä. Järkeviä selityksiä löytyy yhden jääkauden pohjalta. On vahvoja todisteita sille, että mammutit kuolivat vedenpaisumuksen jälkeisellä jääkaudella, eikä itse vedenpaisumuksessa. Tälle ainutkertaiselle jääkaudelle tyypillistä oli tasaisen lauhkea ilmasto, mikä mahdollisti pohjoisilla alueilla riittävän runsaan ja monipuolisen kasvillisuuden suurille eläinlaumoille.

Eläinten sukupuutto johtui jääkauden lopulla tapahtuneen ilmastomuutoksen seurausilmiöistä. Niiden kuolinsyitä voidaan selvittää tutkimalla ruhoja ja muita jäänteitä ympäröivien jäätyneiden sedimenttien koostumusta. Eläinten äkillinen jäätyminen ei ole välttämätöntä, lisäksi on monia sitä vastaan puhuvia seikkoja. Mahansisällön säilyminen selittyy norsujen ruonsulatusmekanismin pohjalta. Myös ruhojen seisova asento, murtuneet luut, tukehtumisen merkit ym. selittyvät pölymyrskyjen ja myöhempien routamyllerrysten seurauksina.