Luominen artikkeliarkisto

Mikko Tuuliranta, heinäkuu 2025

(Toimitettu geologi Andrew Snellingin teoksesta Earth´s Catastrophic Past (Maan katastrofinen menneisyys, ICR 2009, luvusta 89 The destructive power of floods and ocean waves.)

Yksi asia on ehdottoman varma. Jos Raamatun vedenpaisumuskertomus on totta, kuten tässä teoksessa vahvasti osoitan, vedenpaisumus oli niin suuren mittakaavan mullistus, että yhden vuoden aikana sen voimat pystyivät aikaansaamaan valtavan määrän geologisia muodostumia. Koska ei ole järkiperusteita hylätä Raamatun vedenpaisumuskertomusta mukamas vailla minkäänlaista historiallista arvoa, on tunnustettava se tosiasia, että monet Maan nykyisistä kerrostuneista kalliomuodostumista [sedimenttikallioista] ovat syntyneet tulvivien vesien vaikutuksista.

Tämä tosiasia, tulvien synnyttämät paksut ja kerrostuneet sedimenttikalliot¹ ja niihin syvälle uurtuneet solat/kanjonit, on vaivannut naturalismiin uskovia geologeja niin kauan kuin heitä on ollut olemassa; merelliset kalliokerrostumat ”huutavat selitystä”:

”Merelliset sedimenttikalliot ovat mantereilla selvästi yleisempiä ja laaja-alaisempia kuin kaikki muut sedimenttikalliot yhteensä. Tämä on yksi niistä tosiasioista, joka huutaa selitystä ollen sen ponnistelun ytimessä, jossa ihminen yrittää paremmin ymmärtää maapallon muuttuvaa geografiaa ja sen geologista menneisyyttä.” ²

Snelling: ”Jokainen, joka pitää maailmanlaajuista tulvaa pelkkänä ´rauhallisena´ ja geologisesti mitättömänä ilmiönä, voi yhtä hyvin pitää myös itää ja länttä tai mustaa ja valkoista samana asiana.”

”Hurrikaani, tulva tai tsunami voi saada aikaan tunnissa tai päivässä paljon enemmän kuin luonnon tavanomaiset prosessit tuhannessa vuodessa” ³

Snelling nostaa vertailun vuoksi esimerkeiksi muutamia nykyaikana tapahtuneita, paikallisten tulvien aiheuttamia katastrofeja. Nekin ovat saaneet aikaan nopeaa ja valtavaa tuhoa. Niitä vasten voi vain yrittää kuvitella, minkälainen tuhovoima oli tulvalla, jonka synnytti 40 päivää ja yötä kestänyt taukoamaton rankkasade ja siihen liittynyt suuren syvyyden lähteiden puhkeaminen (syvällä maankuoressa on vieläkin valtavat määrät vettä – enemmän kuin valtamerissä yhteensä).

Alla olevat esimerkit ovat Snellingin alan kirjallisuudesta ottamia lainauksia:

”Vaikka vesi oli noussut vain neljä metriä, syöksytulva oli hirveä: isoja, yli metrin kokoisia kallionlohkareita vyöryi valtavalla ryminällä, melkein yhtä helposti kuin pikkukivet tavallisessa virrassa. Eräänä yönä graniitinlohkare, jonka painoksi laskin yli 350 tonnia, siirtyi noin sata metriä turbulenttisessa virtauksessa, jossa muutaman tuuman kokoiset kivet pyörivät kuin mutahiukkaset… Tällä alueella ei ole enää juuri lainkaan maata… ja on myös huomionarvoista se, että vesi, johon on liuennut paljon mutaa, lisää sen ominaispainoa [massaa, nostetta ja energiaa], jolloin se voi kuljettaa suurempia kiviä kuin samalla nopeudella virtaava kirkas vesi” ⁴

1930-luvulla paikallinen tulva tuhosi rakennuksia Utahin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Tulva jätti jälkeensä parin-kolmen metrin paksuisen sora- ja lietekerrostuman, jossa oli kaiken kokoisia kiviä, jopa 20 tonnin painoisia lohkareita. Useita isompia, jopa yli 200 tonnin painoisia järkäleitä siirtyi paikoiltaan satoja metrejä. Tulva uursi noin 20 metriä syvän kanjonin. Jotkut paikoiltaan siirtyneet kallionlohkareet olivat läpimitaltaan jopa 40-metrisiä. ⁵

Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa sijaitsee ”rupinen kanavien maa” (Channeled Scabland). Sen uskottiin syntyneen vähitellen miljoonien vuosien kuluessa, kunnes vuonna 1923 Harlen Bretz -niminen geologi osoitti sen syntyneen äkkitulvassa. Bretziä pidettiin harhaoppisena ja häntä pilkattiin – kunnes vuosikymmeniä myöhemmin hänen teoriansa osoitettiin oikeaksi. (Vuonna 1979 hänelle myönnettiin Yhdysvaltain Geologisen Seuran arvostetuin palkinto, Penrose-mitalli.)

Rupinen kanavien maa on noin 40 000 neliökilometrin laajuinen Kuun maisema, jossa on syviä, kovaan basalttikallioon uurtuneita kanjoneita. Suurin on Grand Coulée, joka on 80 km:n pituinen, kolmen kilometrin levyinen ja jopa 300 metriä syvä.

Katastrofin aiheutti idempänä yläpuoliseen vuoristoon jääkauden lopulla syntynyt Missoulajärvi ja sen jääpadon murtuminen. Järvessä arvioidaan olleen yli 2 000 kuutiokilometriä vettä, joka syöksyi alapuolella olevalle tasangolle muuttaen sen parissa päivässä ”rupiseksi kanavien maaksi”. Tulva vei tasangolta mukanaan noin 200 kuutiokilometriä sedimenttiä ja peruskalliota.

Vuorilta alas syöksyvien vesimassojen (joiden seassa oli soraa ja kiviä!) nopeudeksi on arvioitu jopa yli 100 km/t (25-30 m/s) ja ns. kuivista putouksista (Dry Falls) saattoi virrata vettä yli 10 miljoonaa kuutiometriä sekunnissa. (Tästä muistona putousalueen pohjalla on jopa kymmeniä metrejä syvä ”megavako” kovassa peruskalliossa.)

Tuhon mekanismit: kavitaatio, kynintä ja kolkki

Jos veden virtaus ylittää 10 m/s, se saattaa synnyttää kavitaatiota, joka saa alkunsa pohjan epätasaisuuksissa syntyvistä pyörrevirtauksista. Kavitaation tuhovoima on valtava, koska siinä syntyy tyhjiökuplia, jotka pian synnyttyään luhistuvat eli syntyy ”käänteinen räjähdys” (engl. implosion). Tämä ”sisäänpäin räjähdys” tapahtuu yliääninopeudella ja on erittäin tuhoisa – sama kuin jos kalliota hakattaisiin moukarilla. Kavitaatio särki laivojen potkureita silloin kun ilmiötä ei vielä tunnettu. Kavitaatio saattaa aiheuttaa jopa 30 000 ilmakehän paineiskuja kallion pintaan, joka murentaa sen jauhoksi.

Kavitaatiota vaarallisempi ilmiö on ”kyniminen” (engl. plucking), jossa suurinopeuksinen pyörteinen virtaus irrottaa alla olevasta kalliosta isoja liuskoja. Vielä pahempi on vedenalainen tornado, kolkki (tulee saksan sanasta kolk), jonka imuvoima voi irrottaa pohjakalliosta suuria järkäleitä. Kaikki nämä kolme voimaa ovat varmasti olleet toiminnassa Raamatussa kuvatun vedenpaisumuksen aikana.

Aaltojen myllyt

Myös suurilla meren aalloilla/tsunameilla on valtava tuhovoima. Vedenpaisumukseen liittyi mannerlaattojen siirtymiä ja vedenalaisia maanjäristyksiä tsunameineen. (”Kun kaikki suuren syvyyden lähteet puhkesivat ja taivaan ikkunat aukenivat”, 1. Moos 7:11). Tsunameja syöksyi sisämaahan, josta ne sitten vetäytyivät osittain takaisin. Koko ajan meren pinta kuitenkin nousi ja aaltoja vyöryi yhä kauemmaksi mantereelle. Vedenpaisumuskertomuksen sanonta ”vedet nousivat nousemistaan” (KR33, 1. Moos 7:19) viittaa alkukielessä kuulemma siihen, että tulva tuli aaltoina, ei tasaista tahtia. (Edestakaisin vellovat suuret aallot aiheuttivat jatkuvaa eroosiota ja lietteen/soran yms. siirtymisiä paikasta toiseen. Välillä veden peitossa ollutta maata paljastui, mutta seuraavat aallot hukuttivat ne uudelleen.)

Vesien voimaa on mitattu mm. Tulimaan kivisellä rannikolla Etelä-Amerikassa, jossa suurten aaltojen pauhu saattaa kuulua jopa yli 30 km päässä sisämaassa. Isompien aaltojen iskuvoimaksi on mitattu jopa 11 tonnia neliömetriä kohti! Kun tällainen aalto iskee vedenpinnan yläpuolella olevaan kallion halkeamaan, se puristaa ilman halkeaman syvimpään osaan, jolloin paine voi sanan mukaisesti räjäyttää kallion halki (tai ainakin suurentaa halkeamaa).

Ranskan Sherbourgissa myrsky särki ison aallonmurtajan v. 1958. Se oli rakennettu isoista kivenlohkareista ja oli vahvistettu kuusi metriä korkealla betonikatteella. Myrsky pommitti aallonmurtajaa jopa kolmen tonnin painoisilla kivillä ja heitti 65 tonnia betonia kahdenkymmenen metrin päähän.

Skotlannin Wickiin oli rakennettu aallonmurtaja, jonka vahvistukseen käytettiin 800 tonnia betonia ja se oli ankkuroitu pohjakallioon 10 cm paksuisilla terästangoilla. Suuren myrskyn aikana vuonna 1872 aallonmurtajan suunnittelija katseli läheiseltä kalliolta, kun myrsky särki hänen rakennelmansa. Noin 1 350 tonnia kiveä ja betonia huuhtoutui aallonmurtajan takana olevaan satama-altaaseen, jota sen piti suojella. Mies ei siitä lannistunut, vaan rakennutti uuden murtajan, jonka vahvistukseen hän käytti 2600 tonnia betonia. Se kuitenkin koki saman kohtalon vain pari vuotta myöhemmin.

Indonesian Krakatoan tulivuoren meren alainen laavakammio halkesi v. 1883, jolloin tonneittain vettä syöksyi tulikuuman laavan sekaan. Seurasi valtava räjähdys ja 30 metriä korkea tsunami, joka eteni 700 km:n tuntinopeudella aina Hyväntoivonniemelle ja Panaman kanavalle. Tsunami tuhosi mm. erään 40 000 asukkaan kaupungin ja heitti Kiinan rannikolle ankkuroituneen tykkiveneen 2 km sisämaahan.

Aaltojen myllyt jauhavat Pohjois-Amerikan mantereen mereen muutamassa miljoonassa vuodessa, jos nykyinen tahti jatkuu: itärannikkoa kuluu keskimäärin noin 60 senttiä per vuosi ja lännestä n. 20 cm. Idässä lähelle rantaa (50-100 m) 1700- ja 1800-luvuilla rakennettuja majakkoja on ollut pakko siirtää sisämaahan, muuten ne olisivat sortuneet mereen. Jos tästä lasketaan eteenpäin nykyisin mitatuilla arvoilla, Pohjois-Amerikan itä- ja länsirannikko kohtaavat toisensa Salt Lake Cityssä noin 4 -5 miljoonan vuoden päästä. Ja toiseen suuntaan: Amerikan manner (eivätkä muutkaan mantereet) ei voi olla muutamaa miljoonaa vuotta vanhempia. Silti ns. uniformitariset geologit väittävät mantereiden iäksi paria-kolmea miljardia vuotta. (Paikka paikoin maata toki nousee, mutta se ei läheskään kompensoi rannikoiden eroosiota. – Eikä jokien mantereilta mereen kuljettamaa maa-ainesta.)

Monien Rooman valtakunnan aikaisten kylien rauniot Englannin kaakkoisrannikolla ovat nyt meren pohjassa muutaman kilometrin päässä nykyisestä rannikosta. Itärannikolla pehmeää liitukalliosta koostuvaa rantaa saattaa jollain alueilla sortua mereen useamman metrin vuodessa (ks. esim. Googlesta hakusanalla coastal erosion).

MIKKO TUULIRANTA, kir. erik. lääkäri