Luominen artikkeliarkisto

Maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen todisteet Amerikan Yhdysvaltojen dinosauruskansallispuistossa

Jonathan O’Brien

Utahissa dinosauruskansallispuistossa [engl. Dinosaur National Monument] dinosaurusten fossiileja täpötäynnä olevasta hiekkakiviharjanteesta törröttää luiden sekasotku. Hiekkakivi on osa Morrison-muodostumaa, Uudesta Meksikosta pohjoisessa Saskatchewaniin ulottuvaa sedimenttikivimassaa, joka peittää yli miljoona neliökilometriä läntisiä Yhdysvaltoja ja Kanadaa. Dinosauruskansallispuistossa sijaitsevasta louhoksesta on kaivettu esiin yksitoista eri dinosauruslajia [engl. species], mukaan lukien yksi suurimmista ja täydellisimmistä koskaan löydetyistä jättiläismäisen Apatosauruksen luurangoista.

Dinosaurusten luut ovat keskittyneet laajaan linssinmuotoiseen kivikerrostumaan ja ovat silmiinpistävä esimerkki ”joukkohauta”-kerrostumasta^1,2. Dinosauruskansallispuistoa on kutsuttu ”kaikkien aikojen suurimmaksi koskaan löydetyksi dinosaurus-louhimoksi”, ja se on Pohjois-Amerikan tuottoisin dinosaurusfossiilien lähde.³ Tässä vaikuttavassa paikassa vierailleille kerrottiin vuosikymmenien ajan fossiilien edustavan dinosaurusten sukupolvia, jotka elivät ja kuolivat rauhallisessa rämeympäristössä noin 150 miljoonaa vuotta sitten.⁴ Geologit ymmärtävät kuitenkin nyt, etteivät jäänteet kasautuneet tällä tavoin. Miten luut sitten joutuivat sinne, ja mitä ne kertovat meille?

Hitaasti ja asteittain -selitys

Sekulaarien geologien keskuudessa vallitsee uskomus, että nykyisin luonnossa näkemämme geologiset prosessit ovat vastuussa monista muinaisissa kivikerrostumissa näkemistämme geologisista muodostumista. Tätä kutsutaan uniformitarianismiksi, tai ”nykyisyys on avain menneisyyteen”. Tämä uskomus johtaa näkemykseen, jossa odottaisit nykyisellä hitaalla ja asteittaisella kerrostumisnopeudella kuluvan miljoonia vuosia kerrostumien havaitun paksuuden muodostumiseen matalaenergisessä ympäristössä. Uniformitarianistit aloittivat hitaiden ja asteittaisten geologisten prosessien olettamuksesta, joka syntyi heidän filosofiastaan, joka pyrki alusta asti ”vapauttamaan tieteen Mooseksesta”.⁵

Hylättyään rauhallisen tulkinnan dinosauruskansallispuistolle, sitoutuneena kuitenkin edelleen torjumaan Raamatussa kuvatun historiallisen vedenpaisumuksen, uniformitarianistiset geologit pysyivät uskollisena maailmankatsomukselleen ja säilyttivät tulkinnan, joka tarvitsi miljoonia vuosia hidasta kerrostumista. Nyt he sanovat dinosaurusten hukkuneen ja hautautuneen useiden tulvien seurauksena. Ei siis Nooan aikaisen maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen vaan paljon pienempien paikallisten tulvien seurauksena, joita erottivat pitkät ajanjaksot. He uskovat, että joka kerta, kun alue joutui tulvan alle, dinosaurusten jäänteet kerrostuivat samaan paikkaan rakentaen hitaasti mittavan kokoelman.³ Vaihtoehtoisesti jotkut tiedemiehet spekuloivat, että fossiilit edustavat monien kuivuuskausien kumulatiivista tulosta dinosaurusten kokoonnuttua jatkuvasti vähentyneiden juomapaikkojen luo ja kuoltua siellä.⁶ Kuitenkin myös tämä tapahtumasarja edellyttää tulvimista myöhemmän hautautumisen selittämiseksi.

Juoni tiivistyy: vulkaaninen aktiviteetti yhdistettynä nopeaan, veden aiheuttamaan hautautumiseen

Ajatus monista paikallisista tulvista saattaa aluksi näyttää mahdolliselta. Veden muokkaamassa hiekkakivessä, johon dinosaurusten luut ovat hautautuneet, on kuitenkin piirre, joka monimutkaistaa uniformitarianistien tilannetta: nämä kivet sisältävät runsaasti kivihiukkasia, joita kutsutaan ”tuffiksi”. Tuffi muodostuu tulivuorten syöksemästä jähmettyvästä kuumasta tuhkasta. Nämä ja vulkaanisen tuhkan kerrokset muualla muodostumassa⁷ osoittavat, että räjähtävä vulkaaninen purkaus tapahtui melko samanaikaisesti kaikkien dinosaurusjäänteiden hautautuessa tulvimisessa. Kerrostuman lähialueella ei tiedetä olevan yhtään tulivuorta, ja geologit ovatkin sijoittaneet lähimmän tuffin lähteen purkauksiin etelässä Kaliforniassa tai Nevadassa.⁴ Tuhkapilvien laskeutuminen niin huomattaville etäisyyksille viittaa erittäin katastrofaaliseen vulkaaniseen tapahtumaan.

Yhteensattuma, jossa tulvia ja purkauksia tapahtuu samanaikaisesti monta kertaa valtavien ajanjaksojen aikana, heikentää uniformitarianistisen ”se nyt on vaan näin” -tarinan uskottavuutta. Lisäksi, jos miljoonia vuosia olisi todellakin kulunut, kuten uniformitarianistit väittävät, olisi geomorfologia tai maan pinnan ”muoto” muuttunut kaiken tuon ajan kuluessa. Tiedämme jokien voivan vaihtaa paikkaa ja muotoa vuosisatojen kuluessa, kun niiden penkat rapautuvat ja maa-aines kerrostuu. Jotta monien tulvien/kuivuuksien tapahtumasarjat voisivat olla totta, jokiverkoston muodon pitäisi säilyä todella laajalla alueella muuttumattomana aikakausien ajan niin, että eläinten jäänteet kasautuisivat täsmälleen samaan paikkaan yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä on tuskin mahdollista.

Tämän lisäksi se tosiasia, että fossiloitumista ylipäänsä tapahtui, osoittaa eläinten hautautuneen nopeasti ja syvälle mineraalirikkaita nesteitä täynnä olleeseen sedimenttiin, joko kuollessaan tai pian sen jälkeen.⁸ Paikallisissa tulvissa hukkuneiden dinosaurusten ruhot olisivat joutuneet raadonsyöjien haaskoiksi ja mädäntyneet, luineen kaikkineen, kauan ennen, kuin riittävän paksu sedimentti olisi peittänyt ne. Emmehän nykyisinkään löydä laumaeläinten, kuten nautakarjan, kasautuneita luita hitaasti fossiloitumassa mudan alta joen penkoilta ja tulvatasangoilta paikallisten tulvien sinne sijoittamina. Emme löydä edes pieniä eläimiä fossiloitumassa. Fossiloituminen vaatii erityisolosuhteet ja on nykypäivänä erittäin harvinaista.

Täydellisiä luurankoja ja pieniä palasia sekaisin

Todistusaineisto muuttuu yhä ongelmallisemmaksi uniformitarianistien kannalta. Jotkut dinosauruskansallispuistosta löydetyistä fossiileista ovat lähes täydellisesti säilyneitä, yhdessä koossa ja silti opistotonuksessa [vartalon kaartuminen kaarelle vatsa eteenpäin selkälihasten voimakkaan supistustilan seurauksena] eli ”kuolleen dinosauruksen” asennossa.⁹ Toiset on löydetty jäsenet irrallaan.⁴ Lähes täydellisesti säilyneet kokonaiset jäännökset heikentävät edelleen teoriaa monista tulvista pitkien ajanjaksojen aikana, koska todennäköisyys fossiloitumattomien dinosaurusten luurankojen selviytymiselle aikakausien ajan yhdessä koossa on häviävän pieni. Luut toisiinsa liittävä pehmeä sidekudos hajoaa nopeasti ruhon alkaessa mädäntyä.

Vaihtoehtoinen pitkien ajanjaksojen tapahtumasarja – kuivuus – pitää määritelmän mukaan sisällään pitkiä ajanjaksoja tapahtumien välillä. Piintynyt kuva kuivuudesta – auringon poltteessa paahtuvat eläinten hajonneet luurangot – on yleistietoa. On tunnettua, että ruhon rappeutuminen alkaa jo päivien päästä kuoleman jälkeen, kun raadonsyöjät, mikrobit ja täysi altistuminen lämmölle ja luonnonvoimille vaativat veronsa. Myöhempien tulvavesien aiheuttama rappeutuneiden luurankojen jäänteiden kasautuminen ”sekoittaisi” asioita vielä lisää. Samoin kuin usean tulvan tulkinnassa, emme havaitse kuivuudestakaan seuranneiden jäännöksien fossiloituvan nykyään.

Todisteet osoittavat, että dinosaurusten jäänteet hautautuivat nopeasti ja syvälle veden kerrostamiin sedimentteihin. On erittäin epätodennäköistä, että useiden tulvien tai kuivuuksien tulkinta aiheuttaisi dinosaurusten fossiloitumisen kiveen sellaisina kuin ne löydämme dinosauruskansallispuistosta. Toisaalta maailmanlaajuinen vedenpaisumus, kuten Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomus Nooan aikaisesta vedenpaisumuksesta, siihen liittyneen vulkaanisen toiminnan kanssa on varsin todennäköinen ehdokas. Mutta miten tässä tapahtumasarjassa selitetään raajattomien jäännösten sekoittuminen kokonaisten, koossa pysyneiden luurankojen kanssa?

Valtavan yksittäisen vedenpaisumuksen todennäköiset seuraukset

Nooan aikainen vedenpaisumus alkoi todennäköisesti monin paikoin voimakkaiden, kaoottisten aaltojen tai tsunamien sarjoilla maa-alueiden yli; tsunamit olivat suurempia nykyisiin verrattuna.¹⁰ Vaikka monet eläimet olisivat kuolleet välittömästi, korkeammat kukkulat olisivat tarjonneet muutamille eläimille mahdollisuuden selvitä vedenpaisumuksen alusta. Alemmilla alueilla oleskelleet dinosaurukset, jotka jotenkin onnistuivat selviämään ensimmäisistä aalloista, olisivat uineet ympäriinsä kunnes olisivat löytäneet turvapaikan väliaikaisista hiekkasärkkämäisistä kerrostumista ja kasautuneista pirstaleista. Mannerlaattojen kohoaminen, poimuttuminen ja siirrosten syntyminen saattoivat myös tarjota väliaikaisia korkeampia paikkoja. Sellaisissa tapauksissa juuri kasautuneista sedimenteistä olisi paikoittain voinut muodostua hetkellisesti matalikkoja ja jopa kuivaa maata.¹¹

Aika yhä pidemmälle yltäneiden aaltojen välillä saattoi joillain alueilla pitkittyä päiviksi tai viikoiksi riippuen alueellisista maankuoreen tai sedimentteihin liittyvistä tekijöistä. Tämä oli riittävän pitkä aika alun kiivaissa tapahtumissa kuolleiden eläinten mädäntymiselle. Jäänteet saattoivat tämän jälkeen ”uudelleen muokkautua” (hautautua, kulua ja hautautua uudelleen) mahdollisesti useita kertoja, jos aaltoja tuli useaan otteeseen, hankautuen ja sotkeutuen yhteen tapahtumasarjan aikana. Myös törmäykset irti repeytyneiden puiden kanssa saattoi hajottaa ruhoja. Jäljellä olleet dinosaurukset olisivat lopulta menehtyneet yhä korkeampien vedenpaisumuksen aaltojen saavuttua. Veden pinnan peitettyä kaikkein korkeimmatkin paikat raajattomat, mädäntyneet raadot ja kokonaiset dinosaurukset olisivat tempautuneet yhdessä voimakkaiden virtojen vietäväksi ja hautautuneet sedimentin alle. Suurilla liikkuvilla vesimassoilla olisi vahva erotteleva vaikutus erityyppisiin ja -kokoisiin jäänteisiin. Mannermassojen jatkaessa vajoamistaan päälle kasautuisi yhä suurempia määriä sedimenttejä.¹²

Itse asiassa Ensimmäisen Mooseksen kirjan kuvaus vastaa hyvin sitä, mitä dinosauruskansallispuistossa on nähtävillä. Dinosaurusten luita löydetään yhdessä muiden fossiilien kanssa, mukaan lukien puutukkien, jotka antavat vaikutelman lajittelusta veden vaikutuksesta. Jotkut dinosauruksista näyttävät ”hukkuneen ja hautautuneen paikan päällä”,³ kun taas monet raajattomista jäännöksistä näyttävät ikään kuin ”kirnutuilta”.¹³ Sen hiekkakivisen ”emäkallion” (ympäröivän kiviaineksen) koostumus, josta dinosaurusten luita löydetään, muistuttaa sellaisista katastrofaalisista tulvista ja mutavyöryistä, jollaisia havaittiin paljon pienemmässä mittakaavassa St. Helens tulivuoren purkautuessa toukokuussa 1980. Säilyneet kasvi- tai maaperäfossiilit ovat kerrostumissa myös selvästi harvinaisia. Kaikki nämä todisteet antavat ymmärtää, että jäänteet olivat osa suurta veden kuljettamaa ja erottelemaa massajoukkoa.⁴

Mooses olikin koko ajan oikeassa

Uudet uniformitarianistiset näkemykset edellyttävät uskoa moniin paikallisiin tulviin, jotka sijoittivat eläimet joka kerta samaan paikkaan, ja poikkeuksellisen rajuihin identtisiin tulivuorenpurkauksiin, ”jotka vain sattuivat” tapahtumaan joka kerta, kun fossiilijäänteitä kerrostui. Ne edellyttävät myös uskoa eläinten fossiloitumiseen tilanteissa, joissa sitä nykyisin ei havaita. Tällaisia tulkintoja monimutkaistaa edelleen kokonaisten, koossa pysyneiden luurankojen läsnäolo. Järkevämpi ja elegantimpi tulkinta kaikkien todisteiden valossa on se, että eläimet dinosauruskansallispuistossa kuolivat ja hautautuivat yhdessä massiivisessa, monivaiheisessa veden aiheuttamassa tapahtumassa.

Ensimmäinen Mooseksen kirja tekee selväksi sen, että dinosaurukset luotiin samaan aikaan ihmisen kanssa (1. Moos. 1:24-31) ja että ne, jotka eivät olleet arkissa, tuhoutuivat katastrofissa, joka valtasi koko maapallon (1.Moos. 7:21-23). Vuoden kestänyt vedenpaisumus alkoi, kun ”syvyyden lähteet” aukenivat, joten siihen liittyi todennäköisesti myös vulkaanista toimintaa. Morrison-muodostuma, joka ulottuu useisiin Pohjois-Amerikan osavaltioihin ja jonka osa dinosauruskansallispuisto on, paljastaa veden aiheuttaman valtavan suuren kerrostuman. Se on vain yksi maailmanlaajuisen geologisen palapelin monista paloista, jotka yhdessä muodostavat sanat: maailmanlaajuinen vedenpaisumus.

Allosaurus Jimmadseni -fossiili, dinosauruskansallispuistossa.

JONATHAN O’Brien, taiteiden kandidaatti, luonnontieteiden kandidaatti
Jonathan on työskennellyt geologisen tutkimuksen ja musiikin opetuksen parissa. Hän työskentelee osa-aikaisesti  Creation Ministries Internationalin palveluksessa (Australiassa).