Minulla on Raamattu – mitä muuta tarvitsen?

Ken Ham

Alkuperäisjulkaisu: Creation 15(2):28-30, March 1993

Hiljattain pidettyyn merkittävään luomisseminaariin osallistui eräs nainen, joka oli todella innostunut kuulemastaan. Hän oli myös melko huolestunut keskustelusta, joka hänellä oli ollut aviomiehensä kanssa aikaisemmin päivällä.

Nainen oli yrittänyt kannustaa miestään osallistumaan tähän seminaariin, jota hän piti erittäin tärkeänä, mutta mies kieltäytyi lähtemästä ja sanoi: ”Minulla on Raamattu, mitä muuta tarvitsen? En tarvitse mitään todisteita luomisesta, kun minulla on Raamattu. Miksi minun pitää tietää, mikä kehitysopissa on vikana? Raamattu on Jumalan sanaa ja siinä on kaikki mitä tarvitsen.”

Kuinka selviytyä vastaväitteistä…

”Olen oppinut suunnattomasti tänään”, nainen totesi. ”Tämä seminaari on todella auttanut minua uskossani. Pyydän sinua kertomaan minulle, kuinka vastaan mieheni Billin vastaväitteisiin?”

Mietin hetken ja kysyin sitten häneltä: ”Onko sinulla ja Billillä lapsia?”

”No, kyllähän meillä on kolme lasta, 8-13-vuotiaat”, hän vastasi.

Sanoin hänelle: ”Jos miehesi olisi edessäni tällä hetkellä, luulen, että sanoisin hänelle jotakin tällaista:

Bill, uskosi Jumalan sanaan ansaitsee aplodit. Se on todella hienoa. Itse asiassa, ainoa keino totuuden tuntemiseen on ilmoitus Häneltä, joka on totuus. Olet aivan oikeassa: ymmärtääksemme, mistä kristillisyydessä on kyse, tarvitsemme vain Raamatun.

Kuten hyvin tiedät, ihmiset kyseenalaistavat sinun ja lastesi uskon Raamattuun. Tiedotusvälineiden ja koulutusjärjestelmän kautta lapsia ja aikuisia pommitetaan kehitysopillisilla ideoilla. Heille kerrotaan, että Jumalaa ei ole, ja että elämä voidaan selittää sattumanvaraisilla tapahtumasarjoilla.

Jos olemme rehellisiä, ei ole mitään tapaa millä voisimme suojata lapsiamme kuulemasta tällaisia Raamattuun kohdistuvia hyökkäyksiä. He voivat kuulla niitä opettajiltaan koulussa, kavereiltaan naapurustossa, televisio-ohjelmasta, paikallisesta sanomalehdestä, aikakauslehdestä, museosta, collegesta tai ikävä kyllä, jopa joistain kirkoista! Vaikka kuinka yrität eristää lapsesi kehitysopista, he kuulevat tätä opetusta ennemmin tai myöhemmin.

Bill, mitä aiot sanoa lapsillesi (pienille tai täysikasvuisille), kun he tulevat ja kysyvät seuraavanlaisia kysymyksiä:

’Isi, olen kuullut, että dinosaurukset elivät miljoonia vuosia sitten ja se on Raamatun kanssa ristiriidassa, onko näin?’

’Isi, suurin osa tiedemiehistä sanoo, että he voivat todistaa ihmisen kehittyneen jostakin apinankaltaisesta oliosta, ja kertomus Aadamista ja Eevasta ei ole totta – onko sinulla tähän vastausta?’

’Isi, suurin osa ihmisistä sanoo, että Raamattuun ei voi luottaa, koska se on vain uskonnollinen kirja, mutta oikea tiede on todistanut, että Jumala ei luonut maailmaa sillä tavalla kuin Raamatussa sanotaan. Miksi en uskoisi tiedemiehiä, heidän avullaanhan ihminen on käynyt kuussa ja he ovat tehneet mainioita keksintöjä, kuten tietokoneet?’

’Isi, mistä fossiilit ovat peräisin? Sopivatko ne Raamattuun? Jos Ensimmäinen Mooseksen kirja ei ole totta, miksi minun pitäisi uskoa muihinkaan Raamatun kirjoihin, kun jopa Jeesus Kristus viittasi puheissaan Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan? Onko totta, että Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kuvattua maailmanlaajuista vedenpaisumusta ei ole koskaan ollutkaan? Kaikissa museoissa, joissa olen vieraillut, sanotaan selkeästi, että kaikki tieteellinen näyttö todistaa evoluution puolesta, joten miksi minun pitäisi hyväksyä sinun uskosi Raamattuun?’

Bill, ongelmana on se, että samalla kun Raamattu on tietyssä mielessä kaikki mitä me tarvitsemme ymmärtääksemme pelastumisen, se kertoo meille myös seuraavaa:

’…vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla…’ (1. Piet. 3:15).

’…mutta koetelkaa kaikki [engl. prove all things], pitäkää se, mikä hyvää on…’ (1. Tess. 5:21).

Toisin sanoen, Bill, kristinusko ei ole sokeaa uskoa, se on objektiivista uskoa – järkiperäistä, loogista uskoa, joka perustuu tosiasioihin. Se ei ole sokeaa, subjektiivista uskoa, niin kuin evolutionistien usko. Vaikka emme voi todistaa tieteellisesti uskoamme, koska tieteellisesti ei voi TODISTAA mitään menneisyyteen liittyvää, silti voimme loogisesti puolustaa uskoamme.

Meidän on käsketty vastustaa sitä, että ihmiset opettavat Raamattua vastaan ja yrittävät tuhota toisten uskon Jumalan sanaan.

’Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle…’ (2. Kor. 10:5).

Esimerkkinä, Raamattu ilmoittaa, että Nooa-nimisen miehen elinaikana oli tapahtuma, jossa koko maailma peittyi tulvaveden alle – menneisyydessä on siis ollut maailmanlaajuinen vedenpaisumus. Jos tämä on todella tapahtunut, olettaisimme, että se olisi jättänyt jonkinlaisia todisteita maapallon pintaan. Olettaisimme löytävämme todisteita veden muodostamista kerrostumista, joissa olisi kenties miljoonia eläimiä ja kasveja hautautuneina noihin kerrostumiin maapallon eri puolille. Ja juuri näitähän me löydämme.

Bill, evolutionistit väittävät tietenkin, että nämä kerrostumat ja kuolleet eliöt (fossiilit) ovat huomattavaa näyttöä kehitysopin puolesta. Nämä ihmiset ovat kirjoitelleet ja puhuneet paljon pilkatakseen Raamatun vedenpaisumuskuvausta. He vastustavat kiivaasti niitä kristittyjä, jotka hyväksyvät Jumalan sanan tässä asiassa.

Kuitenkin, on paljon hyvää, tieteellistä todistusaineistoa siitä, että tämä näyttö ei tue hitaita miljoonien vuosien aikana tapahtuneita kehitysopillisia prosesseja, vaan katastrofaalisia, nopeita prosesseja. Tämä tukee (vaikka ei todista tieteellisessä mielessä) sitä mitä Raamattu kertoo Nooan päivien vedenpaisumuksesta. Kun Raamatun ulkopuolelle katsoessamme käytämme perusteena Raamattua, voimme puolustaa loogisin perustein uskoamme. Näin vahvistamme sen, että Raamattu ilmoittaa totuuden.

Bill, kun ymmärrämme kehotuksen kouluttaa lapsiamme, ’Totuta [engl. train] poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.’ (Sananl. 22:6), ja sen tosiasian, että lapset ovat sellaisia, jotka helposti ’ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa’ (Ef. 4:14), meidän todellakin täytyy olla valmiita vastaamaan, kun lapsemme kysyvät meiltä luomisesta ja kehitysopista. Oikeastaan, meidän olisi jo pitänyt antaa lapsillemme näitä vastauksia tietäen, että tällä alueella paholaisen hyökkäyksiä ilmaantuu aivan varmasti.

Valitettavasti monet lapset ovat kapinoineet kristinuskoa vastaan, koska heidän vanhempansa ovat tyrkyttäneet kristillisyyttä heille, eivätkä ole olleet ’valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on’. Nämä lapset ovat kuulleet kehitysopin kannattajilta ’perusteita’ siitä miksi heidän pitäisi uskoa evoluutioon, ja siten heitä on johdettu uskomaan, että Raamattu ei ole sittenkään totta.”

Yllä olevat kysymykset, joita kuvittelin Billin lapsien esittävän hänelle, ovat niitä tavanomaisia kysymyksiä, joita meiltä kysytään kaiken aikaa luomista puolustavassa työssämme. Asian ydin on seuraavanlainen: näihin kysymyksiin on olemassa helposti ymmärrettäviä vastauksia, jotta kristityt voivat olla ”aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on”.

Toimintaa tarvitaan

Raamattu ei vain kerro totuutta, vaan käskee meitä kerta toisensa jälkeen ryhtymään toimenpiteisiin tähän totuuteen perustuen.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan kohdassa 1:28 meille kerrotaan: ”Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.’”

Ihmisen käskettiin täyttää maa ja vallita sitä. Tämä ”valtuutus” – kuten sitä on kutsuttu, on lähtökohta ihmisten maapallon tutkimukselle ja hankitun tietotaidon käyttämiselle siinä asuvien ihmisten ja eläinten hyödyksi. Näin opittujen asioiden perusteella on muotoutunut muun muassa insinööritekniikka, maanviljely ja lääketiede.

Historia on täynnä esimerkkejä kristityistä, jotka ovat perustaneet kouluja ja sairaaloita sekä edistäneet tekniikan kehitystä. Jumalan sana oli pohjana heidän ajattelulleen, ja näin heidän hankkeensa toteutuivat. Nämä ihmiset eivät sanoneet vain ”Minulla on Raamattu, se on kaikki mitä tarvitsen. En tarvitse mitään muuta.” Millaisessa maailmassa eläisimmekään tänä päivänä, jos kaikilla kristityillä olisi ollut tuo asenne?

Jaakobin kirje 2:20 kertoo meille, että ”usko ilman tekoja on voimaton”. On hyvä asia hyväksyä Jumalan sana uskolla, mutta on aivan eri asia toimia uskon mukaan ja laittaa se käytäntöön. Osa tätä käytäntöön laittamista on siinä, että emme esitä kristillistä uskoa lapsillemme vain sokeana uskona. Tämä on merkittävä syy siihen miksi nykyään niin monet kristillisten kotien lapset kääntävät selkänsä kristinuskolle.

Saatanan suurin vale on se, että ei ole Jumalaa ja että Raamattu ei ole totuus. Nykyään tämä sanoma on naamioituna niin sanotuksi ”tieteeksi”, jota iskostetaan ihmisten mieliin. Meillä täytyy olla (ja myös on) oikein hyviä tieteellisiä vastaväitteitä tälle opetukselle. Käytössämme on paljon todisteita, joiden avulla voimme kumota kehitysopilliset ideat. Nämä todisteet tukevat myös sitä mitä Raamattu sanoo alkuperästämme. Kenenkään kristityn ei tulisi panna päätään pensaaseen tässä asiassa – jos teemme niin, se voi johtaa siihen, että lapsemme hyväksyvät toisen uskon, todellisen sokean uskon, evoluutiouskon ja sen loogisen seurauksen, humanismin (”ihminen asettaa säännöt”).

Luomisen sanoman julistaminen on elintärkeää nykyajan maailmassa. Tarjolla on seminaareja, kirjoja ja videoita, joista saa korvaamattoman arvokkaita tietoja, jotta kristityt voivat toimia juuri niin kuin Jumala käski Pietarin sanojen kautta:

”…vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla…”.

Bill, jos luet tätä, olisi viisaasti tehty, jos et jättäisi seuraavaa luomisseminaaria väliin. Mutta sillä välin voit lukea monia hyödyllisiä luomiseen liittyviä kirjoja, katsella tärkeitä videoita ja lukea fantastista luomistöistä kertovaa perhelehteä – itse asiassa, luet sitä juuri – ja tilata sen, jotta lapsesi, ystäväsi ja naapurisi tietäisivät todellisesta, loogisesta ja taipumattomasta uskosta [Suom.huom. Kirjoitus on alun perin julkaistu englanninkielisessä Creation-lehdessä]. Kristinuskosta, joka auttaa ymmärtämään maailmaamme, on järkevä ja lisäksi antaa aidon, todellisen tarkoituksen sekä varman toivon iäisyydestä Luojamme kanssa.

KEN HAM, Luonnontieteiden kandidaatti ja opettaja
on USA:n Answers In Genesis-järjestön toimitusjohtaja. Hän on myös suosittu puhuja ja kirjoittaja. Hänen päivittäisiä radio-ohjelmiaan ”Answers … with Ken Ham” (Vastauksia… Ken Hamin kanssa) kuullaan yli 850 radioasemalta maailmanlaajuisesti.

Copyright © Creation Ministries International. http://www.Creation.com
Used with permission. Käytetty luvalla.