Luominen artikkeliarkisto

Lita Cosner

Miksi Ensimmäisen Mooseksen kirjan tulisi merkitä mitään kenellekään kristitylle, joka lukee tai tutkii Uutta testamenttia? Siksi, että 1. Mooseksen kirja oli tärkeä Uuden testamentin (UT) kirjoittajille. Jokainen UT:n kirjoittaja lainaa sitä tai viittaa siihen. UT:ssa on yhteensä 60 viittausta erityisesti 1. Mooseksen kirjan lukuihin 1–11 ja luku kasvaa 103:een, kun laajennamme haun kattamaan koko 1. Mooseksen kirjan.¹

Niin pikkuiseksi kirjallisuuden teokseksi UT:ssa on huomattava määrä viittauksia 1. Mooseksen kirjaan.

Pelkän viitelistan antaminen ei kuitenkaan todista mitään. Meidän tulee katsoa, miten Uuden testamentin kirjoittajat käyttivät 1. Mooseksen kirjaa huomataksemme heidän näkökulmansa. Ylivoimainen enemmistö pitää sitä historiallisena dokumenttina. Alla tutkitaan muutamia kaikkein tärkeimpiä esimerkkejä.

Jeesus ja evankeliumit

Jeesuksen tapa käyttää 1. Mooseksen kirjaa asettaa mallin sen käytölle muuallakin Uudessa testamentissa. Hän käyttää sitä niin opin selittämiseen kuin historiallisten vastaavuuksien eli analogioiden etsimiseen. Esimerkki ensimmäisestä käyttötavasta on Matteuksen evankeliumissa 22:15–22 (vastaavat kohdat Mark. 12:13–17 ja Luuk. 20:20–26), kun fariseukset ja herodilaiset kysyvät Jeesukselta verosta. Jeesus osoittaa, että koska kolikossa on keisarin kuva, se on keisarin omaisuutta ja se tulisi antaa hänelle. Jeesus lisää myös käskyn antaa Jumalalle sen, mikä on Jumalan. Tässä asiayhteydessä kolikon kuva osoittaa omistajan. Näin Jeesus opettaa, että myös Jumala omistaa sen, mikä on Hänen kuvansa, ja viittaa 1. Mooseksen kirjan 1. luvun jakeisiin 26 ja 27.

Erään raamatunopettajan sanoin: ”Nykyään oikeanlainen nöyryys Jumalan edessä vaatii maksamaan roomalaisia veroja. Jos onkin totta, että osa rahoistamme menee keisarille, niin vielä paljon ennemmin meidän tulisi luovuttaa Jumalalle kaikki se, mitä me olemme. Olemmehan Hänen kuvakseen tehdyt.”²

Jeesuksen päivinä käytiin väittelyä siitä, onko avioero sallittu mistä syystä hyvänsä vai ainoastaan aviorikoksen takia. Kun Jeesusta pyydettiin puuttumaan asiaan, hän meni Mooseksen lakia kauemmaksi, aina luomiseen asti, ja lainasi 1. Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun jaetta 27 sekä toisen luvun jaetta 24. Tällä Hän vahvisti sen, että Jumala teki ihmisen mieheksi ja naiseksi ”luomisen alussa”, ei 15 miljardia vuotta sen jälkeen,³ ja tarkoitti avioliiton miehen ja naisen välille eliniäksi.

Jeesus myös ennusti, että lopunajat tulisivat olemaan kuten Nooan ja Lootin päivät⁴: tuho tulisi nopeasti ja ilman varoitusta (Luuk. 17:26–30). Jeesus käytti 1. Mooseksen kirjaa aina ilman pienintäkään vihjettä siitä, että Hän ei suhtautuisi sen tapahtumiin nimenomaan historiallisina.

Huomaamme, että myös evankeliumien kirjoittajat ymmärsivät 1. Mooseksen kirjan todellisena historiana. Esimerkiksi Luukkaan evankeliumin kolmas luku jäljittää Jeesuksen sukupuun aina Aadamiin ja lopuksi suoraan Jumalaan saakka – ei pienintäkään viitettä apinamieheen tai lammen lokaan. Eikä pienintäkään merkkiä siitä, etteivätkö esi-isät ennen Aabrahamia olisi olleet yhtä historiallisia kuin muutkin.

Sananjulistus alkuseurakunnassa

Kun apostolit ja varhaisimmat kristityt saarnasivat juutalaiselle kuulijakunnalle, he saarnasivat juutalaisten pyhiin kirjoituksiin perustuen: juutalainen historia ja Abrahamille ja Daavidille annetut lupaukset olivat merkittävässä roolissa (Apt. 2:14–41; 7:2–14). Mutta kun he saarnasivat pakanoille, joilla ei ollut juutalaisten kirjoitusten tuntemusta, he palasivat julistuksensa perustassa kauemmaksi, aina luomiseen asti (Apt. 14:15–17; 17:24–31). He pitivät luomista samoin kuin kaikkia ihmisiä Aadamista alkaen historiallisina (Apt. 17:26) ja se oli heidän perustansa evankeliumin julistukselle.

Kirje roomalaisille

Luominen ja lankeemus on nidottu Roomalaiskirjeen koko teologiaan. Jumalan voima paljastetaan luomisen kautta ja ihmiset ovat tuomittuja, koska eivät tunnusta Jumalan olemassaoloa (Room. 1:19–20). Pakanat ovat tuomittuja epäjumalanpalveluksen ja moraalittomuuden tähden ja juutalaiset epäonnistuttuaan Mooseksen lain täydellisessä noudattamisessa. Laki oli aina tarkoitettu vain vahvistamaan ihmisen tiedon synnistä, ei koskaan pelastamaan. Maalattuaan ylitsepääsemättömän ankean kuvan tästä Paavali pystyi asettamaan vastapainoksi hyvän uutisen Kristuksesta. Mutta kun hän selittää, miten yhden miehen uhraus voi tehdä monet vanhurskaaksi, hän palaa 1. Mooseksen kirjaan. Hän päättelee, että koska kuolema tuli yhden miehen, Aadamin, kautta, pitää myös vanhurskauden lahjan tulla yhden miehen, Kristuksen, kautta (Room. 5:12–21).

Tämä vertaus on erittäin merkittävä arvioitaessa Paavalin tapaa käyttää 1. Mooseksen kirjaa. ”Paavali ei vain vertaa Aadamia Kristukseen, vaan pikemminkin Aadamin tekojen vaikutuksia ihmissukuun Kristuksen teon vaikutuksiin.”⁵ Mutta Paavali ei niinkään vertaa vaan asettaa vastakkain nämä kaksi tekoa. ”Tämän ei ole tarkoitus olla kahden täsmälleen samanarvoisen asian vertailu, vaan tapa korostaa sekä huonoja että hyviä tekoja ja niiden vaikutuksia.”⁶ Paavali vakuuttaa, että nämä kaksi yksilöä toimivat tavalla, joka vaikuttaa jokaiseen heidän jälkeensä tulevaan – Aadamin synti vaikuttaa kaikkiin, jotka ovat hänen jälkeläisiään, ja Kristuksen kuuliaisuus vaikuttaa kaikkiin, jotka uskovat Häneen. Ainoastaan historiallisilla ihmisillä ja historiallisilla teoilla voi olla vaikutusta todelliseen maailmaan. Myyttinen Aadam, jonka tottelemattomuus on vain vertauskuva ihmisen syntisyydestä, ei voi olla Kristuksen esikuva.⁷

Roomalaiskirjeen kahdeksannessa luvussa Paavali opettaa, ettei vain ihmissuku, vaan myös koko luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle ihmisen synnin tähden ja odottaa vapautustaan turmeluksen orjuudesta (Room. 8:19–22). Roomalaiskirjeen selittäjät myöntävät, riippumatta näkemyksestään 1. Mooseksen kirjasta, että Paavali uskoi Jumalan asettaneen luomakunnan katoavaisuuden alle (toisin sanoen kironneen sen) syntiinlankeemuksessa.⁸

Ensimmäinen Korinttolaiskirje

Kirjeet Korinton seurakunnalle ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka Paavali käytti juutalaisten pyhiä kirjoituksia kirjoittaessaan pakanaseurakunnille. Ei ole ihme, että Paavali viittasi luotuun järjestykseen monta kertaa. Korinton uskovia pyydetään pidättäytymään seksuaalisesta moraalittomuudesta, koska ei ole soveliasta yhdistää Kristuksen ruumista prostituoituun (1. Kor. 6:12–20). Hänen ainoa viittauksensa kirjoituksiin väitteensä tueksi on lainaus 1. Mooseksen kirjan toisen luvun 24. jakeesta, jossa kerrotaan miehen ja naisen tulevan ”yhdeksi lihaksi” avioliitossa.

Epäilemättä tärkein paikka, jossa Paavali lainaa 1. Mooseksen kirjaa, on 1. Korinttolaiskirjeen viidestoista luku, jossa Paavali puolustaa kuolleiden fyysistä ylösnousemusta.⁹ Hänen väitteensä, että Aadam ja Kristus edustavat ihmiskunnan kahta päämiestä, on hyvin samanlainen kuin hänen väitteensä Roomalaiskirjeen kohdassa 5:12–21. Kuolema tuli Aadamin synnin tähden, mutta ylösnousemus Kristuksen kautta. Koska uskovat ovat Kristuksessa, he myös nousevat kuolleista. Ja koska Kristus nousi ihmisenä, me voimme olla varmoja, että meidän ylösnousemuksemme on samanlainen kuin Hänen. Jeesuksen ylösnousemus ei ollut erityyppinen Hänen Jumaluutensa tähden. Ihmiskunnan tilan nähdään jälleen johtuvan oikeiden ihmisten historiallisista teoista, jotka oikeasti vaikuttavat niihin, jotka tulevat heidän jälkeensä. Ja Paavali käyttää tällaista perustelua puolustaakseen yhtä kristillisen uskon tärkeimmistä uskonkappaleista, kuolleiden ylösnousemusta, jota ilman hän sanoo meidän olevan vailla toivoa! (1. Kor. 15:19)

Kirje heprealaisille

Ei ole ihme, että Heprealaiskirjeen kirjoittaja viittaa Vanhan testamentin kirjoituksiin, jotka hänen juutalaiskristillinen kuulijakuntansa tunsi hyvin. Ainoastaan Luukkaan evankeliumissa on enemmän viittauksia 1. Mooseksen kirjaan eikä missään Uuden Testamentin kirjassa ole enempää viittauksia lukuihin 1–11 kuin Heprealaiskirjeessä.

Lepoa, johon sinnikäs uskova pääsee, on verrattu Jumalan lepoon luomisviikon seitsemäntenä päivänä ja siihen lepoon, joka luvattiin heprealaisille Egyptistä lähdön jälkeen. Kirjoittaja viittaa Jeesukseen myös ylimmäisenä pappina, esirukoilijana Isän edessä meidän puolestamme. Mutta Jeesus oli Juudan sukukuntaa eikä Leevin pappissukua, eikä varsinkaan Aaronin sukuhaaraa, josta kaikkien leeviläisen järjestyksen mukaisten ylimmäisten pappien piti tulla. Kirjoittaja vakuuttaa, että Jeesus on uuden järjestyksen mukainen ylimmäinen pappi. Tämä Melkisedekin järjestys, jolla kirjoittaja viittaa erikoiseen henkilöön 1. Mooseksen kirjassa ja johon on viitattu kerran Psalmeissa, oikeuttaa Jeesuksen aseman ylimmäisenä pappina.

Heprealaiskirjeen 11. luku listaa uskon sankareina Aabelin, Eenokin ja Nooan 1. Mooseksen kirjan 1.–11. luvuista erottelematta heitä vähemmän historiallisina kuin muita listassa olevia. Samoin kuin Luukkaan evankeliumin 3. luvun sukuluettelo, heprealaiskirjeen kirjoittaja siirtyy saumattomasti 1. Mooseksen kirjan 1.–11. luvuista Raamatun loppuosaan, ilman minkäänlaista vihjettä siitä, että ”nyt siirrymme vertauskuvista tai myyteistä historiaan”.

Pietari

Myös Pietarin kirjeet osoittavat vankan uskon 1. Mooseksen kirja historiallisuuteen. Ensimmäisessä kirjeessään Pietari vakuuttaa, että kahdeksan ihmistä pelastui arkissa ja toisessa hän kertoo, että syntiä tehneet enkelit syöstiin syvyyteen. Nämä hän kytkee läheisesti vedenpaisumukseen: tuomiona jumalattomuudelle maan päällä, mutta pelastuksena Nooalle ja hänen perheelleen arkissa. Hän myös vakuuttaa, että maa muotoiltiin vedestä ja tuhottiin vedellä (vedenpaisumus 1. Mooseksen kirjassa) ja että tulee pilkkaajia, jotka halukkaasti jättävät nämä tosiasiat huomioimatta.

Johanneksen ilmestys

Ilmestyskirjan tulkinta on pahamaineisen vaikeaa ja lopunaikojen tapahtumista väitellään jopa muuten samalla lailla ajattelevien kristittyjen keskuudessa. Mutta vaikka Ilmestyskirja voi aiheuttaa erityisiä tulkintavaikeuksia, se myös antaa meille joitain tärkeitä viitteitä 1. Mooseksen kirjaan. Ensiksi, siellä on ”luomisen purkamisen” teema, kun maa tuhotaan – tuomiota kuvataan Raamatussa usein luomisen käänteistapahtumana. Esimerkiksi vedenpaisumus vei maailman takaisin siihen tilaan, missä se oli luomisen toisena päivänä ennen kuin maa ja vesi oli erotettu; maa oli jälleen täydellisesti veden peittämä. Jeremia 4:23 vihjaa luomisen purkamisen tilaan vastaten 1. Mooseksen kirjan 1:2. Tuomio tulee olemaan niin ankara, että se jättää viimeisessä vaiheessa maan yhtä tyhjäksi kuin se oli ennen kuin Jumala loi mitään.

Mutta mikä tärkeintä, Uusi Jerusalem on täynnä Eedenin aikaista kuvailua: Elämän puu, joki ja Jumalan jatkuva läsnäolo Uudessa Jerusalemissa. Jos tämä ei merkitsekään paluuta Eedeniin, niin ainakin lunastetun ihmiskunnan uudelleen asettamista ja esteetöntä pääsyä yhteyteen Jumalan kanssa. Uudessa Jerusalemissa ei ole enää oleva kirousta eikä syntiä – ihmiskunta ja luomakunta on palautettu lankeamattomaan tilaan.

Johtopäätös

Kaikkien Uuden testamentin viittausten tutkiminen niin syvällisesti kuin ne ansaitsisivat vaatisi kokonaisen kirjan, mutta jo tämän lyhyen katsauksen tulisi näyttää, kuinka tärkeä 1. Mooseksen kirjan historiallisuus on UT:n tulkitsemisessa. On myös huomattava, että pelkkä 1. Mooseksen kirjaan viittaaminen ei näytä koko kuvaa. Moni oppilauselma ei ole järkevä 1. Mooseksen kirjan perustasta irrotettuna ja suuressa osassa UT:n opetusta ei ole järkeä, jollei oleteta tätä perustaa.

LITA COSNER
Lita Cosner on humanististen tieteiden kandidaatti (Raamattututkimus) Oklahoman Wesleyanin yliopistosta ja filosofian maisteri (Uuden testamentin tutkimus) Trinity Evangelical Divinity School -oppilaitoksesta. Hän toimii CMI-USA:n kokopäiväisenä tiedottajana.