Luominen artikkeliarkisto

Ihmisen ja simpanssin DNA:t ovat HYVIN erilaisia

Don Batten

Näemme edelleen yleisesti toteamuksia, joiden mukaan ihmisen ja simpanssin DNA:t ovat ”lähes identtisiä”. Eron väitetään olevan vain 1 %. Esimerkiksi eräässä vuoden 2012 julkaisussa toisen simpanssilajin bonobon DNA:n sekvensoinnista [nukleotidiemästen järjestyksen selvittämisestä] sanotaan:

”Aina siitä alkaen, kun tutkijat sekvensoivat simpanssin genomin vuonna 2005, he ovat tienneet, että ihmisen DNA on noin 99-%:sti identtinen simpanssin DNA:n kanssa, mikä tekee simpansseista lähimpiä eläviä sukulaisiamme.”¹

Kirjoitus ei ollut jostakin huonomaineisesta lähteestä, vaan Science-lehden julkaisijalta, joka on the American Association for the Advancement of Science [Amerikkalainen tieteen edistämisen seura]. Science-lehteä pidetään toisena maailman kahdesta tieteellisestä huippulehdestä (toinen on Yhdistyneissä kuningaskunnissa ilmestyvä Nature).

Alkuperäinen väite 1 %:n erosta on peräisin vuodelta 1975.² Tämä tapahtui kauan ennen kuin ihmisen ja simpanssin DNA:n yksittäisten ”kirjainten” (eli emäsparien) suora vertailu oli mahdollista – ensimmäinen luonnos ihmisen DNA:sta julkaistiin vasta v. 2001, ja simpanssin osalta tämä tapahtui v. 2005. Luku vuodelta 1975 oli peräisin ihmisen ja simpanssin DNA:n hyvin rajoitettujen pätkien karkeista vertailuista. Nämä alueet oli jo esivalittu samankaltaisuuden perusteella. Sitten ihmisen ja simpanssin DNA-nauhoja testattiin sillä perusteella, kuinka hyvin ne kiinnittyvät toisiinsa. Menetelmää kutsutaan DNA:n hybridisaatioksi.

Merkitsisikö 1 %:n ero ”melkein identtistä”?

Ihmisen genomi sisältää noin 3 000 miljoonaa ”kirjainta”. Jos 1 %:n luku olisi oikea, merkitsisi tämä 30:n miljoonan kirjaimen eroavuutta, mikä vastaisi tulostettuna kymmentä Raamatun kokoista kirjaa. Tähän sisältyy 50 kertaa niin paljon DNA:ta kuin on yksinkertaisimmalla bakteerilla.³ Tämä on tosiasiassa suunnaton ero, joka ylittää runsaasti jopa kaikkein optimistisimmat käsitykset evoluution luomiskyvystä, vaikka aikaa annettaisiinkin väitetyt miljoonat vuodet.⁴

Mikä on tosiasiallinen ero?

Ihmisen ja simpanssin DNA-sekvenssien julkaiseminen mahdollisti niiden vertailun. Tämäkin on kuitenkin ongelmallista, koska simpanssin genomia ei selvitetty alkutekijöistään lähtien. Sekvenssi selvitettiin ensin pienistä osista simpanssin DNA:ta, toisin sanoen kemiallisten kirjainten järjestys määritettiin laboratorioissa kemiallisin menetelmin. Nämä pienet ”kirjainjonot” asetettiin sitten kohdakkain ihmisen genomin kanssa alueilla, joihin niiden evolutionistien arvelujen mukaan pitäisi sopia (tietokoneita käytettiin vertaamaan ja asettamaan osat paikoilleen). Sitten ihmisen genomi poistettiin, jättäen jäljelle simpanssin pseudo-genomin [näennäis-genomi], joka oletti yhteisen esi-isän (evoluution), jolloin luotiin todellisuutta vastaamaton seka-sekvenssi [emäsjärjestys]. Evoluution olettaminen tällä tavoin simpanssin genomia rakennettaessa on omiaan saamaan sen näyttämään enemmän ihmisen genomin kaltaiselta kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Mutta jopa tätä evoluutio-olettamuksen aiheuttamaa harhaa käyttäen tosiasialliset erot ovat paljon suuremmat kuin 1 %.

Science julkaisi v. 2007 ihmisen ja simpanssin DNA:n samankaltaisuudesta artikkelin, joka oli otsikoitu: ”Suhteelliset erot: yhden prosentin myytti”.² Kirjoittaja Jon Cohen asetti kyseenalaiseksi 1 %:n luvun jatkuvan käytön, siteeraten simpanssin DNA-luonnoksen julkaisemisen jälkeen tehtyjä vertailuja, joissa ero DNA-sekvensseissä oli noin 5 %. Mutta kuitenkin 1 %:n myytti on pysynyt elossa samassa lehdessä v. 2012!

Sitä kuinka väärin tämä on, kuvaa Dr Jeffrey Tomkinsin ja Dr Jerry Bergmanin vuoden 2012 katsaus julkaistuista tutkimuksista, joissa verrattiin ihmisen ja simpanssin DNA:ta.⁵ Kun koko DNA otetaan huomioon (eikä ainoastaan esivalittuja kohtia), he havaitsivat, että:

”Voidaan varmuudella päätellä, että ihmisen ja simpanssiin genomien samanlaisuus ei ole enempää kuin noin 87 %, eikä mahdollisesti korkeampi kuin 81 %.”

Toisin sanoen erot ovat suunnattomia, ehkä enemmän kuin 19 %. Dr Tomkins suoritti tosiasiassa oman perusteellisen vertailunsa, ja totesi eron olevan noin 30 %.⁶ Myös Y-kromosomit, jotka löytyvät vain miehiltä, ovat perinpohjaisesti erilaiset, vastoin evoluution kannattajien odotuksia.⁷

Kahden monimutkaisen genomin vertailu on varsin vaikeaa. Olettamuksia joudutaan tekemään DNA:n eri osien tärkeydestä ja erityyppisten erojen merkityksestä. Miten esimerkiksi tulee menetellä ihmisen simpansseilta puuttuvien geenien osalta ja päinvastoin? Tyypillisesti ne on jätetty huomiotta, ja verrattu vain samanlaisia geenejä.

Monet vertailut ovat sisältäneet vain proteiineja koodaavat geenit (1,2 % DNA:sta; monet proteiineja koodaavat kummallakin esiintyvät geenit ovat todella varsin samanlaisia⁸), koska on oletettu että DNA:n loppuosa ”ei ole tärkeä” tai on jopa ”roskaa”. Tämä näkemys ei kuitenkaan ole enää pätevä: on todennäköistä, että likipitäen kaikella DNA:lla on tehtävä, mikä on jälleen vastoin evolutionistien odotuksia.⁹ Vaikka ”roska-DNA” olisi toimimatonta, erot ovat tällä alueella paljon, paljon suurempia kuin proteiineja koodaavilla alueilla, ja ne täytyy ottaa mukaan selvitettäessä eroja. Me emme ole 99-%:sti identtisiä. Ei sinne päinkään.

Mitä jokin prosentuaalinen samankaltaisuus osoittaisi?

Evoluution sen enempää kuin luomisopinkaan kannattajat eivät tehneet tai voineet tehdä ennustuksia prosentuaalisesta samankaltaisuudesta ennen kuin se arvioitiin. Toisin sanoen, olipa se 99 %, 95 %, 70 % tai mitä tahansa, evoluutioon uskovat edelleen väittäisivät sen osoittavan yhteistä alkuperää, ja me luomisoppia kannattavat näkisimme yhteisen suunnittelun. Näiden tietojen seurausten ymmärtämiseksi on huomattava, ettemme ole tekemisissä kovan tieteen kanssa jossa näyttö perustuu kokeisiin; jokaisen muodostama johtopäätös perustuu hänen henkilökohtaiseen maailmankatsomukseensa.

Mitä suurempi ero apinoiden ja ihmisten välillä kuitenkin on, sitä suurempi on ongelma yritettäessä selittää asia evoluution aikajakson sisällä. Siten evoluutioon uskovilla on hyvä syy vähätellä eroja.

Myytti säilyy

Kokonaisten genomien vertailu on paljastanut paljon suurempia eroja kuin 1 %, mutta kuitenkin myytti yhdestä prosentista säilyy. Miksi? Miksi Science pitää myyttiä elossa vuonna 2012? Vuonna 2007 Cohen lainasi Saksassa toimivan evolutionistisen antropologian Max Planck Instituutin simpanssiyhteenliittymän jäsenen, geneetikko Svante Pääbon sanoja: ”Loppujen lopuksi se, miten näemme eromme, on poliittinen, sosiaalinen ja kulttuuriin liittyvä asia.”²

Ehkä evolutionistit eivät päästä irti yhden prosentin myytistä, koska sillä on poliittinen, sosiaalinen ja kulttuuriin sisältyvä tarkoitus? Mikä muu tämä tarkoitus olisi kuin kieltää DNA-vertailujen selvä johtopäätös, jonka mukaan eroamme simpansseista valtavan paljon? Samanlaisuuden myyttiä on käytetty tukemaan väitettä, että ihmisillä ei ole mitään erityistä asemaa maailmassa ja jopa sitä, että simpansseille tulisi myöntää ihmisoikeuksia.¹⁰

Suuri ero ei sovi yhteen evolutionististen odotusten kanssa. Mutta se sopii siihen, että meidät luotiin erillään eläimistä. Jumala teki ensimmäisen miehen tomusta (1. Moos. 2:7) ja ensimmäisen naisen miehen ”kyljestä” (1. Moos. 2:22), ei mistään apinan kaltaisesta oliosta. Lisäksi ihmiset tehtiin muista olioista poiketen Jumalan kuviksi (1. Moos. 1:26–27), erityisiksi luomuksiksi. Tätä kuvaa ei menetetty, vaikka se turmeltui syntiinlankeemuksessa.¹¹ Siten Jumala teki ihmiset erityistä tarkoitusta varten nyt ja ikuisuudessa.