
Peter Line
Syyskuussa 2023 levisi uutinen Homo bodoensiksesta, tutkijoiden hiljattain nimeämästä uudesta lajista, jota he ehdottivat ihmisen esivanhemmaksi.1 Lähes kaksi vuotta aikaisemmin Mirjana Roksandicin tutkimusryhmä oli ehdottanut, että ”homininitaksoni” Homo heidelbergensis hylättäisiin.2 Tämä johtui siitä, että sitä oli käytetty epäjohdonmukaisesti ja se oli määritelty huonosti, niin ettei se ”heijasta homininien koko muuntelua keskipleistoseenikaudella”.3
Keskipleistoseeniaikana (tunnetaan myös nimellä Chibanian-aikakausi) pidetään ajanjaksoa noin 129 000–774 000 vuotta sitten. Evoluutioon uskovat paleoantropologit myöntävät, että tälle kaudelle ajoitettuja ”homininifossiileja” ymmärretään huonosti. He kutsuvat tätä ongelmaa nimellä ”muddle in the middle” [sananmukaisesti ’sekasotku keskellä’].4 Tähän liittyen Marshall kommentoi New Scientist -lehdessä:
”Roksandic ja hänen kollegansa haluavat selvittää ’sekasotkua’. He väittävät, että kaikki afrikkalaiset fossiilit, joita aiemmin kutsuttiin H. heidelbergensikseksi tai H. rhodesiensikseksi, tulisi ymmärtää yhtenä lajina, H. bodoensiksena. Tämä laji, he väittävät, johti lopulta meidän lajiimme.” 5
”Sekasotkun” uudelleenjärjestelyä
Kuva 1: Etiopian Bodosta löytyneen aikuisen Bodo 1 Homo heidelbergensis -kallon kipsivalos. Se julistettiin uudeksi lajiksi ehdotetun Homo bodoensiksen holotyypiksi [tyyppiyksilöksi].
Lisäksi Roksandicin ryhmä ehdotti, että eurooppalaiset H. heidelbergensis -fossiilit kapeassa merkityksessä pitäisi sen sijaan luokitella varhaisiksi neandertalilaisiksi.3 Samanaikaisesti raportin kirjoittajat ehdottivat, että Aasiasta löydettyjen (erityisesti kiinalaisten) keskipleistoseenikautisten ”arkaaisten [muinaisten] neandertalilaishomininien” luokittelu H. heidelbergensiksiksi tulisi hylätä, koska ne ”todennäköisesti edustavat kokonaan eri sukulinjaa”.3
Kuten jo todettiin, Roksandicin tutkimusryhmä ehdotti uutta Bodo-kalloon perustuvaa (josta nimi H. bodoensis) ”homininilajia” Homo sapiensin suoraksi esivanhemmaksi keskipleistoseenikaudelta.3
Osittainen kallo Bodo 1 (tilavuus ~1 250 cm3, nykyään elävien ihmisten vaihteluvälin sisällä) ei ole uusi löytö. Se löydettiin Etiopiasta vuonna 1976, ja sen väitetään olevan noin 600 000 vuotta vanha.3 Se on aiemmin luokiteltu milloin H. sapiens rhodesiensikseksi, arkaaiseksi H. sapiensiksi tai H. heidelbergensikseksi, milloin ”lähelle Homo erectus – Homo sapiens -siirtymää”.6
Huomattava kristitty filosofi ja kirjailija (sekä evoluution kannattaja) William Lane Craig on ehdottanut, että Aadam ja Eeva voidaan ”todennäköisesti määritellä Homo heidelbergensiksen edustajiksi ja kaikkien ihmislajien perustajapariksi”.7 Craig pitää Ensimmäisen Mooseksen kirjan lukuja 1–11 ”heprealaisten mytohistoriana”, kertomuksina, ”joita ei tarvitse lukea kirjaimellisena historiana”. Hän uskoo, että ”Aadam todennäköisesti eli joskus noin miljoona – 750 000 vuotta sitten”.8
Minulla ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, että Aadam ja Eeva olisivat olleet ”rotevia” ihmisiä9 ja siksi mahdollisesti näyttäneet Homo heidelbergensikselta. Kuitenkin Craigin hyväksymä evoluutio (ihminen mukaan lukien), johon kuuluu kokonaisia maailmankausia jatkunut kuolema ja kärsimys ennen syntiä, on raamatullisesta näkökulmasta kestämätön. Samoin on hänen näkemyksensä, että 1. Moos. 1–11 ei ole todellista historiaa ja että ”Aadam” eli vähintään 750 000 vuotta sitten.
Paleoantropologi Chris Stringerin Lontoon Natural History Museumista kerrotaan uskovan, että ”tämä tutkimusraportti ei ehkä lopeta kiistoja, jotka sen piti ratkaista”.10 Hän vaikuttaa ajattelevan, että Bodo-kallon kasvot ovat liian erilaiset verrattuna siihen, miltä niiden olettaisi näyttävän, jos kyseessä olisi Homo sapiensin esivanhempi. Stringer kommentoi myös, että yksi Roksandicin tutkimusryhmän raportin kirjoittajista (oletettavasti Xiu-Jie Wu) ”on juuri julkaissut toisen artikkelin, jossa ehdotetaan, että myös Kiinan Hualongdongista löydetty fossiili on Chibania [keskipleistoseeni] -kautinen Homo sapiensin esivanhempi, mikä saattaa hyvinkin lisätä sekasotkua!”10,11
Johtopäätös
Niin kauan kuin fossiilinäytteitä tulkitaan käyttämällä virheellistä mallia (evoluutio), ”sekasotku” on ja pysyy. Olipa ne sitten nimetty Homo heidelbergensikseksi, neandertalilaiseksi, ”arkaaiseksi” Homo sapiensiksi, Homo bodoensikseksi tai joksikin muuksi, näihin kategorioihin sijoitetut fossiilinäytteet eivät edusta evoluution ”apinaihmisvaiheita” Homo erectuksen ja nykyaikaisen Homo sapiensin välillä. Sen sijaan ne olivat täysin ihmisiä – Aadamin ja Eevan jälkeläisiä, kuten myös Homo erectukseksi [pystyihminen] määritellyt fossiilinäytteet.
- Kissel, T., Homo bodoensis: The new species of human ancestor, greekreporter.com, 1.9.2023.
- He ehdottivat, että Homo heidelbergensiksen ja Homo rhodesiensiksen sekä kapeasti että laajasti määritellyt versiot tulisi hylätä.
- Roksandic, M. et al., Resolving the “muddle in the middle”: The case for Homo bodoensis sp. nov., Evolutionary Anthropology 31:20–29, ensimmäinen julkaisupäivä: 28.10.2021.
- The University of Winnipeg, Experts name new species of human ancestor, eurekalert.org, 28.10.2021.
- Marshall, M., New human species has been named Homo bodoensis—but it may not stick, newscientist.com, 28.10.2021.
- Roksandic et al., viite 3, ks. taulukko S1.
- Craig, W.L, In quest of the historical Adam: A biblical and scientific exploration, Wm. B. Eerdmans Publishing Co., Grand Rapids, MI, s. 359, 2021. Ks. arvostelu Kissling, B., Seeking the First Man, Adam, creation.com/historical-adam-craig, 20.1.2022.
- Craig, viite 7, s. 363, 380.
- Ks. Line, P., Explaining robust humans, J. Creation 27(3):64–71, 2013; creation.com/explaining-robust-humans.
- Lainattu artikkelissa Ashworth, J., Potential new human species may redraw the family tree, nhm.ac.uk, 3.11.2021.
- Wu, X. et al., Morphological description and evolutionary significance of 300 ka hominin facial bones from Hualongdong, China, J. Human Evolution 161, 2021.
Copyright © Creation Ministries International.
Used with permission. Käytetty luvalla.
Otsakekuva ©: frimages | EnvatoElement (muokattuna)
Kuva 1 ©: Peter Line



