Luominen artikkeliarkisto

Tom Hennigan

Katsellessani ulos lentokoneeni ikkunasta, ihmettelin Galapagoksen saaristomeren sinivihreiden vesien kauneutta ja suunnattomuutta sekä sen monia karuja, hiekan ja mustan basaltin ympäröimiä saaria. Saapuessani tähän biologiseen paratiisiin, jännitystäni lisäsi halu tutustua ainutlaatuiseen luomukseen, jota ei esiinny planeetallamme missään muualla. Charles Darwinin mielestä ne olivat niin vastenmielisiä, että hän kutsui niitä ”pimeyden pikku pirulaisiksi”.¹ Kun sitten viimein pääsin tutustumaan merileguaaneihin (Amblyrhynchus cristatus), eivät ne olleet vastenmielisiä saati pikku pirulaisiakaan, vaan monimutkaisia ja ihmeellisiä eliöitä.

Hyvin erikoinen lisko

Merileguaani on ainut meressä asustava lisko koko maailmassa. Galapagoksen kotoperäiset seitsemän alalajia [engl. subspecies] ovat väritykseltään tummia ja koristeltuja monilla punaisen, harmaan, sekä vihreän sävyillä, sen mukaan miltä saarelta ne ovat kotoisin.² Merileguaanien kasvot ovat usein vaaleat suolasta jota ne pärskäyttelevät ulos elimistöstään. Suolarauhaset, jotka ovat yhteydessä sieraimiin ja mahdollistavat leguaanille eroon pääsyn ylimääräisestä merisuolasta, ovat nerokas järjestelmä, joka säästää munuaisia.² Urokset ovat kirkasvärisempiä ja suurempia kuin naaraat, yleensä 75–130 cm pitkiä, riippuen saaresta, jossa ne asuvat.

Istuessani niiden keskellä ihmettelin niiden pelottomuutta. Niiden pitkät, kynnelliset varpaat olivat varsin epätavalliset. Niiden jalat vaikuttivat kömpelöiltä, kunnes huomasin niiden nousevan ja laskeutuvan pystysuoria seinämiä pitkin. Silloin tajusin kuinka hämmästyttävät työkalut niiden jalat olivatkaan. Voimakkaat jalat ja kynnet soveltuvat hyvin kiipeilyyn ja kiviin tarrautumiseen rantakallioilla, varsinkin voimakkaassa aallokossa. Leguaanit ovat hyviä uimareita, mutta ne eivät ui jalkojaan käyttäen vaan niiden vartalo aaltoilee puolelta toiselle.

Lämpötilan säätely

Tutkiessani mangrovesoita ja kivisiä vuorovesialueita huomasin monien leguaanien ottavan ”aurinkokylpyjä”. Vedet Galapagoksella ovat usein kylmiä ja siksi leguaanit käyttävät paljon aikaansa tasatakseen ruumiinlämpöään. Merileguaanit ovat poikilotermisiä (vaihtolämpöisiä), mikä tarkoittaa että niiden ruumiinlämpö on riippuvainen ympäristön lämpötilasta.

Ympäristö ja erityiset käyttäytymismallit ovat elintärkeitä merileguaaneille niiden pyrkiessä säilyttämään ruumiinlämpötilan, joka tukee parhaalla mahdollisella tavalla toimintoja, kuten ruuan hankinta, munien tuottaminen ja ruuansulatus. Ne esimerkiksi asettelevat itsensä siten että aurinkoenergia absorboituu [imeytyy] niiden ihon läpi. Näin tehden ne käyttävät ruumistaan lämmönsiirtäjänä, jossa imeytynyt lämpö siirtyy verenkiertoon ja sen kautta muualle ruumiiseen. Ylimääräisen lämmön ne vapauttavat vatsanahkansa kautta.³

Ruokailutottumukset

Merileguaanit ovat suurimmaksi osaksi kasvissyöjiä, joka on aika harvinaista matelijoiden keskuudessa, mutta tavallista leguaaneille.⁴ Ne syövät punaista ja vihreää levää, joita kasvaa kivien päällä vedessä ja vedenrajassa. Ruokaillessaan merileguaanien tiedetään sukeltavan yhtäjaksoisesti jopa tunnin ajan, mutta tavallisesti sukellus kestää viidestä kymmeneen minuuttia ulottuen enimmillään 10 metrin syvyyteen.⁵

Niiden on havaittu syövän myös taskurapujen ja merileijonien ulosteita.² Aluksi tämä saattaa vaikuttaa hieman hämmentävältä, mutta kun ymmärrämme, kuinka hankalaa kasvisruoan tehokas sulattaminen on, ei asia tunnukaan enää niin kummalliselta. Suurimmalla osalla kasveja syövistä eläimistä on suolistossaan mikrobiyhteisö, useimmiten bakteereja, joilla on kyky tehokkaasti sulattaa erilaisia kasvikemikaaleja ja muuttaa ne isännälleen sopiviksi ravinteiksi. Monet näistä kasvissyöjäeläimistä eivät selviytyisi ilman näitä mikrobiyhteisöjä.

Vastapalvelukseksi isäntäeläin tarjoaa mikrobeille elinympäristön ja ravinnon. Taskurapujen ja merileijonien jätöksien syöminen saattaa olla leguaanin tapa hankkia mikrobeja. Vastikään tehty tutkimus on tuonut joitakin ensimmäisiä suoria todisteita siitä, että leguaanit todella hyötyvät näistä mikrobeista ruuansulatuskanavassaan.⁴

Suojelu

Merileguaaninaaras laskee noin neljä nahkamaista munaa hiekkamaalle ja suojelee pesää munien hautuessa. Poikasten kuoriutuessa ne ovat omillaan ja joutuvat usein käärmeiden, laavalokkien ja harmaahaikaroiden saaliiksi. Erityinen huolenaihe ovat villikoirat ja -kissat jotka pyydystävät suuren osan poikasista. Useat populaatiot ovat tämän seurauksena täysin vailla jälkikasvua. Huolimatta nykyisestä menestyksestä koirien ja kissojen hävittämisessä, merileguaanien tulevaisuuden suhteen on vielä aihetta huoleen siinä määrin, että ne on listattu uhanalaisiin eläinlajeihin.²

”... kaikki leguaanit polveutuvat alkuperäisestä parista joka selvisi vedenpaisumuksesta Nooan arkissa.”

Leguaanien alkuperä

Fossiiliaineiston tarjoamat todisteet merileguaanien alkuperästä ovat niukat. Nykyisin ne luokitellaan Iguanidae-heimoon. Suurin osa evoluutiota kannattavista tiedemiehistä sanoo leguaanien heimoon kuuluvan kahdeksan ryhmää. Yksi oletettu alaheimo on Iguaninae sisältäen kahdeksan sukua, Amblyrhynchus mukaan lukien.⁶ Galapagossaarilla elää 10 eri leguaanilajia [engl. species]. Niihin sisältyy seitsemän laavaleguaanilajia (suku: Tropidurus), kaksi maaleguaanilajia (suku: Conolophus), ja yksi merileguaanilaji.⁷

Ainakin yksi luomiseen uskova tiedemies on analysoinut tilastollisesti nämä kahdeksan ryhmää ja toteaa että kaikki leguaanit polveutuvat alkuperäisestä parista joka selvisi vedenpaisumuksesta Nooan arkissa.⁷ Maa- ja merileguaanit eroavat toisistaan monessa suhteessa. Ne esimerkiksi syövät hyvin erilaista ravintoa. Huolimatta eroavaisuuksista ne ovat perimältään niin samankaltaisia, että voivat risteytyä keskenään (kuva risteymästä alla). Tämä viittaa näiden kahden lajin [engl. species] eriytyneen tästä alkuperäisestä parista, ja näin ollen ne kuuluvat samaan luotuun lajiin [engl. kind]. On mielenkiintoista, että Galapagoksen maaleguaanit (Conolophus subcristatus) näyttävät myös omaavan suolarauhaset.⁸

Tarkkaa mekanismia, joka eriytti leguaanit toisistaan osaksi Galapagoksen eläinkuntaa, ei täysin ymmärretä. Monet evolutionistit väittäisivät, että alun perin oli yksi ainut maalla elävien esivanhempien kolonisaatio [eläinyhdyskunnan perustaminen], jossa ne saapuivat kelluvien kasvilauttojen päällä, ja että evoluutiota tapahtui miljoonien vuosien kuluessa. Evolutionistit uskovat, että luonnonvalinta toimii mukaillen sattumanvaraisia mutaatioita (muutos DNA-koodisekvenssissä [DNA:n emäsparien (”kirjainten”) järjestys]). On paljon todisteita siitä, että vaikka käytettävissä olisi miljardeja vuosia, ei uusia monimutkaisia ominaisuuksia todennäköisesti muodostuisi tällä tavalla.⁹ Vaikka pitäytyisimme evolutionistisissa oletuksissa, vaatisi se silti valtavia ajanjaksoja, joita ei näytä olevan käytettävissä, kun otetaan huomioon nykyinen käsitys saarien iästä.^7,10

Tyhjän naturalistisfilosofisen maailmankuvan sijasta, kreationistit ymmärtävät, että henkeäsalpaavan monimutkaisen geneettisen koodin Suunnittelija on Jumala. Raamatun mukaan noin 4500 vuotta sitten oli valtava geneettinen pullonkaula. Tuolloin Nooa saattoi arkkiin myös maailman selkärankaisista maaeläimistä kaksi eläintä kutakin luotua lajia (1. Moos. 6-8). Tästä pienestä ryhmästä polveutui nykyinen selkärankaisten suuri moninaisuus. Tämä tarkoittaa että eriytyminen ja lajiutuminen (uusien lajien [engl. species] muodostuminen) alkuperäisistä Nooan arkissa olleista eläinten ”kantavanhemmista” on täytynyt olla räjähdysmäistä. Sen kaltaisia suurimittaisia prosesseja ei havaita enää nykyään. Kuitenkin useita pienemmän luokan lajiutumisia on havaittu ja niiden nopeus on yllättänyt evoluution kannattajat, muttei niitä, jotka luottavat Jumalan paljastamaan historiaan.¹¹

Tämä viittaa siihen, että Jumala on ennalta suunnitellut luomiinsa otuksiin informaatiojärjestelmät, jotka mahdollistavat niiden sopeutumisen nopeasti ja ennalta arvaamattomasti muuttuviin ympäristöihin, jotka vallitsivat esim. vedenpaisumuksen jälkeen. Tämä selitys tunnetaan nimellä mediated design (välillinen suunnittelu), ja se on hypoteesi, jota voidaan testata.¹² Elävien olentojen monimutkaiset perimät voidaan tutkia todellisten mekanismien määrittelemiseksi, kuten kuinka eliön eri ominaisuudet saattaisivat ilmentyä ja/tai uudelleen järjestäytyä nopeasti mahdollistaen pikaisen sopeutumisen.¹³ Kaikki tähän tarvittava on jo valmiiksi ollut alkuperäisten luotujen lajien monimutkaisessa perimässä.

Leguaanien esi-isät ovat olleet varustetut tulevaisuutta varten laajalla sisäänrakennetulla muuntelukyvyllä. Tämän ansiosta ne ovat voineet kolonisoida nämä saaret useaan kertaan vedenpaisumuksen jälkeisinä aikoina syntyneiden jätelauttojen kantamina, joita on muodostunut myrskyjen ja tulvavesien irti repiminä, tai suurten jokien alajuoksujen merelle ajamina.¹⁴

Joka kerta kun lajit [engl. species] eriytyvät, niiden mahdollisuus tulevaisuuden muunteluun tietenkin pienenee, koska lajien erikoistuessa ne menettävät osan perimänsä alkuperäisestä luodusta informaatiosta.

Mitkä tahansa olivatkaan ne keinot joilla leguaanit saapuivat Galapagos saarille, Raamattu antaa meille luotettavan kuvauksen maapallon historiasta ja sallii meidän muodostaa järkeviä malleja tekemiemme havaintojen avulla, jotka ovat yhtäpitäviä sekä historian että kokemuksen kanssa.

Kun pohdin merileguaanien suunnittelua ja arvoituksellisuutta, tunnen syvää kunnioitusta niiden Luojaa kohtaan. Kun Jeesus kerran käytti näin paljon harkintaa ja rakkautta olentoon jota monet, kuten Darwin, kavahtaisivat, kuinka paljon enemmän rakkautta ja harkintaa Hän käytti meihin, jotka olemme tehdyt Hänen kuvakseen ja kaltaisikseen?

TOM HENNIGAN, filosofian maisteri, Master of Professional Studies -tutkinto
Tom on luonnontieteiden opettaja ja riistaekologi New Yorkista. Hän tutkii nisäkkäitä, matelijoita ja sammakkoelämiä, ja niiden vuorovaikutusta omissa, monimutkaisissa ekosysteemeissään. Luomisevankelioinnin seurauksena hänen intohimonsa on rohkaista muita seuraamaan Kristusta ja luottamaan Hänen Sanaansa sekä nauttimaan Isämme luomakunnasta.