Dendrokronologia, radiohiili ja kosminen säteily osa 5: Onko Lapin mäntyjen pitkä lustokalenteri absoluuttinen?

Mikko Tuuliranta, marraskuu 2022

Luominen-45:n artikkelin Dendrokronologia vastaan Raamatun kronologia otsikko
Tämä artikkelisarja (1-6) on täydennystä Luominen numero 45:n artikkelille ”Dendrokronologia vastaan Raamatun kronologia”. (Dendrokronologia tarkoittaa siis puiden vuosirenkaisiin eli -lustoihin perustuvaa kalentereiden rakentelua.)
Artikkelin 1. osan löydät täältä
Artikkelin 2. osan löydät täältä
Artikkelin 3. osan löydät täältä
Artikkelin 4. osan löydät täältä

Suomen Lapin männyistä laadittu yli 7 600 vuoden lustokalenteri (master chronology) lienee toistaiseksi Euraasian pisin havupuiden kronologia. Näytteiden keruun aloitti edesmennyt geologian ja paleontologian professori Matti Eronen vuonna 1979 ja viimeiset kelot nostettiin Kompsiojärven pohjasta (Rajajooseppi) syksyllä 1998. Kokoelmaan kuuluu myös Norjan puolelta läheltä Suomen rajaa löytyneitä keloja neljästä paikasta.1,2

On mielenkiintoista, että kalenterin rakentamisen tarkoitus ja lähtökohta oli saada kokoon yli 7 000 vuoden katkeamaton lustosarja! Näin ilmeisesti siksi, että Lapin vanhimman subfossiilisen puun titteli oli radiohiiliajoituksen perusteella myönnetty Hel-835:ksi ristitylle kelolle vuonna 1979. C-14 antoi iäksi 6 930±170 ”hiilivuotta”. Lähtökohta huomioiden, tulee mieleen tieteelliselle tutkimukselle sopimaton lähtökohta, tarkoitushakuisuus:

The goal of the research was to build a more than 7000-year long pine ring width chronology. The construction of the chronology is now completed.1

Maallikkona minua epäilyttää absoluuttisuus4 eli ”perusmateriaalin” absoluuttisista lustopaksuuksista (millimetreinä) laadittujen käyrien muokkaukset, jotta niistä saataisiin puristettua ilmastosignaali (common variance), ja jotta ne sen mukaisesti saataisiin sopimaan yhteen hyväksyttävillä (mutta ei välttämättä korkeilla) tilastomatemaattisilla todennäköisyyksillä (ks. osa 2 ja viite 2). Mutta maallikkona en tietenkään voi olla tässä tuomarina. Koetan kuitenkin tuonnempana lyhyesti selittää, mitä mieltä pari ulkopuolista ja riippumatonta alan harrastajaa Lapin lustokalenterista on.

Lapin lustokalenteri lyhyen kaavan mukaan

Kalenterin rakentelu tukeutui ainakin alussa vahvasti (osittain kyseenalaisiin) radiohiiliajoituksiin: Sarjan esihistoriallisen ajan näytteitä, niitä, joita ei voitu yhdistää nykyaikaan, alettiin esiajoittaa radiohiilellä. Vasta sen jälkeen sopivan ikäisiksi katsottuja näytteitä ruvettiin sovittelemaan yhteen (onko tämä kehäpäätelmä?, ks. osa 2 ja 3, Larsson). Näin saatiin koottua pitkä kelluva kronologia, jonka nuorempia osia ei siis saatu yhdistettyä nykyaikaan eli 474 kairausnäytteeseen, jotka oli otettu 258 elävästä puusta. Vanhimman elävän männyn ensimmäinen rengas on Erosen mukaan syntynyt Karhunpesäkivellä vuonna 1398.

Lisäksi tähän ”nykyaika-sarjaan” kuuluu myös rakennusten hirsiä. Vuosien keräilyn jälkeen nykyaika saatiin ulottumaan toiselle vuosisadalle eKr. Samalla kelluva sarja oli kasvanut noin 5 000 vuoden pituiseksi. 400–165 eKr. jäi kuitenkin pitkäksi aikaa täyttämättä: Vuoteen 400 eKr. päättynyttä kelluvaa sarjaa ei siltasarjan puuttuessa voitu siis yhdistää vuodesta 165 eKr. alkavaan nykysarjaan. Utsjoen Ailigasjärvestä löytynyt ja nykyaika-sarjaan kuulunut kelo numero FIL6201 saatiin kuitenkin vuonna 1998 yhdistettyä 150 km etelämpää Kompsiojärvestä (Rajajooseppi) löytyneeseen keloon KOM6724. Samasta järvestä löytyi muitakin tähän sarjaan sopivia männyn runkoja. Näin 400–165 eKr. aukko saatiin tukittua.

Niukkuuden aikoja

Lapissa, ja muuallakin, on kuitenkin ollut niukkuuden aikoja. Ehkä joku muistaa Euroopan tammikalentereiden ongelman: ainakin kaksi kautta, joilta näytteitä on liian vähän: myöhäinen roomalaisaika (300–400 jKr.) ja Halstatt-kausi noin 600–300 eKr. (osa 3). Myös ajanlaskumme alkua leimaa Euroopan laajuinen hyvin huono kausi ja näytteiden niukkuus. Mitä tähän jaksoon tulee, Erosen artikkelissa on maininta, että ”tähän saatiin ratkaiseva apu yhdestä Pohjois-Ruotsista löytyneestä puusta, jonka radiohiili-ikä sattui juuri tuohon kriittiseen aukkoon! (Radiohiili on siis menetelmän välttämätön tukijalka.) Ruotsin puolelta tarvittiin apua täyttämään myös sarjan eräitä muita heikkoja kohtia:

Data from the Torneträsk were necessary to confirm the critical sections of low internal correlations. – – …there are many segments where the replication (or statistical robustness) is weak… The data set should be expanded further to improve the quality of the record1. [Yllättävän rehellinen tunnustus]

Lapin pienten järvien pohjamudista nostettiin yli 3 000 keloa. Tässä sukeltajilla oli keskeinen rooli. Todennäköisesti kaikki kelot ovat aikoinaan kasvaneet rannalla, josta tuuli tai majavat ovat kaataneet ne veteen. Pohjoisessa kesä on lyhyt, talvi pitkä ja järven pohjamuta on aina kylmää, hapanta ja vähähappista. (Veden happipitoisuus on keskimäärin noin 1/20-osa ilman vastaavasta.) Lapin järvien pohjissa puu voi säilyä pitkäänkin, todennäköisesti muutaman tuhat vuotta melko hyvässä kunnossa.

Mutta mikään ei ole ikuista; sielläkin puuaines pikkuhiljaa hajoaa. Eronen kirjoittaa, että yllättävän usein jo pelkän visuaalisen tarkastelun perusteella oli mahdollista erottaa toisistaan hyvin vanhat kelot nuoremmista. Usein vanhan kelon tyviosat olivat kuluneet ja lahonneet ja siksi näytekiekot jouduttiin sahaamaan monta metriä tyven yläpuolelta1. Tämä on sikäli huomionarvoista, että tällaisia ajanhampaan merkkejä ei ole havaittavissa tuhansien vuosien ikäisiksi väitetyissä Kalifornian okakäpymännyissä: Mukamas 7 000 vuotta maassa maannut kelo ei vaikuta yhtään sen vanhemmalta kuin sitä useamman tuhat vuotta nuorempi (ks. osa 4)!

Dendrologian kannalta Lapin mäntyjen etuna, verrattuna Euroopan pitkistä joista kerättyihin tammiin, on se että puut ovat kasvaneet siellä, mistä ne on löydetty; ne eivät ole kulkeutuneet jostain satojen kilometrien päästä. Haittapuolena on se, että ne on koottu laajalta alueelta Pelkosenniemeltä Utsjoen perukoille, Kilpisjärveltä Rajajooseppiin siten että kasvupaikoilla on parhaimmillaan yli 300 metrin korkeuseroja. Lisäksi sarjan heikkoja lenkkejä on jouduttu vahvistamaan läheltä Narvikia löydetyillä näytteillä (Torneträsk ja Dividalen, ks. alle).

Heterogeeninen puujoukko

Tutkijat myöntävätkin, että kyseessä on kaikkea muuta kuin homogeeninen kokoelma: Vanhat osat 5600–400 eKr.) on koottu pääosin perimmäisestä Pohjolasta puurajan tuntumasta, mutta keski-ikäiset (400–200 eKr.) kaukaa puurajan eteläpuolelta. Nuorimmat yksilöt ovat sekalainen joukko, josta kaikkein nuorimmat ovat rakennusten hirsiä. Yksi epävarmuutta aiheuttava tekijä on se, että etelän puissa kasvu on ollut paljon parempaa 1.

Materiaali on heterogeenistä myös siitä syystä, että usein enemmistönä ovat nuoret eli paksurenkaiset puut. (Vanhat puut kasvattavat ohuempia renkaita; nuorten ja vanhojen yhteensovittaminen voi olla haastavaa.) Tästä syystä materiaalista suoraan laadittua rengaskäyrää (raw data curve) ei voi pitää luotettavana ilmastomittarina 1. (Tämä on mielenkiintoista siinä mielessä, että käyristä on kuitenkin pitänyt uuttaa ilmastosignaalit.) Monissa sarjan jaksoissa nuoret puut ovat selvänä enemmistönä. Tämä johtuu useista huonoista kasvukausista sekä siitä, että näin pohjoisessa, puurajalla pitää olla kaksi perättäistä tavallista lämpimämpää heinäkuuta, jotta puut tuottaisivat siementä ja alkaisivat itämään. Huonoina kausina monet vanhat puut kuolivat ja vuosikymmeniä metsien enemmistönä olivat nuoret, paksurenkaiset puut. Esimerkiksi vuosina 1781–1850 Pohjois-Lapissa syntyi vain yksi uusi puusukupolvi (major pine regeneration). Muinakin aikoina tätä tapahtuu vain noin kuudesti vuosisadassa. Tästä syystä samoina vuosina kasvaneiden puiden renkaissa on ollut melkoista vaihtelua (0,1-1,5 mm!). Tällainen heterogeenisyys, samojen vuosien paksu- ja ohutrenkaiset puut hankaloittaa käyrien yhteensovituksia. Tällöin vanhojen puiden hyvin ohuet renkaat saattavat hämätä algoritmeja (fooling by narrow rings, Larsson). Tästä johtuen nuorten puiden absoluuttisia rengaspaksuuksia pitää ennen yhteensovitusta muokata matemaattisesti kahdesti ns. double-detrending-kaavoilla (josta oli puhetta osassa 3, ks. myös alle). (Detrending tulee sanasta trend, trendi ja etuliite de tarkoittaa nuorten puiden nopean kasvutrendin häivyttämistä, jotta niiden rengassarjat saataisiin sopimaan vanhojen puiden sarjoihin.)

Erosen mukaan kalenteria rasittavat myös ilmastosta johtumattomat häiriötekijät eli kohina (erilaiset maisemat, maaperät, korkeuserot ja paikalliset kilpailuolosuhteet). Mutta rasitteena on myös itse ilmasto: Tärkeillä Kompsiojärven, Utsjoen ja Norjan Dividalenin (vuoristoa!) männyillä oli varmaan melko lailla erilaiset ilmastot (kasvuun vaikuttaa myös edellisen talven sää- ja lumiolot). Tästä johtuen, vaikka kalenteri rakentuu koko pituudellaan lukuisista (yksittäisistä) lustosarjoista, on siinä monia heikkoja kohtia (there are many segements where the replication [or statistical robustness] is weak).

Huomio kiinnittyy Erosen artikkelin 1 kuvaan 5, jossa on 30 puun lustosarjan keskinäistä korrelaatiota (r) kuvaava käyrä (correlation between samples [RBAR]) vuosilta 1200–160 eKr. Korrelaatio eli vastaavuus tarkoittaa, että jos jotkut asiat, kuten lustokäyrät, ovat täysin identtiset, niiden keskinäinen korrelaatio on +1. Jos ne ovat täysin vastakkaiset (peilikuva), korrelaatio on -1. Jos molemmat käyrät nousevat samassa kohdassa, tämän pisteen korrelaatio on positiivinen ja sitä enemmän lähellä ykköstä, mitä samansuuntaisempaa nousu on. Jos käyrät menevät eri suuntiin, korrelaatio on negatiivinen. Jos mitään vastaavuutta ei ole, korrelaatio on nolla. Tällöin, jos kyseessä on isompi joukko, nolla tarkoittaa sitä, että hajonta on maksimaalinen.

Tässä vuosien 1200–160 eKr. materiaalissa keskimääräinen korrelaatio eli r on +0,4, mutta monien vuosien kohdalla se tippuu lähelle nollaa (esim. 1050, 500 ja 100 eKr.). Joskus r on taas lähellä ykköstä (esim. n. 1100 eKr.). Tämä tarkoittaa siis suurta hajontaa. Ainakin maallikko voi saada tästä sellaisen kuvan, että korrelaatio ei ole kovin kummoinen – jos ja kun puhutaan absoluuttisesta menetelmästä (4). Jos r olisi +0,8, hajonta olisi jo aika pientä ja korrelaatio paljon uskottavampi. Näin hyvä korrelaatio taitaa olla tosi harvinaista, seikka, joka viittaa siihen, että puiden kasvut eivät käykään niin tasatahtiin kuin pitäisi – jos ilmasto olisi tärkein kaikkien puiden kasvua tahdittava keskeinen tekijä.

Kirjoittajien johtopäätös 1 vaikuttaakin rehelliseltä: Kyseessä on ollut kymmenen vuoden työ, joka luo pohjaa tulevalle: Lapin mäntyjen pitkä lustokalenteri ei ole ”absoluuttinen”, vaan sitä rasittavat useat yllä mainitut ei-toivotut tekijät; kalenterissa on useita heikkoja kohtia. Näin on mm. siksi, että materiaali on ikänsäkin puolesta heterogeenistä: Monilta ajoilta näytteiksi on saatu suhteellisesti liian paljon nuoria eli paksurenkaisia puita. Tästä johtuvan haitallisen ikätrendin matemaattinen eliminointi (detrending) vaikuttaa olevan ongelmallista: Pitäisi olla käytössä joitain muita menetelmiä datan prosessointiin, ”jotka eivät pilaa liikaa pitkän ajan signaaleja”! Muutakin ”datasettiä” (data set) tarvittaisiin, jotta lustorekisteristä saataisiin laadukkaampi. Artikkelissa 1 todetaan myös, että enemmän vanhoja (early centuries BC) näytteitä tarvittaisiin. Samoin: Kasvuun vaikuttaneita, ilmastosta johtumattomia ei-toivottuja tekijöitä eli kohinaa (noise) voidaan eliminoida vain osittain ”lustorekistereitä standarisoimalla” (...can be partly removed by the standarization of the tree-ring records).

Tiedossani ei ole, että merkittäviä uusia löytöjä olisi tehty. Vuonna 2008 eli kuusi vuotta myöhemmin ilmestynyt artikkeli 2 kertoo kuitenkin kahdestatoista kelosta, jotka tutkittiin vasta Erosen artikkelin julkaisun jälkeen. Nämä ovat sarjan vanhimmat ja niillä kalenteri saatiin ulottumaan 114 vuotta kauemmaksi, vuoteen 5634 eKr. (Ruotsalaisten Torneträsk-kronologia on pari sataa vuotta lyhyempi.) Voiko tästä päästä vielä kauemmaksi? Tämän suhteen tutkijat eivät vaikuta olevan mitenkään erityisen toiveikkaita.

Se, että tutkimuksen lähtökohtana ja tavoitteena on ollut saada kokoon yli 7 000 vuoden katkeamaton lustokalenteri, on varmasti vaikuttanut siihen, että vain ne kelot, joissa oli alle 50 rengasta on hylätty, vaikka kahden lustosarjan tilastomatemaattisesti uskottavaan ristiinsovitukseen vaaditaan vähintään 70 luston pituinen limitys (overlapping) eli yhteiset elinvuodet. Lisäksi vain ”pahasti kuluneet tai lahonneet” kelot hylättiin.

Jokaisesta kelosta otettiin tutkittavaksi vain yksi 5–10 sentin paksuinen kiekko! Renkaiden paksuudet mitattiin 3–4 sektorilta ja laskettiin keskiarvo. Puoli metriä ylempää tai alempaa otetussa kiekossa olisi kuitenkin saattanut olla melko lailla erilainen rengaskuvio, kuten itse totesin omassa pienessä noin 70 näytteen materiaalissani: joidenkin yksittäisten renkaiden paksuudet saattavat vaihdella merkittävästi jo 30 sentin matkalla (pystysuunnassa) (ks. osa 2). Ja vaikka ulommat renkaat, puun ikääntymisestä johtuen, ovat yleensä ohuempia kuin sisemmät, tästäkin säännöstä näytti olevan poikkeuksia: Muutamista näytteistä huomasin, että samat uloimmat renkaat ovat ylhäällä paksumpia kuin alhaalla – tai sitten ei: Ainakin kerran uloimmat renkaat olivat alhaalla hieman paksumpia. Ja nuorikin puu saattaa kasvattaa ohuita renkaita, jos sen ”kilpailuasetelma” on epäedullinen, kuten edessä varjostava isompi puu. Jos tämä puu kaatuu, tilanne muuttuu ja renkaista tulee jonkin aikaa paksumpia. Miten nämä seikat osataan huomioida detrendauksessa?

Entä huonojen vuosien puuttuvat renkaat? Artikkelissa 1 todetaan, että ”Joskus” renkaita puuttuu, mutta useimmissa tapauksissa ne voidaan huomata”. Näin siksi, että huonosta vuodesta huolimatta jotkut puut kuitenkin tuottavat renkaan. – Puut eivät siis reagoikaan ilmastoon samalla tavalla? Joskus rengas puuttuu vain osasta sektoria – tai ylimääräinen rengas on vain osittainen. Entä jos kyseessä on pelkkä kairanäyte yhdestä tai kahdesta pisteestä (näitä oli 474)? Puuttuuko rengas koko korkeudelta? Ehkä ei. Itse huomasin tämän eräästä kuusesta (osa 2): Korkeudella 1 oli ylimääräinen millimetrin rengas, muttei parin metrin päässä korkeudella 2.

Noin 10–15 %:ssa Lapin näytteissä renkaat ovat liian epäsäännöllisiä tai vajaasti kehittyneitä, että ne jouduttiin hylkäämään (joissain muissa materiaaleissa näitä on ollut jopa 40 %). Miten epäsäännöllisyys tai vajaa kehitys oli määritetty, sitä en tiedä. Tämä kuitenkin viittaa siihen, että on paljon puita, joiden rengassarjoissa on muitakin kuin ilmastosignaaleja. Ja jos poikkeamat ovat lievempiä ja vain ajoittaisia, ”sarja saattaa mennä läpi”. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseessä olevasta lustosarjasta voi joskus tulla ns. siltasarja. Tällöin algoritmi sovittaa sen toisen pään jo koottuun, mutta vielä kelluvaan alasarjaan. Toinen pää taas saattaa sopia yhteen niiden puiden lustosarjoihin, joissa on samankaltaisia, ilmastosta johtumattomia, mutta ilmastollisiksi tulkittuja signaaleja. Tällainen mosaiikkisarja johtaa Woodmorappen mukaan väärälle raiteelle (aiheesta lisää tuonnempana).

Lapin lustokalenteri voi kuitenkin olla melko paikkansapitävä ainakin 400-luvulle eKr. Näin ehkä siksi, että tuohon aikaan saakka radiohiilimenetelmäkin, johon kalenteri tukeutuu (ja päinvastoin!) saattaa olla vielä kohtalaisen luotettava (ks. osa 1). Mielenkiintoisia ja ainakin silmämääräisesti yhteensopivia ovat Erosen artikkelin kuvien 3 ja 4 lustokäyrät: Vuonna 330 eKr. puiden kasvu pysähtyi ja toipuminen kesti kaksikymmentä vuotta. Tällöin myös suurin osa ainakin ranta-alueiden männyistä kuoli. Kyseessä oli joko ”kesä, jota ei tullutkaan” tai sitten tulvat tai muuten erittäin vetiset olosuhteet, jolloin rantapuiden juuret ”hukkuivat” (waterlogging). Vuodet 400–160 eKr. olivat Lapin männyille (ja samalla dendrokronologialle) muutenkin huonoja aikoja. Ilmastosignaali vaikuttaisi siis näkyvän kaikissa puissa ainakin silloin, jos sääoloissa tapahtuu jotain todella poikkeuksellista.

Miten kauan maahan kaatunut mänty voi säilyä hyvässä kunnossa?

Helama ym. ovat koettaneet selvitellä tätä vuonna 2020 julkaistussa tutkimuksessaan 3. He tutkivat käsivarren Lapista läheltä puurajaa löytämäänsä 172 keloa ja vertasivat niiden rengassarjoja sekä eläviin puihin että järvien pohjista kaivettuihin verrokkeihin. Osa keloista oli vielä pystyssä, osa kaatunut. Osa sijaitsi kosteilla, osa kuivilla paikoilla.

Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että kelo voi säilyä 1 000, jopa 1 500 vuotta kuivassa maaperässä. Vanhimman kelon elinajaksi laskettiin 471–638 jKr. Kelosta on artikkelissa valokuva: Siitä on jäljellä 1,5 metrin pätkä, joka oli kaatunut kiven päälle eikä ole ollut kosketuksissa maan kanssa. Kuvasta päätellen se on kulunut ja melko surkeassa kunnossa. Mitenköhän hyvässä kunnossa siitä saatu rengassarja, johon ikä perustuu, on? Lahoaminen on kuitenkin saattanut viivästyä, jos kelo ennen sortumistaan on pysynyt pystyssä jopa parisataa vuotta. Kun tämän tutkimuksen tietoja vertaa Kalifornian okakäpymäntyihin, on vaikea uskoa, että siellä maassa makaava kelo olisi mukamas jopa 7 000 vuoden ikäinen ja vielä yhtä hyvin säilynyt kuin paljon nuoremmiksi määritetyt okakäpymännyt (ks. osa 4).

Mitä mieltä alan riippumattomat harrastajat ovat Lapin lustokalentereista?

1) Ruotsalaiset Lars-Åke ja Petra Larsson raportoivat Lapin mäntykalentereista tekemästään analyysista (2018) artikkelissa Validation of the supra-long pine tree-ring chronologies from Northern Scandinavia7.

He toteavat aluksi, että pitkiä pääkronologioita (master chronology), kuten Euroopan tammikalentereita on pidetty kiistämättöminä standardeina, joiden pohjalta luodaan mm. radiohiilen kalibrointikäyriä ja ilmastomalleja. Siteerataan alan gurun, Mike Bailleyn kirjaa A Slice through Time (1982): Lustosarjojen ristiinsovitusten korkea taso on mahdollistanut sen, että niiden kautta hahmottuu ”kaikkien aikojen ääriviiva” (outline for all time). Ja että ”usko (faith) referenssikalenterien eheyteen (integrity) on perustavaa laatua suhteessa siihen, mitä tuloksia se antaa”. (Näin siis dendrokronologiakin on uskoon perustuva metodi.)

Aika paljon Larssonien artikkelista kuluukin tärkeänä pidetyn Saksan tammikronologian kritiikkiin, kuten: 1) Kronologian perustana olevaa taustamateriaalia (raw material) ei edelleenkään ole suostuttu julkaisemaan (ks. osa 3). – Vaikka sen pohjalta luotu kalenteri on niin keskeinen radiohiilen kalibroinnin kannalta (ks. Fleisher tämän osan lopusta)! 2) Lustosarjojen tärkeät ristiinsovitukset on hyväksytty liian matalilla korrelaatioarvoilla (min. 3,5) – vaikka laatua on väitetty niin korkeaksi, että lopputuloksena hahmottuu ”kaikkien aikojen ääriviiva”.

Mutta nyt Lappiin: Tutkimuksessa käytiin läpi sekä ruotsalaisten (Torneträsk, TRN) että suomalaisten (FIN) aineistoa. Jos vain t-arvoilla* > 7 ja vähintään 70 lustolla limittyvät sarjat hyväksytään, silloin erityisesti aika noin 500 eKr. on ongelmallinen (especially a weak passage). He kuitenkin toteavat, että onneksi apua saatiin Norjan Dividalenista (lähellä Narvikia)! (Toisaalta myös Torneträsk on lähellä Narvikia vaikkakin eri suunnalla.) Divildalenista löytyi julkaisematon yksityinen kokoelma, joiden jotkut osat sopivat tähän aikaan. TRN-aineistossa on heikkoja lenkkejä myös vuosina 3000 ja 2000 eKr. Näihin löytyy kuitenkin ”vahvistusta” Suomen Lapista (miksi ”vahvistusta”, siitä tuonnempana).

*T-testi (tai t-testi) on tilastollinen testi, jolla pyritään laskemaan, miten totuudenmukainen tulos on eli miten todennäköistä on, että tulos ei johdu sattumasta. Kun kyse on lustokäyrien korrelaatiosta, lähtökohtana on käyrien keskinäiset korrelaatiot paikallisissa segmenteissä (block test). Se ilmaistaan siis r-kirjaimella ja voi saada arvoja +1 – -1. Mitä suurempia r-arvot ovat ja mitä pidempiä limittyävät sarjat ovat, sitä suurempi on t:n arvo (jonka siis pitäisi olla yli 7).

Suomalaisten aineistosta löytyi 54 alasarjaa, joissa kussakin oli 1–5 nollarengasta (puuttuvaa, mutta huomattua rengasta). Larssonit jättivät nämä pois laskuista, koska ne saattavat olla tulkinnallisia. He tekivät kuitenkin yhden poikkeuksen: 2000-luvulle eKr. sijoitettu 0-sarja FIL7103, joka oli pakko hyväksyä heikon kohdan vahvistukseksi (...which was used to reinforce the weak link at -2000)! (Huomaamatta jäänyt 0-rengas tai ylimääräinen rengas pilaa koko sarjan.)

Suomen ja Ruotsin lustokalenterit ovat Larssonien mukaan yhteen sovitettavissa Tanskan tammipuiden kalenterin AD-osaan (jKr.). Tämä viittaa siihen, että näiden kalentereiden nuorimmat osat on koottu oikein. Lyhyesti esitellyn analyysin johtopäätös on: Joitain heikkoja lenkkejä löytyy, mutta pääosin kronologia on ok!

2) John Woodmorappe päättikin selvitellä asiaa itse 5, koska Larssonien suppeasta artikkelista ei löydy mitään yksityiskohtaisempia, heidän johtopäätöstään tukevia tietoja. Woodmorappe vaikuttaa tehneen paljon perusteellisempaa työtä, mutta keskittyi ainoastaan kronologian vanhimpaan osaan (5634–1000 eKr.).

Woodmorappe purki 1000 eKr. osan alkutekijöihinsä ja rakensi sitten uudelleen. Hänenkin vaatimuksensa oli, että ristiinsovitusten tilastomatemaattista luotettavuutta kuvaavan t-arvon on oltava vähintään 7. Lisäksi limitysten (overlapping) pitäisi olla vähintään 70 vuotta. Tässä hän oli kuitenkin armollisempi ja karsi vain ne sarjat, joissa limitys oli alle 60 lustoa. Siitä huolimatta Woodmorappen arvio on Larssoneita paljon ankarampi.

Pitkän pääsarjan kokoaminen alkaa paikallisesta alasarjasta, joka alkaa ”siemenestä”, sopivaksi katsotusta puusta. Sille pitää löytää yhteensopiva pari, joka korreloi sen kanssa riittävän korkealla t-arvolla (ei 3.5, vaan vähintään 6, tässä analyysissa 7). Kun hyvä pari (crossmatch-pair) on syntynyt, PAut2 -niminen ohjelma alkaa automaattisesti hakea sille lustopankista parhaiten yhteensopivia muita pareja/sarjoja. Kun sellainen löytyy, se keskiarvoistetaan siemensarjaan. Ja huomaa, että jo ennen tätä käyrät oli normalisoitu ja muutenkin matemaattisesti muokattu: kohina eli ei-toivotut satunnaisvaihtelut on pyritty minimoimaan ja uuttaamaan esiin yhteinen ilmastosignaali, common variance! (Rusinoiden poimintaa, ks., Baillie osa 2.)

Woodmorappe sai ”yleisesti ottaen” samoja tuloksia kuin Larssonit. Hän löysi kuitenkin sarjoja, joiden keskinäisiä ristiinsovituksia ei voi hyväksyä, koska ne eivät täytä eräitä muita tilastomatematiikan vaatimuksia (”...one or more the gateway statistics is too low”). Tämän lisäksi muutamissa alasarjoissa limitykset ovat niin lyhyitä, että ristiinsovituksia ei olisi pitänyt edes yrittää! (Erosen työryhmä hylkäsi vain ne kelot, joissa oli alle 50 rengasta.)

Näin siis ”automaattisesti” P2Aut-ohjelmalla. Kuitenkin, jotta kaikki alasarjat saatiin nivottua yhteen (siltasarjoilla), niihin piti lisätä manuaalisesti vähemmän kelpoja sarjoja:

In summary, most of the nine junctures need manually added series, at increasingly lower-standards, before the crossmatches can be sufficiently high to justify a merging of all the subchronologies into one grand near 8,000-year long master chronology. 5

Lapin lustokalentereista paljastuu useita heikkoja kohtia (weak links)

Woodmorappe onkin melko tyly joidenkin tutkijoiden tapaan käyttää P2Aut-ohjelmaa (jolla pääsarja, master chronology) kootaan: Jos ohjelmalla työskennellään ikään kuin se olisi absoluuttinen (mitä se ei ole), tällainen lähestymistapa johtaa siihen, että epäkelpoja ristiinsovituksia (poor pairwise-crossmatches) ei huomata. Näin näyttää käyneen, kun Lapin lustokalenteria tutkittiin tarkemmin. Kävi ilmi, että monia yksittäisiä ristiinsovituksia (pairwise-crossmatches) oli hyväksytty liian matalilla t-arvoilla (P2YrsL<6). Jos kalenterin vanhempia yksittäisiä sarjapareja vuosilta 5000–1000 eKr. tutkitaan tarkemmin, huomataan, että niistä vain 46 % täyttää kriteerin t>6! Jos t:n pitäisi olla yli 7 (mikä sekään ei vielä ole paljoa), vain 30 % täyttää tämän kriteerin! Ruotsalaisen TRN-kronologian suhteen tilanne on vielä huonompi: 26 ja 13 %! Jos sarjat yhdistetään, tilanne ei ole sen parempi: 32 ja 19 %. Tässä testissä muina vaatimuksina oli, että jokaisen puun pitää olla vähintään sadan luston paksuinen ja että limitys, overlapping on vähintään 60 lustoa. Nämä eivät ole mitään kohtuuttomia kriteerejä. (Larssonhan pitää 70 luston limitystä miniminä).

Woodmorappe sanoo tutkineensa myös muita mäntykalentereita (Venäjä, Mongolia, Georgia), eikä mistään niistä löytynyt näin matalia t-arvoja: Molemmissa Lapin mäntykalentereissa näitä on kuitenkin runsaasti, siis ”perustasolla” eli puuparien ristiinsovituksissa (pairwise-crossmatches), joissa t-arvot ovat usein alle 6! Siksikö muut kalenterit ovatkin lyhyempiä ja näinkö kotimaisesta mäntykalenterista on saatu Euraasian pisin (jos se on laadittu löysemmin kriteerein)?

Mitä tulee Ruotsin ja Suomen Lapin yhdistettyyn pääkronologiaan (TRN/FIN, 5633–1000 eKr.), Woodmorappe rakensi senkin uudelleen käyttäen ensin löysiä ja sitten yhä vaativimpia kriteerejä:

A) Jokaisessa yksittäisessä sarjassa (puussa) pitää olla vähintään sata lustoa siten, että ne sopivat muihin melko vaatimattomalla korrelaatiolla (t>6.0). Tällöin noin vuoteen 1900 eKr. tulee aukko (lacunae), koska vuosia 19XX-19YY yhdistää vain yksi runko!

B) Jos vielä siivotaan pois ohuet osat, joissa on vain 2–4 toisiinsa limittyvää sarjaa (low sample depth), vuosien 5000–4000 väliin syntyy neljä aukkoa ja vuosien 2000–1000 väliin yksi.

C) Jos sitten karsitaan vielä ne, joissa kahden yksittäisen sarjan keskinäisten ristiinsovitusten (pairwise-crossmatch) t-arvo jää alle 10, syntyy kolme uutta aukkoa. Samalla, joka vaiheessa, entiset aukot laajentuvat jopa satojen vuosien pituisiksi!

D) Myöskään t:n arvot 11 ja 12 eivät ole vielä kovin vakuuttavia. Näin siksi, että lustokäyrien muokkaukset eli keskiarvoistamiset pääsarjaan sopiviksi nostavat t-arvoja keinotekoisesti (jopa 3–4 pykälää!). Jos tällaisetkin siivotaan pois, syntyy vielä viisi uutta aukkoa. Ja huomaa, että silloin kun pitkiä lustokalentereita ruvettiin rakentelemaan (1970-luku), sovittiin, että tilastollisesti merkitsevän yhteensopivuuden kynnysarvo (threshold for significant matches) on 3.5: jos t on vähintään 3.5, korrelaatio on tilastollisesti merkitsevä! Woodmorappe toteaakin, että pitkän lustokalenterin tavanomainen esittely tosiasiana voi luoda väärän mielikuvan, että sitä tukeva näyttö on vahvaa, vaikka niin ei ole:

The convential presentation of a long chronology, as a fait accompli, can create the mistaken impression that the evidence behind it is equally sound in all parts of it. It is not [kursivointi minun].

FIN- ja TRN-sarjat siis yhdistettiin, jotta niiden heikkoja kohtia saataisiin vahvistettua: naapuri auttoi naapuria. Woodmorappe kuitenkin huomauttaa, että sarjasta tuli kaksiteräinen miekka: Vaikka joitain kohtia saatiinkin vahvemmiksi, kombinaatista paljastui, että monet sarjat, jotka sopivat hyvillä korrelaatioarvoilla kotimaisiin vastineisiinsa, sopivat paljon huonommin naapurin sarjoihin. Tämä viittaa siihen, että dendrokronologista menetelmää ajatellen kasvuolosuhteet Ruotsin puolella Torneträsk´ssa taitavat olla jo liian erilaiset kuin jossain Rajajoosepissa: Monet saman ajan lustokäyrät ovat jo sen verran erilaisia, että absoluuttisesta menetelmästä ei ehkä kannattaisi puhua.

Woodmorappe on Erosen 1 kanssa samaa mieltä siitä, että jo yksin Suomen Lapin lustokalenteri (ainakin 5600–1000 eKr.) on kaikkea muuta kuin homogeeninen: FIN-sarjalle ovat ominaisia tiiviit ryppäät korkeilla t-arvoilla ja toisaalta heikot alueet, joissa on runsaasti liian matalilla korrelaatioilla yhdistettyjä sarjoja – Tai sitten on sarjapareja (crossmatching pairs), joiden t-arvot ovat yli 7, mutta niitä on liian vähän (low sample depth)*: Kriittisessä analyysissa sekä FIN- että TRN-sarjat hajoavat vahvoihin ryppäisiin ja niitä yhdistäviin hauraisiin tai olemattomiin siltasarjoihin** – päinvastoin kuin eräät muut lyhyemmät mäntykronologiat (Venäjä, Mongolia ja Georgia). Lapin lustokalenteri, ainakin mitä tulee osaan 1000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, ei ehkä olekaan aito? (Tästä huolimatta Otto Pellinen kuittaa Woodmorappen mielestäni vakavat huomautukset kuin ohimennen muutamalla sanalla eräässä Areiopagi-kirjoituksessaan, ks. alle.)

*Low sample depth tarkoittaa, että tässä kohdassa kronologiaa ”kerroksia”, siis yhteensopivia eli limittyviä sarjoja on liian vähän, jolloin tämä kohta jää ”ohueksi”. **Hauraus tarkoittaa sitä, että päällekkäisiä sarjoja on useita, kohta on paksu, mutta sen osat ovat heikkoja, huonosti yhteensopivia.

Tiiviiden eli korkeiden t-arvojen ryppäiden välissä olevat hauraat osat saattavat Woodmorappen mukaan viitata ajoittain lievistä kasvupoikkeamista kärsineisiin puihin (joita on paljon). Niitä on saattanut päästä mukaan, koska algoritmit pitävät niiden poikkeamia (ohuita renkaita) ilmastosignaaleina. Niistä on voinut syntyä siltoja (ehkä anakronisia eli ”vääräaikaisia”) tiiviisiin ryppäisiin. Tällaisesta olettamuksesta Woodmorappe käyttää nimitystä ”kasaantuneiden kasvupoikkeamien hypoteesi” (josta pikapuoliin). Sen mukaan pitkien lustokalentereiden varhaisissa esihistoriallisissa osissa saattaa olla haamuvuosia. Näin siksi, että dendrokronologisen menetelmän on pakko sallia tietty pelivara (certain play): Tutkijat tietävät hyvin, että samalla seudulla kasvavat puut eivät aina reagoi ilmastoon täsmälleen samalla tavalla; puutkin ovat yksilöitä. Näitä monia erilaisia kasvuun vaikuttavia tekijöitä kuvasin osassa 2. Siksi lustokäyriä, jotta ne saataisiin sopimaan yhteen, pitää normalisoida, esivalkaista, keskiarvoistaa jne. On pakko jättää liikkumavaraa lieville kasvun poikkeamille (weak growth disturbances, WGD). Tietokoneiden algoritmit on siis ohjelmoitu siten, että tällaiset poikkeamat pääsevät mukaan, niitä ei siis ”huomata”. – Tai huomataan liiankin herkästi (ohuista renkaistaan, ks. alle).

Pienten muutosten jälkeen yhteensopimattomia käyriä saatiin yhteensopiviksi. Mistä se kertoo?

Ilmeisesti tällaisista menetelmälle ominaisista heikkouksista johtuu Woodmorappen vahingossa tekemä, ehkä merkittävä havainto: Pienten muutosten jälkeen monet ajallisesti ja fyysisesti yhteensopimattomat lustokäyrät sopivatkin yhteen kohtalaisilla tai jopa korkeilla r- ja t-arvoilla. – Ja sitä paremmin, mitä lyhyempiä (50–100 lustoa) sarjat ovat.

Woodmorappe oli näet kerran epähuomiossa tallentanut erään lustorekisterin väärälle alustalle. Aineisto koostui ajallisesti ja fyysisesti yhteensopimattomista sarjoista. Ohjelma kuitenkin poisti joka kymmenennen luston. Tämän jälkeen monet sopivat yhteen hyväksyttävillä korrelaatiolla (koska menetelmään kuuluu tuo pelivara). Woodmorappe rupesi selvittelemään asiaa:

Hän valitsi TRN-tiedostoista 15 sadan vuoden lustosarjaa, jotka oli ajoitettu vuosien 4157 eKr. ja 1977 jKr. välille. Mitkään niiden käyristä eivät olleet keskenään tilastollisesti yhteensopivia (t<<3 ja r<<0,3). Jokaiseen sadan vuoden käyrään aiheutettiin satunnaisesti 7–10 ”kasvuhäiriötä” supistamalla renkaiden paksuus neljännekseen alkuperäisestä. (Näin siksi, että monet algoritmit ovat ”herkkiä” tavallista ohuemmille renkaille eli huonoille kasvukausille.) Tulos: Suurin osa käyräpareista (pair-crossmatches) sopi nyt yhteen tilastollisesti korkeimmilla kuin tyydyttävillä arvoilla (t>7 tai >>7 ja r peräti 0,77)! Tämä viittaa selvästi siihen, että sarjoissa täytyy olla muitakin ”oikkuja” (vagaries) kuin vain nämä 7–10 keinotekoista. Näin siksi, että jos nämä keinotekoiset oikut olisivat ainoita, ne eivät voisi millään muotoa saada aikaan sitä, että näin erilaiset käyrät korreloivat toisiinsa näin hyvin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että käyrissä, joista algoritmit etsivät yhteisiä ilmastosignaaleja (common variance), on muitakin signaaleja, mutta algoritmit luulevat niitäkin ilmastollisiksi: Samankaltaiset jaksot tarkoittavat sitä, että ne ovat syntyneet samoina vuosina. Kuitenkin, jos käyrissä on tällaisia valesignaaleja, algoritmit valitsevat myös niitä ja näin eri aikoihin syntyneitä lustosarjoja voi niputtua yhteen. Lisäksi on syytä muistaa, että jo ennen yhteensovituksia, lustokäyriä on muokattu, siten että ilmastosignaalit korostuvat ja muut eli kohina heikentyvät!

Mitä muuta Lappi-sarjojen tarkempi analyysi paljasti?

Woodmorappe rupesi tutkimaan muitakin FIN- ja TRN-sarjoja (sellaisinaan, ilman ”käsittelyä”). Hän haki korrelaatioita eri aikojen yksittäisistä lustosarjoista. Haku tuotti monia sarjoja, jotka olivat yhteen sovitettavissa johonkin toiseen ja aivan eri aikakauden sarjaan. Joskus tosin melko matalilla, mutta kuitenkin yleisesti hyväksytyillä t-arvoilla (4–6, joita näistä sarjoista löytyy muutenkin). Kalenterissa ne on kuitenkin sijoitettu oikeisiin paikkoihinsa, koska pakollisten esimuokkausten jälkeen ne sopivat paremmin omaan pääsarjaansa kuin johonkin toiseen yksittäiseen sarjaan. Lisäksi jos ne ovat ajallisesti kovin kaukaisia, silloin niiden radiohiili-iätkin ovat jo sen verran poikkeavia, että väärää sijoitusta ei pääse tapahtumaan. (Tässä suhteessa radiohiili -määritys toki puoltaa paikkaansa.) Esim. FIN-pääkronologiasta löytyi kaksi melko hyvin toisiinsa korreloivaa (r 0.48, t 6.6) yksittäistä sarjaa (149 lustoa), vaikka niiden ikäeroksi oli laskettu peräti 3 997 vuotta. TRN:stä löytyi sarja vuosilta 3657–3360 eKr., joka korreloi t-arvolla 7.8 erääseen vuosien 660–766 jKr. sarjaan.

Haku tuotti myös mosaiikkisarjoja, sellaisia, joiden toinen pää sopii sarjaan A ja toinen sarjaan B. Sellainen on esim. TRN-sarja 0022115A (5168–5049 eKr.). Sen alkupää sopii erääseen vuosien 2884-2826 eKr. sarjaan t:n arvolla 4,3 ja loppupää vuosien 483-423 eKr. sarjaan t:n arvolla 4,2. Sitten löytyi vielä ”sekalaista”, kuten: Yksittäinen sarja, joka sopii hyvin johonkin pienempään, mutta aivan eri-ikäiseen alasarjaan.* Tai oikein ristiinsovitetut ”kaksoset” ja ”kolmoset”* eri aikakausilta, jotka voidaan sovittaa yhteen melko korkeilla t-arvoilla (8-10).

*Alasarja koostuu usein kymmenistä paikallista sarjoista; kyseessä on ns. minikronologia, jonka pituus voi olla useita satoja vuosia, jopa yli tuhat. ”Kaksosiin” kuuluu kaksi samanaikaista, toisiinsa ristiinsovitettua yksittäistä sarjaa, ”kolmosiin” kolme.

Nämä havainnot osoittavat, että melko lailla samanlaisia ja pitkiäkin lustosarjoja on saattanut kehittyä toisistaan riippumattomasti, että ”lustoavaruus” on laaja ja kirjava, ja että oikeiden sarjojen poiminta tuskin on ”absoluuttista” (=korkeat r- ja t-arvot). Kaukaiset, mutta toisiinsa hyvin sopivat sarjat kielivät myös menetelmään luodusta (ja sille välttämättömästä) epätarkkuudesta, jota syntyy kun primaarisia lustokäyriä muokataan ja muokkaillaan toisiaan enemmän muistuttaviksi.

Kasaantuneiden kasvuhäiriöiden hypoteesi (Disturbance Clustering)

Yllä mainitut havainnot/kokeet tukevat Woodmorappen ns. kasautuneiden kasvupoikkeamien hypoteesia, sitä, että esihistoriallisiin kelluviin sarjoihin on saattanut kasaantua haamuvuosia, ts. jotkut sarjat ovat venyneet liian pitkiksi:

Kuvitellaan kahta puuta, A ja B, jotka ovat kasvaneet samalla seudulla samaan aikaan ja jotka eivät aina reagoineet ilmastoon ”oikein”. Nuorena puu A kasvatti jonkin aikaa tavallista ohuempia renkaita, vaikka kasvukaudet olivat normaaleja. Puu B teki saman ollessaan vasta vähän vanhempi. (Muina aikoina ne reagoivat ilmastoon ”oikein”.) Osa seudun puista reagoi kuitenkin koko ajan normaalisti. Jos A ja B ovat kuitenkin joutuneet näytteiksi, tietokoneiden algoritmit löytävät ne lustotiedostosta ja ristiinsovittavat keskenään. Näin siis siksi, että monet algoritmit on tarkoituksella ”herkistetty” tavallista ohuemmille renkaille (jotta ilmastosignaali saataisiin esille). Sekä A että B ovat saattaneet elää esim. vuosina 2600–2400 eKr. Kuitenkin, kun ne on yhteensovitettu ohuiden renkaiden kohdalle, syntyy haamuvuosia: Sovituksen perusteella A:n ja B:n yhteenlaskettu elinaika olisikin ollut ehkä 2650–2350 eKr. Alla yksinkertaistettu kuvitteellinen sarja, jossa numerot tarkoittavat rengaspaksuuksia milleinä (kuvitellut kasvupoikkeamat lihavoituina). (Ja sitten kun rengaskäyrät A ja B on normalisoitu ja ”detrendattu”, samankaltaisuus ja yhteensopivuus on vielä parempi.)


A2600 eKr.322311122234434532323422122343421233324343422400 eKr.
B 2600 eKr. 33232334233443453232342 212234342123111223342 2400 eKr.

A2650–2350 eKr. 32231112223443453232342212234342123332434342
B   3323233423344345323234221223434 2123111223342

Jälkimmäisen sovituksen voitaisiin siis väittää kattavan vuosien 2650–2350 eKr. välisen ajanjakson.

Tällaisia esihistoriallisiin sarjoihin ehkä syntyneitä keinotekoisia venymiä ei periaatteessa voi paljastaa radiohiilellä, koska radiohiili on alun perin ensin kalibroitu tällaisiin sarjoihin.

Kun tällainen sarjapari (crossmatching pair) on syntynyt, se ei enää sovikaan niiden puiden sarjoihin, jotka ovat reagoineet ilmastoon oikein. Jos lustopankista löytyy vielä muitakin samaan aikaan kasvaneita ja ajoittain tavallista ohuempia renkaita tehneitä yksilöitä, algoritmi saattaa valita ne ja sarja pitenee eli siihen tulee vielä enemmän haamuvuosia. Algoritmi siis tulkitsee sarjan 1112223 ilmastolliseksi vaikka kyseessä on vain lievä kasvupoikkeama (weak growth disturbance). Kun näytteet sitten loppuvat, sarja jää kelluvaksi, jos sitä ei saada siltasarjoilla yhdistettyä nykyaikaan. Tällaiset sarjat saattavat olla sisäisesti vahvoja ja tiiviitä (korkeat r- ja t-arvot) samaan tapaan kuin monet FIN- ja TRN-pääsarjojen alasarjat, ryppäät (clusters).

Sitten kun näytteitä on ehkä myöhemmin löytynyt lisää, niiden joukosta saattaa löytyä silta (ehkä anakroninen eli ei-synkroninen) johonkin toiseen kelluvaan sarjaan ja siitä edelleen nykyaikaan. Tällaisena siltana saattavat toimia yllämainitut mosaiikit tai ”sekasarjat”, joissa on sekä anakronisia että ”oikea-aikaisia” yksittäisiä sarjoja ehkä matalilla, mutta kuitenkin hyväksyttävillä t-arvoilla.

Tällainen on siis Woodmorappen hypoteesi, jota sekä hänen havaintonsa että kokeensa kuin myös algoritmien ”pelivarat”, jos eivät kaikki tue, eivät ainakaan ole sitä vastaan. Näiden seikkojen perusteella en pidä hypoteesia ”villinä”, kuten Otto Pellinen esittää Areiopagi-artikkelissaan (Nuoren Maan kreationismin perusteista, matkani sinne ja sieltä takaisin, 2/21). Tosin olen Pellisen kanssa samoilla linjoilla siinä, mitä tulee hypoteesin erääseen, ehkä tarpeettomaan apuhypoteesiin eli vanhan, radiohiilestä vapaan hiilidioksin haihtumiseen maaperästä pian vedenpaisumuksen jälkeen. Oli Woodmorappen hypoteesi sitten villiä mielikuvitusta tai jotain muuta, hänen perusteelliset tutkimuksensa tämän asian ympärillä osoittavat joka tapauksessa sen, että dendrokronologia, vaikka onkin menetelmänä ok, ei ole tuloksiltaan läheskään absoluuttinen. Vanhana nuoren Maan kreationistina en löisi päätäni, en Euroopan tammeen, en Lapin mäntyyn, enkä edes Kalifornian ”erikoismäntyyn”.

Radiohiilestä (C-14, 14C)

Yllä mainitussa nuoren Maan kreationismia hutkivassa artikkelissaan Pellinen vetoaa dendrokronologian todisteisiin ja radiohiilimenetelmän luotettavuuteen ja sen puolesta vahvasti kantaa ottaneeseen, entiseen nuoren Maan kreationistiin Gerald Aardsmaan. Tätä käsittelin jo sarjan ensimmäisessä osassa. Sen verran kuitenkin vielä kertaan, että radiohiili menetelmä ei ole absoluuttinen, kuten sen 1940-luvulla kehittänyt Willard Libby uskoi:

Radiohiilen pitoisuus ilmakehässä ei ole koskaan ollut vakio, eikä ole sitä tänäkään päivänä. Maan ilmakehä ei ole suljettu systeemi, ei ylös- eikä alaspäin (avaruus, valtameret, maaperä). Radioisotooppeihin perustuvat ajoitusmentelmät (kuten C-14) kuitenkin edellyttävät jo lähtökohtaisesti suljettuja, vakaita systeemejä (joita ei tässä maailmassa ole). Saattaa kuulostaa yllättävältä, että edes radiohiilen tarkasta puoliintumisajasta ei olla vieläkään varmoja:

Radiocarbon age is just a number (Radiohiili-ikä on pelkkä numero)

Näin kirjoittaa Adam Fleisher joulukuun 2021 Nature Physics´ssa 6. Jotkut, ikämäärityksiä tehdessään, käyttävät puoliintumisaikaa 5700 ± 30, toiset 5568 ± 30 vuotta. Fleisher kuittaa tämän toteamalla, että ei sitä tarvisekaan tietää! Miksi? Siksi, että radiohiilivuosi (pelkkä numero) kalibroidaan ”kronologioihin, jotka tuottavat empiirisiä korjausfunktioita”. Ja tärkein niistä on, mikäs muu kuin pitkät (supra-long) lustokalenterit! Samalla Fleisher luettelee joukon muita epävarmuustekijöitä, kuten kosmisen säteilyn muutokset, Maan magneettikentän muutokset ja muutokset valtamerten tilassa. Niinpä, mitä kauemmaksi ajassa mennään, sitä tärkeimmiksi nämä radiohiiltä kalibroivat kronologiat tulevat: Ensin puiden renkaat, sitten vesistöjen pohjalustot eli sedimenttikerrokset (joita niitäkin uskotaan syntyneen yksi per vuosi). – Ja jossain toisaalla, muut perustelevat dendrokronologian tarkkuutta radiohiilellä: Ensin luodaan kalibraatiokäyrä väitetysti oikein ajoitetusta puusta. Sitten tätä kalibrointikäyrää käytetään todistamaan, että puu on oikein ajoitettu. Mutta tämä on kehäpäättelyä, kuten Lars-Åke Larsson totesi (ks. osa 3):

But this argument is circular reasoning. First you create a calibration curve with allegedly correctly dated wood, then you use that calibration curve to prove that the wood is correctly dated.

Radiohiilimenetelmää voisi verrata hyvään ampujaan ja hyvään kivääriin: 40 metrin päästä hän osuu hyvällä pyssyllään lähes aina napakymppiin, 200 metrin päästä vähän harvemmin, vielä harvemmin 400 metrin etäisyydeltä ja tuskin koskaan 800 metriin. Niinpä esim. noin vuosien 770 jKr. muutos Auringon säteilyssä näkyy tietääkseni kaikissa pitkissä lustosarjoissa suurin piirtein samaan aikaan. Tilanne on kuitenkin toinen, kun mennään esihistorialliselle ajalle, toiselle ja kolmannelle vuosituhannelle ennen ajanlaskumme alkua (800 metrin päähän).

Hyvällä ampujalla tarkoitan huolellista työtä tekeviä tutkijoita ja kiväärillä tarkoitan kiihdytinmassaspektrometriä (AMS), joka mittaa tarkasti radiohiilen pitoisuutta. Se antaa erittäin tarkkoja arvoja siten, että 800 metrin päässä kaikki osumat taulussa keskittyvät lähes samaan pisteeseen, mutta ei napakymppiin.

Nyt kun myös pitkät lustokalenterit on sotkettu niin sanotun tieteellisen ateismin kuvioihin, joissa luomiskertomus pyritään mitätöimään, muistutan vielä, mitä historioitsija Herbert Butterfield kirjoitti vuonna 1949 (Kristinusko ja historia):

Emme saa jättää huomioon ottamatta sitä tosiasiaa, että oppineisuus – myös eri luonnontieteiden alalla – on halki vuosisatojen osoittanut taipumusta aggressiivisuuteen, niin että kaikkina aikoina on väitetty asioita todistetuiksi, vaikka näin ei ole todella tapahtunut, tai on tehty johtopäätöksiä, joita käytetyn menetelmän ja todistusaineiston pohjalta ei suinkaan olisi ollut lupa tehdä.

Tämä taitaa päteä myös ns. ylipitkiin (supra-long) lustokalentereihin. Mitä sitten aggressiivisuuteen tulee, en vihjaa tällä lustotutkijoiden suuntaan, vaan Richard Dawkinsin kaltaisiin oppineisiin, joiden ideologista arsenaalia on viime vuosikymmeninä täydennetty myös dendrokronologialla:

Ja dendrokronologian hämmästyttävä piirre on, että ainakin teoriassa sen tarkkuus on yksi vuosi, jopa sadan miljoonan vuoden ikäisessä kivettyneessä metsässä. – – Valitettavasti ketju ei ole katkeamaton ja dendrokronologialla päästään taaksepäin vain noin 11 500 vuotta. – – Puiden vuosilustot eivät ole ainoa järjestelmä, jonka tarkkuus on vuosi. Lustot ovat jäätikköjärvien pohjan sedimenttikerroksia. Puiden vuosilustojen tapaan ne vaihtelevat vuodenajan ja vuoden mukaan, joten teoreettisesti samaa periaatetta voidaan käyttää samalla tarkkuudella (Maailman hienoin esitys, Terra Cognita 2009, s. 87–88).

Ehkä loppuvuodesta katsomme, mitä nuo vesistöjen pohjalustot ”kertovat”.

Lähdeluettelo
  1. The supra-long Scots pine tree-ring record for Finnish Lapland: Part 1, chronology construction and initial inferences. Matti Eronen, Pentti Zetterberg ym. The Holocene 12,6 (2002) pp. 673–680.
  2. Finnish supra-long tree-ring chronology extended to 5634 BC. Samuli Helama ym. Norsk Geografisk Tidskrift – Norwegian Journal of Geography Vol. 62, 271–277, 2008.
  3. Subaerially preserved remains of pine stemwood… Samuli Helama ym. Review of Palaeobotany and Palynology 278, 2020, 104223.
  4. Dendrokronologinen ristiinajoitus – absoluuttinen menetelmä. Samuli Helama ym. Geologi 57, 2005.
  5. Tree Ring Disturbance Clustering for the Collapse of Long Tree-ring Chronologies. John Woodmorappe. Proceedings of the International Conference on Creationism, article 29, 2018. www.creationicc.org.
  6. Radiocarbon age is just a number. Adam J. Fleisher. Nature Physics, joulukuu 2021.
  7. Validation of the supra-long pine tree-ring chronologies from northern Scandinavia. Petra Ossowski Larsson, Lars-Åke Larsson, tammikuu 2018. https://www.researchgate.net/publication/322662787_Validation_of_the_supra-long_pine_tree-ring_chronologies_from_northern_Scandinavia