Dendrokronologia, radiohiili ja kosminen säteily osa 3b: Euroopan tammipuiden pitkät lustokalenterit

Mikko Tuuliranta, lokakuu 2022

Luominen-45:n artikkelin Dendrokronologia vastaan Raamatun kronologia otsikko
Tämä artikkelisarja (1-6) on täydennystä Luominen numero 45:n artikkelille ”Dendrokronologia vastaan Raamatun kronologia”. (Dendrokronologia tarkoittaa siis puiden vuosirenkaisiin eli -lustoihin perustuvaa kalentereiden rakentelua.)
Artikkelin 1. osan löydät täältä
Artikkelin 2. osan löydät täältä
Artikkelin 4. osan löydät täältä
Artikkelin 5. osan löydät täältä

Tämä artikkeli on päivitetty versio 3b syyskuussa julkaistusta alkuperäisestä artikkelista. 3b siksi, että syyskuussa julkaistuun tekstiin on palautteen johdosta tehty muutamia kielellisiä selvennyksiä ja korjauksia. Tämä koskee ennen kaikkea vaikeana koettua kappaletta ”Elämmekö vasta 1700- 1800-lukua?”

Saksan tammien yleiskronologia (Hohenheim Master Chronology)

Kirjassaan Evoluutio ja luominen (2021) Rope Kojonen toteaa:

Puiden vuosirenkaat tai -lustot ja jäätiköiden kerrostumat antavat nuoren Maan näkemykseen nähden vastakkaista tietoa. Esimerkiksi saksalainen tammipuiden vuosirenkaisiin perustuva kalenteri ulottuu 12 000 vuoden taakse (s.113).

Tässä ei ole viitettä, joten en tiedä mihin lähteeseen tieto perustuu. Saksalainen tammikalenteri Hohenheim Master Oak Chronology alkaa kuitenkin vasta vuodesta 8480 eKr. eli se ulottuu ”vain” 10 500 vuoden taakse ja tietoni mukaan sen pitäisi olla kaikkein pisin tammipuiden yleiskronologia. Toiseksi pisin on irlantilainen Belfast-kalenteri, jonka alku on ”konventionaalisesti” määritetty vuoteen 5452 eKr. Lisäksi Euroopassa on rakenneltu useita lyhyempiä tammipuiden kalentereita, kuten tanskalainen, jonka väitetään kattavan vuodet 109 eKr – 1980 jKr. (tai jopa 352 eKr.). Kojosen 12 000 vuotta lienee väärinkäsitys, joka tullee siitä, että saksalaisen Hohenheim-kalenterin yhteispituudeksi on kerrottu 12 460 vuotta, mutta sen vanhimmat osat eivät koostu tammista vaan männyistä (alkaen vuodesta 8480 eKr.).

Saksan tammiprojektin aloittivat Ernst Hollstein ja Bernd Becker, jotka julkaisivat lustokalenterinsa 1980-luvun alussa. Hollsteinin kalenteri ulottui vuodesta 1974 aikaan 724 eKr. ja Beckerin vuodesta 1950 vuoteen 370 eKr. Hollstein julkisti lustokäyränsä vuoden 1980 kirjassaan Mitteleuropäische Eichenchronologie ja Becker omansa v. 1982 kirjassa Dendrochronologie und Paläoökologie subfossiler Baumstämme aus Flussablagerungen. Molemmissa kalentereissa on osittain samaa arkeologista aineistoa (Larsson2). Sen jälkeen nuorempi polvi on jatkanut heidän työtään; lukuisia uusia subfossiilisia puunrunkoja on löydetty ja viimeisin päivitys on Radiocarbon-lehdessä marraskuussa 2004 julkaistu tutkimus.1 Sen mukaan yhdistetty saksalainen tammien ja mäntyjen ”hybridikalenteri” ulottuu 12 460 vuoden päähän.

Ruotsalaiset Lars-Åke Larsson ja Petra Ossowski Larsson ovat harrastaneet dendrokronologiaa ainakin 20 vuotta ja artikkelini perustuu melko pitkälle heidän julkaisuihinsa. Lars-Åke on diplomi-insinööri ja ohjelmoitsija, Petralla on tohtorintutkinto orgaanisesta kemiasta. He pitävät yllä hyvin monipuoliselta ja ainakin näin maallikon mielestä ammattimaiselta vaikuttavaa internetsivustoa oppimateriaaleineen. Heidän työhönsä ja julkaisuihinsa voi tutustua osoitteessa https://www.cybis.se/forfun/dendro/. (Myös tässä artikkelissa siteeratut Larssonien vuosina 2011–13 laaditut julkaisut löytyvät tästä osoitteesta. Sen jälkeen mitään erikoisen merkittävää uutta ei liene ilmennyt, ei edes IntCal20:n päivitykseen liittyen, ks. alle).

Roomalaisaukko

Larssonit ovat purkaneet Hollsteinin ja Beckerin kronologiat osiinsa eli yksittäisten puiden lustokäyriin, koonneet niitä uudelleen ja esittäneet sen pohjalta kovaakin kritiikkiä.2 Pääosa moitteista kohdistuu myöhäistä roomalaisaikaa (200- ja 300-luvut jKr.) ja varhaista keskiaikaa (400–500 -luvut) yhdistävien (harvojen) lustokäyrien ristiinsovituksiin (crossmatching). Tuo aika, ”roman gap”, on siinä mielessä pulmallinen, että sekä subfossiilisia puita että iältään tunnettuja arkeologisia löytöjä (rakennuksia, siltapilareita yms.) on kovin niukasti. Tämän sanotaan johtuvan tuon ajan tammille epäedullisesta ilmastosta ja vähäisestä rakentamisesta (joka on ehkä yhteydessä kansainvaellusten aiheuttamiin myllerryksiin). Niinpä Hollstein joutui tyytymään kolmeen kyseenalaiseen näytteeseen päästäkseen 400-luvulta 300-luvulle: Yksi on hyvin hidaskasvuinen tammi Kölnin seudulta ja toinen itäisestä Flanderista (Belgia). Tässä on ongelma se, että toinen on kasvanut korkealla vuoristoseudulla ja toinen laaksossa. Kolmas puu löytyi Aachenista (läheltä Belgian rajaa). Nämä kolme sopivat toisiinsa ja Hollsteinin muuhun materiaaliin ”niin ja näin” (”so so”) 80–100 luston jaksoilla, mutta kovin olemattomilla korrelaatioarvoilla. Larssonien mukaan Hollsteinin kahta alasarjaa (keskiaikaista ja roomanaikaista) ei voida yhdistää toisiinsa näillä kolmella tammella. Tällainen temppu alkaa muistuttaa kahvinporoista ennustamista: ”It actually seems that we are dangerously near reading the coffee grounds.”

Elämmekö vasta 1700- tai 1800-lukua?

Larssonit ovat löytäneet saksalaisten materiaaleista joitain muitakin peräti outoja piirteitä, jotka nekin kyseenalaistavat 300- ja 400-lukuja yhdistävät sillat. Yksi on Hollsteinin aineiston vuosien 401–543 lustosarja (142 vuotta), joka sopii korkeilla korrelaatioarvoilla myös vuosien 195–336 referenssikäyrään! Tällainen kahteen paikkaan hyvin sopiva pitkä sarja viittaa suureen virheeseen. Ovatkohan nämä sarjat jostain rakennuksesta tai siltapilarista? Jos ovat, kuka tietää, mistä niihin käytetyt puut ovat peräisin; jo tuolloin käytiin puukauppaa ja tavara saattoi tulla kaukaa, jopa kierrätyksenä.

Lisäksi Hollsteinin myöhäisen roomalaisajan (200- 300-luvut) sarjoissa on muitakin osia, jotka ovat hyvin sovitettavissa myös varhaisen keskiajan sarjoihin (vaikka näin ei pitäisi olla). Jos tämä voitaisiin varmentaa alkuperäisaineistosta (raw material), tarkoittaa se Larssonien mielestä sitä, että Hollsteinin kalenterissa saman puun lustosarjoja on kahdessa eri paikassa tai että kyseessä ovat eri puut, jotka ovat kuitenkin kasvaneet samaan aikaan, mutta joista toinen on ajoitettu väärin. Jos näin on, silloin Hollsteinin kalenterissa on jopa yli 200 haamuvuotta. Mutta jos tämä korjattaisiin, eläisimme nyt vasta 1700- tai 1800 -lukua! Miksi näin?

Siksi, että paitsi kristillistä ajanlaskua, myös saksalaista tammikalenteria pidetään nyt absoluuttisena! Mutta kun nyt vaikuttaa siltä, että siinä onkin samoja lustosarjoja kahdessa eri kohdassa, on kalenterista tietysti tullut liian pitkä: Jos samaa 142 vuoden jaksoa käytetään kahdesti kalenterin täytössä, tulee siitä 142 vuotta liian pitkä. Jos tämän lisäksi jotain toistakin lustosarjaa käytetään kahdesti, kalenterista tulee vielä pidempi. Jos kalenteri on kuitenkin muilta osiltaan täysin oikein koottu, sen pituus lyhenee kun tuplavuodet poistetaan. Tällaisen korjauksen jälkeen kalenterin (määritelmän mukaan) pitäisi olla absoluuttinen ja silloin aika myöhäisestä roomalaisajasta nykyaikaan lyhenee jopa yli 200 vuotta. Näin meillä olisi kaksi absoluuttista kalenteria, kristillinen ja saksalainen! Saksalaisen tammikalenterin mukaan eläisimme vasta 1700- tai 1800-lukua. Kumpaa uskoa?

Larssonit ovat sitä mieltä, että Hollstein ja Becker ovat väkisin venyttäneet eli yrittäneet sovittaa oman kalenterinsa yleisesti hyväksyttyyn kristilliseen kalenteriin. Tästä johdettu, kerettiläiseltä kuulostava ajatus nykypäivästä 1700- 1800-lukuina ei ole lähtöisin Larssoneilta enkä nyt aio poiketa tällaiselle kiistanalaiselle sivuraiteelle. Jotkut ovat kuitenkin melko vakuuttuneita siitä, että ”olosuhteet olivat hämärät” silloin kun roomalaisten käyttämästä kalenterista siirryttiin kristilliseen ajanlaskuun ja siitä syystä emme tiedä mikä aika nyt on. Jos jotakuta kiinnostaa, spekulointia aiheesta löytyy cybis.se -sivustolta.

Mitä taas tulee Beckerin aineistoon, siinä on useita lyhyitä lustosarjoja roomalaisajalta. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden yhteensopivat eli samanikäiset osat (limitykset) jäävät lyhyiksi, jolloin niiden tilastomatemaattinen arvo ei ole kovin hääppöinen. Lisäksi eräs vuosiin 779-859 ”väkisin sovitettu” sarja vaikuttaa olevan vuosien 996-1076 kopio! (”Väkisin” siksi että ko. vuosien referenssikäyrään se sopii vain olemattomilla korrelaatioarvoilla.)

Jos olosuhteet Rooman valtakunnassa kansainvaellusten kaaoksessa, silloin kun kristillistä kalenteria ruvettiin laatimaan, olivat hämärät, ovat ne tainneet olla sitä myös silloin kun Hollstein ja Becker kokosivat omia kalentereitaan. Tähän viittaa ainakin se, että taustamateriaalit on pidetty salassa:

Larssonit (ja muutkin) valittavat, että saksalaiset Hohenheimin yliopisto ja Trier Landesmuseum eivät toistuvista pyynnöistä huolimatta ole suostuneet julkistamaan Beckerin ja Hollsteinin materiaaleja, joiden perustalta kunkin puun lustopaksuuksien keskiarvot ja käyrät on laadittu. Kumpikin instituutio on ollut hiljaa eikä ole millään tavalla vastannut pyyntöihin. Herää kysymys, että onko näiden kronologioiden rakenteluun liittynyt huolimattomuutta tai jopa tiedevilppiä (joka ei ole mitenkään harvinaista)? Belfastin Mary Queen -yliopisto sen sijaan julkisti vuonna 2010 kaikki Irlannin tammipuiden yleiskronologian (Belfast Master Chronology) rakenteluun liittyvän alkuperäismateriaalin. 200-400 -lukujen tammikalentereiden uskottavuutta koettelee myös niiden selvä ristiriita suhteessa radiohiiliajoitukseen. Tästä enemmän osassa 4.

Hallstatt-aukko

Vuonna 2004 julkistettu Hohenheimin pääkronologian (H. master chronology) päivitys ei noteeraa 200–400 -lukujen ”aukko-ongelmaa” (roman gap), toteaa vain, että: ”Yhdistääksemme 500-luvun jälkeisen historiallisen ajan [roomalaisajan] subfossiilisiin tammiin, hyödynsimme arkeologisia rakenteita, koska [varhaisen] keskiajan subfossiiliset tammilöydöt ovat niukkoja” [hakasulkeet omaa lisäystäni].1 Artikkeli mainitsee myös ongelmallisen Hallstatt-kauden (600-300 eKr). Hallstatt oli tammien kannalta toinen ”niukkuuden aika”. Artikkelin kuvan 3 mukaan esim. Reinin laaksosta ei näytä löytyneen yhtään tuon ajan tammea, Tonavasta ehkä 20–30 ja muutama Mainin laaksosta. Melkein kaikki ovat paljon pohjoisempaa, itäisen Saksan Spree- ja Elster-jokien laaksoista. Tämän Hallstatt-ajan ”onnistunut ylitys” itäisen Saksan tammilla on kirjoittajien mukaan ollut aivan ratkaiseva tekijä, jotta lustokalenterin kokoaminen ylipäätään olisi ollut mahdollista.

Saksan tammipuiden 10 000 vuoden pituisen yleiskronologian vanhimmat lustosarjat on siis koottu pääosin Keski-Euroopan pitkien jokien (Rein, Main, Tonava) pohjista, rantapenkoista ja tulvatasangoilta, jossa ne ovat vetisissä ja siis vähähappisissa olosuhteissa säilyneet kohtalaisen hyvin. Puut ovat kasvaneet rantametsissä, joita toistuvat tulvat ovat syöneet ja vieneet puita mukanaan. Tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että ne eivät ole voineet ajelehtia kovin pitkiä matkoja, ”koska ne ovat niin hyväkuntoisia” (!). (Sivusin tätä ongelmaa jo 2-osassa.) Näistä jokilaaksoista on saatu kerättyä yli 7 000 subfossiilista tammea, joiden keski-ikä on kuitenkin vain 176 vuotta. Joidenkin vuosilustojen paksuudet ovat jopa 20 mm, joten nuoresta iästään huolimatta monet puut ovat poikkeuksellisen kookkaita, läpimitat usein yli metrin. Tämän katsotaan johtuneen keskisen holoseenikauden poikkeuksellisen hyvistä kasvuolosuhteista. Tästä koko joukosta, johon kuuluu siis myös myöhäisen roomalaisajan ja varhaisen keskiajan rakennuspuita, on saatu kokoon kronologia, joka alkaa vuodesta 8 480 eKr. ja päättyy nykyaikaan, vuoteen 2002.

Tammista myöhäisen jääkauden mäntyihin

Vuodesta 8 480 on päästy vielä parituhatta vuotta taaksepäin yhdistämällä tähän sarjaan subfossiilisten mäntyjen (Pinus sylvestris) lustosarjoja. Jääkauden lopulla tilanne oli näet sellainen, että Keski-Euroopassa ei kasvanut tammia: Tammet olivat joutuneet evakkoon Välimeren ja Mustanmeren seuduille Keski-Euroopan metsien koostuessa männyistä ja koivuista. Kun ilmasto lämpeni, lehtipuut kuten tammi, saarni, jalava ja pähkinäpuu ottivat vallan mäntyjen ja koivujen siirtyessä laaksoista vuoristoseuduille ja Pohjolaan. Nämä puut elivät kuitenkin yhdessä muutaman sata vuotta: Ensimäinen dendrokronologisesti ikämääritetty tammi alkoi kasvaa Reinin laaksossa vuonna 8480 eKr. ja viimeinen mänty olisi kuollut Tonavan varrella vuonna 7942. Tämä havainto sopii hyvin nuoren Maan kreationistien arvioon, että jääkausi oli lyhyt, noin 500 vuotta, jonka jälkeen jäät sulivat noin 200 vuodessa (Oard ym.).

Subfossiilisia mäntyjä on jo pitkään kaivettu Reinin ja Tonavan rantapenkoista, mutta niistä laaditut lustosarjat ovat jääneet kelluviksi kronologioiksi, koska niitä ei voitu yhdistää nykypäivään, iältään määritettyihin tammisarjoihin (jotka ovat pääosin Main-joen laaksosta!). Mäntyjen ongelma on myös puuttuvat renkaat; ei ole harvinaista, että huonona vuotena puu pitää välivuoden. Tukijat kuitenkin onnistuivat yhdistämään Reinin ja Tonavan männyt vanhimpien tammien lustosarjoihin ”pyytämällä apua naapurista”: Sopiviksi katsotuiksi siltasarjoiksi saatiin mm. itäisen Saksan (Cottbus) ruskohiiliesiintymästä (lignite area) kaivetut 28 mäntyä, joista jo oli koottu 398 vuoden pituinen kelluva kronologia. Lisäksi Zürichistä löytyi kaksi ”uutta” mäntyä ja kun Sveitsistä löytyi vielä yksi sopivan ikäiseksi määritetty (radiohiili?) lehtikuusi (363 rengasta), päästiin vuoteen 10 461 eKr. (Cottbusin ligniittimännyt vähän kummastuttavat: Valtaosan ruskohiilestä sanotaan olevan tertiäärikautista eli geologisen mittarin mukaan 66–2,5 miljoonan vuoden ikäisiä!)

Saksalainen sarja on toistaiseksi asteella ”kokeiluluontoinen”

Tutkijoiden mukaan ristiinsovitukset ovat tilastollisesti merkittäviä ja tämä kronologia, myös sen aikaisemmat eli lyhyemmät versiot, on jo pitkään yhdessä Belfast-kronologian kanssa ollut yksi radiohiilikalibraation selkäranka. Mutta toisaalta joitain tämänkin kronologian lustosarjoja on esiajoitettu radiohiilellä ennen ristiinsovituksia! Artikkelissa myönnetäänkin, että ainakin osa mäntysarjan linkeistä on vielä asteella ”tentative” eli kokeiluluontoinen. Samaa voitaneen sanoa Hollsteinin ja Beckerin tammista, ”kokeiluluontoinen”: mitään selvää linkkiä varhaiselta keskiajalta roomalaisaikaan ei vaikuttaisi olevan. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhemmat sarjat ovat kelluvia, siis ilman yhteyttä nykyaikaan. Kelluminen tarkoittaa sitä, että myös ikä kelluu.

Hohenheim-kronologian uskottavuutta nakertaa sekin, että puut on kerätty melko laajoilta alueilta, joilla on varmasti ollut erilaisia kasvukausia. Ja miten yhdistää luotettavasti kahden, jopa kolmen eri puulajin kasvukäyriä, puiden, jotka ovat kasvaneet eri jokilaaksoissa melko kaukana toisistaan?

Jos kalenteri on absoluuttinen, miksi sen kokoamiseen käytettyä taustamateriaalia ei haluta julkaista?

Irlannin tammien yleiskronologia (Befast Master Chronology)

Kalenteri perustuu Pohjois-Irlannista kaivettujen, noin viidentuhannen subfossiilisen tammen lustosarjoihin. 80-luvulle tultaessa ne oli saatu koottua kolmeksi sisäisesti yhtenäiseksi sarjaksi: BelfastAD, LateBC ja BelfastLong. AD-sarja ulottui nykyhetkestä vuoteen 1 jKr. (AD), josta syystä sitä kutsutaan absoluuttiseksi (!). Kaksi muuta jäivät ”kellumaan” eli niitä ei voitu yhdistää nykyhetkeen (eikä toisiinsa). Radiohiilen (esiajoitus) perusteella tiedettiin kuitenkin, että LateBC (Before Christ) on nuorempi kuin BelfastLong (jolla on pituutta yli 4 500 vuotta).

1980-luvun alkupuolella eli samoihin aikoihin kuin saksalaiset, Mike Baillie väitti onnistuneensa yhdistämään nämä kolme sarjaa yhtenäiseksi yleiskronologiaksi (master chronology), sarjaksi nykyajasta keskiselle holoseenikaudelle (5452 eKr.) (jonka jälkeen sitä on jatkettu vielä vuoteen 2006).

Radiohiilimenetelmälle 1980-luku oli merkittävää aikaa, sillä käyttöön oli saatu kaksi eurooppalaista ”absoluuttista” lustokalenteria, joiden perusteella radiohiilivuosia saatiin paremmin kalibroitua kalenterivuosiksi. Nämä kalenterit ovatkin olleet keskeisessä asemassa silloin kun pohjoisen pallonpuoliskon kalibrointikäyriä (IntCal) on laadittu ja tarkenneltu.

Näiden tammikalentereiden ongelma on kuitenkin ollut se, että niiden taustamateriaalia ei luovutettu ulkopuolisille tutkijoille. (Muistuttaa ihmisen sukupuun rakentelua: ei kaikkia hominidi-fossiilejakaan [=pirstaleisia luunpaloja] ole luovutettu ulkopuolisten tutkittaviksi.)

Kuitenkin, päinvastoin kuin saksalaiset, Belfastin Queen´s University julkaisi kaiken heidän hallussaan olevan, kalenterin rakenteluun käytetyn materiaalin (raw material) vuonna 2010: noin 9 500 ajoittamatonta ja synkronoimatonta lustotiedostoa. Niistä Larssonit kokosivat koko palapelin uudelleen ”tyhjästä” (from scratch), siis ilman ”mallikuvaa” – ja mikä merkittävää – ilman esiajoitusta (kyseenalaisella) radiohiilellä.* Urakan lähtökohta oli, että lustokäyrien ristiinsovitukset tulee tehdä tilastomatemaattisesti uskottavilla arvoilla: Alle sadan luston pituisia sarjoja ei hyväksytä kuin ei myöskään alle 70 vuoden limityksiä (overlapping) ja käyrien korrelaatiota kuvaavan T-arvon on oltava vähintään 6 (joka ei ole vielä kovin paljon, vasta yli 10 arvoilla voidaan ruveta puhumaan käyrien hyvästä yhteensopivuudesta).

*Miksi ”kyseenalaisella”, siitä vielä tuonnempana, osassa 4.

Larssonit huomasivat, että näihin 9 500 näytteeseen perustuva Belfast-yleiskronologia ei olekaan ajallisesti katkeamaton lustosarja, vaan että heidän ristiinsovituksistaan syntyy kolme selvästi erillistä sarjaa: 1) BelfastAD: 2006–25 jKr., 2) LateBC: 69–1155 eKr. ja 3) BelfastLong: 837–5452 eKr. – Ja että kyseessä ei olekaan mikään puhtaasti irlantilainen kronologia, vaan sitä on paikattu eri puolilta Englantia kaivetuilla näytteillä. Tämä ”absoluuttinen” lustokalenteri (kuin myös saksalainen Hohenheim) on siis kuitenkin ollut ratkaisevan tärkeässä asemassa ainakin jo vuodesta 1984, kun radiohiilen kalibrointikäyriä (IntCal) on rakenneltu ja täydennelty (viimeisin v. 2020 eli IntCal20).

Näitä kolmea osaa yhdistäviä, tilastomatemaattisesti uskottavia lustosarjoja ei siis ole toistaiseksi löydetty.

Osien 1 ja 2 välissä on absoluuttinen 94 vuoden aukko (25 jKr.- 69 eKr.): BelfastAD ja LateBC eivät limity, niiden väliin ei löydy lustosarjoja:

”… BelfastAD and LateBC do not overlap: there are no tree-rings between 69 BC and 25 AD” (Larsson).3

Jos näin on, miksi Baillie väitti vuonna 1983, että kaikki sarjat on saatu kytkettyä yhdeksi kokonaisuudeksi? Mitä vuosien 69 eKr. - 25 jKr. aukkoon tulee, se täytettiin Englannista peräisin olevilla roomalaisajan arkeologisilla löydöillä. Ne koostuvat tammipuisista rakenteista, joista oli laadittu lustokäyrät. Mutta niiden tilastomatemaattinen korrelaatio erityisesti BelfastAD-sarjaan on Larssonien mukaan niin heikko, että jos halutaan olla rehellisiä, niitä ei voi hyväksyä. (Seikka, jota en ihmettele: Jo roomalaisaikana puutavaralla käytiin kauppaa laajoilla alueilla, eikä kukaan tiedä, mistä nuo puut alunperin olivat kotoisin.) (Jo kuningas Salomo tuotti Herran temppelin rakennuspuut Libanonista, josta tukkilautat uitettiin etelään, ks. 1. Kun. 5:20–23.)

Entä osien 2 ja 3 välissä nyt havaittu aukko? Myös Bailleyn alkuperäisessä irlantilaisessa materiaalissa oli aukko. Sen nuorin pää saatiin määritettyä vuoteen 946 eKr. sen jälkeen, kun BelfastAD ja LateBC oli saatu yhdistettyä ”absoluuttiseksi” kalenteriksi: Sen perusteella LateBC päättyi vuoteen 946 eKr. Niinpä jostain muualta piti löytää jokin muu tuohon aikaan ikämääritetty (radiohiili?) lustosarja, jolla LateBC voitaisiin kytkeä yli 4 500 vuoden pituiseen kelluvaan BelfastLong-sarjaan. Sellainen, Swan Carr -niminen lustokokoelma löytyikin Nottinghamin seudulta. Näin BelfastLong saatiin kytkettyä nykyaikaan ja samalla kävi ilmi, että aukko sen LateBC:n välillä oli vain yksi vuosi: BelfastLong päättyi vuoteen 948 eKr. (ja LateBC alkoi vuodesta 946). Mutta Larssonien mukaan näiden kahden välillä ei ole mitään siltaa; BelfastLong kelluu edelleen. Miksi?

Siksi että irlantilaisista kokoelmista löytyi myöhemmin vielä yksi subfossiilisen 380 renkaasta koostuva tammen runko (Q10705), joka ilmeisesti oli jotenkin unohtunut varastohuoneen nurkkaan. Mielenkiintoista on, että se oli kaivettu samalta suolta kuin BelfastLongin nuorin näyte, jonka viimeisen kuorenalaisen renkaan syntyvuodeksi oli siis saatu 948 eKr. Q10705 limittyy yli sadan vuoden jaksolla ja hyvillä korrelaatioarvoilla (cor. 0.53, TT 10.0) tähän, kuin myös eräisiin muihin BelfastLong-sarjan viimeisiin näytteisiin. Q10705 kuuluu siis selvästi BelfastLong sarjaan, joka ulottuukin nyt vuoden 948 sijasta vuoteen 836 eKr. Mutta tästä syntyy melkoinen dilemma: Tämä BelfastLongin jatke ei sovikaan enää millään tavalla LateBC:n alkupäähän, vaikka kaikki näytteet on kaivettu samalta suolta (Bellymacombs) (cor. 0.13, TT 1.4 111 vuoden limityksellä)! Mutta Bailleyn Nottinghamin seudulta peräisin oleva Swan Carr siltasarja taas sopii siihen melko hyvin (cor. 0.30, TT 8.0)! Jos Swan Carr poistetaan LateBC: alkupäästä, uusin löytö Q10705 ei sovi siihen enää sitäkään vertaa (cor. 0.1o, TT 1.0). Mielenkiintoista, että neljäsataa kilometriä kauempaa löytynyt runko sopii LateBC:n alkupäähän paljon paremmin kuin samalta suolta löytynyt ja samanikäiseksi määritetty puu! Tämä saattaa johtua osittain siitä, että Q10705 on yksilö, mutta Swan Carr (kuin myös LateBC) on kokoelma, jonka rakentamiseksi yksittäisten puiden lustokäyrät on manipuloitu toisiinsa paremmin sopiviksi normalisoimalla, keskiarvoistamalla ja detrendaamalla ja ehkä myös ”esivalkaisemalla” yksilöllisiä käyriä (ks. osa 2).

Larssonit toteavat, että BelfastLongin ja LateBC:n välinen linkki on väärä. Ja jos joku yrittää vähätellä sanomalla, että yksi puunrunko ei kronologiaa hetkauta, sitä ei voi perustella dendrokronologialla, vaan syy täytyy etsiä muualta, siitä kuka tai mikä saa päättää mikä on oikein dendrokronologiassa:

It would be because of other methods´ prerogative to decide what is right in dendrochronology. From a dendrochronological point of view this link is most probably wrong.

Johtopäätös: BelfastLong ja LateBC ovat edelleenkin kelluvia kronologioita, vaikka ovatkin sisäisesti yhtenäisiä. Kukaan ei siis tiedä tarkkaan, miten vanhoja ne ovat. Sama koskee saksalaista Hohenheim-kronologiaa, koska senkin kaksi viimeistä osaa ovat kelluvia. Larssonien tutkimukset ovat herättäneet melkoista kohua: Mahdotonta! Näin ei voi olla, koska radiohiili ja C-14 kalibrointikäyrä hyvin vahvasti tukee nykyistä mallia! Tämä on kuitenkin pelkkää kehäpäättelyä (Larsson):

Ensin luodaan käyrä väitetysti oikein ajoitetusta puusta. Sitten tätä kalibrointikäyrää käytetään todistamaan, että puu on oikein ajoitettu. (But this argument is circular reasoning. First you create a calibration curve with allegedly correctly dated wood, then you use that calibration curve to prove that the wood is correctly dated.)

Lars-Åke Larsson onkin sanonut, että dendrokronologian pitäisi seisoa omilla jaloillaan turvautumatta niinkin epävarmaan esiajoitukseen kuin radiohiileen. Ja niin hän menettelikin kootessaan tämän Belfast-kronologian ”tyhjästä”. Tästä on nyt aikaa noin kymmenen vuotta eikä minun tiedossani ole, että joku olisi onnistunut tekemään saman tempun siten, että mitään aukkoja ei olisi jäänyt. Tieteen historia on osoittanut, että monta kertaa yksi tai vain pieni joukko on ollut oikeassa ja kaikki muut väärässä. Näinhän kävi myös flogiston-teorian tapauksessa: 300–400 vuotta väitettiin, että palaminen syntyy siitä, kun aineesta poistuu salaperäistä flogiston-nimistä ainesta (jolla saattoi joskus olla negatiivinen paino). Vain Lavoisier oli oikeassa osoittaessaan, että palaminen on aineen yhtymistä happeen.

Jopa Mike Bailley kehui Larssonin pariskunnan saavutusta:

Tämä on todellinen happotesti: Tiedon vapauden vaatimuksen johdosta kaikki irlantilaiset tammitiedostot julkistettiin aikaisemmin tänä vuonna [4/2010] verkossa. Muuan täysin itsenäinen ja potentiaalisesti vihamielinen ryhmä… rekonstruoi uudelleen kronologiamme kaikki pääosat tyhjästä käyttämättä lainkaan radiohiiltä. He itseasiassa loivat kronologiamme uudestaan ja tarkasti. Hämmästyttävä saavutus, josta annan heille kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. (Following the Freedom of Information request all our Irish oak data was available on the web earlier this year. A completely independent and potentially hostile group… set and rebuilt all the main sections of our chronology from scratch, without using radiocarbon at all. They reproduced our chronologies to all intents and purposes exactly. An amazing piece of work for which I give them much credit…) (kursivointi minun).

Larssonit siis rekonstruoivat nämä kolme alajaksoa uudelleen ja todistivat, että ne on oikein koottu, mutta että niitä yhdistäviä siltoja ei ole.

Tutkijat myönsivätkin v. 2012, että nyt, 25 vuoden etsinnän jälkeen ei vaikuta enää olevan paljoakaan toivoa siitä, että Irlannin soilta löydettäisiin vielä sellaisia uusia näytteitä, joilla aukot voitaisiin täyttää: aukot vaikuttavat todellisilta. (Näin voi olla, sillä noilta soilta on jo kaivettu 5 000 tammen runkoa eli ainakaan materiaalin niukkuuteen ei voi vedota.)

Mainittakoot vielä, että saksalaiset (esim. Friedrich ym. 2004) ovat väittäneet, että heidän hallussaan on pitkiä ja absoluuttisia yleiskronologioita (master curves), jotka todennäköisesti sopivat hyvin Belfastin kronologioihin. Toistaiseksi kukaan ei kuitenkaan ole todistanut tätä eikä mitään taustamateriaalia ole koskaan suostuttu julkistamaan.

Osassa 4 käsittelen Kalifornian okakäpymäntyjä ja Lapin mäntyjä, niistä laadittuja pitkiä yleiskronologioita sekä vielä eräitä radiohiilimenetelmään liittyviä väitteitä, kuten ristiriitaisia ajoitustuloksia ja kontaminaatiota. Lisäksi yritän kirjoittaa jotain myös vesistöjen pohjien lustotutkimuksista. (Jäätiköiden hyvin vanhoiksi väitettyjä lustoja käsiteltiinkin jo osassa 1.)

Kirjallisuutta:
  1. The 12,460-year Hohenheim oak and pine tree-ring chronology from Central Europe; A unique annual record for radiocarbon calibration and paleoenvironment reconstructions. Friedrich M. ja kolme muuta. Radiocarbon, Marraskuu 2004.
  2. In search for a correct and continous Middle European Oak chronology, 2011 (https://www.cybis.se/forfun/dendro/)
  3. How continous is the European Oak Chronology? (https://www.cybis.se/forfun/dendro/)