Kehittyivätkö valaat muinaisvuohesta?

Etualalla otsikko 'Kehittyivätkö valaat muinaisvuohesta?', taka-alalla vettä jossa ui valas ja muutama pieni kala. Kuva ©: Pixabay/Cathe.
Mikko Tuuliranta, huhtikuu 2025

Darvinistien mielestä valaiden fossiilisarja on hevossarjan ohella ”yksi kaikkein parhaiten dokumentoitu esimerkki evoluutiosta”. Lukiomme oppikirja Biomi 1 (2021) kertoo, että:

Fossiililöytöjen perusteella on päätelty, että esimerkiksi valaat ovat kehittyneet noin 50 miljoonan vuoden aikana neliraajaisista maaeläimistä sulavalinjaisiksi vesieläimiksi. Ensimmäinen tunnettu laji, joka kuului valaiden heimoon, oli vuohen kokoinen pitkäkuonoinen maanisäkäs. Se eli järvien ja jokien rannoilla ja ilmeisesti myös liikkui vedessä. Seuraavan 10 miljoonan vuoden aikana valaat sopeutuivat kokonaan vesielämään. Sopeutumisen myötä niissä tapahtui [vain?] rakenteellisia muutoksia: niiden takaraajat surkastuivat lähes olemattomiin, eturaajat muuttuivat evämäisiksi ja sieraimet siirtyivät kuonon kärjestä päälaelle” (s. 103, kursivointi ja hakasulkeet lisätty).

Kyseessä on tietoväittämä, jossa todistamisen taakka kuuluu väitteen esittäjälle. Kouluasetuksen mukaan koulun tiedeopetuksen tulee perustua tutkittuun tietoon. Valasväite kuuluu tiedeopetukseen, vaikka sen perustana ei ole tutkittua tietoa, ainoastaan muutamien muinaisten eläinten vähäisiä sirpaleisia jäänteitä sieltä täältä. Jos tapaus vietäisiin lakitupaan ja todisteet tutkittaisiin tarkoin puolueettomien asiantuntijoiden toimesta, oppikirjan kirjoittajille luettaisiin ilman muuta tuomio väärän tiedon levittämisestä ja kustantaja velvoitettaisiin vetämään tuote pois ”markkinoilta”. Syyttäjänä en kuitenkaan vaatisi kirjoittajilta korvauksia, ainoastaan tunnustuksen, että ovat toimineet hyvässä uskossa, eivät tietoisesti valehdelleet: Kerrottiinhan sama tarina heillekin silloin, kun he kävivät koulua. He vain eivät ole sittemmin vaivautuneet tai ymmärtäneet ottaa asioista itse tarkemmin selvää – että voisiko tällaista tosiaan tapahtua noin vain aivan itsestään sattumanvaraisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta? Ja toisaalta kouluopetusta hallitseva ylempi, joskus aggressiivinenkin akateeminen älymystö nimenomaan vaatii oppikirjoihin evoluution todisteita. Kukapa koulumaailmasta leipänsä tienaava uskaltaisi olla heidän kanssaan eri mieltä?

Totuus kuitenkin on, että todisteet valaiden evoluutiosta ovat niukat, tarkemmin katsottuna olemattomat. Koko selkärankaisten evoluution ”suuri narratiivi” on kummastusta herättävä. Ensin osa kaloista kehittyi sammakoiksi, koska vesistöihin oli alkanut ilmaantua vaarallisia saalistajia samalla kun sopivasta ravinnosta alkoi tulla pulaa. Mutta sitten maallekin kehittyi vaarallisia petoja, minkä vuoksi muinaisvuohet kehittyivät paluumuuttajiksi! Mutta nyt meret ovat täynnä muovipusseja. Mitähän seuraavaksi? Veikkaan sukupuuttoa (evolution by extinction?).

MIKKO TUULIRANTA, kirurgian erikoislääkäri
Mikko Tuuliranta suoritti lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Louis Pasteurin yliopistossa Ranskan Strasbourgissa ja valmistui kirurgian erikoislääkäriksi Tampereen yliopistollisesta sairaalasta vuonna 1983. Hän toimii Luominen ry:n hallituksessa. Lue lisää: luominen.fi/mikko-tuuliranta

Katso luominen.fi/valaat.

Otsakekuva ©: Pixabay/Cathe