
Calvin Smith
Olemme menettämässä lapsemme! Tutkimukset osoittavat, että 70 % seurakunnan nuorisotoimintaan osallistuvista teini-ikäisistä lakkaa käymästä kirkossa muutettuaan omilleen.1
Vastaavanlaisia kannanottoja on kuultu seurakuntien johtohahmoilta aiemminkin, mutta monet heistä eivät ole vieläkään kyenneet tunnistamaan ongelman perimmäistä syytä. Useimmat eturivin evankelistat länsimaissa ovat kuitenkin päässeet asiasta yksimielisyyteen. Seuraava sitaatti on mieheltä, joka kertoo uskostaan useampia kertoja kuukaudessa kuin useimmat kristityt koko elämänsä aikana.
”Olen evankelista. Menen paikasta toiseen ja juttelen ihmisille – kahden kesken. Kun juttelen yliopisto- ja lukio-opiskelijoiden kanssa, niin ensimmäinen perustelu sille, miksi Jumalaa ei ole eikä minun siis tarvitse uskoa [Jumalaan/evankeliumiin], on evoluutio.”2
Tämä on siis kristityn evankelistan näkemys (perustuen kokemukseen); entäpä ateistin mielipide?
”Tuhoavin asia kuitenkin, minkä biologia teki kristinuskolle, oli … evoluution löytyminen. Nyt kun tiedämme, että Aadam ja Eeva eivät koskaan olleetkaan todellisia ihmisiä, kristinuskon keskeinen myytti tuhoutuu.
Jos koskaan ei ollut Aadamia ja Eevaa, ei koskaan ollut todellista alkuperäistä syntiä. Jos koskaan ei ollut alkuperäistä syntiä, ei ole mitään tarvetta pelastukselle. Jos ei ole mitään tarvetta pelastukselle, ei ole mitään tarvetta pelastajalle. Ja mielestäni tämä laittaa Jeesuksen, historiallinen tai ei, työttömien joukkoon.”3
Joten vaikka monet kompromissikristityt väittävät, ettei Raamatun Jumalan ja evoluutioteorian välillä ole ristiriitaa, älykkäät ihmiset ympäri maailmaa – kiistan eri puolilta – näkevät epäjohdonmukaisuuden selkeästi.
Mitä ei pidä tehdä!
Sananlaskut 26:4 sanoo (korostus kirjoittajan): ”Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.” Kuka tämä ”tyhmä” on? Psalmissa 14:1 sanotaan: ”Hullu [englanninkielisessä Raamatussa (KJV): ”fool”, tarkoittaa myös ”tyhmä”] sanoo sydämessänsä: ’Ei ole Jumalaa’” (eli ateisti). Kristittyjen ei siis tulisi vastata ateisteille heidän ajattelutapansa mukaan, muuten he itsekin vaikuttavat tyhmiltä.
Kristityt, jotka hyväksyvät evoluution Jumalan keinona ”luoda”, eivät ole voittajan puolella väittelytilanteissa. Olkoon tästä esimerkkinä ote keskustelusta teistisen evolutionistin Francis Collinsin ja ateisti Richard Dawkinsin välillä:
COLLINS: Koska Jumala on luonnon ulkopuolella, on hän myös tilan ja ajan ulkopuolella. Näin ollen Jumala olisi maailmankaikkeuden luodessaan voinut samanaikaisesti aktivoida evoluution tietäen täysin, mihin se tulisi johtamaan...
DAWKINS: Minusta se on valtavan suurta asioiden kiertelyä. Jos Jumala halusi luoda elämän ja luoda ihmiset, olisi hieman outoa, että Hänen pitäisi valita harvinaisen epäsuora tapa odottaen 10 miljardia vuotta ennen kuin elämä saa alkunsa ja sitten odottaa vielä toiset 4 miljardia vuotta ennen kuin päästään ihmisiin, jotka kykenevät palvomaan Jumalaa ja tekemään syntiä ja kaikkia muita asioita, joista uskonnolliset ihmiset ovat kiinnostuneita.4
Tästä piste Dawkinsille, useita pisteitä, itse asiassa. Collins sanoo, että Jumala ”… olisi voinut aktivoida evoluution… ”, mutta Raamatussa ei ole kyse siitä, mitä Jumala ”olisi” voinut tehdä. Kyse on siitä, mitä Hän teki. Ja mitenköhän Collins vastaisi skeptikkojen kysymykseen numero yksi kristinuskosta: ”Jos on olemassa rakastava Jumala, miksi maailmassa on niin paljon kuolemaa ja kärsimystä?” Hän ei voi vastata, ei ainakaan vakuuttavasti. Skeptikot tietävät seuraavan asian:
”Jos kristityt hyväksyvät ihmiskunnan olleen evoluution tuotos – vaikkakin olettaen, että prosessi voitaisiin nähdä Luojan tahdon ilmentymänä – koko perisyntiajatus on tulkittava uudelleen.
Olemme nousseet vähitellen eläimellisestä alkuperästämme, mikä on kaikkea muuta kuin, että olisimme langenneet alkuperäisestä miellyttävästä tilastamme Eedenin puutarhassa, ja jos ei ollut syntiä, josta tarvitsisimme pelastusta, mikä oli Kristuksen ristinkärsimysten tarkoitus? Kristuksesta tuli vain täydellinen mies, joka näytti meille millaisiksi voisimme kaikki toivoa tulevamme, kun evoluutio saavuttaa huippunsa.”5
Ole johdonmukainen
Logiikan perustana on ristiriidattomuuden laki. Vastapuoli saa väittelyissä itsensä kanssa ristiriidassa olevan ihmisen näyttämään tyhmältä. Väitettä 1. Mooseksen kirjan ja evoluution sopusoinnusta on mahdotonta puolustaa aiheeseen perehtynyttä vastustajaa vastaan. Tästä esimerkkinä katkelmat ateisti Jerry Coynen kirja-arvostelusta, jossa hän käsitteli kahta teistisen evolutionistin kirjoittamaa teosta:
”Miksi hylätä kertomukset luomisesta ja Nooan arkista sen perusteella, että tiedämme eläinten kehittyneen, mutta kuitenkin hyväksyä neitseestä syntyminen ja Kristuksen ylösnousemus tosiasioina, vaikka ne ovat samalla tavoin ristiriidassa tieteen [maallisten tulkintojen] kanssa? Viittaavathan tutkimukset biologian saralla loppujen lopuksi siihen, että ihmisnaaraan on mahdotonta lisääntyä suvuttomasti, ja myös siihen, että kenenkään on mahdotonta herätä henkiin kolme päivää kuolemansa jälkeen.
Ilman hyvää syytä, Giberson ja Miller valikoivat mitä uskovat. Ainakin nuoreen maapalloon uskovat kreationistit ovat johdonmukaisia, sillä he hyväksyvät yliluonnollisen syyn kautta linjan.”
Isku vasten kasvoja
Mikäli kristityt tarvitsevat lisätodisteita vakuuttuakseen siitä, mistä CMI [Creation Ministries International] ja sen kaltaiset järjestöt ovat varoittaneet jo vuosikausia, ei heidän tarvitse kuin katsoa (yhdysvaltalaisen) Freedom from Religion Foundationin [suom. vapaaksi uskonnoista -järjestön] mainostaulua.

(Mainostaulun teksti: Ylistä Darwinia – kehity uskon yläpuolelle. Vapaaksi uskonnoista –järjestö) Jos evoluutio ei ole uhka kristinuskolle, kuten jotkut sinisilmäiset papit väittävät, miksi sitten ateistien tienvarsimainoskampanjat niin aggressiivisesti mainostavat sitä?
Kansainvälisille humanisti-, ateisti- ja skeptikkojärjestöille darvinismi on syystäkin tehokas ase Raamatun ja kristinuskon horjuttamiseen. He myös käyttävät arvostelukyvytöntä ja sinisilmäistä papistoa, saavuttaakseen avoimesti julistetut Jumalan ja kristinuskon vastaiset tavoitteensa.
Evoluutio on ollut niin hyvä työkalu ihmisten käännyttämisessä ateismiin, että skeptikot rohkeasti suosivat kompromissikristittyjä Jumalan vastaisessa toiminnassaan! Skeptic.com -sivustolla julkaistussa artikkelissa listataan ”105 keinoa edistää skeptistä aktivismia”. Heidän ”Pikaoppaansa” kohdassa 20 lukee seuraavasti:
20. Liittoudu. Tee yhteistyötä... Me tarvitsemme apua. Rakenna siltoja. Työskentele uskonnollisten ryhmien kanssa. (Parhaat liittolaisemme evoluution puolustamisessa ovat valtavirtaa edustavat papistoryhmät.)
Eli (skeptikkojen mukaan) ateismin edistämisessä parhaimpia liittolaisia ovat ne seurakunnan edustajat, jotka ajavat evoluution asiaa. Ei siis ole mikään ihme, että kompromissikirkkojen seurakunnista vuotaa ulos nuoria (etenkin enemmän ”kouluttautuneita”) hälyttävään tahtiin.
Ateistit ovat nokkelia vetämään kristittyjä kehitysopillisen maailmankatsomuksen piiriin, sillä he tietävät mitä siitä seuraa. Jerry Coynen kirja-arvostelu jatkaa:
”Tiedettä tekevien piireissä tämä [tieteen ja uskonnon välinen] ristiriita on pieni likainen salaisuus. On henkilökohtaisten ja ammatillisten etujemme mukaista julistaa tieteen ja uskonnon täydellistä harmoniaa.
Liberaalit uskonnolliset ihmiset ovat olleet tärkeitä liittolaisia taistelussamme kreationismia vastaan ja ei ole mieluisaa loitonnuttaa heitä julistamalla heille mitä ajattelemme.
Tämän takia – taktisista syistä – National Academy of Sciences [suom. Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia] ja vastaavat tahot väittävät, että uskonto ja tiede eivät ole ristiriidassa...”6
Ateisti ja sotaisa8 kreationismin vastustaja Eugenie Scott on sanonut:
”Olen havainnut, että evoluution tehokkaimmat liittolaiset löytyvät uskovien keskuudesta. Yksi pantakauluksinen pappi vastaa kahta biologia koululautakunnan kokouksessa milloin vain! … Meitä [sen kaltaista papistoa ja ateisteja] yhdistää se, että haluamme nähdä evoluutiota opetettavan kouluissa...”9
Miksi ateistit haluavat uskonnollisten ihmisten kannattavan evoluutiota? Ateisti William Provine sanoi:
”Henkilöllä voi olla uskonnollinen näkemys, joka on yhteensopiva evoluution kanssa ainoastaan, jos tätä uskonnollista näkemystä on mahdoton erottaa ateismista.”10
Strategia on siis yksinkertainen – saadaan ihmiset ikään kuin kaivamaan omat hautansa. Kristityt saatetaan ensin uskomaan evoluutioon ja sitten heidän älyllistä epäjohdonmukaisuuttaan parjataan. Aggressiivinen ateisti Dawkins on tässä erittäin hyvä.
”No mutta tokihan tarina Aadamista ja Eevasta oli vain vertauskuvallinen, eikö niin? Vertauskuvallinen?! Jeesus antoi siis kiduttaa ja teloittaa itsensä vertauskuvallisen synnin tehneen ei olemassa olevan henkilön vuoksi. Kukaan jota ei ole kasvatettu uskoon, ei voisi päätyä tästä muuhun johtopäätökseen, kuin että tällainen henkilö on pahasti mielenvikainen!”11
Tästä huolimatta Dawkins kerskuu uusimmassa kirjassaan Maailman hienoin esitys [engl. The Greatest Show on Earth] tehneensä yhteistyötä piispojen kanssa evoluutio-opetuksen edistämiseksi kouluissa, hän myös rohkaisee saarnaajia ilmoittamaan seurakunnilleen, ettei Aadamia ja Eevaa ole tarkoitettu otettavan kirjaimellisesti.12
Mitä muuta Raamattu sanoo ateisteille vastaamisesta?
Sananlaskut 26:5 sanoo: ”Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi.” Tämä ja sitä edeltänyt jae eivät ole ristiriidassa logiikan kanssa, vaan ne muodostavat dilemman – molemmat pitävät paikkansa eri tavalla.13 Vihoviimeinen asia, jonka ateistin tarvitsee kristityltä kuulla, on se, että hänen oppinsa perusta (evoluutio) on totta, sillä sellaisessa maailmankatsomuksessa ei ole tarvetta Jumalalle tai Vapahtajalle Raamatullisessa mielessä.
Ilman evoluutiota, on oltava Luoja, jolle ateistit ovat vastuussa – ei ole kolmatta vaihtoehtoa. Heitä auttaisi se, että heidän perustansa murskattaisiin14 ja että he ymmärtäisivät seisovansa upottavalla hiekalla ja, että syntiä tehneenä jokainen tarvitsee epätoivoisesti Kristusta.
Vastaamalla heille heidän ”hulluutensa mukaan” (tieteellisesti, mutta hyväksymättä heidän uskomuksiaan) ja näyttämällä heille evoluutioon uskomisen järjettömyyden, kristityt voivat poistaa esteet uskolle. Nykyaikaiset todisteet suunnittelun ja informaatioteorian pohjalta, asetettuna evoluutiota vastaan, ovat uskomattoman painavia! Tarpeeksi painavia jotta niiden kautta jopa huomattava ateisti ja filosofi, edesmennyt Antony Flew – joka tunnettiin pitkään ”sekulaarin humanismin älykkäänä suurlähettiläänä” – käänsi selkänsä ateismille vuonna 2004.15
Asettakaa rintamalinjat!
Vihollinen on siis paljastettu. Ateistit itse ovat tehneet selväksi, että uskolle Jumalaan kaikkein vahingoittavin ajatus on evoluutio. Kun tämä on nyt tuotu kristityille päivänvaloon, olisi heidän kenties hyvä ottaa vaarin seuraavasta kuuluisasta sitaatista:
”Jos minä julistan kovimmalla äänellä ja selvimmällä kuvauksella jokaista Jumalan Sanan kohtaa, paitsi juuri sitä pientä kohtaa, jota vastaan maailma ja paholainen juuri sillä hetkellä hyökkäävät, en tunnusta Kristusta, en vaikka kuinka rohkeasti Häntä julistaisin. Sillä taistelun tuoksinassa sotilaan uskollisuus koetellaan; ja vaikka seisoisikin lujana kaikilla muilla rintamilla kuin tuolla, on se vain karkuruutta ja häpeää, jos sitä yhtä paikkaa sävähtää.”16
Koska 1. Mooseksen kirja on Raamatun kirja, jota vastaan nykyään eniten hyökätään, voimme varmuudella olettaa, että useimmilla ihmisillä on kysymyksiä koskien 1. Mooseksen kirjaa ja luominen/evoluutio -asiaan liittyen – erityisesti nuorilla ihmisillä, joita päivittäin pommitetaan kehitysopillisella opetuksella. Jos siis varustaudumme vastauksilla tällä alueella, voimme auttaa monia ihmisiä lähestymään Jeesusta sen sijaan, että he hylkäisivät Hänet.
- Pinckney, T., ”We are losing our children!” Remarks to Southern Baptists Convention Executive Committee, 18.9.2001.
- Henkilökohtaista kirjeenvaihtoa Mark Cahilliltä, joka toimii evankelistana ja on kirjoittanut kirjan One Thing You Can’t Do In Heaven.
- Frank Zindler (Filosofian professori, New Yorkin yliopisto) väittelyssään William Craigin kanssa, Atheism vs Christianity video, Zondervan, 1996.
- van Biema, D., God vs. Science: We revere faith and scientific progress, hunger for miracles and for MRIs. But are the worldviews compatible? Time convenes a Debate, time.com/archive/6596748/god-vs-science/, 5.11.2006.
- Bowler, P., Monkey Trials and Gorilla Sermons, Harvard University Press, Cambridge, MA, USA, 2007, p. 7.
- Coyne, J., Seeing and believing: The never-ending attempt to reconcile science and religion, and why it is doomed to fail – Kirja-arvostelu kirjoista Saving Darwin: How to be a Christian and Believe in Evolution by Karl W. Giberson ja Only A Theory: Evolution and the Battle for America’s Soul by Kenneth R. Miller, The New Republic: A Journal of Politics and the Arts, newrepublic.com, 4.2.2009.
- Loxton, D., What do I do next? skeptic.com/reading_room/what-do-i-do-next
- Huomaa, että Scott on sotaisa kreationismin vastustaja, mutta tarkoituksellisesti hän ei sodi ateismin puolesta juuri siitä syystä, johon Coyne viittaa.
- Eugenie Scott, Toimii National Center for Science Educationin [kansallisen tiedekoulutuskeskuksen] (NCSEAmerica) johdossa, Research News and Opportunities in Science and Theology; researchnewsonline.org.
- Provine, W., ‘No free will’, in Catching up with the Vision, p. S123, ed. Margaret Rossiter, Chicago University Press, 1999.
- Dawkins, R., The root of all evil? BBC broadcast on Channel 4, 16.1.2006.
- Dawkins, R., The Greatest Show on Earth: The Evidence for Evolution, pp. 4–8. [suom. Maailman hienoin esitys: Evoluution todisteet] Katso kirjan kumoaminen teoksessa, The Greatest Hoax on Earth? Saatavilla osoitteesta archive.org/details/greatesthoaxonea0000sarf.
- Ks. englanninkielinen artikkeli osoitteesta creation.com/dont-answer-do-answer.
- Kaikella viisaudella ja asiaan kuuluvalla hellävaraisuudella, tietenkin.
- Ks. Flew, A. with Varghese, R., There is no a God: How the world’s most notorious atheist changed his mind, Harper Collins, New York, 2007: ja yksityiskohtainen kirja-arvostelu: Cosner, L., Journal of Creation 22(3):21–24, 2008: creation.com/flew
- Monet ovat laittaneet nämä taisteluhenkiset sanat vuosikymmenien ajan Martti Lutherin suuhun, mukaan lukien Francis Schaeffer. Mutta vaikka Luther sanoikin paljon samankaltaista, tämä sitaatti ei itse asiassa ole häneltä vaan eräästä 1800-luvun romaanista, joka käsitteli Lutheria ja uskonpuhdistusta. Ks. Wieland, C., Where the battle rages – a case of misattribution, creation.com/battlequote, 4.2.2010.
Copyright © Creation Ministries International.
Used with permission. Käytetty luvalla.
Otsakekuva ©:
Roomalaiset sotilaat: iStockphoto/standby,
Repaleinen lippu: iStockphoto/ChrisGeorgio,
Rukoileva poika: iStockphoto/NickS
Kuva mainostaulusta ©: Gretel Daugherty