Luominen artikkeliarkisto

Tas Walker

Kirjassaan The Mythology of Modern Dating Methods [suom. Nykyaikaisten ajanmääritysmenetelmien mytologia] geologi John Woodmorappe kuvailee jokaista ikäarviota koepalloksi. Kun tutkija julkaisee ’iän’, se on kuin päästäisi ilmapallon vapaaksi. Jos muut tiedemiehet pitävät arviosta, he antavat pallon lentää, mutta jos he eivät pidä siitä, he ampuvat sen alas.¹

Kuuluisa fyysikko William Thomson (Lord Kelvin, 1824–1907) on kuuluisa maalle antamistaan ikäarvioista. 1800-luvun lopulla hän sanoi maan iäksi 20–40 miljoonaa vuotta. Tietenkään Kelvin ei ollut mitannut ikää, vaan oli laskenut sen monimutkaisen fysiikan ja matematiikan avulla.² Hän oletti, että maa oli alun perin sula möykky, ja arvasi kaikki yksityiskohdat, kuten sen alkuperäisen lämpötilan ja johtokyvyn. Näiden arvioiden pohjalta hän laski, miten kauan tuolta möykyltä olisi kestänyt jäähtyä.

Kelvin julkaisi päätelmänsä, kuin ilmapallon, ja hänen tuloksensa leijaili ympäriinsä vuosikymmeniä. Moni tutkija piti hänen vastauksestaan. Tulos oli yhdenmukainen auringon ikälaskelmien kanssa, jotka oli tehnyt Hermann von Helmholtz (1821–1894).³

Monet tutkijat eivät kuitenkaan pitäneet Kelvinin vastauksesta. Evoluutioon uskovat geologit pitivät 20 miljoonaa vuotta aivan liian lyhyenä aikana, koska he uskoivat geologisten prosessien tapahtuneen aina hitaasti. Evoluutioon uskovat biologit, kuten Charles Darwin, eivät myöskään olleet iloisia – evoluutiolle ei ollut riittävästi aikaa. Darwin kuvaili Kelviniä ”kovimmaksi vaivakseen” ja sanoi: ”Tarvitsen teoreettisille näkemyksilleni hyvin pitkän ajanjakson ennen Kambrin muodostumaa.”⁴

Radioaktiivisuuden löytyminen

Asiat muuttuivat dramaattisesti vuoden 1896 jälkeen, jolloin Henri Becquerel (1852–1908) löysi radioaktiivisuuden. Ne, jotka pitivät enemmän maan vanhemmasta iästä, väittivät, että syvällä maan sisällä tapahtuvasta radioaktiivisesta hajoamisesta aiheutuva lämpö merkitsi, että jäähtymiseen kului valtavan paljon kauemmin. Siten radioaktiivisuus mahdollisti maalle erilaisen historian – historian, jota voitiin pidentää niin paljon kuin geologit ja biologit tarvitsisivat.⁵

Radioaktiivisuus mahdollisti myös yksittäisten kivien ikälaskelmat, joista geologi Arthur Holmes (1890–1965) tuli tunnetuksi. 21-vuotiaana hän julkaisi ensimmäisen uraani-lyijy-tuloksensa ja laski muiden työmiesten materiaalien pohjalta uudet iät. Hänen vanhin ”ikänsä” oli 1640 miljoonaa vuotta,⁶ mikä oli valtava harppaus 20 miljoonasta, tai mistä tahansa aiemmin julkaistusta iästä. Tiedeyhteisö oli epäileväinen.

Näiden varhaisimpien työmiesten itsevarmuudesta huolimatta heidän laskelmansa perustuivat tietämättömyyteen. Tuohon aikaan ei vielä tiedetty, että uraanilla on kaksi eri hajoamisketjua, eikä tunnettu uraanin ja lyijyn eri isotooppeja. Isotooppien olemassaolosta ei tiedetty itse asiassa mitään ennen vuotta 1913.

Jokainen julkaistu ikä on tästä syystä aina koepallo. Oletukset tehdään aina tietämättömyyden pohjalta. Jokainen ikätulos on aina alustava ja odottaa uutta, sen alas ampuvaa löydöstä.

Sittemmin, kun yhä useampia kiviä ”ajoitettiin”, vanhimmat iät hiipivät vähitellen aina 3000 miljoonaan vuoteen ja kauemmas. 1940-luvun lopulla ilmaantui erikoinen hankaluus – maapallosta tuli kaksi kertaa vanhempi kuin maailmankaikkeudesta. ⁷

Maailmankaikkeuden ikä on myös koepallo – se lasketaan Hubblen vakiosta ja siinä oletetaan alkuräjähdyshistoria. Edwin Hubble (1889–1953) nautti niin suurta arvonantoa, ettei kukaan kyseenalaistanut vakavissaan hänen määrittämänsä vakion lukuarvoa. Niinpä ongelma sysättiin radioaktiivisen ajoituksen syyksi. Jotkut astronomit jopa ehdottivat radioaktiivisen hajoamisnopeuden muuttuneen aikain saatossa. Lopulta astronomit kuitenkin antoivat periksi. 1950-luvulla uudet Hubblen vakion mittaukset tekivät maailmankaikkeudesta turvallisesti maapalloa vanhemman. Selvästikään iät eivät ole objektiivisia tieteellisiä mittauksia, vaan perustuvat olettamuksiin ja uskomuksiin.

Siis perustit iän mihin?

Maapallon nykyinen hyväksytty ikä luetaan Clair Pattersonin (1922–1995) ansioksi. Tässä on kuitenkin ironinen käänne. Patterson ei käyttänyt maan kiviä. Hän käytti meteoriitteja! Tämä johtui siitä, että Pattersonin aikaan yleinen käsitys oli, että maapallo oli kertynyt vähitellen hiukkasista ja ”planetesimaaleiksi” kutsutuista kivistä⁸ ja että meteoriitit olivat maan muodostumisesta yli jäänyttä materiaalia.

Pattersonin laskema ikä oli 4,55 miljardia vuotta, plus miinus 70 miljoonaa vuotta.⁹ Hän laati myös kaaviokuvan lyijyn koostumuksesta neljästä meteoriitista ja nykyisestä valtameren pohjan sedimentistä. Koska valtameren pohjasta otettu näyte asettui samalle käyrälle meteoriittien kanssa, Patterson väitti niiden kaikkien muodostuneen samasta kosmisesta materiaalista.

Merkittävät geologit kuten Arthur Holmes eivät olleet tyytyväisiä. He väittivät, että rautameteoriittien käyttäminen oli väärin.¹⁰ Mistä voimme tietää maan ja meteoriittien muodostuneen samaan aikaan? Mistä voimme tietää niiden molempien olevan peräisin samasta materiaalista? Emme mistään.

Tästä huolimatta Pattersonin vuonna 1956 laskema luku on edelleen hyväksytty ja yleisesti viitattu. Hänen koepallonsa on edelleen ilmassa.

”Jos muut tiedemiehet pitävät arviosta, he antavat pallon lentää, mutta jos he eivät pidä siitä, he ampuvat sen alas.”

Kun lisää valtameren pohjasedimenttejä on analysoitu, on kuitenkin havaittu, etteivät kaikki näytteet asetu samalle suoralle kuvaajalle vaan sikin sokin.¹¹ Lisäksi geologit sanovat nyt, että maan ytimen muodostuminen on palauttanut maassa olevat lyijyn isotoopit alkutilaan, mikä tarkoittaa, että Patterson käytti väärää maapallon historiaa.¹⁰

Näistä ja muista ongelmista huolimatta pitkiin ajanjaksoihin uskovat tiedemiehet ovat edelleen tyytyväisiä 4,55 miljardin vuoden ikään. Oikeastaan mikä tahansa ikä kolmen miljardin ja seitsemän miljardin vuoden väliltä luultavasti kelpaisi heille, joten 4,55 on hyvä valinta – ja se näyttää tarkalta ja arvovaltaiselta. Se on tarpeeksi suuri geologeille ja tarpeeksi pieni astronomeille. Jokaisella on tarpeeksi aikaa, joten lukua vaihtamalla ei saavuteta mitään.

On kuitenkin muistettava, että kaikki iät ovat koepalloja. Ne eivät ole objektiivisia. Itse mittaukset toki ovat objektiivisia, mutta ne eivät mittaa ikää. Iän laskemiseksi tiedemiehen on oletettava näytteensä historia – seikka, jota hän ei voi objektiivisesti tarkistaa. Ja pitkiin ajanjaksoihin uskovan tiedemiehen olettamukset perustuvat hänen naturalistiseen uskomukseensa maailmasta.

Tarkoitukseton tragedia?

Uskomuksilla on seurauksensa. Reilu 20-vuotiaana Arthur Holmes kirjoitti tähtiin liittyen kotiinsa Mosambikista: ”Minusta tuntui jotenkin siltä, että koko maailmankaikkeus näyttäytyi pelottavana merkityksettömänä tragediana.”¹²

Jos naturalismi on totta, Holmes oli oikeassa – tällä maailmankaikkeudella ei ole merkitystä.

Menneisyydestä ei kuitenkaan voi saada luotettavaa tietoa muuten kuin käyttämällä historiantutkimuksen keinoja. Tunnen oman ikäni lähimpään päivään saakka tämän menetelmän avulla. Syntymätodistuksessani on päivämäärä, joka on silminnäkijäin kirjaama. Tiedämme saman menetelmän pohjalta, milloin Napoleon eli.

Raamattu paljastaa maailman todellisen historian, ja voimme määrittää tapahtumien ajankohdat sen antaman tarkan historiallisen todistusaineiston pohjalta. Sukuluettelot, kuten Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvuissa 5 ja 11, joihin Uuden Testamentin kirjoittajat luottivat, kirjaavat historiallisten ihmisten, kuten Aabrahamin, Terahin, Seetin ja Aadamin iät seuraavan syntyessä. Tämä osoittaa, ettei niissä ole ajallisia aukkoja, ja voimme siis johtaa maan todellisen iän.¹³

Raamattu paljastaa myös, että maailmankaikkeudella ja jokaisella ihmiselämällä on tarkoitus. Tämän takia maan ikä ei ole kriittinen tekijä vain tieteen ymmärtämisen kannalta, vaan myös minun – ja sinun – olemassaolon ymmärtämisen kannalta.

TAS WALKER, Luonnontieteiden kandidaatti (geologia), Filosofian tohtori (insinööritiede)
Dr Walker työskenteli aiemmin voimaloiden suunnittelu- ja käyttötehtävissä sekä kivihiilikerrostumien geologisissa arviointitehtävissä. Nykyään hän työskentelee täysipäiväisesti Creation Ministries Internationalin tutkijana ja puhujana Australiassa.