Luominen artikkeliarkisto

Dominic Statham

Oletko koskaan pannut merkille monia yhtäläisyyksiä erilaisten eläinten välillä? Monella eläimellä on muun muassa kaksi silmää, kaksi korvaa, neljä raajaa, sydän, aivot ja viisi sormea tai varvasta raajassaan. Luonto on täynnä tällaisia rakenteita. Kehitysopin kannattajilla on niille oma käsitteensä. He kutsuvat niitä ”homologioiksi”, ”homologisiksi ruumiinosiksi” tai ”homologisiksi rakenteiksi”. Homologiat viittaavat yksinkertaisesti samankaltaisuuksiin, jotka on kehitysopin kannattajien mielestä peritty yhteisiltä esivanhemmilta.

Kuvan 1 alarivin erilaisten eläinten silmät ovat näin ollen evoluutioon uskovien mielestä ”homologisia ruumiinosia”, koska niiden väitetään periytyneen yhteisestä kantamuodosta, jolla oli silmät. Samoin näiden eläinten jalat ovat homologisia rakenteita, joiden väitetään periytyneen yhteisestä jalallisesta kantamuodosta. Kuvan 1 sammakoilla, hylkeillä, linnuilla ja ihmisillä väitetäänkin olevan silmät ja jalat sen takia, että nämä perivät ne suunnilleen kaavion ylimmältä otukselta näyttäneeltä yhteiseltä kantamuodoltaan.

Kuva 1. Kuvitteellinen evoluutiosukupuu. Pisteviivat kuvaavat miljoonia vuosia ja miljoonia sukupolvia.

Jos avaa tyypillisen evoluutiota opettavan biologian oppikirjan, löytää todennäköisesti kuvien 2 ja 3 kaltaiset kaaviot. Ne osoittavat erilaisten eliöiden eturaajojen (etujalkojen tai käsien) samankaltaisuuksia. Niillä kaikilla on vihreällä merkitty olkaluu, sinisellä merkitty värttinäluu, ruskealla merkitty kyynärluu sekä keltaisella merkityt varpaat tai sormet. Evoluutioteoreetikot tietenkin väittävät, että näille yhtäläisyyksille on erittäin suoraviivainen selitys: yhtäläisyydet on peritty yhteiseltä kehitysopilliselta kantamuodolta. He väittävät eturaajojen olevan erinomainen esimerkki homologiasta. Tämänkaltaiset kaaviot ovat ehkäpä kaikkein eniten vakuuttaneet ihmisiä evoluutioteorian oikeellisuudesta. Samoin kuin kaikkien muidenkin evoluutiota puoltavien väitteiden tapauksessa, tässäkään ei kuitenkaan tarvitse raaputtaa pintaa syvemmälle huomatakseen, että väite on kestämätön. Seuraavaksi paljastuu, miten homologian perusteet romahtavat lähemmässä tarkastelussa.

Kuva 2. Eri luontokappaleiden eturaajojen samankaltaisuus.

Kuva 3.

Sikiöiden salat

Niin ihminen kuin sammakkokin ovat viisisormisia. Jos siis niin ihmiset kuin sammakotkin ovat perineet sormensa yhteiseltä kantamuodolta, voisimme olettaa sormien kasvavan samalla tavalla. Voisimme toisin sanoen olettaa sikiöasteisen sormien kehityksen olevan pohjimmiltaan samanlaista ihmisillä ja sammakoilla kuin sillä yhteisellä kantamuodolla, josta niiden väitetään kehittyneen. Ihmisten ja sammakoiden sormien kehitys on kuitenkin erilaista.

Kuva 4. Ihmisen ja sammakon sormien alkiokehitys.

Kuvan 4 mukaisesti ihmisen sormet ja varpaat kehittyvät lapionkaltaisesta rakenteesta, jossa ne saavat alkunsa väliaineen liuetessa pois. Sormien ja varpaiden välinen aine siis poistuu. (Näin sormesi kehittyivät ollessasi äitisi kohdussa.) Sammakoiden tapauksessa on toisin. Sormet kasvavat ulospäin aihioistaan. Materiaalia tulee siis lisää.¹ Jos evoluutio tarjoaisi oikean selityksen sille, miksi ihmisellä ja sammakolla on viisi sormea, olettaisimme alkiokehityksen olevan samanlaista: emme ainoastaan odottaisi ihmisten ja sammakoiden saaneen sormiaan perintönä, vaan samankaltaisuuksien pitäisi johtua yhteisistä geeneistä ja kasvuprosessin tulisi myös olla yhtäläinen. Kiinnostavaa kyllä, raajojen kehityksessä on lisäksi eroja jo eri sammakkoeläintenkin välillä, esimerkiksi sammakoiden ja salamantereiden välillä.² Merkittävää on, ettei kyse ole yksittäistapauksista. Niin sanottujen homologisten rakenteiden alkiovaiheinen kehitys on usein toisistaan poikkeavaa – eikä tämä päde ainoastaan raajoihin.

Jo vuonna 1894 amerikkalainen alkiotutkija Edmund Wilson kirjoitti: ”On tunnettu tosiasia, että osat, jotka [– –] ovat epäilemättä homologisia, eroavat usein suuresti [– –] siinä miten [ne] kehittyvät.”³

Lisäksi jo kuolleen sikiötutkija Dr. Pere Alberchin mukaan on ”enemmänkin sääntö kuin poikkeus”, että homologiset rakenteet kehittyvät eri tavoin.⁴

Homologia – evoluutioon uskovien suuri ongelma

Sir Gavin de Beer oli yksi 1900-luvun alkiokehitysopin eturivin tiedemiehistä. Hän oli Royal Societyn jäsen ja hänestä tuli Lontoon luonnontieteellisen museon johtaja. Vuonna 1971 hän kirjoitti tieteellisen julkaisun otsikolla: Homology: an Unsolved Problem [Homologia: ratkaisematon ongelma].⁵ Gavin de Beer oli evoluutioteoreetikko ja hän uskoi Darwinin kehitysoppiin, muttei pystynyt sovittamaan sitä alkiokehitystieteen tosiasioihin. Julkaisussaan hän antoi esimerkkejä homologisista rakenteista, jotka kehittyivät eri tavoin, munan tai alkion eri osista ja eri geenien kontrolloimina. Tämä oli hänelle mysteeri, koska se oli vastoin kaikkea, mitä evoluutioon uskova odotti löytävänsä. Siksi hän kutsui julkaisunsa otsikossa homologiaa ”ratkaisemattomaksi ongelmaksi”. Hän ei koskaan ratkaissut tätä ongelmaa – eikä sitä ole ratkaissut kukaan muukaan.

Gunter Wagner on ekologian ja evoluutiobiologian professori Yalen yliopistossa. Käsitellessään tätä samaa ongelmaa siitä, miten alkiokehitystieteen tosiasiat voidaan sovittaa evoluutioteoriaan, hän kirjoitti: ”Aina kun homologian biologinen perusta on yritetty paikantaa, on toistuvasti tuotu esiin häiritsevän lukuisia ja vaikeita ongelmia.”⁶ (Muotoilu lisätty.)

Nyt he kertovat koululaisille ja yliopisto-opiskelijoille, että evoluutio on biologiassa suuri yhdistävä periaate. He kertovat, että Darwin selitti elämän monimuotoisuuden. Kuuluisa evoluutioteoreetikko Theodosius Dobzhansky vakuutti meille, että ”mikään biologiassa ei ole järkeenkäypää muuten kuin evoluution valossa.” Mutta tämä ei yksinkertaisesti ole totta. Todellisuudessa biologian sovittaminen Darwinin teoriaan nostaa esiin lukuisia ja vaikeita ongelmia.

Kreationistinen tulkinta homologiasta

Mitä me sitten ajattelemme kaikista samankaltaisuuksista? Miksi niin monilla eläimillä on muun muassa kaksi silmää, kaksi korvaa, sydän, keuhkot? Miksi niin monien eläinten eturaajat muistuttavat toisiaan? Miksi luonto on niin täynnä näitä samankaltaisuuksia? Yleensä, kun ihmiset havaitsevat yhdenmukaisen mallin, he otaksuvat, että on olemassa suunnittelija. Lisäksi, koska evoluutio ei ole tarjonnut tyydyttävää selitystä vahvoille samankaltaisuuksille luonnossa, ne osoittavat varmasti juuri suunnittelijaan, luojaan. Yhteinen anatomia luonnossa osoittaa yhteen luojaan. Ei ole lukuisia jumalia ja luojia, jotka olisivat tehneet perin pohjin erilaisia elämänmuotoja perusteiltaan erilaisista osista. On vain yksi Jumala – Luoja – ja Hänen luomakuntansa heijastaa tätä.⁷

Homologia ja homoplasia

Kaikkialla luomakunnassa esiintyvät kaavamaisuudet eivät tue evoluutioteoriaa, vaan todistavat yhdestä suunnittelijasta (ks. pääartikkeli). Todellisuudessa ne ovat vastoin naturalistisia selityksiä, kuten laajasti ilmenevä homoplasia osoittaa. Melko usein eläimillä on samanlaisia elimiä tai rakenteita, joiden evoluutioon uskova ei voi ajatella selittyvän yhteisellä kantamuodolla. Hyvänä esimerkkinä on ”kamerasilmä”, jossa on linssi ja verkkokalvo. Nämä löytyvät sekä ihmiseltä että mustekalalta (kuva 5). Koska ihmisen ja mustekalan ei ajatella perineen silmiään yhteiseltä kantamuodolta, silmiä ei pidetä homologioina. Sen sijaan evoluutioteoreetikot kutsuvat niitä esimerkeiksi homoplasiasta. Tämä tunnetaan myös nimellä ”konvergentti evoluutio”, koska ajatellaan, että evoluutioprosessi on johtanut samaan lopputulokseen toisistaan riippumattomia teitä pitkin.

Kuva 5. Kameratyyppinen silmä löytyy niin ihmiseltä kuin mustekalaltakin.

Väitetystä homoplasiasta on lukuisia esimerkkejä.⁸ Lepakoilla ja delfiineillä on kaikuluotain, joka toimii samalla periaatteella kuin ihmisen kehittämät kaikuluotaimet.⁹ Jotkut kalat kehittävät sähköä saaliinsa tainnuttamiseen tai hyökkääjän torjumiseen, ja tämän ominaisuuden on ajateltu kehittyneen kuudesti.¹⁰ Niin ikään tonnikala ja makrillihai liikuttavat pyrstöeväänsä vahvoilla, punaisilla keskuslihaksilla, jotka yhdistyvät evään jäntein. Evoluutioteorian perusteella ne eivät kuitenkaan ole voineet saada tätä (kaloille epätavallista) mekanismia perintönä yhteiseltä kantamuodolta.¹¹ Todennäköisyys, että evoluutioprosessi olisi tuottanut tällaisen yhdenmukaisuuden luonnonvalinnan satunnaisissa ympäristöissä suodattaman mutaatioketjun kautta vaikuttaa äärimmäisen pieneltä. Jotkut tutkijat uskovat silmän kehittyneen riippumattomasti noin 60 kertaa.¹²

Istukalliset (esimerkiksi ihmiset) ovat nisäkkäitä, joiden poikaset kehittyvät sisällä äitinsä kohdussa ja saavat ravintonsa istukasta. Pussieläimet (kuten kengurut) ovat nisäkkäitä, jotka kantavat ja imettävät poikasiaan ulkona, pussissaan. Evoluutioteoreetikkojen mukaan istukalliset ja pussieläimet kehittyivät samasta kantamuodosta, joka muistuttaa hieman nykyistä päästäistä. Näiden varhaisten istukallisten ja pussieläinten väitetään sitten kehittyneen lukuisiksi eri eläimiksi. Kuitenkin evolutionistien on vaikea selittää, miksi niin monessa tapauksessa istukalliset kehittyivät melkein samanlaisiksi kuin pussieläimet (katso kuva 6).

Kuva 6. Istukalliset ja pussieläimet.

Monet kasvit tuottavat ruokaa ja kasvavat käyttäen auringosta saamaansa energiaa. Tätä monimutkaista prosessia kutsutaan yhteyttämiseksi. Eräs sen muoto, jota kutsutaan C₄-yhteyttämiseksi, on erityisen mutkikas. Johtuen C₄-prosessia käyttävien kasvien erilaisuudesta evolutionistien on väitettävä, että prosessi kehittyi toisistaan riippumattomasti yli 30 kertaa.^13,14 On käsittämätöntä, että tuollainen mutkikas prosessi voisi kehittyä edes kerran. Väite, että prosessi olisi kehittynyt lukuisia kertoja on taas jo mieletön. Evoluutioteorian totena pitämiseen tarvitaan runsaasti sokeaa uskoa!

Toisinaan evoluutiopuuta muokattaessa on homologioiksi väitetyt rakenteet selitettävä pois homoplasioina. Esimerkiksi valaiden oletettujen homologioiden kallojen ja hampaiden suhteen julistettiin dogmaattisesti kehittyneen suuresta, kaviollisesta petoeläimestä, sukupuuttoon kuolleesta mesonychidistä. Mutta sitten samankaltaisuudet DNA:ssa vakuuttivat evoluutioteoreetikot siitä, että valaat kehittyivätkin toisesta ryhmästä – artiodactyleistä (”parillisvarpaisista” kavioeläimistä), jotka olivat virtahevon kaltaisia. Näin nämä varmoiksi luullut homologiat on täytynyt tulkita uudelleen homoplasioiksi.

Evoluution todisteet?

Evoluutioon uskovat sanovat, että samankaltaisuudet osoittavat vääjäämättömästi yhteiseen kantamuotoon. Kuten olemme nähneet, tämä ei selvästikään pidä paikkaansa, sillä läheiset samankaltaisuudet tavataan usein eliöissä, joita evoluutioteoreetikkojen mukaan ei voi selittää yhteisellä kantamuodolla. Tästä huolimatta evoluutioteoreetikot vieläpä määrittelevät homologian tarkoittavan ”yhteisestä kantamuodosta periytyvää samankaltaisuutta” (eli evoluutio). Samanaikaisesti homoplasian määritellään olevan ”[konvergentin] evoluution tuottama samankaltaisuus”. Näin ollen evoluutioon uskovien mielestä yhteisestä kantamuodosta juontuva samankaltaisuus on todiste evoluutiosta ja samankaltaisuus ilman yhteistä kantamuotoa on todiste evoluutiosta. Mitä tahansa samankaltaisuutta he löytävätkin, on se todiste evoluutiosta!

”Homoplasia” on vain selitykseksi naamioitu termi. Homoplasiaa ei johdeta tieteellisestä todistusaineistosta, vaan sokeasta uskosta. Tämä usko lepää sen ylimalkaisen olettamuksen varassa, että luonnolliset prosessit voivat selittää kaiken – mukaan lukien villin konvergenssin, riippumatta siitä, kuinka epätodennäköiseltä se sitten näyttääkään.

DOMINIC STATHAM
luonnontieteiden kandidaatti, teollisuusopintojen diplomi, insinööritieteen ja teknologian instituutin jäsen, insinööri (C.Eng)
työskenteli 25 vuotta insinöörinä ilmailu- ja autoteollisuudessa. Hän on nykyään puhuja ja kirjoittaja Ison-Britannian ja Euroopan Creation Ministries Internationalissa.