Luominen artikkeliarkisto

Jonathan Sarfati jututtaa CMI:n meribiologi ja geenitutkija Dr Robert Carteria

Dr Carter suoritti luonnontieteiden kandidaatin tutkinnon soveltavasta biologiasta Georgia Institute of Technology -yliopistosta vuonna 1992. Tämän jälkeen hän vietti neljä vuotta opettaen lukion biologiaa, kemiaa, fysiikkaa ja elektroniikkaa, ennen kuin lähti Miamin yliopistoon suorittamaan filosofian tohtorin tutkintoaan meribiologiasta. Hän saattoi tämän koulutusohjelman menestyksekkäästi loppuun vuonna 2003 väitöskirjallaan ”Polttiaiseläinten fluoresoivat proteiinit”. Miamissa ollessaan hän tutki korallien ja muiden selkärangattomien pigmentinmuodostuksen [pigmentti = väriaine] genetiikkaa, suunnitteli ja rakensi vesiviljelylaitoksen Karibian koralleille, teki reilusti yli 500 laitesukellusta ja lisensoi tutkimuksestaan syntyneen johdannaistuotteen (patentoidun fluoresoivan proteiinin) eräälle biotekniikan yritykselle. Vuodesta 2006 lähtien Rob on toiminut puhujana ja kirjoittajana CMI-USA:lle tehden myös samanaikaisesti tutkimusta genetiikasta Dr John Sanfordin kanssa (ks. Luominen nro 8, s. 5-7).

Dr Carterilla on ollut monipuolinen tiedeura, johon kuuluu sekä opetusta että tutkimusta. Itse asiassa Rob sanoo melkeinpä syntyneensä tieteestä kiinnostuneena; hän oli siinä selvästi lahjakkaampi kuin muissa aineissa.

Yliopistossa Dr Carter tutki koralleja. Hän kuvaa niitä ”hämmästyttäviksi” ja selittää: ”Ne elävät jokaisessa meressä, pinnalta ainakin 2000 metriin saakka.¹ Joillakin on tukiranka, joillakin ei. Useimmilla kirkkaissa, lämpimissä ja matalissa vesissä elävillä koralleilla elää leviä sisuksissaan. Niin ne ovat sekä hurjia lihansyöjäpetoja (ainakin niille pikku otuksille, jotka sattuvat tulemaan temmatuksi niiden lonkeroihin) että yhteyttäviä – ne osaavat kasvien tavoin tehdä ravintoa valoenergiasta, vedestä ja hiilidioksidista.”

Dr Carter tutki erästä erityisen mielenkiintoista piirrettä – fluoresenssia, jonka avulla melkein jokainen korallilaji [engl. species] hohtaa vihreänä, oranssina tai punaisena sinisen valon tai ultraviolettivalon alla. Ällistyttävästi jopa täydessä pimeydessä elävillä syvän veden lajeilla [engl. species] on joukko fluoresoivia proteiineja.

Tämä johti Dr Carterin toiseen suureen kiinnostuksen kohteeseen: genetiikkaan. Useat ihmiset kysyivät häneltä, mikä sai aikaan hohtavat fluoresenssivärit. Selvittääkseen tämän hän onnistui ystävän ja ohjaajan avustuksella kloonaamaan geenin, joka koodasi yhtä fluoresoivista proteiineista eräässä tietyssä korallilajissa [engl. species].²

”Sen jälkeen aloin työskennellä tosissani ja onnistuin kloonaamaan geenit, en ainoastaan monien lajien [engl. species], vaan myös monien värien osalta. Lisäsimme useiden näiden proteiinien kirkkautta manipuloimalla niiden DNA-koodia ja markkinoimme yhden niistä biotekniikan yritykselle.”

Tämä kokemus antoi Dr Carterille kaikki välineet ja koulutuksen, joita hän tarvitsi tutkiakseen minkä tahansa eliön genetiikkaa, sillä kaikki ne sisältävät DNA:ta. Esimerkiksi alkaakseen tutkia ihmisen genetiikkaa hänen piti vain ”ladata [internetistä] ihmisen perimä ja alkaa puurtaa”.

”on olemassa kolme mitokondriaalista päälinjaa levittäytyneenä kaikille mantereille – mikä on yhdenmukaista sen Raamatullisen opetuksen kanssa, että koko nykyajan ihmiskunta polveutuu Nooan kolmesta miniästä”

Dr Carter on julkaissut yhden erityisen tärkeän artikkelin ihmisen mitokondriaalisesta DNA:sta maallisessa tieteellisessä julkaisussa.³ Rob selittää: ”Se on pieni rengasmainen DNA, joka sijaitsee solunsisäisissä osastoissa ja sitä kutsutaan mitokondrioksi. Mitokondriot ovat pieniä tehtaita, jotka muuttavat sokeria energiaksi ja jotka peritään vain äidiltä (teorian ja monien kokeiden perusteella). Mitokondriaalisen DNA:n avulla voimme rakentaa maailman jokaisen ihmisen sukupuun, joka kulkee vain äitilinjan kautta.”

Mitä tämä osoittaa? Dr Carter selittää, että evoluutiomalleissa suuret ihmispopulaatiot kehittyvät Afrikan tasangoilla useiden miljoonien vuosien aikana:

”Kehitysopin kannattajat olettivat nykyihmisten olevan monien äitilinjojen jälkeläisiä. Kun he löysivät vain yhden, he turvautuivat selityksenä ’populaation pullonkaulailmiöön’. Toisin sanoen Afrikassa asuneiden ihmisten määrä oletettavasti kutistui äkillisesti ainoastaan 1 000-10 000 henkeen – ja me vältyimme juuri ja juuri sukupuuttoon kuolemiselta. He järkeilevät, että vaikka useita naisia eli tämän pullonkaulavaiheen aikana, vain yksi äitilinja jatkui, ja muut kuolivat sukupuuttoon sattuman seurauksena.⁴ Yhtäläisyydet Raamattuun ovat häikäisevän ilmiselvät. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan selvästi, että ihmiskunta, jolla on yksi perimmäinen esiäiti (Eeva), kävi läpi populaation pullonkaulan (vedenpaisumuksen, josta vain kahdeksan henkilöä selviytyi).⁵”

Genetiikka yhtäpitävää Raamatun historian kanssa

Lisäksi Rob osoittaa, että on olemassa kolme mitokondriaalista päälinjaa levittäytyneenä kaikille mantereille – mikä on yhdenmukaista sen Raamatullisen opetuksen kanssa, että koko nykyajan ihmiskunta polveutuu Nooan kolmesta miniästä: ”Vaikka he kaikki polveutuivat suoraan Eevasta, jokainen heistä kantoi omia erityisiä mutaatioitaan, joita aiemmat sukupolvet ennen vedenpaisumusta olivat keränneet. Vedenpaisumuksen jälkeen heidän jälkeläisensä levittäytyivät Baabelista ympäri maailmaa.”⁶

Dr Carterin tutkimukseen kuuluu kuuluisa neandertalinihminen, jonka monet evoluutioon uskovat ja pitkiin ajanjaksoihin uskovat kreationistit väittävät olleen muu kuin ihminen: ”Viimeaikaiset arkeologiset tutkimukset osoittavat neandertalilaisten olleen käyttäytymiseltään ihmisiä; heillä ilmeisesti oli jopa joutoaikaa ja älyä valmistaa kosmetiikkaa.”⁷

Kaiken lisäksi viime vuonna neandertalinihmisen perimä vihdoin julkistettiin, ja ”se näytti meille täysin kehitysopillisen teorian kannalta odottamattomia asioita. Ensinnäkin neandertalilaiset olivat täysin ihmisiä. Toiseksi he ovat sukua ihmisille, jotka nykyään elävät Euraasiassa. Kolmanneksi neandertalilaiset risteytyivät nykyihmisten kanssa, mikä tarkoittaa heidän olleen samaa lajia [engl. species], vaikka kehitysopin kannattajat väittävät, että he eriytyivät nykyihmisistä 500 000 vuotta sitten.

Siispä tieteellisessä materiaalissa ei ole mitään, mikä viittaisi siihen, etteivät neandertalilaiset olisi olleet täysin ihmisiä. On myös monia syitä uskoa, että he elivät maan päällä vedenpaisumuksen jälkeen ja polveutuvat Nooasta ja hänen perheestään niin kuin kaikki muutkin.”⁸

Roska-DNA?

Koska Dr Carter on geenitutkija, kysyin häneltä, mitä mieltä hän on roska-DNA-väitteistä.

”Kehitysopin kannattajat keksivät roska-DNA:n [eli tilke-DNA:n] 1960-luvun lopulla, ja se perustui 1950-luvulla tehtyyn teoreettiseen työhön. Ajan rajallinen määrä, jopa kehitysopillisessa historiassa, laittaa tiukan rajan luonnonvalinnan käyttöön tulevien uusien mutaatioiden määrälle. Tämä määrä on aivan liian pieni selittämään sitä massiivista geneettisien erojen määrää, mitä on esimerkiksi ihmisten ja simpanssien välillä.. He ’ratkaisivat’ tämän vaikean pulman olettamalla, että suurin osa (noin 98 %) perimästä oli roska-DNA:ta. Luonnonvalinnan tarvitsi työskennellä vain tärkeiden osien parissa. Tätä kannatettiin 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin monet ajattelivat, että vain proteiineja koodaavilla geeneillä (noin 2 %) oli hyödyllisiä tehtäviä perimässä.⁹

”Kuitenkin tämä perustelu on argumentti hiljaisuudesta [suom. huom. argumentum ex silentio], samankaltainen kuin vanha surkastuneiden elinten argumentti. Heti kun tutkijat löysivät toimintoja perimän proteiineja koodaamattomille alueille, koko argumentti romahti. Nyt tiedämme, että reilusti yli 90 % perimästä on toiminnallista, vaikka se ei koodaakaan proteiineja. Itse asiassa suurimmasta osasta perimän DNA:ta tuotetaan RNA-kopioita. Emme tiedä, mitä monet näistä tekevät, mutta proteiineja koodaamattomat alueet ovat hyvin aktiivisia.

”Yksi elintärkeä ’roska’-DNA:n tehtävä on äskettäin löydetty ’silmukointikoodi’. Kun ihmisen perimä avattiin, tiedemiehet olivat ymmällään löytäessään vain noin 23 000 proteiinia koodaavaa geeniä, vaikka solut tuottavat satoja tuhansia erilaisia proteiineja. Kuinka tämä on mahdollista? Jokaisen geenin välissä on proteiineja koodaamattomia DNA-alueita. Koodaavat alueet yhdistetään monin eri tavoin, jotta kaikki loput proteiinit saadaan tuotettua. Väleissä oleva ’roska’ ohjaa tätä ’silmukoitumista’. ’Roska-DNA’-ajatus pitäisi heittää roskakoriin!”¹⁰

Tiede ja kristillinen usko

Dr Carter on ollut kristitty nuoresta pitäen. Monien tavoin hän kohtasi väitteen, että tiede ja kristinusko ovat yhteen sopimattomia. Asia kuitenkin ratkesi, kun hän löysi luomistieteen noin 19-vuotiaana:

”Aiemmin olin yrittänyt monia tapoja sovittaa yhteen näitä kahta, mukaan lukien päivä-aikakausi-teoriaa ja teististä evoluutiota. Ongelmana oli, että Raamatullinen eheys hävisi aina ’tieteelle’, kun kokeilin näitä lähestymistapoja. Ja ne asettivat kuoleman ja kärsimyksen Aadamin syntiä edeltävälle ajalle, vastoin 1. Mooseksen kirjan kolmannen luvun, Roomalaiskirjeen viidennen luvun ja 1. Korinttolaiskirjeen viidennentoista luvun opetuksia. Nuoren maapallon kreationismi on ainoa tapa pitää molemmat, tiede ja Raamattu.

Kuten Dr Carter selittää, ”evoluutio on todellisuudessa naturalismin olettamus naamioituneena tieteeksi. Heti kun opin kyseenalaistamaan tämän taustalla olevan olettamuksen, jonka mukaan luonnolliset prosessit voivat selittää kaiken, mitä koskaan on ollut, on tai tulee olemaan, kehitysopillinen syntytarina sortui kuin korttitalo. Todellinen tiede sopii yhteen Raamatun kanssa.”

Koralliriutat: ei tukea pitkille ajanjaksoille

Huolimatta korallien hämmästyttävästä suunnittelusta kehitysopin kannattajat Darwinista tähän päivään ovat kaapanneet ne omiin tarkoituksiinsa. Eritoten he väittivät, että suurten koralliriuttojen muodostumiseen kului pitempään kuin Raamatunmukainen ajanjakso. Dr Carter vastustaa tätä:

”On monia huomioon otettavia asioita, ennen kuin luovutamme alueen evoluutioon uskoville. Ensinnäkin yksittäisellä korallieläimellä ja tuhansien korallien aikojen saatossa luomalla koralliriutalla on eroa. Eivät kaikki riutaksi geologisessa aineistossa leimatut olleet varsinaisia riuttoja. Joskus ’riutaksi’ on ilmoitettu pelkkä korallinkappale, ja kuitenkin Nooan aikaisen vedenpaisumuksen seurauksena juuri odottaisimmekin löytävämme monia rikkinäisiä ja erilleen joutuneita palasia kiviin hautautuneina, ja näin asia onkin.

Toiseksi jopa merkittävät nykyajan riutat, kuten Australian Iso Valliriutta, ovat äskettäisiä kehitysopin kannattajalle. Jääkauden (luomiseen uskovat eivät sanoisi ’viimeisen’ vaan ’ainoan’ jääkauden¹¹) huipun aikana Ison Valliriutan peruskalliot olivat kuivaa maata. Siispä koko nykyisen riutan on täytynyt kasvaa ’viimeisen’ jääkauden lopun jälkeen, joka oli alle 10 000 vuotta sitten evoluutiomallin mukaan. Meille vedenpaisumus oli noin 4500 vuotta sitten, ja jään määrä lisääntyi sen jälkeen maksimimääräänsä ehkä 500 vuotta tämän jälkeen. Tieteellisesti on vain vähän eroa 10 000 ja 4000 vuoden välillä, kun ajoitukset perustuvat korallien kasvunopeuksiin tuntemattomissa tai oletetuissa oloissa – nopeuksiin, jotka on luultavasti moninkertaisesti aliarvioitu.¹²

Ja kolmanneksi, syvällä kivikerrostumien sisässä ei ole laajoja nykyisen tyyppisiä koralliriuttoja. Jokainen niistä, joista minä olen tietoinen, on pinnalla tai lähellä sitä. Ei ole mitään, mikä viittaisi siihen, että ne – riippumatta niiden kehitysopillisesta ’iästä’ – olisivat kasvaneet maapallolla miljoonia vuosia. Fossiiliaineistossa on muita simpukoista, levistä ja sukupuuttoon kuolleista Tabulata- ja Rugosa -koralleista muodostuneita riuttoja, mutta joillekin näistä ei ole mitään nykyisiä vastineita. Kehittelen nykyään ideoita, jotka selittäisivät nämä riutat vedenpaisumuksen asiayhteydessä, mutta vielä on paljon työtä tehtävänä!”