Pelkkää kikkailua hypoteettisilla eläimillä

Photo credit: threefingeredlord / Foter / CC BY-SA

Photo credit: threefingeredlord / Foter / CC BY-SA

Eläintiede oli kiehtova aine, jota opiskelin yliopistossa jo vähän kypsemmällä iällä. Joka viikko osallistuimme kahdelle luennolle ja laboratorio-osioon, jossa tutkimme kaikenlaisia eläimiä.

Eräänä päivänä luennoitsija esitteli monisoluisia eläimiä, kuten koralleja, meduusoita ja matoja. Hän selitti täydelle luentosalille, kuinka monisoluiset eläimet kehittyivät ameban kaltaisista, yksisoluisista eläimistä. Me olemme monisoluisia eläimiä, kuten koirat ja katkaravut.

Yksisoluinen eläin ei ole mikään yksinkertainen protoplasmamöykky [protoplasma = solu- ja tumaliman yhteisnimitys]. Se on erittäin monimutkainen eliö, joka kykenee tekemään kaiken mitä se tarvitsee elämiseen ja lisääntymiseen – kaiken tämän vain yhtenä, itsenäisenä soluna.1 Se voi liikkua, etsiä ravintoa, syödä ja sulattaa ravinnon sekä hävittää jätteensä. Se kykenee lisääntymään ja voi näin ollen tuottaa seuraavan sukupolven. On lievästi sanottuna ällistyttävää, että yksi solu selviytyy tästä kaikesta.

Samalla tavalla monisoluiset eläimet voivat selviytyä hengissä ja lisääntyä. Monisoluiset eläimet, kuten niiden nimikin viittaa, koostuvat erilaisista soluista, joista jokainen on erikoistunut suorittamaan erilaisia, eliön menestymiselle tarpeellisia tehtäviä.

Jotkut solut ovat voineet erikoistua esimerkiksi ihosoluiksi, toiset hermosoluiksi, toiset ruoan imeytymiseen, toiset verisoluiksi kuljettamaan ravinteita ja happea muille soluille jne. Toisin kuin yksisoluinen eliö monisoluisen eliön yksittäiset solut eivät selviydy hengissä itsekseen. Yksittäinen, eliöstä erilleen joutunut solu hajoaa.

Jotta eliö voi selvitä hengissä, täytyy kaikkien erityyppisten solujen toimia yhteistyössä, kunkin omalla paikallaan ja oikeassa järjestyksessä. Eliö kuolee, jos jotkut solut (esim. verisolut) lakkaavat toimimasta.

Niinpä suuri kysymys kuuluu: Miten ensimmäinen, toimiva monisoluinen eläin sai alkunsa, jos kaikki eliöt kehittyivät luonnollisten prosessien kautta pienten, satunnaisten vaiheiden sarjana? Muista, että evoluution mukaan maapallolla oli vain yksisoluisia eliöitä ennen ensimmäistä monisoluista eliötä.

Eläintieteen luennoitsija selitti tämän täydelle luentosalille. Luokassa oli varmaankin 300 oppilasta ja kaikilla oli kiire kopioida informaatiota aivan kuin heidän elämänsä olisi ollut siitä riippuvainen. Ja tietyssä mielessä näin olikin, koska heidän koetuloksensa riippuivat siitä, miten hyvin he kopioivat tätä informaatiota koepapereihinsa, mikä taas edelleen vaikutti heidän tuleviin työnäkymiinsä.

Jotta yksisoluisista voisi muodostua monisoluinen eliö, täytyisi yksisoluisten eliöiden ryhmittyä yhteen. Ehkäpä oli olemassa erilaisia yksisoluisia eliöitä, joiden yhteen liittymisestä seurasi molemminpuolista hyötyä.

Pelkkä yhteenliittyminen ei kuitenkaan riittäisi. Solujen pitäisi erikoistua, mikä tarkoittaa sitä, että niiden täytyisi luopua joistakin tehtävistään, kuten ruoan sulattamisesta, jotta ne voisivat keskittyä muihin tehtäviin. Tämä tarkoittaa, että niiden olisi pitänyt luopua kyvystään selviytyä itsenäisesti hengissä ja turvautua toisiin soluihin, jotka voisivat tarjota pois luovutettuja toimintoja.

Photo credit: brainware3000 / Foter / CC BY

Photo credit: brainware3000 / Foter / CC BY

Jotta tällaiset muutokset voisivat onnistua, pitäisi solujen erikoistua toinen toistaan täydentäviin toimintoihin, ja muutosten olisi tapahduttava samaan aikaan. Kaikkien solujen täytyisi liittyä toisiinsa yhtenäiseksi rakenteeksi, jotta eliö voisi selviytyä hengissä kokonaisuutena, koska yksikään näistä soluista ei enää voisi selvitä hengissä yksinään.

Kun ajattelet tarvittavia vaiheita, niiden monimutkaista ja oikea-aikaista ajoitusta, se romuttaa uskon tällaiseen. Miten olisi mahdollista, että ohjaamaton sattuma saisi tällaista aikaan? Kukaan ei ole kyennyt selittämään tätä. Ei ole olemassa uskottavaa, yksityiskohtaista kuvausta siitä, kuinka ensimmäinen monisoluinen eliö olisi voinut kehittyä. Mutta jos (sokeasti) uskoen pidämme evoluution totena, silloin siirtyminen yksisoluisista monisoluisiin eliöihin on ehdottomasti tapahtunut.

Olen huomannut, että luennoitsijat ja oppikirjat kuvaavat erilaisia evoluutioon liittyviä ongelmia yksityiskohtaisesti. Ajattelen, että se riisuu oppilaat aseista. Asian yksityiskohtainen kuvaus luo sellaisen vaikutelman, että tiedemiehet olisivat ratkaisseet ongelman.

Niinpä oppilaat eivät edes kuvittele, että evoluutiosta voisi olla epäilystäkään. Itse asiassa luennoitsijat ja oppikirjat eivät kuitenkaan tarjoa vastauksia näihin ongelmiin.

Photo credit: georgeparrilla / Foter / CC BY

Photo credit: georgeparrilla / Foter / CC BY

Ja juuri näin tapahtui kyseisenä aamuna. Luennoitsija selitti ne vaiheet, joiden oli täytynyt tapahtua, ja mainitsi joitakin ongelmia. Tämän jälkeen hän heijasti seinälle listan, jossa kerrottiin, miltä ensimmäinen monisoluinen eliö olisi voinut näyttää. Se oli: 1. pieni, 2. meressä elävä, 3. ontto pallo. Oppilaat kirjasivat kiireesti muistiinpanoihinsa nämä asiat. Monisoluinen eliö oli: 4. yksisiimainen,2 5. sillä ei ollut suuta, 6. ei suolistoa. Kirjoita, kirjoita.

Suurin piirtein tässä vaiheessa nostin käteni ja huudahdin: ”Anteeksi…”

Yleensä oppilaat eivät esitä kysymyksiä niin suurissa ja pelottavissa tilaisuuksissa.

”Niin”, luennoitsija katsoi minuun päin. ”

Anteeksi, mutta olisin utelias tietämään, mitä todisteita kuvaamastanne eliöstä on olemassa? Onko meristä löytynyt yhtään esimerkkiä tällaisesta tai onko niiden fossiileja löydetty?”

Hän epäröi ja siirsi kuvan pois näkyvistä. ”No, ei ole”, hän sanoi. ”Ei ole yhtään fossiilia. Tämä on hypoteettinen [oletettu] esimerkki. Se on eliö, jonka on täytynyt olla olemassa.”

Sitten hän laittoi seuraavan kuvan näkyviin, katsoi sitä ja sanoi: ”Tuota noin, tämäkin on hypoteettinen”.

Hän oli näyttänyt klassisen kaaviokuvan niin kutsutusta evoluution sukupuusta, joka alkaa yhdestä solusta hajaantuen kaikkiin nykyään elossa oleviin lajeihin.

Siirtäessään tämän kuvan syrjään luennoitsija sanoi: ”Katsokaas, vaikka nämä ovat hypoteettisia, se ei tarkoita sitä, etteikö evoluutio olisi totta. Näemme evoluutiota tapahtuvan koko ajan. Evoluutiota on vain jälkeläinen, jossa on tapahtunut muutos…”

Näillä lausunnoilla hän avasi oven muille asioille. Hän sekoitti evoluution määritelmät – sitä kutsutaan valesyötin käyttämiseksi.3 Suurin osa opiskelijoista ei tiedä tätä eroa, ja minä olin häirinnyt tuntia jo kerran. Niinpä luento jatkui.

Kummastelen usein mitähän olisi tapahtunut, jos en olisi esittänyt kysymystäni. Oppilaat olisivat kopioineet yksityiskohdat papereihinsa tietämättä, ettei eliötä ole olemassa – kyse oli hypoteettisesta rakennelmasta, joka ei perustunut minkäänlaisiin todisteisiin.

”Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa” (Room. 1:20).

Lähdeluettelo ja kommentit
  1. Yksistään lisääntyminenkin on ällistyttävää. Kopiokoneet kopioivat asiakirjoja, mutta eivät itseään eli kopiokonetta.
  2. Siima on piiskamainen ja siinä on pyörintämoottori, jota eliö käyttää liikkuessaan. Katso: DeVowe, S., The amazing motorized germ, Creation 27(1):24-25, 2004. <creation.com/flagellum> Vertaa: Sarfati, J., Design in living organisms (motors), <creation.com/motor>.
  3. Walker, T., Älä nielaise syöttiä. <luominen.fi/ala-nielaise-syottia>

Etusivun kuvan credit: sxc.hu/hisks

TAS WALKER, Luonnontieteiden kandidaatti (geologia), Filosofian tohtori (insinööritiede) 
Dr Walker työskenteli aiemmin voimaloiden suunnittelu- ja käyttötehtävissä sekä kivihiilikerrostumien geologisissa arviointitehtävissä. Nykyään hän työskentelee täysipäiväisesti Creation Ministries Internationalin tutkijana ja puhujana Australiassa.

Copyright © Creation Ministries International. http://www.Creation.com
Used with permission. Käytetty luvalla.