Luominen artikkeliarkisto

Emil Silvestru ja Carl Wieland

Evoluutioon uskovat saavat ”allergisen” reaktion prekambrikauden siitepölystä – Etelä-Amerikan fossiilit ovat yli miljardi kehitysopillista vuotta ”liian vanhoja

Englannin Sir Walter Raleigh, joka toi tupakan ja perunan Eurooppaan, tunnetaan parhaiten siitä, että hän käytti ilmeisesti kallista viittaansa mutalätäkön peittämiseen, suojellakseen kuningatar Elisabet I jalkoja. Kuningattaren seuraaja Jaakko I (joka on kuuluisa englanninkielisestä King James Version (KJV) [Kuningas Jaakon] –käännöksestä) mestautti hänet vuonna 1618, mutta sitä ennen hänestä oli tullut ensimmäinen eurooppalainen, joka löysi Etelä-Amerikan Roraima-vuoren. Sen noin 2810 m meren pinnan yläpuolella oleva huippu on Venezuelassa.¹ Alue oli myös tapahtumapaikkana Arthur Conan Doylen kuuluisassa romaanissa Kadonnut maailma.

Roraima-vuori on yksi vuori tasalakisten pöytävuorien ryhmästä (jotka tunnetaan paikallisesti nimellä tepui:t), jotka koostuvat kvartsiareniittihiekkakivestä. Kyseessä uskotaan olevan suuren hiekkakiviylätasangon jäänteiden.

Kaikilla evoluutioon uskovien mielestä oikeaoppisilla geologisilla menetelmillä mukaan lukien radiometrisen ”iänmäärityksen”, tämän kiven oletetaan muodostuneen, ei yhtään vähempää, kuin 1,7 (useimmat sanovat 1,8) miljardia vuotta sitten.

Normaalissa kehitysopillisessa geologisessa kerrossarjassa (Kuva 1) se tarkoittaa prekambrikautta, mikä on selvästi ennen kuin maapallolla oletetaan olleen mitään monisoluista elämää – ainoastaan bakteereita ja leviä. Se on tosiaankin paljon, paljon ennen kuin maapallolla oletetaan olleen mitään kasveja, jotka kykenivät tuottamaan itiöitä tai siitepölyä. Evoluutioon uskovat sietäisivät mitään kaukaisesti siemenkasvia muistuttavaakaan aikaisintaan myöhäisellä devonikaudella, noin 380 miljoonaa vuotta sitten.

Fossiilit ”väärällä” aikakaudella

Silti itiö- ja siitepölyfossiileja on löydetty Roraimamuodostumasta, kuten on raportoitu vuoden 1966 artikkelissa arvovaltaisessa tieteellisessä julkaisussa Naturessa.² Se tarkoittaa, että ne ovat ainakin 1300 miljoonaa tai 1,3 miljardia vuotta ”liian vanhoja”.

Löytö tehtiin vuonna 1963, kun öljy-yhtiön palynologi³ tutki kasvitieteilijän alueelta keräämiä näytteitä. Yllä mainitun Naturen artikkelin oli tehnyt Dr R.M. Stainforth,⁴ geologi, jota pidettiin jossain määrin auktoriteettina alueen stratigrafiassa [tutkii mm. kivisarjojen ikiä] ja mikropaleontologiassa [paleontogian haara, joka tutkii mikrofossiileja, jotka ovat erittäin pienikokoisia fossiileja]. Se oli niin hämmentävä löytö (uskolle pitkiin ajanjaksoihin), että vuonna 1964 lähetettiin päteviä geologeja erityiselle tutkimusmatkalle tarkistamaan tosiasioita. He ottivat lisää näytteitä, yrittäen välttää alueita, missä siitepöly voisi tulla kiveen ulkopuolelta (kuten liuskeisuustasoja). Tämän jälkeen kolme palynologia testasivat näytteet toisistaan riippumattomasti – ja löysivät lisää samanlaisia itiöiden ja siitepölyn fossiileja.

Olisivatko kivet voineet olla väärin ajoitettuja?

Vuonna 1964 julkaistu kirje Naturessa viittasi edeltävänä vuonna Naturessa raportoituihin tutkimuksiin, jotka vahvistivat, että Roraimakiville on pakko antaa tämä valtava ikä kehitysopillisessa järjestelmässä.⁵

Stainforth, joka itse hyväksyi evoluution pitkät ajanjaksot, sanoi tästä löydöstä (muistiinpanoissa, joita on internetissä hänen monia artikkeleitaan sisältävän listauksen rinnalla):

”Kyseessä olevat kivet ovat kiistattomasti muinaisia (prekambriselta ajalta) ja ovat niin muuttuneita, että niissä ei pitäisi olla tunnistettavissa mitään eloperäistä ainetta. Ne ovat myös fyysisesti tiheitä ilman mitään selviä reittejä (kuten luonnollisia läpäisy-/huokoisuus- tai rakojärjestelmiä), joiden kautta kiinteät hiukkaset saattaisivat päästä niiden sisään. Silti normaaleilla palynologisilla menetelmillä näytteistä löytyi hyvin säilynyttä fossiilista siitepölyä!!!”⁶ [Kolme huutomerkkiä alkuperäisessä.]

Fossiilisen siitepölyn ja itiöiden tuottaneiden lajien [engl. species] nimeäminen varmuudella on vaikeaa, mutta ne eivät ehdottomasti edusta sen tyyppisiä lajeja [engl. species], joita alueella on nykyään. Kuten sanottu ne eivät voi olla vanhempia kuin ”devonikaudelta”. Useimmat raportit esittävät näiden kasvien olevan tyyppiä, joka kehitysopillisessa ajattelussa sijoitetaan tertiäärikaudelle, noin 60 miljoonaa vuotta sitten. Tämä tekee kehitysopillisesta yhteen sopimattomuudesta yli 300 miljoonaa vuotta pahemman, kuin aikaisemmin sanottu 1,3 miljardia vuotta.

Arvoituksen kanssa selviytyminen

Alkuperäisessä artikkelissaan Naturessa Stainforth kertoo kuinka mielipiteet tästä kehitysopillisesta paradoksista [ristiriidasta] jakautuvat pohjimmiltaan kahteen leiriin (molemmat tietenkin pitkiin ajanjaksoihin uskovia). Ensimmäinen leiri sanoo oikeastaan radiometrisen iänmäärityksen osoittavan, että kiven täytyy olla niin vanha. Kehitysopillisen ajattelun mukaan on kuitenkin mahdotonta, että kasvit ovat elossa yli miljardi vuotta ennen kuin ne ilmaantuivat. Siispä siitepölyn täytyy edustaa jonkinlaista myöhempää kontaminaatiota [saastumista].

Väitteensä tueksi he esittävät, että kivi osoittaa merkittävää muuttumista metamorfoosin seurauksena,⁷ joka tekee epätodennäköiseksi sen, että fossiilista siitepölyä voisi olla vielä olemassa.

Toinen leiri vastaa, ettei kukaan ole koskaan testannut uskomusta, että fossiilinen siitepöly ei voi selvitä metamorfoosissa. (Tämä oli totta silloin, muttei enää: tieteellinen artikkeli vuodelta 2007 kuvasi kivessä ”huomattavasti säilyneitä” fossiili-itiöitä Ranskan Alpeilta, jotka ovat läpikäyneet korkean asteen metamorfoosin.⁸ Yksi meistä – Emil Silvestru – on myös perehtynyt fossiili-itiöihin romanialaisessa metamorfoosikivessä.)

Toinen leiri huomauttaa myös, että kiven muuttunut (kovettunut) luonne on todistusaineistoa heidän uskomuksensa tueksi, että:

”siitepöly (ja itiöt) eivät olisi voineet mennä metamorfoosin läpikäyneiden kerrosten sisään ulkopuolelta millään ajateltavissa olevalla luonnollisella keinolla. Ne ovat tiheitä läpipääsemättömiä kiviä, jotka ovat puristuneet kokoon satojen jalkojen [toim. huom. 1 jalka = n. 30 cm] paksuisesta taakasta…[ja] näytteenottopinnan on täytynyt olla syvällä muodostuman sisällä aivan viime aikoihin asti.”⁹

Stainforthin viimeinen kappale toteaa: ”emme tarjoa mitään ratkaisua paradoksiin.” Kappale päättyy kutsumalla tätä ”erittäin kiehtovaksi geologiseksi ongelmaksi.”

Pelin säännöt

On ollut selvää jo kauan, että kehitysopillinen/pitkien ajanjaksojen viitekehys on vahva filosofinen malli, joka vastustaa falsifioimista [väitteen osoittamista vääräksi]. Evoluutioon uskovat ovat vakuutelleet, että evoluution ja siihen liitettyjen pitkien ajanjaksojen falsifioiminen olisi ”helppoa” – esittäkää vain merkittävästi väärässä paikassa oleva fossiili, esimerkiksi jäniksiä kambrikaudelta.

Itse asiassa odottamattomista paikoista löydetyistä fossiileista on monia esimerkkejä. Nämä ovat kuitenkin palvelleet vain sitä tarkoitusta, että pitkiin ajanjaksoihin uskovat ovat havainnollistaneet käytettävissä olevia strategioitaan selviytyä tällaisista odottamattomista löydöistä. He voivat esimerkiksi pidentää lajin [engl. species] ilmoitettua aikahaarukkaa sisällyttämään uuden informaation.

Tai he voivat olettaa fossiilin olevan esimerkki ”uudelleenkerrostumisesta”. Toisin sanoen fossiilit ”ajalta” A ovat joutuneet jotenkin ”ajan” B kerrostumaan. Joskus todisteita tällaisesta ”intrusiivisesta [tunkeutuvasta] hautautumisesta” löytyy. Mutta kuten näemme ensimmäisen leirin kannasta Roraima-siitepölyä kohtaan, kannasta voidaan pitää (ja usein on pidetty) kiinni aineellisista todisteista huolimatta.

Yksinkertaisesti sanottuna, Roraima-siitepöly ”ei voi olla” samanikäinen kuin kivi – tai muuten koko pitkien ajanjaksojen geologinen rakennelma ja siihen liittyvä kehitysopillinen eteneminen romahtavat. Ainoa järkevä vaihtoehto olisi Raamatullinen (yliluonnollinen, äskettäinen) luominen.

Niinpä näiden fossiilien yksinkertaisesti ”täytyy olla” paljon myöhäisemmältä ajalta, ne ovat jotenkin arvoituksellisesti sijoittuneet kiveen lukemattomia satoja miljoonia vuosia sen muodostumisen ja kovettumisen jälkeen (kehitysopillisen tarinan mukaan).

Mitä jos kaikki tällaiset selitysyritykset kaatuvat ja aineelliset todisteet hyväksytään rehellisesti – kuten toinen leiri edellä? No, asia vain hyllytetään ratkaisemattomana arvoituksena. Näin on ollut Roraima-todisteiden kanssa jo noin puoli vuosisataa.

Oli lopputulos mikä tahansa, käy samoin kuin väärennettyjen noppien kanssa – ”talo” (usko pitkiin ajanjaksoihin) voittaa joka kerta.

EMIL SILVESTRU, Filosofian tohtori (geologia)
Dr Silvestru on asiantuntija luolageologiassa. Hän työskentelee Creation Ministries International -järjestölle Kanadassa.

CARL WIELAND, Lääkäri
Dr Wieland on  Creation Ministries International -järjestön toimitusjohtaja Brisbanessa, Australiassa. Hän on myös perustanut  Creation-lehden, jonka suomalainen versio  Luominen-lehti on.