Luominen artikkeliarkisto

Jonathan Sarfati haastattelee kirkkohistorioitsija Dr Benno Zuiddamia

Useimmat kirkkoisät pitivät luomiskertomusta kirjaimellisena historiankuvauksena. Pieni vähemmistö piti sitä vertauskuvallisena, mutta silloinkin yleensä historiallisen tulkinnan lisäksi – ei sen sijasta. Tämä viittaa siihen, että nykynäkemykset pitkistä ajanjaksoista eivät tule tekstistä, vaan että ne on tungettu sinne väkisin ”tieteen” takia.

Benno Zuiddam on Uuden testamentin, Kreikan ja kirkkohistorian erityisasiantuntijana toimiva tutkijaprofessori North West yliopiston teologisessa tiedekunnassa Potchefstroomissa, Etelä-Afrikassa. Hän on väitellyt tohtoriksi klassisista aineista ja teologiasta. Benno toimii myös tohtorikoulutettavien opinto-ohjaajana Greenwich School of Theology’ssa Englannissa ja Australian presbyteerikirkon pastorina. Hänen kirjoituksiaan on julkaistu noin kymmenessä eri vertaisarvioidussa klassisten aineiden ja teologian julkaisussa ja tämän lisäksi hän on kirjoittanut syvällisen tutkielman Raamatun arvovallasta alkukirkossa^†.¹

Joissakin seurakunnissa^† ja teologisissa seminaareissa luomiskertomuksen kirjaimellista tulkintaa pidetään naurettavana ”yksinkertaistamisena” ja sanotaan, että ”näin ei usko kukaan valistunut Raamatun tutkija”. Tällaisten väitteiden luulisi huvittavan akateemista teologian professori Benno Zuiddamia, jolla on kaksi tohtorintutkintoa.

Bennon elämää oli siunattu perheellä, joka kävi kirkossa. Se ei kuitenkaan taannut pelastavaa uskoa. Hänen tapauksessaan kaiken muutti Raamatun luku ja Pyhän Hengen työ:

”Vaikka Jumala oli osa elämääni aina lapsena tapahtuneen kasteen jälkeen, oli minun teini-ikään tultuani otettava täysi vastuu elämänvalinnoistani. Tätä voi, jos niin halutaan, kutsua kääntymykseksi. Minulle se merkitsi synnistä luopumista, Jeesuksen henkilökohtaisen lunastustyön omistamista ja antautumista Jumalan minulle suunnittelemiin tehtäviin.”

Nuorena mukaan politiikkaan

Bennon suunnitelmiin ei aina kuulunut oppineen ura. Ensin hän halusi palvella Jumalaa toimittajana tai poliitikkona ja taistella päällekäyvää maallista liberalismia vastaan. Hän kertoo synnyinmaansa Hollannin rikkaasta kristillisestä perinteestä, esimerkiksi Abraham Kuyperista (1837–1920), joka oli johtava konservatiiviteologi ja josta tuli pääministeri. Perinne ei merkinnyt vain nykypäivän moraalisten paheiden, kuten abortin ja eutanasian vastustamista, ”vaan Jumalan palvelua kaikilla elämän alueilla, mukaan lukien liike-elämä, maanviljely ja opetustoimi”.

Benno kertoo toimineensa kaupunginvaltuuston suurimman poliittisen ryhmän palveluksessa vain 16 vuoden ikäisenä. ”Vieläkin muistelen kaihoisasti tätä enimmäkseen harmaahiuksisten miesten joukkoa, joka tyylikkäästi hyväksyi minut seuraansa.” Joukon toiseksi nuorin oli kaksi kertaa häntä vanhempi sihteeri. Benno palveli myöhemmin paikallisessa hallinnossa ja alueen johtotehtävissä.

Hän kuitenkin pettyi. Kristillinen poliittinen puolue ei saa muutosta aikaan, jos kulttuuri on muuttunut täysin maallistuneeksi: ”Ymmärsin vähitellen, kuinka täydellisesti hallintojärjestelmämme oli maallistunut. Jotta kristillinen politiikka olisi mahdollista demokratiassa, tarvitaan paljon Raamattuun sitoutuneita kristittyjä.”

Kristillinen kulttuuri on menettänyt jalansijansa oppilaitoksissa

Bennon usko innosti häntä ryhtymään Raamatun, kirkkohistorian ja klassisen kreikan tutkijaksi. Hän havaitsi, että suurin uhka kristillisyydelle Hollannissa ei tullut ulkopuolisten hyökkäysten muodossa vaan kirkon^† sisältä. ”Synodit ja tärkeimpien kirkkokuntien teologiset tiedekunnat eivät korostaneet Raamatun arvovaltaa. Itse asiassa havaitsin, että kristinuskon vihollisten teoriat olivat päätyneet oppituoleihin.”

Tämä motivoi Bennoa opiskelemaan, jotta hän pystyisi kumoamaan noiden kriitikoiden väitteet. ”Ryhdyin tekemään väitöskirjaa varhaisista pakanafilosofeista, jotka olivat tehneet pilaa kristinuskosta. Heidän näkemyksensä nousivat uudelleen esiin kirkossa^† 1700-luvun ’valistusaikana’ ja nyt ne ovat tunkeutuneet moniin teologian oppilaitoksiin.” Tätä kutsutaan ”liberaaliteologiaksi”, joka kieltää yliluonnollisen ja mitätöi Raamatun pitäen sitä ”ihmisten uskonnollisten kokemusten kokoelmana – ihmisten, jotka ovat tehneet Jumalan omaksi kollektiiviseksi kuvakseen”.

Kirkkohistoriaa

Bennon tutkimukset veivät hänet alkukirkon^† kirjoitusten pariin. Ensimmäisellä vuosisadalla ”ihmiset uskoivat Jumalan suoraan puheeseen”, toisin kuin liberaaliteologit. Kun Benno saavutti akateemisen arvoaseman apulaisprofessorina vuonna 2008, hän oli juuri väitellyt tohtoriksi klassisesta kreikasta ja tutkinut pakanahistorioitsija Plutharkosta, apostolien aikalaista. Plutharkos uskoi, että jumalat puhuivat antiikin ennustajien, oraakkelien välityksellä. ”Raamatussa samaa kreikan sanaa, joka tarkoittaa oraakkelin² puhetta, sovelletaan myös Pyhiin Kirjoituksiin. On aivan selvää, että apostolinen kristinusko ja alkuseurakunta^† pitivät Raamattua todellisena Jumalan sanana. Mutta nykyään monet osat Kirkkoa^† ovat luopuneet historiallisesta kristinuskosta.”

Jo tätä ennen Dr Zuiddam oli väitellyt teologian tohtoriksi ja erikoistunut varhaiseen apostolien jälkeiseen aikaan. Hänen tutkimuksensa osoittavat, että kaikkia Raamatun kirjoja, jotka olivat kirkon^† käytössä, pidettiin Jumalan ilmoituksena – jo vuosisatoja ennen kuin Uuden testamentin kaanon hyväksyttiin virallisesti kirkolliskokouksissa. On ilmeistä, että nämä kirjat olivat jo toimineet Kirjoituksina hyvin varhain. Hän tarkentaa:

”Havaitsin, että nämä varhaiset kirkkoisät hyväksyivät Kirjoitukset samasta syystä kuin minä teini-ikäisenä: ne olivat Jumalan sanaa. Kun Jumala puhuu, sitä ei kyseenalaisteta, vaan otetaan vastaan.”

Kuinka tärkeä luomiskertomus on kristinuskon kannalta?

Dr Zuiddam selittää, että luomiskertomus ”ei ole selonteko pelkästään tämän maailman synnystä, vaan myös Jumalan ja ihmisen välisen vuorovaikutuksen alusta. Se kertoo Jumalasta, jonka olemus on hyvä, ja kauniista luomakunnasta, jonka Aadamin synti tärveli. Se kertoo rakastavasta Jumalasta, joka ei hylännyt luomakuntaansa, joka valitsi Nooan ja myöhemmin Aabrahamin perhekunnan, koska muuta maailmaa ei kiinnostanut Hänen palvelemisensa.”

Benno kiinnitti huomiota myös siihen, että kristittyjen suhtautuminen luomiskertomukseen paljastaa usein sen, kuinka tosissaan he ottavat muun Raamatun. Ei ole yllättävää, että evankeliumin viholliset – sekä kirkon^† ulkopuoliset tunnustukselliset ateistit että liberaaliteologit kirkon^† sisällä – suuntaavat usein hyökkäyksensä luomiskertomusta vastaan.

Miten luomiskertomusta on historiallisesti tulkittu?

Monet raamatullisen (”nuoren maan”) luomisen vastustajat väittävät, että se olisi uusi näkemys, sillä kirkko^† olisi aina pitänyt luomiskertomusta vertauskuvallisena ja kernaasti hyväksynyt pitkät ajanjaksot.³ On tärkeää pystyä torjumaan heidän väitteensä ja Dr Zuiddam on tämän alueen asiantuntija. Hän selittää:

”Kirkko^† on yleensä pitänyt luomiskertomusta Jumalan ilmoituksena maailman synnystä ja ihmiskunnan varhaisimmasta historiasta. Uskottiin, että Jumala ilmoitti Moosekselle, ja muillekin, mitä oli tapahtunut. Toisin sanoen, Jumala loi tämän maailman hyvin lyhyen ajanjakson kuluessa alle 10 000 vuotta sitten. Luettiinpa sitten Irenaeusta 100-luvulla, Basileiosta 300-luvulla, Augustinusta 400-luvulla,⁴ Tuomas Akvinolaista 1200-luvulla tai uskonpuhdistajia 1500-luvulla tai paavi Pius X:ä 1800-luvulla, kaikki opettavat näin. Kaikki uskoivat alun perin hyvään luomakuntaan ja Jumalan kiroukseen, joka kohtasi Maata – ja koko luomakuntaa⁵ – seurauksena todellisen Aadamin ja Eevan tottelemattomuudesta.”

Eräät luomiskertomuksen kirjaimellisen tulkinnan vastustajat ovat myöntäneet, että useimmat uskoivat niin, mutta että muutamat pitivät luomiskertomusta vertauskuvallisena. Dr Zuiddam osoittaa tärkeän seikan, mitä vastustajat eivät ole huomanneet: vertauskuvallinen tulkinta oli enimmäkseen lisäys selkeään historialliseen tulkintaan, harvoin historiallista tulkintaa korvaava. Kun esimerkiksi juutalainen oppinut Filon ”puhuu luomisesta, hän käyttää sanoja kuten: ’kertomus tapahtumista, jotka on kirjattu liittyen maailman luomisen historiaan’, ’pyhälle historiantutkijalle’ ja ’kauniisti luotu’ maailma. Kun hän puhuu 2. Mooseksen kirjan selitysteoksessaan luomisen päivistä (esim. 2. Moos. 20:11 ja 31:17), hän pitää 1. Mooseksen kirjan 1. lukua normaalina historiana. Hän ei itse asiassa ollenkaan ottanut 1. Mooseksen kirjan 1. lukua mukaan kahteen kirjoittamaansa vertauskuvien selityskokoelmaan.”

Myös Klemens ymmärtää luomisen kirjaimellisesti. Benno toteaa: ”Luomiskertomuksen kuusi päivää ovat hänelle todellisia päiviä, yhtä todellisia kuin ne kuusi kuukautta, jotka kuluvat, kun aurinko siirtyy päivänseisauksesta toiseen.”

Pohtiessaan Origenesia (200-luku), Benno huomauttaa, että ”vaikka hän käsitteleekin useita luomiskertomuksen tapahtumia symbolisesti, hän oli vakuuttunut, että Mooses opetti, että maailma ei ollut vielä 10 000 vuoden ikäinen, vaan hyvin paljon vähemmän.”⁶

Augustinusta tulkitaan usein väärin: ”Hänen symbolisminsa ei tue teistisen evoluution kannattajia, jotka yrittävät sovittaa evoluution Raamattuun. Augustinus uskoi Maan olevan vain joidenkin tuhansien vuosien ikäinen. Kuuluisimpaan kirjaansa, Jumalan valtio, hän kirjoitti luvun, jossa osoitti aikansa oppineille, että heidän käsityksensä hyvin vanhasta Maasta oli virheellinen. Augustinus uskoi todelliseen paratiisiin (Eeden), missä Raamatussa kuvatut asiat todella tapahtuivat. On uskomatonta, että ihmiset yrittävät käyttää Augustinusta evoluutiouskon tukemiseen. Joko he eivät ymmärrä, mistä neodarvinismissa on kysymys, tai eivät piittaa siitä, mitä mies todella sanoi.”

Dr Zuiddamin mielestä darvinismia ei voi millään uskottavalla tavalla sovittaa yhteen patrististen (kirkkoisien) kirjoitelmien kanssa: ”Kaikki kirkkoisät uskoivat, että polveudumme yhdestä historiallisesta henkilöstä, Aadamista, joka luotiin yhdessä hetkessä (ruumiineen ja sieluineen) ja joka asui Eedenin puutarhassa, tietyssä paikassa, alle 10 000 vuotta sitten.”⁷

Miksi niin monet evankeliset kristityt torjuvat kirjaimellisen tulkinnan?

Monet evankeliset kirkot^† ovat kuitenkin hylänneet tekstin mukaisen tulkinnan, toisin kuin perinteinen Kirkko^†. Dr Zuiddam nimeää kolme syytä:

Ensinnäkin: ”pragmatismi ja individualismi ovat saaneet yliotteen. Evankelisista kirkoista^† on tullut hyötyajatteluun perustuvia laitoksia, joissa sovelletaan yritysmaailman liiketaloudellista ajattelua. Kyseessä ei ole enää Jeesuksen, vaan meidän palvelutyömme, tietysti ’Hänelle’. ’Meidän’ palvelutyömme tulee keskeiseksi tavoitteeksi itsessään. Onnistuminen ymmärretään siunauksena. Tästä seuraa, että [itseä] kyvykkäämpiä kristittyjä pidetään uhkana liiketoiminnalle, sen sijaan että heitä pidettäisiin Herran kanssapalvelijoina. Monet myös haluavat yhteiskunnallista arvostusta ja niin ihmisten miellyttämisestä tulee Jumalan miellyttämistä tärkeämpää.”

Toiseksi: ”maallistunut näkemys on vallannut länsimaisen yhteiskunnan. Kaikki elämään liittyvä selitetään ilman Jumalaa. Samaa tapahtuu kaikkialla: koulussa, yliopistossa, radiossa, televisiossa ja lehdistössä. Jumala hyväksytään vain ihmisten henkilökohtaisena uskonnollisena valintana, teoriana, johon jotkut uskovat, mutta jolla on merkitystä vain uskonasiana.” Toisin sanoen, Jumalalla itsellään ei ole mitään tekemistä todellisen maailman kanssa.

Kolmanneksi: ”Raamatullisen tietämyksen puute on laajalle levinnyttä, juuri niin kuin apostoli Paavali ennusti: ’Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät kärsi tervettä oppia’ (2. Tim. 4:3–5). Kun katsoo kristillisten kirjakauppojen eniten myytyjä kirjoja, ymmärtää, mistä puhun.”

Mitä kristittyjen pitäisi tehdä?

Jos todella aiomme muuttaa asioiden tilaa, meidän tulee ottaa Jumalan sana todesta, oli ammattimme mikä tahansa. Dr Zuiddam kehottaa painokkaasti: ”lue Raamattua ja rukoile päivittäin. Jos kaikki nuoret kristityt suhtautuisivat opintoihinsa tällä tavalla, alasta riippumatta, ja lukisivat myös Raamatulle uskollisia teoksia, sekä vanhempia että uudempia, sellaisia, jotka eivät kuulu heidän opinto-ohjelmaansa, maailmamme olisi erilainen.” Tätä voi soveltaa apologetiikassa eli Raamatun puolustamisessa. Raamattuhan kehottaa meitä olemaan aina ”valmiit vastaamaan” (1. Piet. 3:15) ja ”hajottamaan maahan järjen päätelmät” Jumalan tuntemista vastaan (2. Kor. 10:4–5).

Meidän tulisi myös ”tukea kanssakristittyjä, jotka tähän pyrkivät: rukoilla heille viisautta ja varjelusta, rohkaista heitä arvostamalla heidän työtään ja mahdollisuuksien mukaan myös tukea taloudellisesti.”

JONATHAN SARFATI, Filosofian tohtori
Sarfatilla on tohtorin tutkinto fysikaalisesta kemiasta (Victorian yliopisto, Wellington, Uusi-Seelanti). Hän on kirjoittanut joitain maailman tunnetuimmista luomista käsittelevistä kirjoista. Sarfati on entinen Uuden-Seelannin šakkimestari. Hän työskentelee Creation Ministries Internationalille (Australiassa vuosina 1996-2010, tämän jälkeen Atlantassa, USA:ssa).