torstaina, 19. joulukuuta 2013, klo 19.28

Luomiskertomus – kaikkien kristillisten opinkappaleiden perusta

Raamatussa kaikki on erottamattoman läheisessä yhteydessä ensimmäisen kirjan eli 1. Mooseksen kirjan kanssa. Näin on, koska 1. Mooseksen kirja antaa meille kaikkien raamatullisten pääopinkappaleiden alkuselityksen.

Tietenkään kaikki mitä Jumala otti Raamatun 66 kirjaan, jossa Hän kertoo meille yli 1500 vuoden ajanjaksosta, ei sisälly ensimmäiseen kirjaan. Läpi koko Raamatun oppi kehittyy. Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisestä jakeesta aina Johanneksen ilmestyksen viimeiseen jakeeseen asti opimme jokaisen kirjan parissa enemmän Jumalasta, itsestämme, synnistä, lunastuksesta jne. Kaikki Raamatun pääopinkappaleet ovat kuin jokia, jotka syvenevät ja levenevät virratessaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan alkuvedenjakajasta. Käänteisesti tämä tarkoittaa, että esimerkiksi Uuden testamentin teologia Jeesuksen, Paavalin ja muiden apostolien opetuksessa perustuu historiaan. Jos historiaa ei ole tapahtunut, ei teologiaakaan voi perustella.

Tarkastellaanpa kristillisiä pääopinkappaleita ja niiden suhteita luomiseen:

1. Jumala (teologia)

1. Mooseksen kirja kertoo meille Jumalasta, joka ei ole vain Luoja kuten nähdään ensimmäisessä luvussa, vaan myös Hän, jolla on suunnitelma ja tarkoitus ihmiskunnalle eli meille. Tämä suunnitelma ja tarkoitus kutsuu meitä elämään kuuliaisina Jumalalle (kuten myös uskomaan Häneen ja rakastamaan Häntä.) Niinpä Jumala nähdään lainsäätäjänä, kun hän kieltää Aadamia syömästä Edenin puutarhan hyvän ja pahan tiedon puusta (1. Moos. 2:17). Sitten Jumala nähdään tuomarina Aadamin tottelemattomuuden seurauksena (1. Moos. 3), samoin kuin hänen tuomioissaan vedenpaisumuksessa, Baabelissa, sekä Sodomassa ja Gomorrassa (1. Moos. 6-9, 11, 19). Jumala nähdään myös ennustettuna Pelastajana protoevankeliumissa 1. Moos. 3:15 ja sitten toiminnassa, kun hän pelastaa Nooan ja hänen perheensä vedenpaisumuksesta, sekä Lootin ja hänen tyttärensä Sodoman tuomiolta (1. Moos. 18,19).

Kuten kaiken luojalla, Jumalalla on ehdottomat oikeudet hallita kaikkea, ja Hän käyttää tätä toimivaltaansa maailmassa – todistaen suvereeniuttaan. Tämä havaitaan 1. Mooseksen kirjassa neljässä huomattavassa tapahtumassa: Luomisessa, syntiinlankeemuksessa, vedenpaisumuksessa ja Baabelissa. Se nähdään myös Jumalan valinnasta, kutsusta ja ohjauksesta neljän merkittävän henkilön: Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin ja Joosefin kohdalla.

Pyhä kolminaisuus voidaan nähdä ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Heprean sana Jumalalle, Elohim, ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa on monikko. Jakeessa 1:26 Jumala sanoo: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme...”. Jumalan hengen mainitaan ”liikkuvan vesien päällä” (1. Moos. 1:2). Kristus mainitaan profeetallisesti vaimon siemenenä (1. Moos. 3:15). Kohta myös ennustaa Kristuksen neitseestä syntymisen – tämän takia Hän on vaimon siemen, päinvastoin kuin tavallinen Raamatullinen kaava listata vain isiä sukuluetteloihin. Aadamia, arkkia, Melkisedekiä, Iisakia ja Joosefia on kaikkia tavallisesti pidetty ”Kristuksen esikuvina”.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvuissa 1 ja 2 nähdään myös kaksi hyvin tärkeää asiaa Jumalasta – ominaisuuksia, joita ateistit ovat pyrkineet hävittämään maan tasalle pettävillä argumenteilla. Ensimmäinen on Jumalan kaikkitietävyys ja kaikkivaltius, koska kaikkeen, mitä Jumala teki, Hän sai oikeuden aivan alusta lähtien. Vastakohtana Carl Saganin väitteelle, että Jumala on ”huolimaton tehtailija”, kaikessa, mitä Jumala on luonut ei ole kokeiluja, koeaikaa, virheitä eikä ainuttakaan ”hupisista”! Toinen on, että kaikki mitä Jumala loi oli erittäin hyvää (1. Moos. 1:31). Vastakohtana David Attenboroughin kritiikkiin koskien loistoukkaa, joka elää lasten silmämunassa Afrikassa1, kaikki, mitä Jumala loi esitteli Jumalan hyvyyttä. Ennen synnin tuloa maailmaan maailmassa ei ollut kuolemaa, kärsimystä, sairautta, lihansyöntiä, vahinkoja, eikä puutetta yhdestäkään hyvästä asiasta.

2. Meistä – ihmiskunnasta (antropologia)

Ensimmäinen mies, Aadam, ja ensimmäinen nainen, Eeva, esiintyvät ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Jumalan erityisenä luomistyönä – Aadam tehtiin tomusta, Eeva Aadamin kylkiluusta – molemmat Jumala on tehnyt kuvakseen (1. Moos. 1:26-27). Siksi emme ole kehittyneet eläimistä tai sen paremmin kemikaalien kasautumisesta, vaan olemme olentoja, joilla on hengellinen eli Jumala-tietoinen luonne.

Eeva luotiin kumppaniksi Aadamille (1. Moos. 2:20-22). Tästä seuraa oppi avioliitosta (1. Moos. 2:24-25 – Jeesuksen vahvistamana kohdassa Matt. 19:4-6). Avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto elämän ajaksi (Ei kahden miehen tai kahden naisen liitto tai jotain muuta). Epäilemättä myös koko ihmissuku polveutuu yhdestä parista (1. Moos. 3:20).

3. Synnistä (hamartiologia)

Ensimmäisen ihmisen ensimmäisestä synnistä lähtien – luomiskertomuksessa nähtynä Jumalan käskyn rikkomisena (1. Moos. 3: 6-11) – turmelus luettiin koko ihmiskunnan syyksi ja levitettiin sille (vrt. 1. Moos. 4:8 ja 6:5). Kun Jumala loi Aadamin ja Eevan, heillä oli sekä kyky olla tekemättä syntiä, että kyky tehdä syntiä. Kun he valitsivat hylätä Jumalan heille antaman käskyn, he ja ihmiskunta kadottivat kyvyn olla tekemättä syntiä. Sen sijaan meillä on syntyjään syntinen luonto. Ensimmäinen synti toi ensimmäisen syyllisyyden (1. Moos. 3:8). Ensimmäinen synti toi myös ensimmäisen tuomion (1. Moos. 3:14-19). Saatanan siemenen (ei-uskovien ja mahdollisesti demonien) ja vaimon siemenen (uskovien mutta erityisesti Kristuksen) välillä olisi vihaa. Nainen ja mies kärsisivät kullekin kuuluvasta osasta. Kaikki ihmisyys olisi nyt kuoleman alainen.

4. Pelastuksesta (soteriologia)

Raamattu opettaa, että Jumala armostaan unohtaa meidän syntimme, mutta vain kun rangaistuksen maksaa sijaisuhri. Näin Jumala on luvannut pelastuksen syyllisyydestä, vallasta, iankaikkisesta rangaistuksesta ja lopulta synnin läsnäolosta. Tämä tarkoittaa hänen Poikaansa, Herraa Jeesusta Kristusta, ja hänen työtään. Tämän pelastuksen hyväksyminen ja täyttyminen Jeesuksen kuoleman, hautaamisen ja ylösnousemuksen kautta ei nähdä pelkästään evankeliumeissa. Ennustus ja lupaus siitä, mitä on tuleva tapahtumaan on ensiksi nähtävissä lupauksessa, että vaimon siemen tulee murskaamaan käärmeen pään (1. Moos. 3:15).

Lisäksi tämä Siemen on ensimmäisen ihmisen, Aadamin, jälkeläinen, jota kutsutaan ”viimeiseksi Aadamiksi” (1. Kor. 15:45). Tämä on välttämätöntä, koska Jesaja puhuu tästä tulevasta Pelastajasta kirjaimellisesti sukulunastajana. Se tarkoittaa henkilöä, joka on verisukulainen lunastettavalleen (Kohdassa Jes. 59:20 käytetään samaa heprean sanaa גוא (gôēl), jota käytetään kuvaamaan Booaan sukulaisuutta Ruutille). Heprealaiskirje myös selittää kuinka Jeesus katsoi osakseen pelastaa ihmiskunnan, mutta ei enkeleitä (Heb. 2:11-18). Tämä elintärkeä verisukulaisuuskäsite on peräisin luomiskertomuksesta.

Juutalaisen kansan alussa Messiaan syntymä, kuolema ja kuolleista herääminen nähdään Abrahamin kutsumisessa (1. Moos. 12:1-3;17:19;49:10).

Uhrin sijaisluonne on ensimmäiseksi nähtävissä kohdassa 1. Moos. 22:1-13, jossa Aabraham ohjataan uhraamaan pässi polttouhrina poikansa Iisakin sijasta.

5. Enkeleistä (angelologia)

Sitä, milloin Jumala loi enkelit ei ole mainittu Raamatussa, mutta se oli todennäköisesti ennen kuin Hän loi maailman (1. Moos. 1:1), tai viimeistään ennen kuin kuiva maa tuli näkyviin (1. Moos. 1:9), koska Job. 38:4-7 mukaan, kun Jumala asetti maailman perustukset ”Jumalan pojat huusivat ilosta” - katso myös http://creation.com/from-the-beginning-of-the-creation#angels.

Jumala ei määrännyt paholaista toimeensa, ja Hän sanoo koko hänen luomistyönsä olevan ”sangen hyvää” kuudentena päivänä luomisviikon lopussa (1. Moos. 1:31, vuoden -33 käännös). Tästä seuraa, että olento, jota me nykyään kutsumme saatanaksi ei ollut langennut syntiin tänä aikana, ja tämä olento oli muun luomakunnan tavoin sangen hyvä luomisviikon lopussa.

Kohdasta 1. Moos. 3:1-14 luemme ensimmäisen viittauksen olennosta, joka herjaa Jumalaa ja joka houkutteli Eevan kapinaan Jumalaa vastaan ja jonka lopullisen kohtalon on Jumala ennustanut (1. Moos. 3:15). Toisaalta Raamatusta me opimme, että tämän olennon nimi on saatana, joka tarkoittaa ”panettelijaa” (vrt. Ilm. 12:9 ja 20:2).

Ensimmäinen viittaus hyviin enkeleihin on kohdassa 1. Moos. 3:34, jossa Jumala asettaa kerubin Eedenin puutarhaan vartioimaan tietä elämän puulle.

6. Kirkosta (ekklesiologia)

Oppi kirkosta tulee näkyviin Uudessa Testamentissa. Se on yksi asioista, joita apostoli Paavali kutsuu mysteeriksi, tarkoittaen ennalta salattua totuutta, joka on nyt paljastettu. Kuitenkin pääasia, jonka Paavali kertoo kirkosta Kristuksen morsiamena (Ef. 5:23-32) tuo meidät takaisin ensimmäiseen Jumalallisesti säädettyyn aviomies-vaimo -suhteeseen kohdassa 1. Moos. 2:24.

Myös kirkkoa on varmasti enteilty 1. Mooseksen kirjassa, jossa Aabraham kutsutaan muodostamaan (jälkeläistensä kautta) Israelin kansa, jota Jumala siunaa ja joka on myös tuleva siunaukseksi kaikille kansoille maailmassa (1. Moos. 12:1-3). Tämä siunaus huipentuu ainutlaatuiseen Aabrahamin siemeneen, Jeesukseen itseensä (Gal. 3:16), joka oli oleva siunauksen lähde kaikille kansoille (Gal. 3:14). Paavali kertoo meille “Jos te kuulutte Kristukseen, silloin olette Abrahamin siemen ja perillinen lupauksen mukaan” (Gal. 3:29). He, jotka kuuluvat Kristukseen ovat hänen todellinen kirkkonsa.

7. Viimeisistä tapahtumista (eskatologia)

Tärkeimmät asiat, joita kutsutaan ”viimeisiksi tapahtumiksi” ovat Jeesuksen toinen tuleminen, kuolleiden kuolleista herääminen, ihmiskunnan tuomio ja lopullinen sija pelastetuille syntisille.

Luonnostaan emme odottaisi, että viimeisten tapahtumien olemassaoloa olisi selitetty yksityiskohtaisesti luomiskertomuksessa. Viimeisissä tapahtumissa Jumala kuitenkin saattaa päätökseen perimmäisen suunnitelmansa ja tarkoituksensa ihmiskunnalle, maailmalle ja universumille. Hän aikoo hankkia iankaikkisen ”puolison” Pojalleen, Herralle Jeesukselle Kristukselle, pelastetusta ihmiskunnasta. Hän myös asetti tämän suunnitelman täytäntöön, kun hän loi taivaat ja maan sekä ihmiskunnan, kuten on merkitty muistiin ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa.

Se, mitä me näemme luomiskertomuksessa on Jumalan aloitus tapahtumasarjalle, joka tulee lopulta toteuttamaan tämän päämäärän – suunnitelman, joka oli Jumalan mielessä ennen maailman luomista. (Ef. 1:4 ja 1. Piet. 1:20)

Vaikka viimeisiä tapahtumia ei olekaan esitetty seikkaperäisesti luomiskertomuksessa, paikat, jossa ne on kerrottu yksityiskohtaisesti, eivät ole järkeviä ilman luomiskertomusta. Iankaikkisessa loistossa, jossa ei jälleen kerran ole kuolemaa tai kärsimystä missään muodossa, kuten Ilm. 21:4 sanoo – ja syy on, että siellä ei enää ole kirousta (Ilm. 22:3). Siellä tulee myös olemaan paluu Eedenin kaltaiseen tilaan elämän puun kanssa (Ilm. 22:2), sekä luomisviikon päivien 1-3 kaltaiseen tilaan, jossa Jumala tuottaa valon ilman aurinkoa ja kuuta (Ilm. 22:5, vrt. 1. Moos. 1:16-19)

Johtopäätökset

Kaikilla kristillisillä pääopeilla on lähteensä, suoraan tai epäsuoraan, ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Saarnaajat, lähetystyöntekijät ja teologit, jotka eivät onnistu näkemään tätä, ovat kadottaneet sen perustan, mitä he opettavat. Sitä vastoin niillä, jotka näkevät tämän, on Jumalan antama oikea perustus kaikelle heidän kristilliselle todistukselleen, saarnaamiselleen, kehotukselleen ja opetukselleen.2