Ajoitusmenetelmt

Luonnonvalinta (14)

Käytännön tasolla haluaisin teidän osoittavan, missä kohtaa evolutiivinen luonnonvalintaprosessi "menee pieleen" eli esittää tieteen ja/tai logiikan konsensuksen kannalta ristiriitaista tietoa. Missä vaiheessa jatkuva kehitysprosessi kohti selviytymis- ja lisääntymiskykyisempää organismia loppuu?

Kyseessä ei ole kehitysprosessi vaan rappeutumisprosessi, kun asiaa tarkastellaan genotyypin kannalta. Mikäli viittaat termillä "kehitysprosessi" mikrobista-ihmiseksi evoluution edellyttämään geneettisen informaation kasvuun niin tällaisella "kehitysprosessilla" ei voi olla loppua, koska sen alkamisestakaan ei ole mitään todellista empiiristä näyttöä -- kyse on puhtaasta hypoteesista.

Evoluutioteorian oikeellisuus edellyttää mutaatioita, jotka ovat samanaikaisesti sekä hyödyllisiä että informaatiota lisääviä, mutta tämän kaltaisista mutaatioista ei ole yhtäkään kunnollista havaintoa.

Pneumokokkibakteerin mutaatio aiheutti NDM-1 entsyymin syntymisen bakteerissa. NDM-1-entsyymi hajottaa beetalaktaamiantibioottien (mm. penisilliini) beetalaktaamirenkaan, tuhoten antibiootin muodon ja estäen sitä tuhoamasta bakteeria.
Kolibakteeri kehittyi mutaation vuoksi käyttämään sitrushappoa ravinnoksi. Eivätkö nämä tapaukset ole esimerkkejä geneettisen informaation* lisääntymisestä. *ja voitaisiinko tämä määritellä

Tämä vaikuttaa hyvin ikävältä esimerkiltä yhdestä niistä asioista, joita mutaatio ja luonnonvalinta ovat varsin hyviä tekemään – tuottamaan entsyymissä pieniä, vähittäisiä muunnoksia asteittaisessa prosessissa. Tämä ei kuitenkaan tue oletusta, jonka mukaan evolutiivinen prosessi kykenee tuottamaan solussa uudenlaisia monimutkaisia ominaisuuksia (eli kyky tuottaa geneettistä informaatiota).

Kolibakteerin tapauksessa tarkoittanet Richard Lenskin (Michiganin osavaltionyliopisto, East Lansing) vuonna 1988 aloittamaa koetta, jossa hän perusti 12 E. coli -bakteerikantaa ja kasvatti niitä laboratoriossa sukupolvesta sukupolveen kaksikymmentä vuotta (hän ansaitseekin kiitosta sinnikkyydestään!).

Minulla olisi kysymys sivuiltanne löytyvästä varsin mielenkiintoisesta rappeutumisteoriasta. Mikä on teidän määritelmänne (geneettiselle) informaatiolle?
Haluaisin todistaa, että informaation määrä ei todellakaan ole laskeva niinkuin rappeutumisteorianne väittää, mutta ennen kuin voin tehdä tämän, minun pitäisi tietää millä tavalla te määrittelette tuon informaation ja miten sitä mitataan.

Kiitos kysymyksestäsi!

Informaation yksiselitteinen määrittely ei ole kovin yksinkertaista, koska informaatio on hyvin monikerroksista. Ensimmäisenä informaation määritteli Claude Shannon vuonna 1948. Shannon käsitteli informaatiota tilastollisesta näkökulmasta epätodennäköisyyden mittarina.

Tämän määritelmän mukaan viesti sisältää sitä enemmän informaatiota, mitä epätodennäköisempi ja monimutkaisempi se on. Tämän määritelmän rajoituksena kuitenkin on, ettei se ota lainkaan huomioon informaation laatua ja merkitystä, vaan se tarkastelee informaatiota ainoastaan informaation siirtämisen ja pakkaamisen näkökulmasta. On siis tärkeätä huomata, että informaatiota tulee tarkastella monella tasolla.

David Catchpoole

Aivan samalla tavalla kuin menneinä vuosinakin, myös jonkin aikaa sitten anolisliskoilla tehty tutkimus sai lehtien otsikot julistamaan evoluutiota tosiasiana. Tyypillisiä olivat seuraavanlaiset otsikot: ”Pitkäjalkaiset liskot kehittyvät nopeasti eteenpäin”,1 ”Lyhyet jalat voittavat evoluutiotaistelun”,2 ”Nopea evoluutio toiminnassa”.3

Kuitenkin raporttien lähemmässä tarkastelussa se mitä tutkijat itse asiassa havaitsivat4 osoitti pian, ettei näillä saariliskoilla ole mitään tekemistä ”molekyyleistä mieheksi”-evoluution kanssa. Juuri samalla  tavallahan on käynyt menneiden vuosien aiempienkin tutkimusten kanssa.5-9

Sivu 2 / 2