Luominen artikkeliarkisto

Lita Cosner

Valitessaan lemmikkiä, monet ihmiset päätyvät puhdasrotuiseen kantakirjakoiraan. Vaikka ne ovat kalliita, niiden lopullinen koko, temperamentti ja tarpeet on helpompi ennakoida, kuin sekarotuisen ”piskin”. Uudessa BBC:n dokumentissa ”Pedigree Dogs Exposed [suom. Kantakirjakoirapaljastus]”,¹ osoitetaan kuitenkin, että puhdasrotuisten koirien jalostuksen hinta on niin geneettistä kuin rahallista.

Geneettinen erikoistuminen

Kaikki koirat ovat sudenkaltaisen esi-isän jälkeläisiä. Tämän kantaisän perimän moninaisuus on mahdollistanut ihmisille niinkin erikokoisten koirien jalostamisen kuin chihuahua ja tanskandoggi. Myös muut piirteet, kuten väritys, temperamentti ja liikunnan tarve, ovat aivan yhtä moninaisia eri rotujen välillä. Tällainen suuri muuntelu on esimerkki siitä kuinka laaja eri luotujen eläinlajien sisäänrakennettu perinnöllinen monimuotoisuus on.² Muut rodut, kuten pian näemme, ovat rappeuttavien mutaatioiden seurausta.

Monien vuosisatojen aikana ihmiset ovat tuottaneet erinäiset rodut erityisesti valikoimalla erilaisia jalostettavia piirteitä; nykyisin on yli 200 selvästi toisistaan eroavaa koiranmuunnosta, ne kaikki kuuluvat kuitenkin samaan lajiin [engl. species], ja voisivat teoriassa lisääntyä keskenään, vaikka kokoero suurimpien ja pienimpien rotujen välillä tekee joistain yhdistelmistä epätodennäköisiä.³

Ajan kuluessa vain tiettyjen piirteiden jalostaminen saa aikaan koiran jälkeläisten ulkonäölle suuren ennustearvon – dalmatialainen pariutuessaan dalmatialaisen kanssa saa dalmatialaisen pentuja jne. Kun näin tapahtuu säännöllisesti, sen tyyppisistä koirista tulee virallinen rotu. Tällä ennustettavuudella on kuitenkin geneettinen hintansa. Koirankasvattajat ovat ratkaisevasti vähentäneet geneettisen informaation määrää koirapopulaatiossa, kuten muunlaisia turkin värejä ja pituuksia, kokoeroja sekä temperamentteja. Tämän tyyppinen valikointi tehdään tarkoituksella, mutta samaan aikaan valitaan tahattomasti myös muita piirteitä.

Suuremmat koirarodut altistuvat lonkkien kehityshäiriöille, ja toisia vaivaa sydänsairaudet. Kingcharlesinspaniel-rodulla on alttius erittäin vakavaan sairauteen, syringomyeliaan (SM) [selkäytimen ontelotautiin], jossa kallo on liian pieni aivoille. Dokumentissa eläinneurologi Clare Rusbridge kuvaili tilaa: ”Polttavaa kipua, jyskyttävää päänsärkyä, epänormaalia tuntoherkkyyttä kevyellekin kosketukselle. Jopa päälle puettavat varusteet – kuten panta – voivat aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta näille eläimille.” Hän uskoo liki kolmasosan tämän koirarodun edustajista voivan kärsiä tästä vaivasta.

Kaiken kaikkiaan tunnetaan 500 perinnöllistä sairautta, joita tiedetään esiintyvän koirilla. Määrä on pienempi kuin ihmisillä dokumentoitu, mutta koirilla sairauksia esiintyy paljon suuremmassa suhteessa. Ongelmana on se, että kun geenivarasto [populaation perintötekijät] on niin loppuun kulutettu, ei ole mahdollista välttää sairaiden koirien kasvattamista, sillä se köyhdyttäisi geenivarastoa entisestään ja seurauksena saattaisivat olla tämän rodun uudet sairaudet ja vaivat. Rusbridge myöntää tämän olevan totta.⁴

”Piskeillä” eli sekarotuisilla koirilla on paljon pienempi riski saada näitä sairauksia koska monet taudeista ovat geneettisesti resessiivisiä [peittyviä] – terve geenikopio syrjäyttää sairaan geenin. Koska sairaudet ovat usein myös rodulle ominaisia, tulee normaalisti jo kahden erirotuisen puhdasrotuisen koiran pariutuessa jälkeläisistä paljon terveempiä kuin kahden saman puhtaan rodun edustajan jälkeläisistä. Sekarotuisilla kutakin sairautta esiintyy vähemmän ja elinikä on keskimäärin hieman pidempi.

”Täydellinen” eläin – koiranäyttelyt

Varhainen koiranjalostus jäljitteli luonnonvalintaa, siinä koirat jalostettiin työhön – koirat jotka pystyivät paimentamaan lampaita tai karjaa, tai osasivat puolustaa tunkeilijoita vastaan jne., olivat niitä jotka valittiin jatkamaan sukua. Ajan kuluessa tämä prosessi tuotti nykyiset rodut. Koiranäyttelyjen saapuminen 1800-luvun puolivälissä johti huomion kuitenkin pois toimivuudesta estetiikkaan.

Koirien kilpailumielinen näyttely, tavoitellessaan täydellisyyttä, on ajanut monet rodut yhä räikeämpiin äärimmäisyyksiin vartalon mittasuhteissa ja muodoissa. Mäyräkoiran jalat ovat lyhentyneet paljon viimeisen vuosisadan aikana mutta niiden pitkä selkä aiheuttaa niille usein selkärankaongelmia – ja usein ne kärsivät myös epilepsiasta ja silmäongelmista. Bullterrierin pää on tehty epämuodostuneeksi, kuten on myös amerikanpitbullterrierin – dokumentissa olleet kolmiulotteiset tietokoneella tehdyt kuvat [renderoinnit] siitä, kuinka jalostajat ovat aiheuttaneet kallon muotojen vääristymisen, paljastavat, kuinka rajusti nämä rodut ovat muuttuneet alle vuosisadassa. Bulldogeilla kuononluiden suhteellinen kasvu on hitaampaa ja tämä aiheuttaa hengittämisvaikeuksia sekä tarpeen syntyä keisarinleikkauksen avulla.

Saksanpaimenkoira osoittaa kuinka nämä muutokset on tehty pelkästään kosmeettisista syistä. Saksanpaimenkoirasta on oikeastaan kaksi eri muunnosta: työkoirat, joita usein käytetään poliisikoirina ja vartiointikoirina, sekä näyttelykoirat. Ensin mainittu näyttää paljon alkuperäisen saksanpaimenkoiran kaltaiselta, näyttelymuunnoksella taas on hyvin erilainen ulkomuoto, niiden selkä kaareutuu alaspäin loppua kohden. Ortopedi ja kirurgi Graham Oliver kuvailee näyttelykoirien askellusta hapuilevaksi, josta puuttuu täysi koordinaatio ja kontrolli. Tämä koskee useimpia dokumentissa käsiteltyjä koiranäyttelyiden näyttelysaksanpaimenkoiria.

Äärimmäistä keinotekoista valintaa

Jo valmiiksi huonoa tilannetta on Britanniassa monella tapaa pahentanut Kennelliiton jalostus- ja näyttelykoirakäytännöt. Ensiksi rotujen geenivarastot on keinotekoisesti rajattu 1800-luvun puolivälissä alkuperäisrekisteröityjen koirien jälkeläisiin – joissain tapauksissa on kyse vain kourallisesta koiria. Tämä tarkoittaa, ettei geneettistä moninaisuutta voida palauttaa rotuun, vaikka se merkitsisi koirakannan tervehdyttämistä.

Toiseksi harjoitetaan äärimmäistä valintaa tinkimättömän täydellisen ulkomuodon aikaansaamiseksi – koirankasvattajat pyrkivät tuottamaan koiria, jotka täyttävät rotumääritelmän mahdollisimman tarkasti. Tämä johtaa heidät karsimaan lajin [engl. species] geenivarastosta ne koirat, jotka jäävät vajaiksi määritelmien suhteen, kuten dalmatialaiset joilla ei ole määritelmän mukaisia täpliä, albiinokoirat, tai rhodesiankoirat joilla ei ole selässään oikeaa kuviota [ridge], joko estämällä yksinkertaisesti niitä pariutumasta, tai tappamalla ne jo pentuina. Tämä köyhdyttää koko populaation perimää entisestään.

Kolmanneksi äärimmäisen voimakas sisäsiittoisuus on ollut normi – on yleistä astuttaa saman pesueen pentuja keskenään, tai naaraskoira ”isoisänsä” kanssa, tai ”äiti” ”poikansa” kanssa. Evoluutioon uskova geneetikko Steve Jones kritisoi tätä käytäntöä: ”Ihmiset harjoittavat jalostustoimintaa joka olisi ensinnäkin laitonta, jos sitä tehtäisiin ihmisille, ja toisekseen täysin järjetöntä eläinten terveyden kannalta.” Sisäsiitoksia näin läheisten sukulaisten kanssa tehdään sukuhaaran tiettyjen toivottujen ominaisuuksien ”korjaamiseksi”, mutta se tekee koirista samalla alttiimpia sairauksille. Ison-Britannian Kennelliiton verkkosivuilla, www.thekennelclub.org.uk, on nykyään maininta: ”Kennelliitto ei hyväksy rekisterianomusta … jälkeläisestä, joka on saanut alkunsa isän ja tyttären, äidin ja pojan, tai veljen ja siskon pariutumisesta, muutoin kuin poikkeuksellisissa tapauksissa: tieteellisesti toteennäytetyistä hyvinvointia koskevista syistä.” Keskiverto kesykoira on siltikin paljon sisäsiittoisempi kuin luultavasti yksikään ihminen.

Ei ole mitään sääntöä, joka kieltäisi koirien, joilla on havaittu perinnöllisiä sairauksia – kuten syringomyelia – käyttämistä jalostustarkoituksiin. Tämän seurauksena tällaiset koirat, jos ne ovat suosittuja siitosuroksia, voivat siittää tusinoittain poikueita. Tämä levittää perinnöllisen sairauden koko rotuun.

Yhteyksiä eugeniikkaan

Eugeniikka [rotuhygienia]-liike, jonka perusti Darwinin serkku Francis Galton⁵, piti avaimena ihmisen jalostamiseen sen kontrolloimista, kuka saa lisääntyä kenenkin kanssa – ideana oli parantaa rotua eliminoimalla ei-toivottuja ominaisuuksia, ja kieltämällä ”rotujen” välisen sekoittumisen. Vaikka nykyään tiedämme eugeniikan ajatuksien puhtaudesta olevan tieteellisesti järjettömiä, dokumentissa väitetään Ison-Britannian Kennelliiton olevan yksi niistä harvoista organisaatioista, joissa yhä toimitaan eugeniikan perusolettamuksien mukaan. Jokainen Kennelliittoon rekisteröity koira on alkuperäisten rekisteröityjen koirien jälkeläinen – uusia rekisteröintejä ei sallita, ja yhtään pesuetta, joka on syntynyt pariutumisesta rekisteröimättömän koiran kanssa tai kahden erirotuisen rekisteröidyn koiran välillä, ei voida rekisteröidä.

Eugeniikan jalostusperiaatteiden takia pentuja, jotka eivät täytä tiukkoja rotumääritelmän vaatimuksia, tapetaan silloin tällöin. Tämä pätee erityisesti rhodesiankoiriin, joilta puuttuu selkäkuvio [ridge]. Samaan aikaan kun Kennelliitto sekä dokumentissa esiintyneiden tiedottajiensa välityksellä että verkkosivujensa eettisissä säännöissä tuomitsee käytännön, dokumentti sisältää lausuntoja jalostajilta, jotka sanovat tappavansa rutiininomaisesti pennut, joilla ei ole selkäkuviota [ridgeä]. Eräskin valitti nuorista eläinlääkäreistä, jotka kieltäytyvät tappamasta terveitä pentuja! (Huomionarvoista on että, vaikka Rhodesiankoiraklubin [engl. Rhodesian Ridgeback Club] eettiset säännöt⁶ määräsivät selkäkuviottomien pentujen tappamisen ennen dokumentin esittämistä TV:ssä, on sivut sen jälkeen muutettu kieltämään sellainen toiminta.) Selkäkuvio on itse asiassa lievä selkärankahalkion muoto, joten tässä rodussa tosiasiassa suositaan lievästi sairasta koiraa terveen sijaan.

Geneettinen köyhtyminen

Kaikki nämä tekijät yhdessä ovat tehneet nykyisistä roduista geneettisesti hyvin köyhiä – joissain roduissa vain 10 % geneettisestä moninaisuudesta, joka rodulla oli 40 vuotta sitten, on siirtynyt rodun nykyisiin jälkeläisiin. Esimerkiksi vaikka Isossa-Britanniassa olevien mopsi-rodun edustajien määrä on 10 000 koiraa, niiden geneettisen informaation määrä vastaa 50 erillistä yksilöä. Vuonna 2004 Dr Jeff Sampson kirjoitti: ”Valitettavasti rajoittavat jalostustoimintamallit, jotka on kehitetty kuulumaan erottamattomasti rotukoirapiireihin, eivät ole olleet aiheuttamatta vastaavaa vahinkoa kaikille roduille … Perinnölliset sairaudet aiheuttavat lisääntyvissä määrin vaikean sairaustaakan monille, ellei jopa kaikille koiraroduille.”

Edukseen Ison-Britannian Kennelliitto on reagoinut kysymyksiin, joita dokumentti on nostanut esiin. Se on kieltänyt lähisukulaisten väliset sukusiitokset samoin kuin käytännön, jossa terveitä koiranpentuja tapetaan puhtaasti rodunjalostuksellisin perustein. He ovat myös korjanneet rotuvaatimuksia niin, etteivät ne rohkaise rotupiirteiden äärimmäiseen kärjistämiseen koiran terveyden kustannuksella. Se kannustaa myös valtuutettuja koirankasvattajiaan hyödyntämään seulontoja geneettisten sairauksien löytämiseksi.

Johtopäätös

Monien koirarotujen nykytilanne osoittaa mitä seuraa kun valinta viedään liian pitkälle. Eräs dokumentissa ollut kriitikko kuvaili näitä koiria, jotka eivät todellakaan ole täydellisempiä, ”kehittyneempiä” eläimiä, ”mutanttien paraatiksi”. Koska ne ovat ylierikoistuneita, ne ovat alttiimpia sairauksille ja ovat lyhyempi-ikäisiä kuin niiden ”sekarotuiset” sukulaisensa. On selvää että sekä keinotekoinen valinta että luonnonvalinta toimivat vähentämällä geneettisen informaation määrää populaatiossa. Tämä on täydellinen vastakohta sille mitä evoluutio tarvitsisi.

Sisäsiittoisuuden vaarat

Nämä koirat perivät yhden DNA-pätkän molemmilta vanhemmiltaan. Näemme niissä joitain hyviä geenejä sekä mutaatioita. Alimpana vasemmalla oleva koira on kahden toisilleen etäisesti sukua olevan vanhemman jälkeläinen, joten äidin DNA:ssa on erilaiset virheet kuin isän DNA:ssa. Jokainen äidin viallinen geeni peittyy isältä saadun varmuuskopiogeenin alle, ja päinvastoin. Alhaalla oikealla oleva onneton koira on läheisten sukulaisten jälkeläinen; tässä tapauksessa sekä isällä että äidillä on monia samoja mutaatioita. Kuten kaaviosta näkyy, koira on perinyt mutatoituneen geeniparin.

Tämä saattaa selittää, miksi Jumala kielsi veljen ja siskon välisen seka-avioliiton Mooseksen päivistä eteenpäin. Huomaa että mutaatiot ovat syntiinlankeemuksen seurausta – Jumala loi alun perin kaiken ”sangen hyväksi” (1. Moos. 1:31), mikä antaa ymmärtää, ettei huonoja mutaatioita ollut. Joten muutamalla luomisviikon jälkeisellä ihmisten ja eläinten sukupolvella olisi ollut hyvin vähän mutaatioita, tämän vuoksi lähisukulaisten väliset avioliitot eivät olisi olleet ongelma. Jumalalla ei siis ollut tarvetta kieltää veljien ja siskojen välisiä seka-avioliittoja alussa, mikä vastaa myös vanhaan harhautus-kysymykseen: ”Kuka oli rouva Kain?”. [Katso englanninkielinen Creation Answers Book, ch. 8, saadaksesi lisätietoja.]

Kuinka keinotekoinen valinta hävittää informaatiota.

Alla olevassa yksinkertaistetussa, kuvitetussa esimerkissä kullakin koiralla on yksi geenipari, jonka geeneillä on kaksi mahdollista muotoa. Toinen geenin muoto (S) sisältää ohjeet suurelle koolle ja toinen muoto (p) pienelle koolle. Aloitamme ensimmäiseltä riviltä, jossa keskikokoiset koirat (Sp) risteytyvät. Jokainen näiden koirien jälkeläisistä saa jommankumman geenin kummaltakin vanhemmalta, ja näin ne saavat omat kaksi geeniänsä. Toisella rivillä havaitsemme että syntyneet jälkeläiset voivat olla joko suurikokoisia (SS), keskikokoisia (Sp), tai pienikokoisia (pp). Oletetaan että koiran jalostajat haluavat suuria koiria. He valitsisivat jälkeläisistä suurimmat koirat jalostukseen. Tällöin vain suurimmat koirat siirtävät geeninsä seuraavalle sukupolvelle (rivi 3). Niinpä siitä eteenpäin kaikki koirat ovat uutta suurikokoista muunnosta. Tämä on keinotekoista valintaa, mutta luonnonvalinta toimisi aivan samalla periaatteella, jos suuremmat koirat menestyisivät paremmin ympäristössään. Huomaa seuraavat asiat:

1. Koirat ovat nyt sopeutuneet ympäristöönsä, tässä tapauksessa jalostajiensa tahtoon, jotka haluavat suurempia koiria.
2. Ne ovat nyt erikoistuneempia kuin edeltäjänsä ensimmäisellä rivillä.
3. Tämä on tapahtunut keinotekoisen valinnan avulla, ja se olisi voinut tapahtua myös luonnonvalinnan kautta.
4. Uusia geenejä ei ole ilmestynyt.
5. Todellisuudessa populaatiossa on menetetty geenejä – ts. geneettinen informaatio on vähentynyt, mikä on päinvastainen siihen, mitä mikrobista-mikrobiologiksi-evoluutio vaatisi ollakseen uskottava.
6. Pienikokoisuuden geenien lisäksi menetettiin kaikki muutkin pienikokoisille koirille ominaiset geenit. Niillä saattoi olla esimerkiksi geenejä kestävyyteen tai herkkään hajuaistiin, jotka on nyt menetetty populaatiosta. Valinta ei koske pelkästään geenejä, vaan koko eläintä ja kaikkia sen kantamia geenejä.
7. Populaatio ei pysty enää sopeutumaan tuleviin ympäristönmuutoksiin yhtä hyvin kuin aiemmin. Jos pienet koirat tulisivat muotiin, tai ne pärjäisivät paremmin jossain ympäristössä, niitä ei voitaisi jalostaa enää tästä populaatiosta. Ne ovat myös geneettisesti köyhempiä koska niiltä puuttuu ne hyvät geenit, joita pienet koirat sattuivat kantamaan.

LITA COSNER
on Humanististen tieteiden kandidaatti Raamatullisista opinnoista Oklahoman Wesleyanin yliopistosta vuodelta 2008. Nykyään hän opiskelee filosofian maisteriksi Uuden Testamentin opinnoista Trinity Evangelical Divinity Schoolissa. Hän on ollut kristitty vuodesta 2002, ja siitä lähtien, kun hän löysi CMI:n nettisivut – joilla oli osansa hänen pelastumisessaan – hän on ollut kiinnostunut apologetiikasta.