Pekka Reinikainen (331)
Pekka Reinikainen kommentoi blogissaan ajankohtaisia asioita.
miljoonien molekyylien merestä.
Kuinka valinta on tapahtunut?
Tieteellinen tutkimus osoittaa, että elämän käyttämät rakennustarvikkeet, ”ne 20 erilaista legopalikkaa, joista meidät on rakennettu”, ovat paras mahdollinen kokoelma. Pelkkä ajatuskin, että luonnonvalinta olisi poiminut palikat miljoonien elämälle myrkyllisten rakennustarvikkeiden merestä, on matemaattinen mielettömyys. Tietokoneajot ovat äskettäin osoittaneet kahdenkymmenen elämän rakennuspalikan kokoelman parhaaksi mahdolliseksi.
Koulubiologian opetukset kumoutuivat
Solujen RNA rakentuu emäksistä, sokerista ja fosfaatista. Se astui äsken keskelle elämän näyttämöä, ja DNA kutistui kuiskaajan rooliin. RNA ei ollutkaan pelkkä proteiinien rakentamisohjeen viestinviejä, vaan se toteuttaa soluissa tuhansia toimintoja. Se rakentaa näyttelijät, mutta hoitaa samalla myös ohjaajan roolin. Proteiinien rakentamisessa tarvittavien lähetti- ja siirtäjä-RNA:n lisäksi puhutaan muun muassa lnc-, mi- ja ex-RNA:sta.
Monille on yllätys, että vuosimiljoonista ei ole mitään tieteellisiä todisteita!
Raamatussa ilmoitettu historia on hylätty pelkin poliittisin perustein. Uskomatonta mutta totta! Jo pelkkä ajatuskin silmänlumeesta sokaisee. Pilkasta piittaamatta on perusteltua oikaista tämä poliittinen petos.
Insinöörit keskittyvät toimivien tuotteiden rakentamiseen. He mittaavat materiaalien ominaisuuksia ja käyttävät niitä erilaisiin tehtäviin. Heidän täytyy myös noudattaa vaatimuksia, joita viranomaiset ja tilaajat edellyttävät. Myös kustannukset ja valmistusaikataulu on huomioitava. Insinöörit koulutetaan suunnittelijoiksi, havaitsemaan suunnittelua ja arvioimaan sen tasoa.
Ateistien mukaan maailmankaikkeus ”kuhisee elämää”, mutta älykkyys olisi harvinainen luonnonvara.
Astronomi David Kipping pohtii ”Maan ulkopuolisen elämän syntyä”
Hän jakaa ongelman neljään vaihtoehtoon:
Neurologi Steven Novella on varma, ettei voi
Michael Egnor kirjoittaa 24.5.2020 neurologi Steven Novellasta, joka viittaa Arhur C. Clarken näkemykseen: ”Kaikki edistynyt teknologia muistuttaa noituutta”. Tällä perusteella materialismin kumoaminen ei Novellan mukaan ole mahdollista, sillä: ”jos Richard Dawkins leijailisi näyttämölle, kuinka voisimme sulkea pois mahdollisuuden, että hän hyödyntää uutta teknologiaa - - meidän ongelmamme on, että olemme aineesta koostuvan maailman vankeja. Meidän on alistuttava sen lakeihin. Materialismin osoittaminen vääräksi onnistuisi vain maailmamme ulkopuolelta”.
Miksi tauti on hyvin vaarallinen ja arvaamaton?
Koronaviruksesta on ilmaantunut kolme päämuunnelmaa ja pari sataa vähäisempää muunnelmaa muutamassa kuukaudessa. Tämä ei yllätä, koska kyseessä on RNA-virus. Mitä tästä seuraa:
Monet ovat kotiarestissa pandemian takia. Tavoitteena on taudin leviämisen rajoittaminen sekä vanhusten ja monisairaiden suojelu.
Valtalehti New York Times pohtii: ”Mikä on pandemian tarkoitus? Sillä on tarkoitus vain, jos niin haluamme. Virus ei ole hyvä eikä paha. Se haluaa vain lisääntyä - - Luonto ei sinusta piittaa”.
Suomen nykyhallitus tekee evoluution lakisääteiseksi
Hallituksen ohjelmassa (kohta 3.3.1: sukupuoli-identiteetin itsemääräämisoikeus) puhutaan "juridisesta sukupuolesta". Tämä tarkoittaa, että teinin kokemus omasta sukupuolestaan laillistetaan. ”Juridinen sukupuoli” on kuitenkin filosofinen käsite, jota ei voida määritellä biologisesti. Sen tavoite on pitää kaikkia kokemuksia sukupuolisuudesta normaaleina. Suvullisen lisääntymisen olemassaolo olisi sattuman kauppaa.
Concordia -lehdessä (1/2020) on kirjoitus, Saako kristitty paeta hengenvaarallista kulkutautia? Wittenbergiin saapui rutto vuonna 1527. Luther ei paennut, vaan laati ohjeen, joka sopii hämmästyttävän hyvin nykyiseen koronapandemiaan. Muutamia otteita:



