Aika ja luominen (vastine: Ristin Voitto 47/2021)

”Pikakurssi” tieteen filosofiaan ja ajoitusmenetelmien ymmärtämiseen.

Ristin Voiton Lukijalta -palstalta poimittua evoluutio/luominen -keskustelua + Luominen ry:n vastine.

Mikko Tuuliranta, tammikuu 2022


Veli Majalahti (Hattula): Kehitysopin turmeluksesta


RV 47, 25.11.2021

Huomaammeko, kuinka meitä ja meidän lapsiamme viedään kuin pässiä narussa? Tarkoitan naturalismia ja siihen liittyviä uskomuksia sekä siitä johtuvia vääristymiä, jotka vaikuttavat voimakkaasti ihmisen uskomuksiin, käyttäytymisen, valintoihin ja loppujen lopuksi koko maailmankuvaan.

Jos ja kun ihminen omaksuu kehitysopin ja sen selityksen, niin hän on aika totaalisesti aivopesty. Silloinhan hän on oppinsa mukaisesti mitä vain. Vastuuton kuin vasikka – tämänhän näkee ja kuulee joka päivä median kautta. Pitäisikö jo herätä tähän aikaan? Nyt jos koskaan on selkeästi osoitettava kehitysopin turmelus, sen kauheat seuraukset ja sen sadonkorjuu, joka on epätoivoa, anarkiaa ja sotia. Se vie kaiken inhimillisen toivon – tulevaisuuden toivon ja iankaikkisen elämän toivon.

Tutkimukset osoittavat, kuinka pieni osa enää uskoo luomiseen, Jumalaan ja pelastukseen. On vain valkoisen rodun ylivalta ja sen paremmuus. Sitä metodiahan on lähihistoriassa toteutettu menestyksekkäästi. Kovin näyttää vaisulta vastaisku ja varsinkin teot, joita olisi korkea aika käyttää. Ollaan hiljaa, ja pelossa on hyväksytty aivopesu.

Monilla on kuitenkin perheissään lapsia, jotka joutuvat tämän vanhan pakanauskonnon oppirakennelmia oppimaan ja kuulemaan. Heidän on jopa yliopistoon pyrittäessä selostettava ihmisen kehityshistoria, ja jos et sitä liturgiaa selvitä, niin määrätyiltä alueilta ovet sulkeutuvat. Tämä oppi on niin iskostettu kansaan. Varsinkin niin sanotut luonto-ohjelmat ohjaavat ihmisen kehitysopin lumoihin. Eikö enää löydy kuin muutamia intellektuelleja, jotka uskaltavat puuttua mokoman aivopesun vääristymiin?

Eikö saarnaajien, opettajien, evankelistojen ja muiden, jotka opetusmielessä avaavat suunsa, olisi usein tuotava vastaisku moiselle aivopesulle? Silloinhan se vaatisi asiaan perehtymistä varsinkin kehitysopin räikeimpien väittämien osalta ja ehkä avaisi myös silmiä ja sydäntä, miten paksua pajunköyttä kouluissa ja mediassa meille syötetään. Vai ollaanko vain hiljaa ja annetaan paholaisen edustajien tehdä rauhassa tihutyötään?

Todellinen tiede, sen tutkimukset, tulokset ja löydöt on osoittanut kaiken olevaisen ja nähtävän lyhytikäisyyden, kaiken rappeutumisen ja entropian jylläävän niin kuin Raamattu sen näyttää. Se osoittaa selkeästi ihmisen rappeutumisen: tuhansittain uusia tauteja, katoavaisuutta. Ei kehitystä vaan taantumista, ei uusia lajeja vaan entistenkin häviämistä.

Olisiko aika herätä ruususen unesta ja ottaa asioista selvää ja tuoda vastatulta ja tosi valoa tähän pimeyteen? Olisiko aika tämän RV -lehdenkin vähintään kerran kuukaudessa selkeästi osoittaa, missä kaappi seisoo? Kannattaa katsoa ja kuunnella Tomi Aallon Lahden kirkon auditoriossa pitämä luento, joka osoittaa kehitysoppisadun saduksi ja kuinka sen kannattajilta jää suu auki, eikä kuulu kuin huohotusta, kun ei tahdo saada happea.


Markku Tuomi (Espoo): Luomisesta ja kehitysopista


RV 50, 16.12. 2021, kursivointi lisätty.

Kiitos Veli Majalahdelle tärkeän aiheen esille ottamisesta Ristin Voitossa 47. Olen Velin kanssa täysin samaa mieltä kehitysopin turmelevasta vaikutuksesta. Koulujärjestelmämme opetuksen seurauksena myös Jeesuksen sovitustyöhön turvautuvien vanhempien lapset ovat vaarassa menettää sekä tulevaisuuden että iankaikkisen elämän toivon.

Kirjoituksen loppuosassa kerrotaan tieteellisten tutkimusten osoittaneen kaiken olevaisen ja nähtävän lyhytikäisyyden. Tässä ongelman ydin! Tieteelliset tutkimukset sekä arkeologia ovat kiistattomasti todistaneet, että maapallo on miljardeja vuosia vanha ja ihmisiä on elänyt maapallon kaikilla mantereilla, paitsi Etelänapa-mantereella, jo kymmeniätuhansia vuosia. Siksi ”luominen.fi-yhteisöllä” on epätoivoinen tehtävä yrittäessään todistaa esimerkiksi maapallon iäksi alle kymmenen tuhatta vuotta. Tällainen lähestymistapa valitettavasti vain lisää evoluutioteorian kannatusta, sillä loogisesti ajattelevat lapsemme nyky-yhteiskunnan valtavirran mukana eivät voi koskaan uskoa ”luominen.fi-yhteisön” selityksiin.

Luomisen perustelut on esitettävä siten, että ne eivät ole ristiriidassa tieteellisen tutkimuksen saavutusten kanssa. Siksi pitää ensin selvittää, mitä Raamatussa kerrotaan Jumalan aikaperspektiivistä. Psalmissa 90:4 on kirjoitettu: ”Tuhat vuotta on sinun silmissäsi kuin eilinen päivä.” Toisen Pietarin kirjeen kohdassa 3:8 on kirjoitettu: ”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.”

Sellainen tulkinta, että luomiskertomuksessa yksi päivä tarkoittaisi nykyisen kalenteripäivän mittaista aikaa, ”kutistaa” Jumalan virheellisesti ihmisten aikaperspektiiviin. Pitää muistaa ja tiedostaa, että Jumala on ihmisen kokeman ajan eli aika-avaruuden ulkopuolella. Hän on ikuinen ja luodessaan tämän maailmankaikkeuden hän loi myös ajan. Siksi Jumalan luomispäivien tapauksessa yhden päivän rinnastaminen 1 000 vuoteen pitää ymmärtää symbolisesti siten, että ”yksi päivä” tarkoittaakin mitä tahansa hyvin pitkää ajanjaksoa.

Tämän huomioiden voimme hyväksyä tiedemiesten tutkimuksiin perustuen, että Jumala aloitti havainnoimamme maailmankaikkeuden luomisen yli 13 miljardia vuotta sitten. Seuraavien neljän luomispäivän kuluessa Jumala loi kaiken kasvikunnan sekä suurimman osan eläinkunnasta. Kuudentena luomispäivänään Jumala loi karjaeläimet, maalla elävät pikkueläimet ja villieläimet, sekä lopuksi ihmisen. (1.Moos. 26-29). Tämä oli ilmeisesti luomispäivistä lyhin, mutta senkin on täytynyt kestää vähintään kymmeniä tuhansia vuosia.

Koska Jumala on ihmisten kokeman ajan ulkopuolella, ei hänellä ole ollut mitään kiirettä luomistyönsä toteutuksessa. Kaikki tähän mennessä kehitetty ja tulevaisuudessa kehitettävä teknologia on ollut hänen tiedossaan jo ennen maapallon luontia. Siksi hän on ohjannut myös kaikkien luonnonvarojen syntyä vuosimiljoonien ja -miljardien kuluessa biologisten ja kemiallisten prosessien sekä fysiikan lakien mukaisesti, jotta ihmiskunnalla on hänen suunnittelemansa mukaiset edellytykset kehittää elinpiiriään.

Valitettavasti vapaan tahtonsa mukaisesti elävät ihmiset ovat tehneet myös paljon virheitä elinpiiriensä kehittämisessä. Elämä erossa Jumalasta on johtanut luonnon saastumisiin ja ympäristötuhoihin.

Todettakoon vielä lopuksi, että ”luominen.fi-yhteisö” on tehnyt ilmeisen ansiokasta työtä pyrkiessään osoittamaan, että niin ihmisillä kuin muillakin elollisilla on elimistöissään rakenteita, joiden syntyminen evoluution tuloksena on mahdotonta. Kyseisen yhteisön pitäisikin keskittyä tämän tyyppisten todisteiden etsintään, jotta uskosta osattomat voisivat pitää Raamatun luomiskertomusta evoluutioteoriaa uskottavampana.


Aika ja luominen


(Luominen ry:n vastaus Markku Tuomelle, lähetetty RV:n toimitukseen 19.12. 2021. Kirjoitus julkaistiin 6.1.2022, numerossa 1)

Vastineessaan Veli Majalahden kirjoitukseen Kehitysopin turmelluksesta (RV 47) Markku Tuomi toteaa (50): ”Kirjoituksen loppuosassa kerrotaan tieteellisten tutkimusten osoittaneen kaiken olevaisen ja nähtävän lyhytikäisyyden. Tässä ongelman ydin!” Sekä: ”Tieteelliset tutkimukset sekä arkeologia ovat kiistattomasti todistaneet, että maapallo on miljardeja vuosia vanha...” Ja: ”Siksi ´luominen.fi-yhteisöllä´ on epätoivoinen tehtävä yrittäessään todistaa esimerkiksi maapallon iäksi alle kymmenen tuhatta vuotta. Tällainen lähestymistapa valitettavasti vain lisää evoluutioteorian kannatusta, sillä loogisesti ajattelevat lapsemme nyky-yhteiskunnan valtavirran mukana eivät voi koskaan uskoa ´luominen.fi-yhteisön´ selityksiin.” Venyttääkseen luomiskertomuksen päiviä Tuomi vetoaa Psalmeihin (90:4) ja Pietariin (2.3:8). Psalmit ovat kuitenkin virsiä ja vertausta, Pietari puhuu maailmanlopusta, ei luomisesta. Sanassa ei sanota, että 1pv. = 1000 vuotta, vaan Jumalan silmissä ”kuin”.

Kirjassaan Evoluutiouskon ihmemaassa prof. Matti Leisola kirjoittaa: ”Professori Valtaoja sanoo minua ´surkuhupaisaksi´, kun kerron, etten tiedä kuinka vanha maapallo on. Ihmettelen miten hän voi tietää sen iän.” Siinäkin ongelman ydin! Ikää ei tiedä Valtaoja, ei Luominen ry., eikä kukaan muukaan. (Eikä Luominen ry. yritä todistaa, että Maa on alle 10 000 vuotta vanha. Meillä on kuitenkin hyviä syitä epäillä, että se ei ole niin vanha kuin mitä Tuomi uskoo.)

Asioihin hieman perehtyneenä tiedän tutkijoiden yllättyneen heidän havaittuaan ihmissuvun perimän (DNA:n) katoavaisuuden (josta Room. 8 kertoo ”yleisellä tasolla”): Geneettiset virheet kasautuvat sukupolvi sukupolvelta. Joidenkin tutkijoiden mukaan emme ole kaukana sukupuutosta. Lääkärinä minun onkin mahdotonta uskoa naturalistien vakuutteluja, että ihminen esi-isineen olisi sinnitellyt täällä hengissä miljoonia vuosia (jopa ”kehittyen”!). Luoja ei kaikkivaltiaana tarvitse luomiseen miljardeja vuosia. Eivätkä hitaasti hajoaviin alkuaineisiin kuten uraaniin perustuvat ajoitusmenetelmät ole huipputiedettä, vaan täynnä olettamuksia, jotka on helpompi osoittaa kyseenalaisiksi kuin oikeiksi. Tulen käsittelemään aihepiiriä perusteellisemmin samalla otsikolla osoitteessa luominen.fi.


Luominen ry:n pidempiä kannanottoja Tuomen kirjoitukseen


Tieteellinen menetelmä (ja sen saavutukset) – mitä se on ja mitä se ei ole?


Tuomi: ”Luomisen perustelut on esitettävä siten, että ne eivät ole ristiriidassa tieteellisen tutkimuksen saavutusten kanssa.” Asiayhteyden huomioiden tieteellisen tutkimuksen täytyy tässä tarkoittaa evoluutiotutkimusta ja siihen liittyviä ajoituksia. Tämä osoittaa, että kirjoittaja (kuten ei moni muukaan*) ei ole ymmärtänyt muuatta perusasiaa eli historiatutkimuksen ja empiiristen eli toistettaviin kokeisiin ja havaintoihin perustuvien luonnontieteiden selvää eroa. Luonnonhistorian (evoluution) tutkimus ja tulkinta kuuluu samaan sarjaan kuin rikostutkinta silloin kun tapahtuman silminnäkijät eli todistajat puuttuvat. Se, että rikostutkijat käyttävät apunaan esimerkiksi DNA-määrityksiä (PCR), ei tee rikostutkinnasta luonnontiedettä. PCR:stä ja muista tieteen luomista apuvälineistä huolimatta suuri osa jopa hiljattain tapahtuneista rikoksista jää selvittämättä. Vertaa tätä tutkijoihin, joiden pitäisi pystyä todistamaan, kuka tappoi dinosaurukset 65 miljoonaa vuotta sitten. Tästä enemmän viime kesänä (2021) ilmestyneessä kirjassani Teologien tiedeusko, joka on ladattavissa ilmaiseksi kotisivultamme. 1900-luvun johtava evoluutiotutkija, Ernst Mayr (1904-2005) oli rehellinen (päinvastoin kuin moni muu):

(*Esim. dogmatiikan dosentti, TT Rope Kojonen kirjassaan Luominen ja evoluutio (Gaudeamus, 2021, s. 155-161).

 

Evoluutiobiologia, toisin kuin fysiikka tai kemia, on historiantutkimusta – evolutionisti pyrkii selittämään tapahtumia ja prosesseja, jotka ovat jo tapahtuneet. Havaintoihin perustuvat lait ja tieteelliset kokeet eivät sovi näiden ilmiöiden ja prosessien selittämiseen. Sen sijaan siinä rakennetaan historiallista narratiivia tietyn alustavan hahmotelman pohjalle, jolla tiettyjä tapahtumia syineen yritetään selittää.

 

Chicagon yliopiston biologian professori, evolutionisti Jerry Coyne tunnusti että ”tieteen nokkimisjärjestyksessä evoluutiobiologia asettuu pohjalle, paljon lähemmäksi frenologiaa kuin fysiikkaa” (New Republic, 3.4.2000). (Frenologia oli 1700-luvun oppi, jonka mukaan ihmisen luonne voidaan päätellä hänen kallonsa muodosta.)

Ydinfyysikko Vernon Cupps kirjoittaa tieteellisestä metodista kirjassaan Rethinking Radiometric Dating (josta lisää tuonnempana), luvussa ”Highjacking the Scientific Method” (Tieteellisen menetelmän kaappaus, kursiivit ja hakasulkeet minun):

 

Tieteellinen metodi/menetelmä voidaan määritellä luonnollisten ilmiöiden systemaattiseksi tutkimusmenetelmäksi. Sitä ei pitäisi sekoittaa naturalismiin, härkäpäiseen vaatimukseen hyväksyä vain luonnolliset selitykset kaikkeen, mitä me universumissa näemme – Jumala on kielletty. Tieteellinen menetelmä olettaa, että universumi toimii säännönmukaisesti. Tässä oletuksessa ei kuitenkaan ole mitään järkeä, jos universumi on tulosta sattumanvaraisista muutoksista. Eikä naturalismi pysty selittämään universumin alkuperää. Universumi itse ei ole voinut luoda itseään, joten sillä täytyy olla universumin ulkopuolinen, yliluonnollinen [”luonnon yläpuolella oleva”] syy. Naturalismi olettaa tieteellisen menetelmän ja tieteellinen menetelmä olettaa järjestyksen ja säännönmukaisuuden, älykkään Luojan. Hän on paras selitys universumin olemassaololle ja syy sille, miksi tiede toimii.

 

 

– – Opetetaanko tämän päivän kouluissa tieteellistä menetelmää oikein? Näyttää siltä, että suurella yleisöllä ja jopa tieteellisellä yhteisöllä itsellään on aika hämärä käsitys siitä, mikä se on.

 

 

– – Modernin esimerkin aikamme tieteellisen menetelmän väärästä soveltamisesta tarjoaa tunnustettu teoreettisen fysiikan tohtori Lawrence Krauss, joka ironista kyllä, johtaa Arizonan yliopiston Alkuperä Projektia (Origins Project). Hän, ja moni muu, väittää, että universumi syntyi olemattomuuden kvanttiheilahtelusta (quantum fluctuation in nothingness), kvanttiheilahtelun, joka määritellään energiahiukkasten hetkellisinä ilmestymisinä tyhjässä avaruudessa. Kukaan ei ole kuitenkaan koskaan kyennyt havaitsemaan sellaista heilahtelua (fluktuaatiota). Miten tuollaisen mahdollisen laajan kvanttifluktuaation olemassaolo voidaan todentaa tai kumota, falsifioida? Tällaisia ideoita voidaan kyllä esittää filosofisena spekulaationa, mutta ei missään nimessä tieteellisenä tosiasiana. Jotta näin voisi toimia, tieteellinen menetelmä pitää kaapata (hijack)!

 

Merriam-Webster -sanakirja määrittelee tieteellisen menetelmän ”periaatteina ja menettelytapoina systemaattisessa tiedon etsinnässä, johon kuuluu ongelmien tunnistaminen ja määrittely, datan kerääminen havainnoista ja kokeista sekä hypoteesien testaaminen.” Tämän määritelmän mukaan kosmogonia (oppi universumin synnystä) ei kuulu tieteellisen menetelmän piiriin (eli se ei ole empiiristä tiedettä). Alkuräjähdysteoria (ja maapallon ikä) ei siis Tuomen väitteestä huolimatta ole tieteellinen saavutus – ei myöskään uusdarvinismi, hypoteesi elämän spontaanista synnystä ja vähittäisestä kehityksestä (joka TT Eero Junkkaalan mukaan on ”puhdasta luonnontiedettä” [Onko mitään Järkeä uskoa Jumalaan?, s. 72]) Kun näin on, ei taida olla väärin kutsua teististä evoluutiota pseudoteologiaksi?


Teististä evoluutiota?


RV:n artikkelin perusteella Tuomi vaikuttaisi olevan teistinen evolutionisti, joka yrittää sovittaa Jumalan luomistyön materialistiseen luomiskertomukseen: ”Tämän huomioiden voimme hyväksyä tiedemiesten tutkimuksiin perustuen, että Jumala aloitti havainnoimamme maailmankaikkeuden luomisen yli 13 miljardia vuotta sitten.” [Tällä viitattaneen ensimmäiseen luomispäivään?] ”Seuraavien neljän luomispäivän kuluessa [päivät 2-5?] Jumala loi kaiken kasvikunnan sekä suurimman osan eläinkunnasta. Kuudentena luomispäivänään Jumala loi karjaeläimet, maalla elävät pikkueläimet ja villieläimet, sekä lopuksi ihmisen. (1.Moos. 26-29). Tämä oli ilmeisesti luomispäivistä lyhin, mutta senkin on täytynyt kestää vähintään kymmeniä tuhansia vuosia.”

Jos Kaikkivaltias Luojamme tuolloin tarvitsi ihmisen luomiseen vähintään kymmeniä tuhansia vuosia, miksi hän ei tuhansia vuosia myöhemmin tarvinnut siihen kuin hetken?:

 

Jeesus sanoi: ”Ottakaa kivi pois.” Martta, kuolleen sisar sanoi hänelle: ”Herra, hän haisee jo, sillä hän on ollut siellä neljättä päivää” (Joh. 11:39).

 

On usein helpompaa purkaa vanha talo ja rakentaa uusi kuin korjata laho ja ränsistynyt. Sama saattaa koskea luomista: Uuden elävän ruumiin luominen Lasarukselle mädäntyneestä lihasta saattoi olla vaikeampaa kuin mitä se olisi ollut maan tomusta. Oli miten oli, epäloogisuutta on ajattelussa, että alussa ihmisen luominen kesti kymmeniä tuhansia vuosia ja myöhemmin vain hetken.

”Sananselityksen” eli luomiskertomuksen ”päivityksen” (kaikkine epäloogisuuksineen) pitää kuitenkin alkaa jo ennen ihmisen luomista, mm. siksi, että ”kirjoitettu on” että vasta neljäntenä päivänä:

 

Jumala sanoi: ”Tulkoon taivaanavaruuteen valonlähteitä erottamaan päivän yöstä. Olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, päiviä ja vuosia. – – Jumala teki kaksi suurta valonlähdettä, suuremman valonlähteen hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet.

 

Ennen kuin kysyn, koska Tuomen mielestä taivaankappaleet luotiin, ensimmäisenä vai neljäntenä päivänä, kerron selityksen, jonka kuulin muutama vuosi sitten: Aurinko ja muut taivaankappaleet luotiin ensimmäisenä päivänä, mutta ne tulivat näkyviin vasta neljäntenä päivänä! Näin muuan IK-opiston käynyt henkilö selitti pari vuotta sitten eräässä paneelikeskustelussa, johon osallistuin. Jäin miettimään, että oliko hänelle opetettu näin helluntaikirkon IK-opistolla, vai oliko hän itse tutustunut Gorman Grayn selitykseen, jonka mukaan ”neljäntenä päivänä Jumala kirkasti pilvipeitteen läpinäkyväksi ja näin taivaankappaleet tulivat näkyviin”! Sanassa kuitenkin sanotaan, että neljäntenä päivänä Jumala teki (hepr. asah) taivaankappaleet, ei paljasti (hepr. ra´ah, tuoda/tulla näkyviin). Jumala teki (asah) ilmaisua käytetään myös taivaanavaruudesta, villieläimistä ja ihmisestä. Sanaa ra´ah (tulla näkyviin) käytetään jakeessa 9, jossa kuiva maa tuli näkyviin. ”Asiantuntija” Gray kuitenkin väittää, että asah (tehdä) voi joskus tarkoittaa melkein mitä vain, muun muassa jonkin paljastamista!

Jos Tuomen vastaus on, että taivaankappaleet tehtiin ensimmäisenä päivänä, kysyn, mistä hän sen tietää? Alkuräjähdysteoriastako? Sehän ei Merriam-Websterin (eikä monen muunkaan) mukaan kuulu tieteellisen menetelmän piiriin, eikä siis ole tiedettä. Teoriahan syntyi siitä, kun Edwin Hubble havaitsi noin sata vuotta sitten, että avaruus laajenee (tai on ainakin joskus laajentunut – emmehän me tiedä, mitä ”siellä kaukana” juuri nyt tapahtuu). Havainto laajentumisesta sopii kuitenkin hyvin yhteen Raamatun kanssa siinä mielessä, että 17 eri kohdassa Vanhaa testamenttia kerrotaan, että luomistyönsä aikana Jumala ”levitti taivaat” (ja että lopussa ne ”kääritään kokoon kuin kirjakäärö”). Miksi laajentuminen (”räjähdys” tai ”inflaatio”) mukamas alkoi (”tieteen” mukaan) jostain pistettä pienemmästä ”olemattomuudesta / singulariteetista” tms., josta kukaan ei tiedä mikä se oli – tai oliko sellaista edes olemassa. – Tiedettä?

Mooseksen mukaan kasvikunta luotiin ennen Aurinkoa, Tuomen mukaan ilmeisesti päinvastoin? Kasvien olemassaolo ennen Aurinkoa on tietysti naturalistinen mahdottomuus, täysin absurdi, ajatus: Naturalismin mukaan luonto (Natura) on kaikki mitä on olemassa; luonnon ulkopuolella ei ole mitään. Kristinuskon mukaan Natura on Naturan ulkopuolisen Luojan luoma; kasvikunnan luomisessa ei Aurinkoa tarvittu (ja valoakin jo oli ilman sitä). Pakanoille, jotka palvelivat jumalinaan vasta neljäntenä päivänä luotuja Aurinkoa, Kuuta ja ”taivaan joukkoja”, juutalaisten luomiskertomus olikin jumalten pilkkaa.

Tuomi: ”Tieteelliset tutkimukset sekä arkeologia ovat kiistattomasti todistaneet, että maapallo on miljardeja vuosia vanha ja ihmisiä on elänyt maapallon kaikilla mantereilla, paitsi Etelänapa-mantereella, jo kymmeniätuhansia vuosia. Siksi ´luominen.fi-yhteisöllä´ on epätoivoinen tehtävä yrittäessään todistaa esimerkiksi maapallon iäksi alle kymmenen tuhatta vuotta.”

Kuten jo kirjoitin, Luominen ry:n tarkoitus ja tehtävä ei ole yrittää epätoivoisesti todistaa, että maapallon ikä on alle 10 000 vuotta. Toki me epäilemme, hyvin perustein, että se ei ehkä olekaan 4,55±0,07 miljardia vuotta vanha (Patterson, 1956: Age of meteorites and the Earth, josta tuonnempana). Ja kuten myös kirjoitin, Kaikkivaltias tuskin tarvitsi miljardeja vuosia Maan ja taivaiden luomiseen (vaikka hän, totta kai, voisi halutessaan niinkin menetellä).

Luomispäivistä ja niiden tulkinnoista olen kirjoittanut yllä mainitussa Teologien tiedeusko -kirjassa. Lähetin sen henkilökohtaisesti piispoille ja Eero Junkkaalalle heinä-elokuun vaihteessa yhteystiedoin. Pyysin palautetta ainakin siinä tapauksessa, jos he löytävät kirjasta jotain, joka on Raamatun opetusten tai empiiristen luonnontieteiden havaintojen ja tutkimustulosten vastaisia (tai ristiriidassa). Puolisen vuotta on kulunut, mutta mitään palautetta en ole saanut.

Totean nyt vain lyhyesti, että ei ole olemassa mitään selviä perusteltuja, kieliopillisia tai muita kieleen tai tekstityyliin liittyviä seikkoja, joiden perusteella luomispäivät pitäisi venyttää ”miten tahansa pitkiksi ajanjaksoiksi”. Emmekä voi tietää, kuluiko aika maailman luomisen alussa saamaan tahtiin kuin nykyään, sillä aika ja materia ovat toisiinsa sidottuja kuten Einstein on osoittanut (ja Rogero Boscovich esittänyt saman jo 250 vuotta ennen häntä). Siksi aivan alun ajankulun pohtiminen on mielestäni turhaa – ainakin kristillisen uskon (ja apologian) kannalta. Ei kuitenkaan voida kieltää, etteikö 1. Moos 1-2:n kirjoittajan selvä tarkoitus ollut kertoa, että maailma luotiin kuudessa normaalin pituisessa päivässä. Näin valtaosa kristikuntaa uskoi valistusajalle saakka. Vasta tuolloin muutamat ”tieteen” mieleen tuomat tulkinnalliset seikat (ja tiedevastaisuusleiman pelko) sai monien teologien päät kääntymään ja keksimään selityksiä, kuten aukkoteoria, miljoonien vuosien luomispäivät, teistinen evoluutio / progressiivinen luominen.

Ajan kuluminen, kellojen kenties erilainen käynti aivan kaiken alussa on kuitenkin eri asia kuin teististen evolutionistien miljardien nykyvuosien mittaiset, ”evoluutioperusteiset luomispäivät”. Teologia saakin täysin eri luonteen, kun ruvetaan esittämään (”tieteeseen” vedoten), kuten Eero Junkkaala, että ”kaikki elollinen maapallolla on sukua toisilleen ja ihminen [Jumalan kuva?] on pitkän kehitysketjun huippu” (Onko mitään Järkeä uskoa Jumalaan?, s.59). Tällaiseen pitkään, asteittaiseen ja hitaaseen ”luomisketjuun” uskominen on johtanut mitä ”mielenkiintoisimpaan” eksegetiikkaan (sananselitykseen), kuten Matt. 19:4 ja Mark. 10:6, joissa Jeesus toteaa, että jo luomakunnan alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sananselitystä löytyy enemmänkin esimerkiksi TT Rope Kojosen yllä mainitusta kirjasta Luominen ja evoluutio, johon palaan myöhemmin.

Teistinen evoluutio on epäsana, joka sisältää kaksi toisensa poissulkevaa käsitystä: 1) Evoluutio eli sattumanvarainen, päämäärätön ja ohjaamaton (”jumalaton”) prosessi ja 2) teismi, joka viittaa älykkääseen Luojaan ja suunnitteluun. Kyseessä on hegeliläinen, länsimaiset yhteiskunnat 1800-luvulla vallannut filosofia, dialektiikka (vastakohtien rinnastaminen), joka kieltää ristiriidat ja uskoo, että ristiriitojen kautta kaikki kehittyy: Teesi + antiteesi = synteesi (= uusi ja parempi[teologia]). Siteeraan Urpo Harvan kirjaa Suuria ajattelijoita (Otava 1995, s. 65) hakasulkeissa oleva omaani:

 

Näitä puolia ajatellen voisi sanoa, että Hegelin [1770-1831] filosofia on suurisuuntaisin ja nerokkain harharetki, minkä ihmisajatus on tähän asti filosofian piirissä suorittanut. Hegelin vaikutus Suomessa on ollut erittäin huomattava. Helsingin yliopistossa [myös teologisessa tiedekunnassa?] omaksuttiin hänen filosofiansa jo varhain ja se säilytti siellä hallitsevan aseman usean vuosikymmenen aikana. Ennen kaikkea J.V. Snellman omaksui Hegelin filosofian kehitellen sitä myös itsenäisesti. Hänen kauttaan Hegel on vaikuttanut maamme henkiseen elämään enemmän kuin kukaan toinen filosofi.

 


Valtavirta ja Augustinus-kortti


Tuomi: ”Tällainen lähestymistapa valitettavasti vain lisää evoluutioteorian kannatusta, sillä loogisesti ajattelevat lapsemme nyky-yhteiskunnan valtavirran mukana eivät voi koskaan uskoa ”luominen.fi-yhteisön” selityksiin” (kursivointi minun).

Osaako joku selittää, mitä tekemistä on loogisella ajattelulla ja nyky-yhteiskunnan valtavirran mukana kulkemisella? Oma käsitykseni on, että valtavirran mukana kulkeminen ei ole osoitus loogisesta ajattelusta, pikemminkin päinvastoin. Ja jos haluaa kulkea (alati muuttuvan) valtavirran mukana, joutuu elämänsä aikana – totta kai – nielemään kaikenlaista, mukana myös enemmän tai vähemmän loogista. Nuoruudessani 1960-luvulla virtaan kuului mm. suomettuminen ja minihameet. Nyt, jos haluaa ajelehtia virran mukana, on kuljettava rikkirevityissä farkuissa, kannettava nenärenkaita, teettettävä tatuointeja ja hyväksyttävä ”uusi normaali”, jonka mukaan enää ei ole ei miehiä, ei naisia, eikä muitakaan sukupuolia – tai sitten niitä on, mutta sattuman laki on synnyttänyt jotkut väärään sukupuoleen, joka pitää ”korjata” lääketieteen keinoin. Valtavirrassa näyttäisikin kulkevan äkillisiä akanvirtoja.

Tuomen väite ”tällainen lähestymistapa vain lisää evoluutioteorian kannatusta” lienee kaikuja ev. lut. piispojen julkilausumasta Tieteiden lahja (2019) tai Eero Junkkaalan tai Rope Kojosen yllä mainituista kirjoista, joissa kaikissa viitataan kirkkoisä Augustinuksen (354-430) samaan tekstiin:

 

Monesti käy niin, että myös ei-kristitty tietää varman logiikan tai kokemuksen perusteella asioita maasta, taivaasta, muista tämän maailman rakenteista, tähtien liikkeistä, käänteistä, kokoluokista tai välimatkasta, auringon- tai kuunpimennyksistä, vuosien ja aikakausien kiertokulusta, eläinlajien, kasvikunnan tai geologian tai minkä tämäntyyppisten asioiden olemuksesta. Silloin on todella häpeällistä ja vaarallista, että tällainen ihminen kuulee jonkun kristityn sekoilevan näistä asioista muka kristinuskon kirjoitusten mukaan. Tällaista on vältettävä kaikin voimin. Kun epäuskoinen tutkija tajuaa, että kristitty on hakoteillä aivan kaikista asioista taivaan ja maan välillä, kuten on tapana sanoa, hänen on vaikea pidättää nauruaan. Eikä se vielä ole noloa, että jonkun ihmisen pöhköyksille nauretaan, vaan se, että ulkopuoliset luulevat meidän tekstiemme tarkoittavan jotain tuollaista. Sitten käy niin, että ihmiset, joiden pelastuksen tähden meidän tulee nähdä vaivaa, arvostelevat ja halveksivat Raamattua typeräksi kirjaksi omaksi suureksi vahingokseen. Sillä kun he tajuavat, että joku kristitty erehtyy asiassa, jonka he tuntevat erinomaisesti ja kuulevat tämän perustelevan pöpiä ajatustaan meidän pyhillä kirjoituksillamme, miten he voisivat sen jälkeen uskoa Raamattuun, kun se puhuu kuolleiden ylösnousemuksesta, tulevan elämän toivosta ja taivaan valtakunnasta? Nythän Raamattu heidän käsityksensä mukaan kuvailee aivan vastoin totuutta seikkoja, jotka ovat itse kokeellisesti tai vuorenvarmoin laskutoimituksin kyenneet havaitsemaan.

 

Tämä on Timo Nisulan suomennos Augustinuksen latinankielisestä kirjasta De Genesis ad Litteram eli ”Ensimmäisen Mooseksen kirjan kirjaimellisesta tulkinnasta”. Lainaus on siis myös Eero Junkkaalan kirjassa (s. 69-70), jossa yhteydessä pöpeillä kristityillä ilmeisesti halutaan viitata nuoren Maan kreationisteihin? Augustinuksen kirjaa minulla ei ole, ja mietin tuolloin, että keitä Augustinus itse mahtoi pöpeillään tarkoittaa, sillä nykypäivän ”tieteen vastaisia” nuoren Maan kreationisteja ei vielä ollut. Augustinuksen kohde selviää kuitenkin Rope Kojosen myöhemmästä kirjasta Luominen ja evoluutio, jossa sama lainaus luvussa ”Litteä Maa ja maakeskeinen maailmankuva – Tapausesimerkkejä raamatuntulkinnan ja tieteen kohtaamisesta”:

 

Augustinuksen tapaa tulkita Raamattua litteän Maan kysymyksen kohdalla on pidetty merkittävänä myös myöhemmän uskonnon ja luonnontutkimuksen vuoropuhelun kannalta. Teoksessaan ”Ensimmäisen Mooseksen kirjan kirjaimellisesta tulkinnasta” Augustinus nuhtelee kristittyjä, jotka pyrkivät kritisoimaan filosofeja epämääräisen Raamatun tulkinnan perusteella.

 

Tätä seuraa Augustinuksen nuhtelu, jonka jälkeen teksti jatkuu (kursivointi minun):

 

Augustinus pyrki osoittamaan, etteivät Raamatun tekstit edellyttäneet Maan litteyttä. Hänen mukaansa Raamatun ”taivaankansi” (1.Moos. 1:7) ja runollinen ilmaus taivaan levittämisestä ”kuin teltta” (Ps. 104:2-3) voidaan ymmärtää hyvin myös pyöreän Maan kanssa yhteen sopiviksi. Tekstien ei hänen mukaansa ole tarkoitus olla täsmällistä luonnonfilosofian kieltä vaan symbolista ja teologista kieltä, jonka ilmaisut eivät ota lainkaan kantaa Maan muotoon. Sikäli kuin teksti sallii muut tulkinnat, onkin kristityn Augustinuksen mukaan jopa välttämätöntä olla pitäytymättä kirjaimellisessa, järjenvastaisessa tulkinnassa. Muutenhan kristinusko asettuisi naurunalaiseksi (s. 66-67).

 

[[Sivuhuomautuksena tähän Eero Junkkaalan kirjassaan esittämä ”vaatimus” (s. 67-68): ”Se, joka vaatii kirjaimellista selitystä, on velvollinen kertomaan, mitä tarkoittaa kansi maan yllä ja mitä sen päällä olevat vedet.” Tästä kirjassani Teologien tiedeusko (kuin myös kirjassamme Kysymyksiä ja vastauksia luomisesta). Sen verran ”paljastan”, että heprean sana raqi ´a ei tässä kontekstissa tarkoita ”kantta”, vaan ”taivaanavaruutta” (engl. expanse), johon myös taivaankappaleet luotiin neljäntenä päivänä: ”Tulkoon taivaanavaruuteen [raqi ´a] valonlähteitä… ja olkoot ne taivaanavaruudessa...” (jakeet 14-15, Raamattu kansalle 2012). Mitä taivaan levittämiseen tulee, kuvaus ei taidakaan olla runollista ilmaisua niin kuin Kojonen esittää vaan taivaat on aivan oikeasti levitetty, ja siksi avaruus on laajentunut – ja laajenee todennäköisesti vieläkin. Jos näin ei näet olisi, universumin pitäisi romahtaa kasaan (suuri loppurysäys). Lisäksi taivaitten pitää levitä/laajeta erittäin tarkasti hienosäädetyllä nopeudella]]. Sitten takaisin Augustinuksen pöpeihin:

Augustinus viittaa siis litteään Maahan uskoviin (joita vieläkin löytyy, myös kristittyjen keskuudesta). Kirjassaan Kojonen (+ piispat ja Junkkaala) vaikuttaisi yrittävän vetää Augustinuksen kautta jonkinlaisen yhtäläisyyden pöpien litteään Maahan uskovien ja nuoren Maan kreationistien välille. Markku Tuomen ”huoli”, että ”Tällainen lähestymistapa valitettavasti vain lisää evoluutioteorian kannatusta, sillä loogisesti ajattelevat lapsemme...” saattaa olla peräisin teologiemme Augustinus-tulkinnasta (?).

Tuomi: ”Tieteelliset tutkimukset sekä arkeologia ovat kiistattomasti todistaneet, että maapallo on miljardeja vuosia vanha ja ihmisiä on elänyt maapallon kaikilla mantereilla, paitsi Etelänapa-mantereella, jo kymmeniätuhansia vuosia. Siksi...”

Paikkansa pitäväksi todettu ja tunnustettu tieto ei kaipaa vakuutteluja, kuten ”ovat kiistattomasti todistaneet”, tai: ”nykyaikainen tiede tietää kertoa, että”, tai: ”maailman pitkän iän mittarit ovat kiistämättömät” jne. Esim. Eero Junkkaala yrittää kolminkertaisesti varmistaa, että kaikki lukijat nyt aivan varmasti jo viimeinkin uskoisivat, että maailma aivan 100-prosenttisen varmasti on ikivanha (sivut 33, 53 ja 178) ja että jos et usko, voit olla pöpi (ainakin, jos olet kristitty).

Tällainen vakuuttelun tyyli saattaa saada ”ajattelevan ihmisen” epäilemään, että onkohan asia sittenkään niin varma; miksi muuten toistaa ja toitottaa samaa asiaa superlatiivien kera?


Evoluution pyhä aika


Ensimmäisen Kosmos-sarjan luoja, kosmologi ja ateisti Carl Sagan totesi, että ”Evoluution salaisuudet ovat aika ja kuolema”. Evolutionistit voivat olosuhteista ja selityksistä riippuen tinkiä lähes kaikesta muusta, mutta ei ajasta: Aika on pyhä ja sen epäileminen on kuoleman syntiä. Richard Dawkins, kuin myös 80-luvun tunnettu evolutionisti Mark Ridley, ovat olleet valmiita luopumaan fossiileista: ”Emme tarvitse fossiileja osoittaaksemme, että evoluutio on fakta. Evoluution todisteet ovat täysin varmoja, vaikka yksikään ruumis ei olisi koskaan kivettynyt” (Dawkins, Maailman hienoin esitys, s. 134). Motoo Kimura luopui jopa myös pyhänä pidetystä luonnonvalinnasta neutraalin evoluution teoriassaan. Mutta ei kukaan evolutionisti voi luopua ajasta, sillä se on evoluution ”suurin salaisuus”, jopa kuolemaa (luonnonvalintaa) suurempi!

Sota Moosesta ja luomista vastaan alkoi, totta kai, ajasta 1700-luvun valistusfilosofien toimesta. Siitäkin kirjassani Teologien tiedeusko (300-luvun Roomasta 1800-luvun Saksaan): Mitä enemmän aikaa, sitä paremmat mahdollisuudet ”naturalismin ihmeille”, sattumalle, välttämättömyydelle, luonnonvalinnalle, hitaan ja asteittaisen kehityksen pitkälle polulle (kuin myös rappiolle ja sukupuuttoon kuolemisille!). Lyhyt, kenties vain tuhansien vuosien luonnonhistoria on uusdarvinistiselle teorialle sataprosenttisen tuhoisa. Siksi kaikki mahdolliset keinot, voimat ja tahot on otettava käyttöön, jotta voitaisiin osoittaa surkuhupaisten nuoren Maan kreationistien oppien olevan pöpilästä peräisin.

Veli Majalahti siis kirjoitti (korostus minun):

 

Eikö saarnaajien, opettajien, evankelistojen ja muiden, jotka opetusmielessä avaavat suunsa, olisi usein tuotava vastaisku moiselle aivopesulle? Silloinhan se vaatisi asiaan perehtymistä varsinkin kehitysopin räikeimpien väittämien osalta ja ehkä avaisi myös silmiä ja sydäntä, miten paksua pajunköyttä kouluissa ja mediassa meille syötetään.

 

Siinäpä se – asioihin perehtyminen! Kuka viitsii? Tuskin juuri kukaan; mukavampaa taitaa olla istua telkkarin ääressä ja katsoa jääkiekkomatsia tai jotain muuta viihdykettä. Uusdarvinistinen evoluutioteoria ja siihen liittyvät ajoitusmenetelmät eivät kuitenkaan ole mitään tohtoritason rakettitiedettä. Kun osaa lukea ja on selvinnyt peruskoulun, jopa lukion matematiikasta, fysiikasta, kemiasta ja biologiasta, ehkä filosofiastakin, ja viitsii nähdä vähän vaivaa, ei enää ole edes suomenkielellä vaikeaa löytää ja ymmärtää kansantajuisesti painettua tietoa siitä, mitä evolutionistit eivät tiedä – vaikka väittävätkin tietävänsä. (Tietämisen teeskentely, liioittelu ja vähättely on yleisiä luonnevikoja, joita akateeminen koulutus saattaa vain pahentaa.)


Kaikki kuluu (nopeaan tahtiin, eikä uutta synny)


Esimerkki lukutaitoisesta henkilöstä, jolla ei ole lukiota kummempaa luonnontieteellistä koulutusta on Veli Majalahden kehuma Tomi Aalto. Aalto on ammatiltaan luokanopettaja, jolla on maisterin tutkinto ”vain” kasvatustieteissä. Siitä huolimatta hän (perheellisenä) on nähnyt vaivaa, ottanut asioista selvää ja pitää erinomaista evoluutiokriittistä blogia sekä suomeksi että englanniksi. Luominen -lehteen (40) hän kirjoitti laadukkaan kansantajuisen artikkelin ”Epigenetiikka mullistaa käsityksemme siitä, miksi eliöt muuttuvat ja erityisesti, mihin muutos johtaa”. Artikkeli lähetettiin ennen julkaisua lausunnolle Skepsis ry:lle ajatuksella, että koska artikkeli on maallikon laatima, haluaisimme jonkun yhdistykseenne kuuluvan aiheeseen paremmin perehtyneen henkilön lausunnon. (Skepsis ry:ssä niitä pitäisi olla.) Emme kuitenkaan koskaan saaneet mitään palautetta. Tästäkin artikkelista käy hyvin ilmi, se mistä Majalahti kirjoitti (hänelläkään ei ole akateemista koulutusta):

 

Todellinen tiede, sen tutkimukset, tulokset ja löydöt on osoittanut kaiken olevaisen ja nähtävän lyhytikäisyyden, kaiken rappeutumisen ja entropian jylläävän niin kuin Raamattu sen näyttää.

 

Epigeneettiset mekanismit mahdollistavat eliöiden nopean sopeutumisen ja lajiutumisen (lajityyppien eli sukujen/heimojen rajoissa) uusiin olosuhteisiin. Sillä on kuitenkin hintansa:

Epigeneettiset muutokset kuluttavat genomia (informaation tallennusalustaa eli DNA:ta, josta kuluu/katoaa informaatiota). Siten darvinismillekin tärkeät ilmiöt, sopeutuminen ja muuntelu vievätkin eliöitä kohti sukupuuttoa, eivät kohti loistavaa tulevaisuutta (kuten Darwin ennusti). Tämäkin osoittaa, että elämän ei ole suunniteltu kestävän Tuomen esittämiä miljoonia vuosia. – Eikä myöskään maapallomme mantereiden; nekin kuluvat kuten DNA, kuten jo Jobin aikana havaittiin: ”Vuorikin vyöryy ja hajoaa, vesi kuluttaa kivet ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan”. Nykyisten mantereiden pitäisi naturalismin ”kivikellojen” mukaan olla ainakin kolmen miljardin vuoden ikäisiä. Niiden massasta joet kuitenkin kuljettavat meriin joka vuosi maa-ainesta noin 20 000 miljoonaa tonnia (tutkittua tietoa). Kummat ovat oikeassa: kivikellot vai ne 12 tutkimusta (v.1950-1992), joissa maailman jokien virtaamia ja sedimenttikuormia on mitattu (ja joiden mukaan mantereiden ikä on maksimissaan korkeintaan 20 miljoonaa vuotta)?

Tomi Aallon evoluutiouutisia voi lukea suomeksi osoitteessa https://evoluutiouutiset.blogspot.com/ Lahden Credo-luentojen (Raamatun luomiskertomus nykytieteen valossa), osa 1 pitäisi löytyä tästä ja osa 2 tästä.


Mistä miljardit vuodet tulivat? Miksi ne ovat apologian kannalta tärkeämpiä kuin mitä itse nuorena luulin?


Saimme joulun alla oheisen kirjeen (yksi useista muista samankaltaisista, korostus minun):

Olen todella ilahtunut usko ja tiede sekä luominen vai evoluutio-ohjelmista, myös luominen-fi -sivustosta. Itselleni kesti 41 vuotta uskossa olemista ennen kuin aloin käsittää näitä asioita. Tulin uskoon 20-vuotiaana. Olen aina säilyttänyt uskoni Kristukseen, mutta kesti näin kauan ennen kuin tajusin, etten pysty uskomaan luomiseen sellaisenaan kun se Raamatussa on. Samalla Kristuksen merkitys oli jotenkin heikkouden peitossa, vaikka luin Raamattua joka päivä. Nyt olen tajunnut, Hän todella on luonut kaiken ja pitää kaiken vielä yllä edelleen!

Meille opetettiin evoluutiota ja apinasta kehittymistä jo siihen aikaan (70-luku) ja siten ei todellinen käsitys luomakunnasta ja Jumalasta todellisena auktoriteettina päässyt avautumaan. Oikeastaan aina tänne asti olen todistanut uskostani, mutta en ole pystynyt perustelemaan, miksi uskon!

Nyt kun olen saanut kuunnella näitä luentoja sekä tutkinut tätä luomisasiaa laajemmin kirjojen muodossa, on Pyhä Henki erikoisesti painottanut, mikä on koko luomakunnan asema Kristuksen näkökulmasta. Tuntuu, että ihmisarvoni on selvästi vahvistunut, koska olen Jumalan kuva ja todistaminen ”viisaan suunnitelman näkökulmasta” on selvästi vahvistunut perusteluineen kaikkineen. Tämä on minusta hämmästyttävää, sillä, sillä olen helluntaiseurakunnan vanhimmistossa. Luen melko paljon Raamattua ja rukoilen. Kuitenkin vasta näin pitkän ajan kuluttua nämä asiat alkoivat selkiintyä. Teette arvokasta työtä.

On valtava määrä ihmisiä, jotka ovat tulleet harhautetuiksi tämän evoluution kautta. On paljon uskovia, jotka vilpittömästi uskovat Kristukseen, mutta uskovat samalla evoluution kautta kehittyneeseen maailmaan ja tämä on ikävä asia, sillä Jumala ei konkretisoidu heidän elämässään kuin pelkästään tunteen tasolla ja he eivät pysty perustelemaan, että evoluutio on ”taikauskoa”, vaan alistuvat keskusteluissa siihen solvaukseen, että usko on ”taikauskoa”. Harmittaa!

Evoluution aika on siis pyhä, sen toista salaisuutta, kuolemaakin (luonnonvalintaa) suurempi. Pitkien aikakausien kyseenalaistaminen (ei todistaminen!) ”oikean tieteen” havaintoihin ja tutkimustuloksiin vetoamalla on hyvää apologiaa, josta jokaisen kristityn olisi hyvä tietää edes jotain. Eikä moni ole tullut ajatelleeksi, miten tärkeä kysymys ajasta on myös Uuden testamentin uskottavuuden kannalta. Se on paljon tärkeämpi kuin mitä itse nuorempana luulin. Vuoden 1989 kirjassani Evoluutio – Tieteen harha-askel (Ristin Voitto) olin vielä sitä mieltä, että aika/luominen -kysymyksellä ei apologian kannalta ole juurikaan merkitystä. Nyt olen eri mieltä. Pelastumisen kannalta sillä ei tietenkään ole merkitystä: Jos teet uskonratkaisun, ei sinulta kysellä, ei nyt ja tuskin edes tilinteon päivänä, miksi et uskonut luomiskertomuksen ”kirjaimelliseen tulkintaan”. Ajalla saattaa kuitenkin olla suurikin merkitys paitsi uskon puolustamisen, myös uskossa pysymisen kannalta – ainakin nyt kun olemme yhteiskuntana siirtyneet ”evoluutio7/24 -aikakauteen”. Jossain vaiheessa joudut todennäköisesti seuraan jossa ”hampaattomat uskikset” alistuvat keskusteluissa siihen solvaukseen, että usko on ”taikauskoa”. Harmittaako?


Radiometrinen ajoitus: poimintoja/yksityiskohtia alan asiantuntijoilta


Mitä ovat ja mihin perustuvat ”kiistattomat (absoluuttiset) todisteet”, että maapallo on miljardeja vuosia vanha? Tietysti ”absoluuttisiin menetelmiin” eli isotooppi-radiometriaan (geokronometria).

Lääkärinä ja siten ”aika-osaamisessa” vajavaisena, annan puheenvuoron itseäni paremmille: Suoria lainauksia ajoitusmenetelmiin perehtyneiden ja luomiseen uskovien kirjanoppineiden, ”paholaisen asianajajien” paljastuksista: tämä asianajaja asuu pienissä, mutta ratkaisevan tärkeissä yksityiskohdissa, niin tieteessä kuin leivättömänkin pöydän ääressä. – Ja usein paholaisen asianajaja voittaa. (Kerran tämä asianajaja löysi koiran karvan erään talon takapihalta. Karva paljasti koiran ja sen omistajan, murhaajan.)

Ensin ydinfyysikko Vernon Cupps´n kirjan luvusta 6: Clocks in Rocks? (Kelloja kivissä?, hakasulkeissa omaa lisäystä) Summary:

 

Naturalismiin sitoutuneet tiedemiehet väittävät usein, että radioaktiivisuuteen perustuvat ajoitusmenetelmät todistavat, että maapallo on vanha. Mutta miten luotettavia ne ovat?

 

 

Menetelmä alkaa siitä, että tehdään havaintoja siitä, miten radioaktiiviset alkuaineet käyttäytyvät. Atomit koostuvat protoni- ja neutroniryppäästä, jota elektronit kiertävät. Yleensä elektronien ja protonien määrä on sama. Mitä tahansa protonien ja neutronien yhdistelmää kutsutaan isotoopiksi. Jotkut isotoopit ovat vakaita, toiset epävakaita.

 

 

Epävakaat isotoopit pyrkivät vakauteen emittoimalla (säteilemällä) hiukkasia. Ne saattavat emittoida kaksi protonia ja kaksi neutronia (alfahiukkanen), tai muuttamalla neutronin protoniksi ja sitten emittoimalla elektronin (beetahiukkanen). Kun isotoopit emittoivat hiukkasia, niiden protonien tai neutronien määrä muuttuu, ja ne muuttuvat toisenlaisiksi isotoopeiksi. Hiukkasten emittoiminen saattaa synnyttää kallioihin renkaita (haloja), jotka ovat ikään kuin jäätyneitä renkaita lammen pinnalla.

 

 

Naturalistiset tiedemiehet tekevät olettamuksia lähtö- ja tytärisotooppien alkutilanteista, olettavat, että hajoamisnopeudet ovat pysyneet vakioina ja tekevät sitten olettamuksia kallioiden iästä. Mutta valitettavasti näihin teorioihin sisältyy monia ongelmia, kuten se, että on yllättäen ilmaantunut näyttöä siitä, että hajoamisnopeudet saattavatkin joissain erikoisolosuhteissa olla jopa miljardi kertaa suuremmat [jossa viittaukset alan kirjallisuuteen]. Seuraavissa luvuissa tulen osoittamaan, että radioaktiivisuuteen perustuva menetelmä on epäluotettava, josta syystä sitä ei pitäisi kutsua ”vakiintuneeksi tieteeksi” (settled science).

 

Jos isotoopin puoliintumisaika tunnetaan kuin myös alkutilanteen isotooppi/tytärisotooppisuhde (esim. uraani/lyijy) ja jos systeemi on kokoajan pysynyt suljettuna (miljoonia vuosia!), kulunut aika voidaan laskea yksinkertaisesta kaavasta T = T1/2 log2 (1/F), jossa T1/2 on puoliintumisaika ja F on lähtöaineen suhde hajoamisessa syntyneeseen tytäraineeseen (esim. uraani/lyijy).

Tästä Cupps jatkaa (korostus minun):

 

Radioaktiivinen ajoitus on avainkäsite maapallon ikää määritettäessä. Monet naturalistiset tiedemiehet käyttävät sitä riistääkseen kristittyjen uskon ja saadakseen heidät hyväksymään uniformitarismin [tasaisten ja hitaiden muutosten oppi] olettamukset, jotka paitsi että ne ovat tieteellisesti virheellisiä, vaativat luomiskertomuksen vertauskuvallistamista ja vääristelyä. Kristityille on välttämätöntä tuntea tämä laajasti käytössä oleva ajoitusmenetelmä, jotta he kykenisivät esittämään vasta-argumentteja ja kritiikkiä: Onko radioaktiivisuuteen perustuva menetelmä pätevä?

 

Sitten hän siteeraa tunnettua fyysikko David Gross´a, hänen puhettaan eräässä tilaisuudessa (23rd Solvay Conference, joulukuu 2005):

 

Emme tiedä, mistä puhumme. Moni meistä uskoi, että säieteoria on hyvin dramaattinen läpimurto siinä, mitä tulee käsitykseemme kvanttiteoriasta. Nyt me kuitenkin olemme oppineet – niin, että ei se olekaan sitä. Fysiikan tila tänään on samankaltainen kuin silloin kun meitä hämmensi radioaktiivisuus. Silloin meiltä puuttui jotain ehdottoman perustavanlaatuista. Nyt meiltä ehkä puuttuu jotain yhtä perustavanlaatuista kuin silloin.

 

Jatkan muuan meillä tunnetun professorin puheenvuorolla, joka sekä koulutuksensa, että muunkin puolesta on näissä asioissa itseäni pätevämpi (korostukset ja hakasulkeissa olevat minun):

 

Keskustelin noin 20 vuotta sitten erään yhdysvaltalaisen geologin kanssa maapallon iästä, joka kaikkien oppikirjojen mukaan on noin 4,6 miljardia vuotta. Hän viittasi mittaustuloksiin, jotka oli saatu meteoriiteista, joiden oletetaan olevan yhtä vanhoja kuin maapallo. Kuuluisin on Meksikosta vuonna 1969 löydetty kahden tonnin painoinen meteoriitti nimeltään Allende. Uraani-lyijy-menetelmällä sen iäksi on saatu 4,6 miljardia vuotta, ja tätä pidetään myös maapallon ikänä. Kyseessä on kuitenkin arvaus. Ajoitus sisältää monia oletuksia maapallon ja meteoriittien historiasta, joita ei voi mitenkään varmentaa.

 

 

Tutustuin Allenden ikää käsitteleviin alkuperäisjulkaisuihin, jotka vain lisäsivät hämmentystäni. Eräs perusteellisimmista Allende-meteoriittia koskevista tutkimuksista julkaistiin vuonna 1976. Mittauksia tehtiin koko meteoriitista sekä noin viidestäkymmenestä sen sisältämästä mineraalista. Mittauksessa käytettiin seuraavia tekniikoita: Pb-206/U-238, Pb-207/U-235, Pb-207/Pb-206, Pb208/Th-232 ja Sr-87/Sr-86 [Pb = lyijy, U = uraani, Th = torium, Sr = strontium].

 

 

U-Th-Pb-mittauksilla saatiin meteoriitin eri mineraaleille tuloksia, joiden perusteella ikäarviot vaihtelivat 3,91 ja 11,7 miljardin vuoden välillä. Itse kivimatriisista saadut ikäarviot vaihtelivat 4,49 ja 16,49 miljardin vuoden välillä. Kahdeksastatoista mittaustuloksesta kolmetoista oli tarkoitukseen liian vanhoja siitäkin huolimatta, että niiden arvoista oli jo vähennetty meteoriitissa alun perin ollut hajoamistuote. Tämän meteoriitissa jo alusta asti olleen lyijyn määrä arvioitiin Canyon Diabolo -nimisen meteoriitin avulla. Sen oletettiin sisältäneen oikeassa suhteessa sekä alkuperäistä että hajoamistuotteena syntynyttä lyijyä. Meteoriitissa alun perin olleen oletetun lyijyn määrä täytyy vähentää mitatusta lyijypitoisuudesta. Sen jälkeen arvioidaan, paljonko radioaktiivinen hajoaminen on tuottanut lyijyä. Tästä korjauksesta huolimatta Allendessa oli liikaa lyijyä tai liian vähän uraania ja toriumia. Siksi tutkijoiden täytyi tehdä arvio alkuperäisestä tilanteesta. Silloinkin meteoriitille saatiin edelleen liian korkea ikä.

 

 

Myös Rb-Sr-menetelmien käyttäminen antoi vaihtelevia tuloksia. Artikkeli esittelee vain Sr-87/Sr-86-mittausten tuloksia, koska muilla tämän hajoamissarjan menetelmillä saadut tulokset olivat liian epäluotettavia, eikä niitä siksi raportoitu. Allenden eri mineraaleista saadut iät vaihtelivat välillä 0,7 ja 4,49 miljardia vuotta [muillakin kuin vain U-Th-Pb-mittauksilla, ks. ylle]. Useimmat tulokset olivat paljon oletettua alhaisempia. Kivimatriisin iäksi raportoitiin 4,60 ja 4,84 miljardia vuotta.

 

 

Tuloksissa ihmetyttää niiden hajonta ja kummastuttaa miten niiden perusteella voidaan sanoa maapallon iäksi 4,6 miljardia vuotta. Myöhemmin tehty K/Ar-ajoitus [kalium/argon] antoi Allenden iäksi 5,29 miljardia vuotta. Tulos on enemmän kuin oletettu aurinkokunnan ikä. Itse ymmärrän absoluuttisella määritysmenetelmällä aivan jotain muuta. Professori Valtaoja sanoo minua ”surkuhupaisaksi”, kun kerron, etten tiedä kuinka vanha maapallo on. Ihmettelen miten hän voi tietää sen iän.

 

 

Mistä miljardien vuosien vaihtelut mittaustuloksissa johtuvat? Kysymys on mittaustekniikasta. Kuva 38 määrittelee kaksi mittaustekniikan tärkeää termiä: tarkkuus ja virheettömyys. Termit auttavat ymmärtämään, miksi eri tekniikat antavat hyvin erilaisia ikäarvioita. Nykyisillä laitteilla on mahdollista määrittää radioaktiivisten aineiden pitoisuudet kivinäytteissä hyvin tarkasti ja toistettavasti. Tarkkuus ei siis ole ongelma. Itse asiassa radioaktiivisen iänmäärityksen periaate on hyvin yksinkertainen (Internetistä löytyy jopa yksinkertaisia ohjeita).

 

 

Ongelma on siinä, että eri menetelmät ampuvat tarkasti, mutta aivan eri kohtaan maalitaulussa. Kysymys on systemaattisesta virheestä. Ei ole mitään keinoa varmasti sanoa mikä tulos on oikea. On pakko olettaa monia asioita kiven syntyhistoriasta ja valita niistä ne, joiden oletetaan olevan lähellä todellisuutta. – – Esimerkkinä tästä ovat mittaustulokset vuonna 1980 purkautuneen St. Helens -tulivuoren noin kymmenen vuotta vanhoista laavanäytteistä. Mittaukset suoritettiin Cambridgessä olevassa Geochron laboratoriossa. Kymmenen vuotta vanhan kiven iäksi saatiin 340 000 - 2 800 000 vuotta riippuen siitä, mistä kiven sisältämästä mineraalista mittaus tehtiin (Matti Leisola, Evoluutiouskon ihmemaassa, 2013, s. 143-144).

 

Leisolan kirjasta on otettu neljä painosta. Lisäksi kirja on käännetty englanniksi, saksaksi ja arabiaksi. Amazonin sivuilla jopa muutamat naturalistit ovat kirjaa kehuneet. Tosin yksi arvioitsija, ilmeisesti teistinen evolutionisti, käytti hänkin ”Augustinus-korttia” väittäessään Leisolan ja kustantajan (Discovery Institute) pöpeinä kristittyinä olevan harhapoluilla tekemällä kristittyjen yhteisön naurunalaiseksi.

Mikä on tuo Leisolan kirjassa mainittu ja ilmeisen tärkeä Canyon Diabolo-meteoriitti, jonka perusteella myös Allende-meteoriitissa olleen alkuperäisen lyijyn määrää (ja samalla ikää) yritettiin laskea? Se on pala (2,6 kg) taivaalta Arizonaan pudonnutta suurempaa rautameteoriittia, joka synnytti Barringer kraatterin oletettavasti noin 50 000 vuotta sitten. Koska se oli ilmeisesti jopa ensimmäinen meteoriitti, jonka ikä määriteltiin tuohon aikaan (1950-luku) uudella ja luotettavaksi luullulla menetelmällä (isokroni), maapallon ja koko aurinkokunnan ikä vaikuttaisi perustuvan paljolti juuri tähän kivenmurikkaan. (Sen tukipylväänä puolestaan on 200 vuotta aikaisemmin keksitty nebulaarihypoteesi, jonka mukaan koko aurinkokunta planeettoineen ja meteoriitteineen syntyi samaan aikaan ”pyörimisliikkeeseen joutuneesta, supernova-räjähdyksen jälkeensä jättäneestä pölypilvestä”.)


Canyon Diabolo, Claire Patterson ja maapallon ikä: Age of meteorites and the Earth (Geochimica et Cosmochimica Acta, 1956, Vol. 10, pp.230-237)


Claire Patterson määritti Canyon Diabolon sisältämän mineraalin, troiliitin (rautasulfaatti, FeS) eri lyijyisotooppien ja uraani-238:n suhteelliset osuudet v. 1953. Myöhemmin hän määritti näitä suhteellisia osuuksia myös neljästä muusta meteoriitista ja julkaisi tuloksensa ja niistä johdetun maapallon iän Geochimica et Cosmochimica Acta -lehdessä v. 1956. Näiden meteoriittien ikä voidaan Pattersonin mukaan laskea niiden sisältämien isotooppien osuuksista edellyttäen että (korostus ja lisäys hakasuluissa minun):

 

Ne syntyivät samaan aikaan; ne pysyivät eristettyinä ja suljettuina systeemeinä; alunperin ne sisälsivät lyijyä samana isotooppikoostumuksena; ne sisältävät uraania samoissa isotooppien [U-235 ja U-238] suhteissa kuin maapallolla. Näiden olettamusten perustalta eri lyijyjen [isotooppien] evoluution voitaisiin olettaa olevan tulosta eri meteoriittien erilaisista alkuperäisistä uraani/lyijy-suhteista...

 

Uraania on siis kahta isotooppia, 235 ja 238. U-235 hajoaa lyijy, Pb-207:ksi seitsemässä vaiheessa puoliintumisajan ollessa noin 700 miljoonaa vuotta. U-238 hajoaa Pb-206:ksi kahdeksassa vaiheessa puoliintumisajan ollessa noin 4,47 miljardia vuotta. Lisäksi on Pb-208 isotooppia. Sitä syntyy kun torium, Th-232 hajoaa kuudessa vaiheessa puoliintumisajan ollessa noin 14 miljardia vuotta.

Jos siis nämä meteoriitit olisivat syntymänsä jälkeen pysyneet eristettyinä ja suljettuina systeemeinä eli aineita ei olisi päässyt karkuun tai joutunut niihin jostakin, ja jos puoliintumisajat olisivat aina olleet samat, ikä olisi mahdollista laskea, koska kaikki tähän ”isotooppien evoluutioon” osallistuneet osapuolet olisivat yhä läsnä joko alkuperäisinä tai ”kehittyneinä”. Mistä sitten voidaan tietää, ovatko nämä meteoriitit pysyneet suljettuina systeemeinä? Vastaus: Isokronista! Mikä se on? Sitä olen koettanut selittää kansantajuisesti Teologien tiedeuskon liitteessä 3 ”Radioaktiivisiin alkuaineisiin perustuva ajoitus ja maapallon ikä”. En siis selitä sitä enää sen enempää – kuin, että: jos kaikki eri näytteiden radiogeenisten isotooppien (tässä Pb-206-208) suhteelliset osuudet* luonnolliseen isotooppiin (tässä Pb-204) asettuvat X/Y-koordinaatistossa suurinpiirtein samalle suoralle, silloin systeemiin olisi pitänyt olla suljettu. Aika taas lasketaan isokronisuoran kaltevuudesta. (*Suhteelliset osuudet siksi, että ne on paljon helpompi määrittää kuin absoluuttiset pitoisuudet esim. mg/kg kivimassaa.)

Näin luultiin 1950-luvulla, jolloin menetelmä kehitettiin ja Patterson käytti sitä. Ja koska hänen saamansa isotooppien suhdeluvut sattuivat asettumaan suurin piirtein samalle suoralle, hän julisti voitonvarmaan tyyliin: ”Vaikuttaa nyt siltä, että meidän tulisi myöntää, että tiedämme maapallon iän yhtä tarkasti ja luotettavasti kuin tiedämme Rhode Islandin Westerly-graniitin alumiinipitoisuuden.” (Isokronisuoran kaltevuudesta maapalloin iäksi laskettiin 4,55±0,07 miljardia vuotta eikä sitä ole haluttu kyseenalaistaa, vaikka aihetta olisi ollut.)

Miksi näin ei kuitenkaan ole, miksi menetelmä on epäluotettava? Siitä enemmän Teologien tiedeuskon liitteessä 3. Emme tiedä meteoriittien emmekä siis maapallonkaan absoluuttista ikää. Mutta se, joka uskaltaa sen kertoa, on tietysti Leisolan tapaan surkuhupaisa (ja pöpi?).

Patterson oli siis vuonna 1953 määrittänyt Canyon Diabolon troiliitin U-238/Pb-204 suhteeksi 0,025. (Pb-204 on siis luonnollista, ei-radiogeenistä lyijyä.) Pattersonin mukaan suhde on oikea ainakin yhden kertaluokan (10) tarkkuudella. Tämä tarkoittaa sitä, että meteoriitin troiliitissa uraania on niin vähän luonnolliseen lyijyyn verrattuna, että havaittavaa lyijyn isotooppikoostumuksen muutosta ei ole radioaktiivisen hajoamisen seurauksena voinut tapahtua sen jälkeen, kun meteoriitti syntyi. Pattersonin mukaan tämän rautameteoriitin lyijyn täytyy olla alkuperäistä (primordial) eli edustaa siten ”alkulyijyn” koostumusta meteoriitin syntyajalta. Sen perusteella hän esittää kolme yhtälöä, joista ilmenee kolmen eri lyijyisotoopin (206-208) suhteet luonnolliseen lyijyyn (204). Patterson:

 

Jos mitkä tahansa kaksi näistä kolmesta voidaan riippumattomasti mitata myös maapallon uraani-lyijy -systeemistä ja ne tyydyttävät yhtälöitä 2 ja 3, silloin tämä systeemi [maapallo] kuuluu meteoriittien joukkoon ja sen täytyy olla saman ikäinen. Kaksi näistä kolmesta suhteista voidaankin määrittää maapallolla saatavista näytteistä. Ongelmana on kuitenkin näytteen valinta, koska se on monimutkaista johtuen uraani/lyijy-suhteiden vaihtelevuudesta eri kallioissa ja mineraaleissa, joiden iät ovat maapallon ikään verrattuina liian pieniä.

 

Sitten hän päättelee, että koska maankuoren isotooppisuhteissa on niin paljon vaihtelevuutta, on täytynyt tapahtua ”sekoittumista”. Tästä syystä kaikkein luotettavin näyte (hänen mielestään) voidaan löytää merenpohjan sedimenteistä. – Ja hänellä olikin esitettävänä yksi tällainen kairausnäyte, joka, mielenkiintoista kyllä, sattui sijoittumaan näiden viiden meteoriitin isokronijanalle m.o.t.: nuo viisi meteoriitia ovat maapallon kanssa samanikäisiä (4,55±0,07x109 vuotta)!

On kuitenkin jo pitkään tiedetty, että sekä mantereiden että merenpohjan ”uraani/lyijy-systeemit” ovat hyvin vaihtelevia (ja avoimia). Pian Pattersonin artikkelin jälkeen tutkittiin muitakin merenpohjan kairausnäytteitä ja niiden havaittiin sisältävän uraania ja lyijyn isotooppeja hyvin vaihtelevissa suhteissa. Miksi Pattersonin saamaa ikää ei sitten mitätöity? Siksi, että oman aikamme luomiskertomus ehdottomasti tarvitsee vuosimiljardinsa ja siksi, että maapallon korkealle iälle löytyi pian myös muita ”todisteita”. Mitä ne ovat? Luotettavimpina pidetään edelleenkin uraani-torium-lyijy -sarjaan perustuvia ajoituksia, ”kivikelloja”. Näiden kellojen luotettavuudesta löytää mielenkiintoisia paljastuksia useampienkin asiantuntijoiden artikkeleista ja kirjoista kuten jo yllämainitusta ydinfyysikko Vernon Cuppsin kirjasta Rethinking Radiometric Dating – Evidence for a Young Earth from a Nuclear Physicist (ICR, 2019), geologi Andrew Snellingin yli 1100-sivuisesta järkäleestä Earth´s Catastrophic Past – Geology, Creation & The Flood (ICR, 2009) sekä geologi John Woodmorappen kirjasta The Mythology of Modern Dating Methods (ICR, 1999). Alla muutamia huomioita ja poimintoja kahdesta vm. kirjasta (koskien siis näitä tärkeinä pidettyjä ”absoluuttisia menetelmiä”, uraani-torium-lyijy -ajoituksia):

Snelling (Earth´s Catastrophic Past):

 

Jopa varhaiset kiteisten kallioiden kokokivi-näytteiden tutkimukset osoittivat, että uraani-torium-lyijysarjaan perustuvalla ´ajoituksella´ ei geokronologisena työkaluna ole juurikaan arvoa, koska valitettavan harvoin uraani-lyijy- ja torium-lyijysysteemit pysyvät suljettuina. Tämä johtuu uraanin ja toriumin, mutta erityisesti uraanin liikkuvuudesta (s. 825, jossa viite Dickin A.P., 2005, Radiogenic Isotope Geology, 2nd. ed., Cambridge, UK: Cambridge University Press). – – Tästä syystä uraanin (U), toriumin (Th) ja lyijyn liikkuvuus saa aikaan sen, että yksinkertaisen uraani-lyijy -isokronin antamilla ´ajoilla´ ei ole suurtakaan merkitystä. – – Tästä syystä on kokokivinäytteiden tutkimuksista alettu siirtyä takaisin kivien sisältämien mineraalien analyyseihin.

 

Näitä mineraaleja ovat mm. zirkoni- (ZrSiO4), titaniitti- (CaTiSiO5) ja monaziittikiteet ((Ce, La, Th) PO4). Zirkonkiteitä, joita joskus kutsuttiin (harhaanjohtavasti) ”aikakapseleiksi”, sisältävät uraania keskimäärin 1 350 ja toriumia 550 ppm (miljoonasosaa). Tämä johtuu siitä, että uraani- ja torium-atomeilla on sama varaus ja suurin piirtein sama koko kuin zirkoniumilla (suom. sirkonium, metallinen alkuaine). Tällöin, kun sula kiviaines jähmettyy ja alkaa muodostaa kiteitä, uraani ja torium saattavat ottaa zirkoniumin paikan muodostuvan kiteen kidehilassa. Lyijyllä on kuitenkin eri koko ja eri varaus joten se ei voi ottaa zirkoniumin paikkaa. Siksi uskotaan, että synnyttyään zirkon-kiteet sisälsivät hyvin vähän lyijyä eli uraanin ja toriumin hajoamisen lopputuotetta. Siitä syystä uskotaan, että kaikki zirkoneissa oleva lyijy on peräisin uraanin ja toriumin hajoamisesta – ”alkutila/alkupiste” siis tunnetaan. Määrittämällä näiden aineiden suhteelliset osuudet voidaan niistä isokronisuoran kaltevuuden perusteella johtaa zirkonin ikä. Siksi zirkoneista on tullut yksi kaikkein suosituimmista geokronometreistä, kivikelloista. Snelling kuitenkin toteaa, että radiogeenistä lyijyä voi kuitenkin joutua mineraalijyväsiin kiteytymisen aikana ”ja koska kiteiden käyttäytyminen avointen systeemien tapaan on yleistä, syntyvää radiogeenistä lyijyä voi karata myös ulos, koska se ei voi sitoutua kemiallisesti kidehilaan”.

Niinpä jo ensimmäiset, 1950-luvulla suoritetut tutkimukset (Arthur Holmes) osoittivat, että uraani-rikkaiden mineraalien analyysit antoivat tuloksiksi ristiriitaisia aikoja, joiden syyksi pantiin ”lyijykato”. Sitten osoitettiin, että myös hajoamissarjan välituotteita, radonkaasua pääsee karkuun kidehilan mikroskooppisten säröjen kautta. (Uraanin alfa-hajoaminen eli helium-ytimet synnyttävät näitä säröjä, fissio vielä enemmän.) Tätä karkuun pääsyä kiihdyttää kallioissa kiertävä mineraalipitoinen, happamuudeltaan ja lämpötilaltaan vaihteleva pohjavesi. Toisaalta pohjavesi voi tuoda mukaan myös uraania, toriumia ja muualta karkuun päässyttä radiogeenistä lyijyä. Tilton osoitti kokeellisesti jo vuonna 1960, että lyijyä karkaa zirkoneista ja uraanipitoisista mineraaleista jo matalissa lämpötiloissa (Journal of Geophysical Research, 65: 2933-2945).

Ylimääräisen ongelman aiheuttavat myös zirkonien kokoerot ja uraanipitoisuudet: Suurikokoisista zirkoneista lyijyä karkaa vähemmän (pienempi pinta-ala/tilavuus -suhde) kuin myös niistä, joiden uraanipitoisuudet ovat pieniä (vähemmän kidehilan säteilyvaurioita). Kaiken lisäksi zirkonit saattavat olla sekä kemiallisesti että fysikaalisesti heterogeenisia siten, että saman kallion eri zirkoneissa ja jopa saman zirkonin eri osissa uraani- torium- ja lyijypitoisuudet saattavat vaihdella.

Ongelmia aiheuttavat myös kiteisten ja intrusiivisten syväkivien, kuten graniitin syntymälahjanaan saama ”isotooppi-perintö” (inheritance): Graniittia syntyy syvällä maankuoressa magman jäähtyessä ja työntyessä pintaan (intruusio). Intruusion aikana kuuma kivimassa sulattaa viereisiä kivilajeja, jotka saattavat ”kontaminoida” graniittia. Niinpä eräiden Himalajan vuoriston graniittien zirkonien iäksi on saatu jopa yli 1,7 miljardia vuotta, vaikka Himalajan graniitin ”yleisesti hyväksytty ikä” on vain n. 20 miljoonaa vuotta (Parrish I.R., ym., Geology, 17: 1076-1079, 1989). Kaakkois-Australiassa sijaitsevan granodioriitin iäksi saatiin 3,5 miljardia vuotta, vaikka sen ”oletusikä” oli vain 426 miljoonaa vuotta (Williams, 1992) ja Uuden Seelannin graniitin, jonka piti olla 370 miljoonaa vuotta, iäksi saatiin 1 638 miljoonaa ajastaikaa (Muir ym., 1996).

Näiden ”liian korkeiden” vuosilukujen syyksi on esitetty mm. jo yllä mainittua ”karkurilyijyn” joutumista myöhemmin toisiin kiteisiin. Radiogeenistä lyijyä on näet tavattu jopa prekambristen kallioiden kalium-maasälvässä (potassium feldspar), jonka ei koskaan olisi pitänyt sisältää uraania (Ludwig ym., 1977).

Uudet ja tarkemmat menetelmät kuten ”ilmapuhallus/abraasio” (air abrasion) ja ioni mikroanturi (ion microprobe) eivät ole zirkoni-kellojen käyntiongelmia poistaneet. Ilma-abraasiolla kiteiden kenties vasta myöhemmin syntyneet ulommat kerrokset voidaan poistaa, jonka jälkeen tutkija silmämääräisesti valitsee ”sopivimmat kiteet”.

Woodmorappe ruotii ilmapuhallusta kirjassaan The Mythology of Modern Dating Methods (ks. myös luominen.fi/olipa-kerran): Joissain tapauksissa menetelmä on vähentänyt ristiriitaisiksi osoittautuneiden tulosten määrää, mutta monasti ei: jopa yli 50% tutkituista zirkoneista saattaa yhä antaa ”vääriä ikiä (s.86, jossa viite Heanman and Tarney, 1989, s. 707). Woodmorappe toteaa, että tutkijoille jää nyt kuitenkin runsaasti sopivia, ei-ristiriitaisia ikiä, joista on hyvä poimia parhaat. (Samalla kun sopimattomista vuosiluvuista vaietaan, annetaan ymmärtää, että ”muutkin riippumattomat tutkimustulokset ovat asian vahvistaneet”.) (Tietääkseni nykyään myös laseria käytetään zirkonien ulkokuoren riisumiseen.)

Mitä ioni mikroanturiin tulee, Snelling kirjoittaa, että zirkoneista on löytynyt alueita, joissa lyijypitoisuudet ylittävät ”oletusarvot” jopa yli 30-kertaisesti. Suurikokoisissa baddeliitti-kiteissä (ZrO2) on ”osastoja”, joiden ikäeroiksi on saatu satoja miljoonia vuosia. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ne olisivat oikeasti niin eri ikäisiä. Erot saattavat johtua siitä, että kiteiden jähmettyessä niitä ympäröivästä nestemäisestä (ja ehkä liikkeessä olevasta) aineksesta ajautuu niiden eri osiin erilaisia määriä uraania ja lyijyä. Näin siksi, että baddeliitit koostuvat nelisuuntaisista, ohuista liuskeista.

Kuriosisteettina mainittakoon vielä muuan tutkimus, jonka mukaan eräille Himalajan graniitin monaziittikiteille saatiin negatiivinen ikä, -97 miljonaa vuotta, vaikka saman graniitin zirkonien iäksi saatiin 1 483 miljoonaa vuotta (”oletusiän” ollessa noin 20 miljoonaa vuotta) (Snelling, s. 830, jossa viite Parrish R.R., Canadian Journal of Earth Sciences, 1990).

Snelling toteaa, että kiviainesten eri mineraalien yksilölliset analyysit eivät vaikuta juurikaan luotettavimmilta kuin kokokivi-analyysit (vaikka niin ensin luultiin). Joistakin kiteistä radiogeeninen lyijy karkaa helposti ja sitä nopeuttavat lämpö, vesi, sädevauriot ja rapautuminen kun taas joihinkin toisiin kiteisiin lyijyä joutuu niiden ulkopuolelta. Mitä taas ketjun alkupäähän tulee, siellä uraania liukenee helposti pohjaveteen jopa hyvin syvissä kalliossa ja välituotteena (ennen lyijyä) syntyvää radon -kaasua karkaa pintaan. Snellingin mukaan ristiriitaiset U-Th-Pb ”iät” havaittiin jo mineraalianalyysi-menetelmän alkuaikoina (Kulp ym. 1957). Uraniitin (uraanimalmi), zirkonin, titaniitin ja monaziitin Th-232 iät olivat järjestelmällisesti nuorempia kuin U-238 iät, jotka taas olivat systemaattisesti nuorempia kuin U-235 iät (Hills ym. 1976). Syytä tähän ei ole koskaan keksitty, mutta selitys voi olla näiden aineiden erilaisissa hajoamisnopeuksissa: Torium-232 hajoaa kaikkein hitaimmin (puoliintumisaika n. 14 miljardia vuotta) ja U-235 kaikkein nopeiten (n. 700 miljoonaa vuotta).

Geokronologeilla on siis käytettävissään eri tahtiin käyviä kivikelloja ja ilmeisesti asia on niin, että kun jollekin muodostumalle on jo arvioitu ikä (esim. läheisyydessä olevien fossiilien perusteella), kelloksi valitaan se, joka todennäköisesti antaa iän, joka on mahdollisimman lähellä toivottuja vuosia?


Entä muut isotoopit?


Miksi tutkijat käyttävät kivien/kallioiden määrityksiin lähinnä vain uraani-torium-lyijy -määrityksiä, vaikka muitakin olisi, esim. kalium-argon? 1980-luvulla sitä pidettiin vielä jopa parhaana menetelmänä, mutta nyt se on tietääkseni hylätty, koska tutkijat ovat havainneet, että kun sula magma/laava jähmettyy, siinä saattaakin olla jo valmiiksi mukana K-40:n hajoamistuotetta, argonia. Entä muut, kuten Cl-36, Ca-41, Fe-60, Mn-53, Al-26 (alumiini)? Siksikö, että niiden puoliintumisajat ovat liian lyhyitä, josta syystä ne antaisivat liian alhaisia ikiä? Erittäin hitaasti hajovalla toriumilla ja uraanilla kun ei voi saada kuin erittäin korkeita ikiä (samoin kuin esim. rubidium/strontium). Jos esim. jokin kivi olisi ”oikeasti syntynyt” vain miljoona vuotta sitten ja jos se siten olisi sisältänyt uraania ja uraaniperäistä lyijyä suhteessa 100/0, ikää ei olisi mahdollista määrittää, mutta esim. raudalla, alumiinilla ja kalsiumilla, jos niitä olisi ollut, ikä voitaisiin määrittää. Niiden puoliintumisajat ovat kuitenkin niin lyhyitä, että niitä ei voi enää olla olemassa, koska maapallon tiedetään olevan niin vanhan. Silti niitä on; ks. artikkelini Sukupuuttoon kuolleet isotoopit ja maapallon ikä (luominen.fi).

Ovatko siis ”tieteelliset tutkimukset” kiistattomasti todistaneet, että maapallo on miljardeja vuosia vanha? Ylläolevan perusteella vaikuttaisi siltä, että ainakin sanojen ”kiistattomasti todistaneet” tilalle olisi hyvä keksiä jotain realistisempaa sanastoa.


Kaukaisten tähtien valo ja avaruuden taustasäteily (CMB)


Tästä kaikesta huolimatta voidaan kysyä: No entäs kaukaisten tähtien valo? Jos universumi on vain vuosituhansien ikäinen, miten voimme nähdä täällä valon, joka on lähtenyt matkaan jo miljoonia vuosia sitten? Siis jos! Kuka tietää, miten vanha universumi on? Ei kukaan. Mutta jos alkuräjähdys on totta, miten voimme ”nähdä” täällä sen synnyttämän tasalämpöisen taustasäteilyn (mikroaaltopituisen), jonka tämän ei-hienosäädetyn räjähdyksen piti synnyttää, ja joka tulee samanlaisena universumin molemmilta äärilaidoilta? Kysymystä kutsutaan horisonttiongelmaksi ja se on periaatteessa sama kuin kaukaisten tähtien valon ongelma. Sekä kreationisteilla että naturalisteilla on siis sama ongelma, jota he selittävät eri tavalla. Mielestäni kreationistien selitys on parempi, mutta en nyt puutu siihen. Ainakin naturalistien selitys vaikuttaa olevan hämärän tuolla puolen, siis ”horisontin takana”. (Ks. esim. Kysymyksiä ja vastauksia luomisesta tai creation.com ja sieltä haulla ”horizon problem”.)

Myös Kalevi Heikkinen (Puolanka) sivusi luomisen ajan ongelmaa vähän aikaisemmin Ristin Voiton Lukijalta -palstalla otsikolla Alku ja loppu (RV 43/2021) mm. seuraavasti:

 

Kysymykseni on, olivatko Aadam ja Eeva ensimmäiset ihmiset maapallolla. Mikäli olivat, niin maapallon ikä ei voi olla miljardeja vuosia. – – Suurin opettajamme Herra Jeesus siis tunnustaa Aadamin ja Eevan ensimmäisiksi ihmisiksi opettaessaan avioliitosta Mark. 10:6: ”Mutta jo luomakunnan alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.” – – Mitä me tähän sanomme? Omasta puolestani uskon niin kuin on kirjoitettu.

 

Niin mekin Luominen ry:ssä uskomme – ja moni muu. Teologian tohtori Martin Williams (Australia) on yksi niistä, joka on miettinyt luomis- ja aikakysymystä tavallista kirkossa kävijää pidemmälle. Katso Williamsin puheen pohjalta laatimani kirjoitus Luominenko pelkkä sivuseikka? (luominen.fi/luominenko-pelkka-sivuseikka).

Lisää samasta kategoriasta « Rakkaus on enemmän kuin pintaa