Luonnonvalinta (29)
Kirjoittanut: Jonathan Sarfati, Ph.D. & Michael Matthews
Alkuperäinen teksti: http://creation.com/refuting-evolution-2-chapter-4-argument-natural-selection-leads-to-speciation
Evolutionistit sanovat, että ”luonnonvalinnan on havaittu aiheuttavan mittavia muutoksia populaatioissa tuottaen näin mittavan todistusaineiston lajiutumisen tapahtumiselle.”
Ehkä yleisimmin toistettu virhe, jonka evolutionistit tekevät hyökätessään luomista vastaan, on väittää, että ”luonnonvalinta” ja ”lajiutuminen” toimisivat todistuksena evoluution puolesta ja toisaalta todistaisivat vääräksi Raamatun kuvauksen alkuperästämme. Heidän argumenttinsa vihjaa, että kreationistit uskovat ”lajien muuttumattomuuteen”.
Tässä artikkelissa esitellään kreationismin mukainen malli eliöissä tapahtuvasta muutoksesta. Esitämme, että se vastaa paremmin havaintoja kuin kilpailevat teoriat.
Informaatiota lisäävistä mutaatioista ei ole havaintoja, mutta sen sijaan tunnetaan paljon informaatiota tuhoavia mutaatioita, jotka tuottavat samalla valintaedun.
Koska geneettisen informaation trendi on laskeva, ajassa taaksepäin kuljettaessa se on tietysti nouseva, eli virheiden määrä on vähenevä.
Pysyvästi pimeissä luolissa ja onkaloissa elää kaloja, joilla ei ole lainkaan silmiä. Koska nämä kalat selvästikin polveutuvat samanlaisista ja samaa lajia olevista silmällisistä kaloista, tätä on pidetty klassisena todisteena evoluutiosta. Miten tällaiset kalapopulaatiot ovat syntyneet?
Voidaan kuvitella tilanne, missä parvi normaaleja kaloja ajautuu esim. voimakkaan virtauksen mukana maanalaiseen luolaan. Jos jokin seikka, esim. luolan ja veden tuloaukon korkeusero estää kaloja pääsemästä takaisin, ne joutuvat elämään luolan pimeydessä, missä silmistä ei ole mitään hyötyä.
Käytännön tasolla haluaisin teidän osoittavan, missä kohtaa evolutiivinen luonnonvalintaprosessi "menee pieleen" eli esittää tieteen ja/tai logiikan konsensuksen kannalta ristiriitaista tietoa. Missä vaiheessa jatkuva kehitysprosessi kohti selviytymis- ja lisääntymiskykyisempää organismia loppuu?
Kyseessä ei ole kehitysprosessi vaan rappeutumisprosessi, kun asiaa tarkastellaan genotyypin kannalta. Mikäli viittaat termillä "kehitysprosessi" mikrobista-ihmiseksi evoluution edellyttämään geneettisen informaation kasvuun niin tällaisella "kehitysprosessilla" ei voi olla loppua, koska sen alkamisestakaan ei ole mitään todellista empiiristä näyttöä -- kyse on puhtaasta hypoteesista.
Evoluutioteorian oikeellisuus edellyttää mutaatioita, jotka ovat samanaikaisesti sekä hyödyllisiä että informaatiota lisääviä, mutta tämän kaltaisista mutaatioista ei ole yhtäkään kunnollista havaintoa.
Miksi yritetään selvästi heikoin perustein kieltää jotain niin itsestään selvää ? Evoluutio itsessään on tosiasia, jonka kieltäminen ei auta ketään - mutta darwinismi kätkee sisälleen myös selvästi valheellisen väitteen: Vahvimmat ja elinkelpoisimmat selviävät.
Vaikkakin sairaat ja muita heikommat yksilöt ovat elintaistelussa häviäjiä on muiden osalta suuri merkitys puhtaasti sattumalla - seuraavaksi tärkein selviytymisen takaaja on kyky uhrata muita oman selviytymisen takaamiseksi jne. Itse asiassa olen melko vakuuttunut että evoluutio johtaa aina lopulta lajin tuhoon - koska yksilöille kehittyvät ominaisuudet lopulta kääntyvät lajia (kokonaisuutena) vastaan.
Jos tarkoitat evoluutiolla muutosta populaation geenivarastossa sukupolvien myötä, niin olet kyllä oikeassa sikäli, että evoluutio on tosiasia, jonka kieltäminen ei auta ketään. Tätä me tosin emme yritäkään kieltää.
Darwinismin keskeisin ongelma ei ole se, ettei muutosta tapahtuisi, eikä edes se, ettei muutos olisi hyödyllistä. Darwinismin keskeisin ongelma on, ettei evoluutio kykene tuottamaan niitä rakenteita ja informaatiota, jotka sen olisi evoluutioteorian mukaan pitänyt tuottaa.
Täytyy myös ottaa huomioon, että elinkelpoisuus määritellään sen mukaan, kuinka hyvin yksilö kykenee tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, eikä siis esimerkiksi lihasmassan tai älykkyyden mukaan.
1) Kreationismin "rappeutumisteorian" kummallisuus. Miten ihmeessä kreationistisen rappeutumisoletuksen mukaisesti informaatio pienenee väistämättä: miten siis huonontuneet yksilöt voivat menestyä luonnossa ja syrjäyttää "rapeutumattomat" yksilöt? Kuinka huonommin menestyvä voi olla luonnossa parempi kuin paremmin menestyvä eli vähemmän rappeutunut?
Tämä kummallisuus aiheutuu valitettavasta väärinkäsityksestä. Kun puhumme rappeutumisesta, emme suinkaan tarkoita ensisijaisesti eliön elinkelpoisuuden heikentymistä, vaikka tämä saattaakin kuulostaa kummalliselta. Rappeutumisella tarkoitamme perintötekijöiden muutoksista johtuvaa eliön elimien, rakenteiden tai geneettisten elementtien täsmällisen toiminnan heikentymistä tai tuhoutumista.
2) Jos evoluutioteoria ei pitäisi paikkansa, mikä oikeuttaa kreationismin? Miksi juuri se on oikea tapa nähdä elämän synty, eikä esim. muiden uskontojen selitykset tai vaikkapa lentävän spagettihirviön luoma elämä?
Me uskomme että kreationismi on kaikkein selitysvoimaisin vaihtoehto, eli että kreationismin pohjalta olisi kaikkein todennäköisintä, että maailma on juuri tällainen. Odotamme lukijoidenkin päätyvän siihen näkemykseen, jota todistusaineisto tukee parhaiten.
Esimerkiksi useiden uskontojen näkemys ikuisesta maailmankaikkeudesta on ristiriidassa tieteellisten havaintojen kanssa, joiden mukaan maailmankaikkeudellamme on täytynyt olla alku. Monet uskonnot puolestaan ovat kreationistisia, eli niissä esiintyy jonkinlainen luominen.
Evoluutiota tapahtuu kaiken aikaa, esim afrikkaan vietyjen sammakoiden jalat ovat keskimäärin kasvaneet 20% koska ne jotka saivat hyttysen kiinni jatkoivat sukua ja selvisivät. Mikä on kreationistien kanta tähän? Olkaa hyvä ja antakaa tyhjentävä selitys. Ainiin, ja mistä öljy teidän mukaan tulee?
Termillä ”evoluutio” on nykykielessä hyvin monta käyttötapaa. Puhutaan kosmisesta evoluutiosta (avaruuden ja aineen alkuperä), kemiallisesta evoluutiosta (muiden ”korkeampien” alkuaineiden alkuperänä vety), planetaarinen evoluutio (tähtien ja planeettojen alkuperä), ja makroevoluutiosta (mikrobista-ihmiseksi -evoluutio).
Näitä ”evoluutioita” ei havainnoida luonnossa – näitä ei voida vahvistaa muulla kuin (epätieteellisesti) uskomalla, että näin on täytynyt olla. Yleensä tällaisen ajatusmallin takana on ennakko-sitoutuminen materialismiin ja naturalistisiin prosesseihin.
Pidämme varteenotettavana teoriaa jonka mukaan öljy on muodostunut Vedenpaisumuksen suuressa mullistuksessa surmansa saaneista eliöistä.
Pneumokokkibakteerin mutaatio aiheutti NDM-1 entsyymin syntymisen bakteerissa. NDM-1-entsyymi hajottaa beetalaktaamiantibioottien (mm. penisilliini) beetalaktaamirenkaan, tuhoten antibiootin muodon ja estäen sitä tuhoamasta bakteeria.
Kolibakteeri kehittyi mutaation vuoksi käyttämään sitrushappoa ravinnoksi. Eivätkö nämä tapaukset ole esimerkkejä geneettisen informaation* lisääntymisestä. *ja voitaisiinko tämä määritellä
Tämä vaikuttaa hyvin ikävältä esimerkiltä yhdestä niistä asioista, joita mutaatio ja luonnonvalinta ovat varsin hyviä tekemään – tuottamaan entsyymissä pieniä, vähittäisiä muunnoksia asteittaisessa prosessissa. Tämä ei kuitenkaan tue oletusta, jonka mukaan evolutiivinen prosessi kykenee tuottamaan solussa uudenlaisia monimutkaisia ominaisuuksia (eli kyky tuottaa geneettistä informaatiota).
Kolibakteerin tapauksessa tarkoittanet Richard Lenskin (Michiganin osavaltionyliopisto, East Lansing) vuonna 1988 aloittamaa koetta, jossa hän perusti 12 E. coli -bakteerikantaa ja kasvatti niitä laboratoriossa sukupolvesta sukupolveen kaksikymmentä vuotta (hän ansaitseekin kiitosta sinnikkyydestään!).
Minulla olisi kysymys sivuiltanne löytyvästä varsin mielenkiintoisesta rappeutumisteoriasta. Mikä on teidän määritelmänne (geneettiselle) informaatiolle?
Haluaisin todistaa, että informaation määrä ei todellakaan ole laskeva niinkuin rappeutumisteorianne väittää, mutta ennen kuin voin tehdä tämän, minun pitäisi tietää millä tavalla te määrittelette tuon informaation ja miten sitä mitataan.
Kiitos kysymyksestäsi!
Informaation yksiselitteinen määrittely ei ole kovin yksinkertaista, koska informaatio on hyvin monikerroksista. Ensimmäisenä informaation määritteli Claude Shannon vuonna 1948. Shannon käsitteli informaatiota tilastollisesta näkökulmasta epätodennäköisyyden mittarina.
Tämän määritelmän mukaan viesti sisältää sitä enemmän informaatiota, mitä epätodennäköisempi ja monimutkaisempi se on. Tämän määritelmän rajoituksena kuitenkin on, ettei se ota lainkaan huomioon informaation laatua ja merkitystä, vaan se tarkastelee informaatiota ainoastaan informaation siirtämisen ja pakkaamisen näkökulmasta. On siis tärkeätä huomata, että informaatiota tulee tarkastella monella tasolla.
